Satama-altaan laidalla fiilisteltiin, että nyt ollaan Espanjassa. Aurinko paistoi kuumasti ja kaikki näytti ihan Espanjalta palmuineen päivineen. Laitureissa oli kansainvälisempi venevalikoima kuin missään muussa aiemmassa satamassa. Suomalaisiakin oli edellä mainitun Cantanan lisäksi jo meille niin tutut Spican Maija ja Toomas sekä yksi Korppoosta ollut purjevene, josta emme sitten muuta tiedäkään.
Myöhemmin iltapäivällä löysimme itsemme istumasta Cantanan sitloorassa Spican miehistön kanssa. Emme olleet aiemmin tavanneet Cantanan Riittaa ja Mikkoa, joten oli mukava jutustella heidän suunnitelmistaan ja kertyneistä kokemuksista. Samana iltana kävimme vielä Maijan ja Toomaksen kanssa La Coruñan keskustassa syömässä Mariscos Variados (erilaisia mereneläviä). Jatkot olivat Spicassa, jonne ilmaantui shetlantilaisen veneen isä ja poika laulamaan ja soittamaan kitaraa. Kaiken kaikkiaan hauska ilta.
Liekö Biskajan puutteelliset sosiaaliset kontaktit vai sen ylityksen aiheuttama helpotuksen tunne olleet syynä odottamattoman sosiaaliseen kanssakäymiseen. Ruotsalaiset, norjalaiset ja tanskalaiset pitivät omaa kipparikokoustaan, mutta pohjoismaisesta kööristä puuttui enää suomalainen ja sellainenhan löytyi myös. Cantanan miehistö kävi myös Seilissä juttelemassa mukavia yhtenä iltana. Kaikilla on suuntana vähintään Karibia. Samana iltana parin minuutin laiturituttavuuden jälkeen Seilin miehistö kutsuttiin englantilaiskatamariniin illalliselle.
Kanadalaisperhettä ei voi olla huomioimatta. 3- ja 5-vuotiaat lapset ovat laiturin ilopillereitä. Vanhemmat ilmoittivat haluavansa nähdä Seilin sisältä ja niinpä kutsuimme koko perheen syömään. Heillä itsellään on alumiinivene s/y Atmosphere, jonka kotipaikka on Victoria B.C.
Meille oli kertynyt valtava määrä pyykkiä ja marinan pyykkikoneiden määrä oli alimitoitettu. Yksi ja toinen meistä veneilijöistä löysi lähipesulan, jonne roudasimme likapyykkimme ja saimme noutaa sen seuraavan päivän siestan jälkeen pois hyväntuoksuisina ja kauniisti taiteltuina. Se kyllä kannatti. Siestan aikaan oli aluksi vaikea tottua. Silloin tuntui olevan meille juuri paras hetki hoitaa asioita. Äkkiä siihen kuitenkin tottui ja käytimme siestan lounastamiseen. Useimmiten söimme kaupungilla tapaksia, merenantimia tai tortillaa.
Laiturikiireiden takia tutustumisemme koko La Coruñaan joutui odottamaan. Tilaisuuden tullessa kävelimme hienoa, leveää rantabulevardia pitkin Torre de Herculekseen. Se on varsinainen turistinähtävyys, ulottuvathan sen vanhat perustukset aina Rooman valtakunnan ajalle. Torre de Hercules on vuosisatojen saatossa kokenut muodonmuutoksen jos toisenkin, ollen kuitenkin maailman vanhin toimiva majakka. Kiipesimme Torre de Herculeksen huipulle kapeita kierrekiviportaita monen muun muassa. La Coruñan rantabulevardi on monta kilometriä pitkä ja sen varteen on istutettu palmuja. Bulevardia reunustavat valopylväät, joissa jokaisessa on erilainen koristekilpi - liekö olleet Picasson taidekoulun oppilaat asialla - Picasso on asunut myös täällä. Vanhat, puiset raitiovaunut kuljettavat ihmisiä pitkin bulevardia. Joskus meno oli huojuvan kitisevää, mutta tunnelmaa riitti.
La Coruña on hyvin espanjalainen kaupunki, Galician maakunnan suurin keskus, jossa asuu 250.000 asukasta. Se on espanjalaisten lomanviettopaikka. Jos kaduilla kuulee muuta kuin espanjaa, se tulee varmasti jonkun veneilijän suusta. Rantabulevardin ohella kadut ovat kapeita kujia, joilla on paljon pikkukauppoja tai ravintoloita katupöytineen. Ravintolat täyttyvät niin siestan aikaan kuin iltaisinkin. La Coruña on tunnettu erikoisella tavalla lasitetuista parvekkeistaan, niinpä sen lempinimi on Kristallikaupunki. Kaikkialla kaupungissa on erittäin siistiä. Ihmiset pulahtavat rantabulevardilta uimaan virkistävään, puhtaaseen meriveteen - siis keskellä kaupunkia.
Puhdetöitäkin oli tehtävä. Seilin keulapurje oli saanut viillon ja se paikattiin paahtavassa auringonpaisteessa (ja tietenkin jeesusteipillä, kun muut teipit eivät oikein tarttuneet purjeen pintaan). Jos näkyy Seilin miehistön naamasta ajetut mailit, niin eipä ole Seilinkään pintaa sen armeliaammin kohdeltu. Kaikenlaisia mustia ja likaisia jälkiä tarttuu valkoisiin kylkiin, milloin epäasiallisista laitureista, milloin naapuriveneiden likaisista fendareista. Ja ruostevalumiin, niihin on Seilin tottuminen tulevaisuudessakin. Ari sai putsattua toisen kyljen, toisen putsaaminen olisi vaatinut Seilin kääntöä ja se jätettiin suosiolla myöhemmäksi.
Historia ei häviä mihinkään ainakaan silloin, kun routa ei vaivaa. La Coruñan vilkasliikenteisessä risteyksessä on lasikatteella suojattu muurinpätkä muistuttamassa menneistä. Aivan rantabulevardin tuntumassa oli laaja rakennustyömaa, jota kaivettaessa oli ilmestynyt samanlaista muurintynkää. Koko meidän aikana työmaalla ei näkynyt mitään toimintaa, ilmeisesti museovirasto miettii jatkotoimia.
La Coruñan keskusaukiolla on ollut koko elokuun Maria Pita-juhla ja siihen liittyen erilaisia esityksiä. Kerkisimme kiireiltämme viimeiseen, Galician sinfoniaorkesterin konserttiin. Esiintymislavan hyvä akustiikka toi esiin kaikki soittimet kuin konserttisalissa ainakin. Ilmaiskonsertti keräsi ihmisiä sankoin joukoin. Onneksi olimme hyvissä ajoin liikkeellä, niin saimme hyvät istumapaikat. Paljon jäi ihmisiä aitojen taakse jonottamaan. Tyytyväisinä konserttiin palasimme pimenevässä illassa takaisin Seiliin. Aamulla odotti lähtö seuraavaan satamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti