USA, ALASKA, FAIRBANKS – KANADA, YUKON, DAWSON CITY 6.9.2010

Mielenkiintoisesta Fairbanksista jatkoimme matkaamme pitkin Highway 2:ta kaakkoon. Olikohan navigaattori seonnut… saavuimme North Poleen (pohjoisnavalle)? Mielestämme leveysasteet olivat vasta reilut 60 – onko pohjoisnapa siirretty? Kyllä vaan, olimme saapuneet North Pole –nimiseen paikkaan. Oikea pohjoisnapa lienee edelleen paikallaan. Mutta ei siinä vielä kaikki. North Polessa on Santa Clausin (Joulupukin) talo!?!Me onnettomat luulimme, että napapiirillä Suomessa on Joulupukin talo. 

Emme tavanneet koko Joulupukkia tai Santa Clausia. Joulupukin talo oli kyllä täynnä joulutavaraa amerikkalaiseen makuun ja joululaulut soivat taustalla. Joulupukin talo on jo vuodelta 1952 eli Suomen napapiirin joulupukkijutut ovat paljon nuorempia. Onkohan Tarva eli Niilo Tarvajärvi aikanaan saanut idean juuri täältä? Niin, ja pohjoinen napapiirikään ei ole kovin lähellä tätä North Polea. Siitä vaan keksimään sopivaa paikkakunnan nimeä turistirysän ympärille! Tämä Joulupukin talo on perheyritys, jota nuorempi polvi jatkaa.

Vähän hämillämme jatkoimme matkaa. Tulimme yhdelle Tanana-joen ylittävistä silloista, jonka vieressä valtava putki ylitti myös joen. Nyt näimme ensimmäistä kertaa pätkän kuuluisaa Alaskan öljyputkea vuodelta 1977. Edellisillan revyyssä vitsailtiin, että se oli oikeastaan Alaskan ensimmäinen suuri nähtävyys. Pituutta sillä on melkein 1300 kilometriä Alaskan halki Jäämereltä Tyynelle merelle. Öljyputki on herättänyt suuria tunteita koko olemassaolonsa ajan.

Aivan lähellä saman joen varrella oli vanha, vähän liiankin hyvin kunnostettu majatalo (Rika's Roadhouse). Majatalo on yli 100 vuotta vanha. Alkuperäisellä, jugoslavialaisella omistajalla oli monta rautaa tulessa eikä majatalon pitäminen ollut oikein hänen juttunsa. Niinpä se toimi vuosia itsepalveluperiaatteella. Hän kehotti matkaajia olemaan kuin kotonaan ja jättämään jonkun rovon yösijasta. Vihdoin vuonna 1918 ahkeraksi mainittu ruotsalainen, Rika Wallen palkattiin hoitamaan majataloa.

Ohitimme Delta Junctionin, joka on Alaska Highwayn todellinen loppukohta. Meille jo tutussa Tokissa söimme herkullisen pizzan. Lounaan jälkeen kohta olikin jo Tetlin Junction, josta käännyimme koilliseen valtatietä nro 5. Tiellä on monta nimeä: Alaskalaiset kutsuvat sitä Taylor Highwayksi, mutta kaikille muille, jotka ovat sen ajaneet, se on Top of the World Highway (Valtatie maailman katolla). Tämä tie on kapea ja kiemurteleva, mutta maisemiltaan todella kaunis. Sellaista panoramamaisemaa koko ajan. 

Pituutta tiellä on 278 km. Meillä oli alun perin tarkoitus yöpyä Chicken-nimisessä paikassa, mutta muutimme mielemme. Chickenistä alkoi nimittäin pitkä osuus tietyötä, joka merkitsi arkisin sitä, että läpi pääsi vain kaksi kertaa päivässä ns. konvoissa eli saattoauton johdolla. Tänään oli Labor Day ja tietyöosuudelle vapaa pääsy. Chicken (78 mailia Tokista) on vanha kaivospaikkakunta ja sieltä löydettiin kultaa vuonna 1886. Nyt sinne oli valmistumassa uusi camping-alue. Iso hirsinen toimistorakennus baareineen oli jo valmis. Olisi siellä ollut asuntoautopaikkojakin, vaikka maisemointityöt näyttivät olevan käynnissä.

Tie oli todellakin kapeaa ja mutkaista ja noustuaan korkealle vuoristoon se sitten kiemurtelikin siellä korkeuksissa kymmeniä maileja. Maisemat olivat henkeäsalpaavat. 

Labor Day –viikonloppu näytti olevan suosittua metsästysaikaa, sillä muutaman tietyökoneen lisäksi näimme vain metsästäjien autoja ja heidän leiripaikkojaan. Ymmärsimme heidän olevan metsästämässä karibuita, ehkä muutakin riistaa. Näimme ison ilveksen jolkottamassa läähättäen lammen rantaa, ruskea- ja mustakarhun pentuja sekä majavat viettämässä uiskennellen myös ansaittua vapaapäivää patourakoilta. Tämä vuoriston laella kulkeva tie on ollut monta kertaa suljettuna tämän kesän aikana siellä tapahtuneiden sortumien takia. 

Meille kävi todellinen tuuri, että pääsimme ajamaan omia aikojamme ja että tie yleensä oli auki. Muussa tapauksessa olisimme joutuneet kääntymään ja ajamaan takaisin Tetlin Junctioniin asti. Korkealla vuoristossa sijaitsee USAn ja Kanadan raja Little Gold Creek-nimisessä paikassa. Rajamuodollisuudet sujuivat nopeasti passin vilkaisulla ja parilla kysymyksellä. Meidän ei tarvinnut nousta edes autosta. Rajalla käänsimme kellon viisareita tunnin eteenpäin. Onneksi kello oli vasta 6 illalla, sillä raja-asema olisi mennyt kiinni klo 8. Tällaisia asioita ei tule tarkistettua etukäteen eikä se kyllä mitään auttaisikaan, kun ajonopeutta ei pysty mitenkään arvioimaan ennen kulkemattomilla teillä. Lähestyessämme ensimmäistä taajamaa meidät pysäytettiin poliisin ja riistanvalvojan toimesta. He kyllä arvasivat, ettei meillä ole mitään metsäriistaa kyydissä, mutta olivat ilmeisesti päättäneet pysäyttää kaikki tiellä kulkijat, kun niitä oli niin harvakseen tai pelkkää uteliaisuuttaan.

Ilta alkoi jo hämärtyä, olimme ajaneet koko päivän. Jossain vaiheessa tie alkoi laskeutua vuorilta alas ja tiesimme lähestyvämme Dawson Cityä. Näimme kaukana edessämme, miten toistuvien mutkien takaa vilahteli virtaava joki. Sitten saavuimme soratien viimeiseen mutkaan ja jyrkkään alamäkeen, josta näimme, että tie loppui ja edessämme oli pelkkää VETTÄ. 

Siinä virtasi vuolaana Yukon-joki ja vastarannalla oli Dawson City… joen ranta oli pelkkää hiekkaa, missään ei näkynyt mitään laituria, mistä lautta ottaisi kyytiin. Sitten näimme kauempana virtaavalla joella, kohti vastarantaa, 'kylkimyyryä' menevän lautan. 

Sinne se ajoi suoraan yhteen hiekkapenkkaan, piti vedon päällä ja tyhjensi autokuorman. Edessämme oli jonossa yksi auto ja kaksi moottoripyörää. Emme vain ensin olleet ymmärtäneet niiden olevan lauttajonossa. Lautta oli kuin Suomessa 1950-luvulla käytössä olleet pienet lossit sillä erotuksella, ettei siinä ollut mitään ohjausvaijereita, vaan se kulki omalla moottorivoimallaan. Mitään vaijereita ei tällaiseen kohtaan voitaisi asentaakaan, kun lautta tekee aikamoisen kaarroksen vastavirtaan päästäkseen rannalle. Lautta ajoi vauhdilla rantaan hiekkapenkan rahistessa. Hetkessä ajoluiska oli alhaalla ja autot saivat ajaa lautalle. 

Jännittävä ja hauska lauttamatka, joka tuli aivan yhtä yllättäen kuin faxit Anneli Jäätteenmäelle aikoinaan. Kartat eivät kertoneet lautasta mitään, navigaattori kylläkin, mutta vasta sitten, kun olimme ihan rannassa ja tajunneet itsekin tilanteen.

Kello oli sen verran paljon, että päätimme tutustua Dawson Cityyn seuraavana päivänä. Ajoimme kaupungin toiselle laidalle camping-alueelle, missä toimisto oli jo tietenkin kiinni. Ovenpielessä oli alueen pohjapiirros vapaista paikoista. Ystävällinen karavaanari antoi meille internet-salasanan ja peruutimme vapaalle paikalle. Tuskin olimme kerinneet paria sähköpostiviestiä lukea, kun eteemme ajoi asuntoauto. Jotenkin heidän elehdinnästään tajusimme heillä olevan asiaa meille. Niin – olimme kuulemma heidän paikallaan ja viereinenkin paikka oli varattu heidän maamiehilleen?!? Sitä ei kyllä mistään pystynyt tietämään ja toisekseen emme olleet tulleet Alaskaan riitelemään saksalaisten kanssa, joten ajoimme pois ja löysimme yhden vapaan paikan toisaalta. Siellä ei sitten wifi enää toiminutkaan. Painuimme pehkuihin pitkän päivän päätteeksi ja toivoimme, ettei kukaan tule häätämään meitä tältä paikalta.

Valtava erämaavoittoinen Alaska oli nyt lopullisesti takana. Kierroksellamme oli nappiajoitus, sillä ruska oli parhaimmillaan eikä turisti-/kesä-paikkoja oltu vielä suljettu. Ajettuja maileja Alaskassa kertyi 2000 (n.3200 km) eli jonkin verran tuli sitäkin osavaltiota koluttua. Suurin osahan on tietöntä, joitain paikallisteitä lukuun ottamatta. Alaskaan on tullut aikanaan jonkun verran suomalaisiakin siihen aikaan, kun Suomi kuului Venäjään. He tulivat lähinnä Pietarista Siperian kautta. Samaa maatahan tämä Alaskakin silloin oli. Se osoittautui kuitenkin Venäjälle mitäänsanomattomaksi ja liian kaukaiseksi osaksi maata. Niinpä siellä jossain viisauden puuskassa Alaska myytiin vuonna 1867 peräti 7,6 miljoonalla dollarilla USAlle. Arvaa, harmittaako venäläisiä? Alaskassa on valtavat luonnonrikkaudet ja mikä strateginen paikka se olisikaan ollut. No, jossittelut sikseen, kun kaupat kerran on tehty. Alaska on suurin USAn osavaltioista ja reilut neljä kertaa Suomen kokoinen. Asukkaita on vain noin 700.000.