Vierasvenesatamassakin on ehkä kymmenkunta paikkaa, toki lahdelle voi myös ankkuroitua. Satama oli täyttynyt pikkuhiljaa, joukossa tuttuja veneitä La Coruñasta; kolmen veneen ruotsalaisporukka (+ 1 norjalainen, joka asuu Ruotsissa).
Satamaravintolaa hoiti perhe, jonka äiti kävi lisäksi paikallisen kaupan lihaosastolla töissä. Siesta-aikaan hän pyöräytti tortillat ja vastaavat perheravintolassa ja samalla varmaan ravitsi perheensä. Sitten taas kiiruhti takaisin kauppaan töihin. Koko viikonlopun hän näytti työskentelevän ravintolassa. Ari totesikin, että tässä toteutuu hänen mielilauseensa espanjaksi: ‘Trabajo mucho, pero gano poco.’ (‘Teen paljon työtä, mutta ansaitsen vähän.’)
Olimme olleet Espanjassa jo näin pitkään, mutta emme kertaakaan olleet syöneet paellaa, nyt oli aika korjata tämä puute. Perheravintolan listalta löytyi paella. Tilasimme sen, annos oli vähintään kahdelle, mikä ei välttämättä ole tarjolla joka paikassa. Paellan valmistushan tunnetusti kestää, täälläkin valmistusajaksi ilmoitettiin vähintään puoli tuntia. Hyvää kannattaa odottaa. Reilun puolen tunnin kuluttua pöytäämme kannettiin ihanan tuoksuva paellapannu. Se ei vain tuoksunut ja näyttänyt hyvältä, vaan maistui myös herkulliselta.
Kiertelimme ensimmäisenä iltana kylää ja heti rantaan oli rakennettu hulppea jalankulkusilta valoineen. Jotenkin se ei istunut tyyliltään maisemaan. Todennäköisesti kylään on saatu EU-rahaa ranta-/satama-alueen kunnostukseen ja se oli sitten käytetty noin. EU-rahojen konkreettiseen käyttöön olemme törmänneet erinäisissä vierasvenesatamissa niin kotimaassa kuin ulkomailla. Hyvä se on nähdä, mihin niitä meidänkin veroista otettuja EU-rahoja oikein käytetään. Pieni kylä oli suhteellisen nopeasti nähty. Pari pitsimyymälää oli erikoisuus. Siellä naiset istuivat nypläystyynyineen täydessä työntouhussa.
Olimme liikunnallisen lenkin tarpeessa ja se tarve tyydytettiin nousemalla jo mereltä näkemällemme majakalle Cabo Villanolla. Noin 5 kilometrin nousu tihkusateessa oli ihan virkistävä, paahtavassa helteessä se varmaankin olisi ollut uuvuttava. Uskoimme perillä löytyvän baarin tai vastaavan janon sammuttamiseksi, mutta se toive oli turha. Siellä ei ollut mitään palveluja, mutta jylhät maisemat ja maininkien aiheuttamat korkeat vesipatsaat olivat silmiähivelevä näky.
Patikkaretkemme aikana lahdelle ankkuriin oli saapunut tuttu kandalaisperhe s/y Atmospherellään, kipparit yrittivät ratkaista internet-yhteyksien saloja. Ari löysi suojaamattoman verkon, jossa pyydettiin soittamaan tiettyyn espanjalaiseen puhelinnumeroon. Numerossa vastasi paikallinen it-liike, joka ilmoitti, että käyttäjätunnuksen ja salasanan voi käydä noutamassa heidän liikkeestään 3 euron vuorokausimaksua vastaan (viikkomaksu 10 euroa). Kävimme maksamassa 2 vuorokauden internetmaksut ja saimme vaadittavat tunnukset. Myöhemmin illalla kauppias kävi henkilökohtaisesti veneellämme varmistamassa, että yhteys varmasti toimii.
1 kommentti:
Vitsit miten herkullisennäköistä paellaa !!!
Lähetä kommentti