DOVER-BRIGHTON 2.8.2009

Kello viiden aamuherätyksen määräsi taas vuorovesi, onneksi 'elimme' vielä manner-Euroopan aikaa, eikä herääminen tuntunut hankalalta. Seilin köydet irtosivat Granvillen laiturista kuuden maissa ja aamu oli jo valjennut. Satamamuodollisuudet sujuivat mutkitta ja saimme luvan jatkaa suoraan merelle.

Kulkuamme siivitti länsituuli 7 m/s ja tietysti vuoroveden myötävirta. Aurinko paisto täydeltä terältä melkein koko matkan ja reittimme kulki pitkin Englannin rannikkoa ja maata oli näkyvissä, joten oli helppo seurata, mikä kaupunki milloinkin ohitettiin. Puolen päivän jälkeen tuuli oli kääntynyt etelään ja puhalsi jo 13 m/s, aallon korkeus oli samalla kasvanut merkittävästi. Menomme alkoi olla melkomoista keikutusta luovien vasta-aallokossa.

Merimatkan varrelle osui huikeat valkoiset kalkkikivikalliot, Beachy Head. Niiden korkein kohta nousee pystysuoraan merestä 162 metrin korkeuteen. Näiden kallioiden edustalla lienee hyvät kalavedet, sillä erilaisia pyydysmerkkejä oli runsaasti. Merenpinnassa olevat merkit näkyivät huonosti korkeassa aallokossa ja vasta-auringossa. Väistelimme yllättäen eteen tulleita merkkejä ja yritimme tähystellä eteenpäin niiden varalta. Pahaksi onneksemme yksi merkki tuli keulan eteen niin yllättäen, ettei väistöliikkeestäkään enää ollut apua. Sen jälkeen alkoi arviomme mukaan potkurista kuulua säännöllinen napaus potkurin pyörimisen tahtiin. Kovassa aallokossa ei paljon ollut tehtävissä, yritimme turvallisuuden rajoissa kurkkia näkisimmekö jotain Seilin perässä. Mitään ei näkynyt. Sama napsutustahti jatkui ja lopulta siihen melkein alkoi jo tottua.




Suurin huoli tässä vaiheessa oli, että potkuriin tarttunut vierasesine ei vahingoittaisi esimerkiksi laakeria tai jotain muuta tärkeää veneen osaa. Matkaa Brightoniin oli sentään vielä parikymmentä mailia jäljellä ja vastatuuleen luovimista jouduttiin avittamaan koneella, jotta edes ennen seuraavaa aamunkoittoa ehdittäisiin perille.

Vaivalloisen alakuloisena Seili miehistöineen saapui turvallisesti Brightonin marinan laituriin, noin viisi tuntia potkurihaverin jälkeen. Keula oli kyntänyt veden alla päivän aikana pitkät tovit ja tuhansia litroja merivettä oli kulkenut aluksen kannen yli siten, että esimerkiksi kulkuvalot olivat kokonaan pois pelistä. Onneksi Seili on vahvaa tekoa eikä sitäpaitsi valaillakaan ole kulkuvaloja.