Matkalla autovuokraamoon Annesta tuntuivat Brightonin rannat ja Brighton Pier kovin tutuilta erilaisista romanttisista englantilaiselokuvista. Ari äänestettiin kuljettajaksi ja päätimme käyttää navigaattoria nopeuttamaan kulkua. Hyvin äkkiä tuli selväksi, että Englanti on kiertoliittymien luvattu maa. Päämäärämme oli Burnham-on-Crouch. Jokaisella oli omat odotukset venetarvikeliikkeestä, useimmat kait hahmottelivat mielessään jotain Bilteman kokoista supermyymälää. Saavuttuamme perille liike oli ihan tavallisen, hyvin varustetun suomalaisen venetarvikeliikkeen kokoinen kahdessa kerroksessa. Epäilys heräsi, mahtaako sieltä löytyä kaikki tarvitsemamme. Ensin kävimme lounaalla kylällä, joka oli sellainen Sydämen asialla -tyyppinen maalaiskylä ja kuitenkin olimme vain kivenheiton päässä Lontoosta. Ei kaikki ole kulissia. Söimme 'homemade'-merkinnällä valmistettuja englantilaisruokia. Kylläisinä oli mukava lähteä ostoksille, missä oletimme aikaa kuluvan. Puutelistalla oli pituutta, mutta yllätykseksi henkilökunta kaivoi aina jostain tuotteen, mitä kysyimme. Lopulta meillä oli Vauxhallin takakontti täynnä ostoksia, isoimmat ujutimme matkustustilaan.
Paluumatkalla päätimme poiketa Beachy Headissa ja Ari näpytteli navigaattoriin kohteen. Aluksi matkamme kulki pitkin Lontooseen johtavia moottoriteitä. Tullessa olimme menneet Thames-joen alitse tunnelissa, nyt menimme korkealla sillalla sen yli. Pikkuhiljaa tiet muuttuivat kapeammiksi ja mutkaisemmiksi, lopulta tuntui, etteivät kohtaavat autot mahdu tielle. Puut kasvoivat tien ylitse peittäen päivänvalon. Ihailimme englantilaista maaseutumaisemaa ja maalaistaloja. Taival oli varmasti navigaattorin valitsema suorin reitti. Pikkuhiljaa alkoi tulla Beachy Headin kaltaista maisemaa ja erilaisia pieniä turistikeskuksia, joista ihmiset lähtivät patikoimaan mäkistä maastoa.
Lopulta saavutimme huipun, Beachy Headin, ja lähdimme kävelemään kuin veitsen terällä piirrettyä, ruohoa kasvavaa,kallion reunaa, joka pystysuoraan ja jyrkästi päätyi mereen yli sata metriä alaspäin. Kukaan meistä ei tainnut olla innokas kovinkaan lähelle reunaa. Yritimme ottaa kuvia, mutta valitettavasti jyrkät erot eivät pääse oikeuksiinsa kuvissa. Korkea jyrkkä kallio ja alhaalla vellova meri on kiihottanut ihmisiä epätoivoisiin tekoihin ja Beachy Headillä on henkeäsalpaavan kauneuden lisäksi synkkä puolensa. Keskimäärin 20 ihmistä tekee vuosittain itsemurhan hyppäämällä kielekkeiltä alas. Alueelle on vartavasten tuotu puhelinkoppi, josta synkkiä ajatuksia hautova voi soittaa auttavaan puhelimeen. Auttavia ryhmiä kulkee siellä säännöllisesti estääkseen ihmisten epätoivoisia tekoja. Vaikka aavistaa voikin, että tällaiset paikat 'houkuttelevat' hyppäämään itsetuhoon, silti tekojen määrä yllätti. Maisemissa toki viihtyy myös toisenlaiset hyppääjät, liitovarjojen kanssa. Ilmavirrat kieputtavat vinhasti taitavaa lentäjää.
Seuraavan aamun ohjelma oli selvä. Seili nostettaisiin vedestä ja tutkittaisiin, mikä potkurissa on vikana. Seilihän kulki omin voimin ja irrotimme sen laiturista. Kipparin peruuttaessa kuului rusaus ja potkurista kuulunut naputus oli poissa. Se ei kuitenkaan millään tavalla muuttanut nostosuunnitelmaa. Telakka on sulkuporttien ja nostosillan takana. S/y Spican Maija ja Toomas tulivat ystävällisesti mukaan köysihommiin. Sulussa meni oma aikansa ja telakan nosturiin olimme jonossa. Telakan henkilökunta oli tarkkaakin tarkempaa ja taitavaa Seilin noustessa vedestä sentti kerrallaan. Me kaikki muut kyykyssä laiturilla jännittämässä, mitä mahtaa Seilin potkurista löytyä. Ja kohtahan sieltä kuulsi jotain kauniin vihreää, mikä ei sinne kuulunut. Repeytynyttä tiheätä muoviverkkoa sotkeutuneena potkuriin ja muovinarua kiertyneenä akselin ympärille. Pohjan jäljistä näkyi, että jotain kovempaakin oli siellä ollut pyörimässä, mahdollisesti teräsvaijeria. Muuten Seilin pohjamaali oli erinomaisessa kunnossa. Telakan miehet tarkistivat vielä, että potkurin laakeri oli kunnossa ja laskivat Seilin takaisin veteen. Huokasimme helpotuksesta.
Rantaa lukuun ottamatta Brighton oli vielä näkemättä. Marinasta oli puolenkymmentä kilometriä keskustaan, joten välillä kuljimme kaksikerrosbussilla toiseen suuntaan. Tietenkin järjestimme itsemme yläkertaan ja eturiviin niin kuin kunnon eläkeläiset ikään. Sieltä oli hienot näkymät vähän kauemmas ja se vastasi turistikierrosta, varsinkin, kun eri numeroiset bussit kiersivät eri reittejä. Brightonin hieno rautatieasema toi mieleen kaukaiset vanhat ajat. Kaupungin keskustassa on korkeita mäkiä ja shoppailumahdollisuuksia joka makuun. Tässäkin kaupungissa voi viettää yhdistettyä kaupunki- ja rantalomaa.
Kiertelimme Brightonin eri alueita kuten Brighton Pier, huvittelukeskus, jonne ihmiset tulevat vaikka vain iltakävelylle. Taitaapa se kuulua 'pakollisena' kielikurssilaisten vapaa-ajan ohjelmaan.
ABBA voitti Brightonissa aikanaan Euroviisut Waterloollaan. Talvisaikaan esim. musikaalitarjonta olisi runsasta. Beatles on edelleenkin voimissaan ja heidän musiikkiaan kantautui korviimme siellä täällä kulkiessamme. Jouduimme puolivahingossa boheemialueelle, jossa toinen toistaan originellimman näköisiä kulkijoita oli kiinnostavaa seurata.
Kasvisravintola oli jo sulkenut ovensa, mutta pakannut ylijääneitä ruoka-annoksia siisteihin pakkauksiin portaille. Ohikulkijat, ei mitään laitapuolen kulkijoita, kävivät valitsemassa omat annoksensa. Alueen kaupat olivat mitä suuremmassa määrin käytetyn tavaran liikkeitä. Kulkiessamme eteenpäin kuulimme musiikkia ja suuntasimme sitä kohti. Kadunkulmassa soitti neljän hengen amerikkalaisbändi bluegrassia. Ihmisiä oli kerääntynyt kadunkulmaan ja pubin terassille taputtamaan musiikin tahdissa. Mekin jäimme kuuntelemaan ja istahdimme kadunlaitaan, kun vapaita tuoleja ei ollut.
Muutama havainto pukeutumistyyleistä on pakko mainita. Pitkin matkaa eri kaupungeissa olemme nähneet kesämekkoon ja karvavuorisiin, puolisääreen ulottuviin mokkasaappaisiin sonnustautuneita nuoria naisia. Nyt Brightonissa katukuvassa pisti silmään tummat, paksut sukkahousut, joihin oli revitty reikiä. Puolet takareidestä oli paljaana eräällä ohikulkijalla. Sukkahousun reikiä oli siis joka kokoa. Pisteeksin i:n päälle vielä kesämekon helma, jonka käännös oli revitty auki niin, että langat vaan roikkuivat.
Brightonin marina ja sen lähiympäristö olivat niin täynnä palveluita, ettei muualle olisi tarvinnut lähteä. Marinan suihkutilat olivat ihan hotellitasoa ja pesutupakin tuli testattua. Nyt oli siis vaatteet puhtaina ja kuivatettu. Viimeinen päivä Brightonissa oli tosi helteinen ja illlalla istuimme vielä sitloorassa tuikkujen valossa ihmettelemässä illan pehmeätä lämpöä, täysi kuuta ja kirkasta tähtitaivasta.
1 kommentti:
Upeat kalliot !!!
-Anu
Lähetä kommentti