perjantai 10. syyskuuta 2010

KANADA, YUKON - USA, ALASKA, TOK 30.-31.8.2010


Noin 150 kilometrin matkan Whitehorsesta pohjoiseen ajettuamme saavuimme Alaska Highwayn historiallisen mailipylvään 1016 kohdalle Haines Junctioniin. Tuhansia vuosia sitten ensimmäiset asukkaat metsästivät ja säilyttivät riistaa näillä seuduilla. Tänä päivänä Hainesissa on Champange- ja Aishihik-kansojen reservaatit. Haines Junction on syntynyt Alaska Highwayn rakennusprojektin aikana. Siellä oli tienrakentajien leiri ja huoltokeskus. Paikka sai nykyisen nimensä, kun Alaska Highwayhin yhdistettiin Haines Highway (junction=liittymä). Täällä Hainesissa silmiimme pisti pieni, erikoinen kirkko. Se on rakennettu vuonna 1954 Alaska Highwayn aikaisen aaltopeltihallin sisään. Sisältäpäin katolista kirkkoa ei olisi uskonut moiseksi halliksi. Se oli ehkä pienin kirkko, missä olemme käyneet, ellei Senaatintorin yhtä lumikirkkoa lasketa mukaan.


Lehtipuiden ja pensaiden värityksestä pystyi aavistamaan syksyn läheisyyden. Havupuiden oksat typistyivät typistymistään pohjoiseen ajettaessa. Luonto lienee huomioinut lumitaakkojen sietokyvyn tällä tavalla. Edessämme kaukaisuudessa siinsivät lumihuippuiset vuoret.


Muutenkin meitä hemmoteltiin kauniilla maisemilla, mutta tie huononi koko ajan. Arvelimme, että tienrakentajat olivat unohtaneet routaeristykset. Asuntoautoa keikutti ja huojutti, joka paikasta tuntui kuuluvan nitinää ja natinaa. Kaapistot joutuvat joskus koville. Täällä Yukonin peräkylillä ei enää juurikaan ole asfaltoituja motellien tai huoltoasemien pihoja, vaan ne ovat kuoppaisia ja kuraisia. Huonoa tienpintaa riitti monta kymmentä kilometriä aina USAn/Alaskan rajalle asti.


Kanadan rajan ylitimme suoraan ajaen, mutta USA:n rajalla oli tällä kertaa tarkempaa. Auto piti viedä parkkiin ja tulla henkilökohtaisesti rajaviranomaisten juttusille. Ensin tiedusteltiin tuoreista hedelmistä ja vihanneksista. Sitten maahantulokortin täyttö ja passintarkastus. Ja sieltäpä virkaintoinen rajamies löysi oikein mehevän palan, kun olimme jo 3 kuukautta sitten tulleet USAaan ja nyt olimme taas pyrkimässä 3 kuukaudeksi. Hän ei yli-innokkuudessaan joko ymmärtänyt tai kuunnellut, mitä olimme matkasuunnitelmistamme kertoneet. Hän vain intti, milloin menette kotiin. 'Teidän täytyy mennä kotiin.' Vaikka miten kerroimme, että veneemme on Panamassa ja jatkamme sillä, hän vain totesi, että onpa kiva, mutta milloin menette takaisin kotiin. Ihan poskia alkoi kuumottaa, kun selvä puhe ei mennyt perille millään. Näissä raja-asioissa täytyy kuitenkin säilyttää maltti. Joku asia sitten alkoi kilkattaa rajamiehen päässä ja hän alkoi ymmärtää, ettemme aio jäädä kepulikonstein USAan, emmekä enää kolmatta erää 3 kuukautta vähään aikaan, kun suuntaamme Tyynelle merelle. Sen jälkeen otettiin totutusti sormenjäljet ja naamakuvat, tosin rajamies unohti skannata Arin vasemman käden. Tällä välin automme hedelmä- ja vihannesvarastot oli tutkittu ja väärää alkuperää olevat takavarikoitu. Onneksi emme edellisellä kauppareissulla saaneet hankituksi tuoretuotteita. Osa niistäkin olisi varmasti mennyt hukkaan. Meille kyllä kohteliaasti sanottiin, että voimme syödä ulkona niitä tai osan niistä. Myöhemmin huomasimme, että oli siellä autossa muutakin tutkittu, kun ruokapöydän penkki kummasti loksahti paikalleen siihen istuessa. Päästyämme rajamiehen kanssa yhteisymmärrykseen USAn oleskeluistamme, hän neuvoi, miten meidän tulee toimia vihreän maahantulokortin kanssa, kun palaamme Alaskasta Kanadan puolelle. Se oli hyvä neuvo.


Olimme taas USAn puolella. Etäisyydet ja nopeudet ilmoitetaan maileissa. Maiden rajalla siirryimme Tyynen meren ajasta Alaskan aikaan eli taas 1 tunti lisää aikaeroa Suomeen, yhteensä 11 tuntia. Seuraava aikaraja olisikin sitten vuorokausiraja, joka kulkee Beringin salmessa USAn ja Venäjän rajalla. Silloin USAn sunnuntai vaihtuisi Venäjän maanantaiksi kertalaakista. Niin kauas emme ole menossa, emmekä sinne pääsisikään edes rannalle, kun siellä ei ole tietä lähimaillakaan. Tällä reissulla on alkanut tajuta, että tosiaan on olemassa taajamia, joihin ainoat yhteydet ulkomaailmasta ovat joko lentoteitse tai meritse, ei siis niihin johtavaa tietä pitkin. Tällainen paikka on esim. Alaskan pääkaupunki Juneau.


Rajalta noin 90 mailia (150 km) ajoa ja saavuimme Tokiin, seuraavaan yöpymispaikkaamme. Paikka oli vähän vaatimattoman näköinen, mutta ihan asiallinen. Tok on entistä athabasca-intiaanien asuinseutua. Tänä päivänäkin Tok on tärkeä athabasca-kylien kauppapaikka. Kaupallista tarjontaa oli enemmän kuin monessa muussa taajamassa. Paikka vaikutti ihan vireältä.

Ei kommentteja: