Deadwoodin paraatin jälkeen jatkoimme matkaamme Koillis-Wyomingiin. Wyoming on USAn osavaltioista 10. suurin pinta-alalta mitattuna, mutta asukkaita vain vajaat 600.000 ja sen huomaa. Asumatonta preeriaa riittää ja välillä ihmeellisiä syviä rotkoja, joiden reunat loistavat punaisina.
Aivan Interstate 90-valtatien varressa on yksi kuuluisimmista rotkoista, Vore Buffalo Jump, jota Amerikan alkuasukkaat käyttivät biisonien ansana varmistaakseen ravintonsa preerian kovien talvien varalle. Rotko löydettiin kyseisen tien rakennusvaiheessa 1970-luvun alussa. Auton ikkunasta todettuna Wyomingissa oli enemmän hevostiloja kuin lihakarjatiloja.
Iltapäivällä saavuimme KOA-alueelle aivan Devil's Towerin juurelle. Devil's Tower on luonnonmuodostelma, jonka presidentti Teddy Roosevelt julisti maan ensimmäiseksi kansalliseksi monumentiksi vuonna 1906. Se on miljoonien vuosien aikana syntynyt vulkaaninen muodostelma, jota Belle Fourche –joki ja sääolosuhteet ovat kuluttaneet. Devil's Tower on vajaat 300 metriä korkea ja hallitsee maisemaa jo kaukaa.
Monumenttiin liittyy tietysti paljon erilaisia tarinoita, mistä sen reunamuodot ovat syntyneet. Vahvimmin tarinoissa on mukana jättiläiskarhu, joka olisi kynsillään raapinut uomat Devil's Towerin kylkiin. Paikka on aina ollut monen Amerikan intiaaniheimon pyhä paikka.
Jätimme luonnonmuodostelman tarkemman tarkastelun seuraavaan aamuun ja valmistauduimme katsomaan illalla näytettävää elokuvaa, jonka juoni liittyy Devil's Toweriin ja kuvauspaikkana oli ollut myös tämä KOA-alue. Kyseessä oli Steven Spielbergin scifi-elokuva. Anne ei varsinkaan ole tällaisten elokuvien ystävä, mutta Steven Spielbergin monet leffat ovat olleet aivan erinomaisia. Esitys alkoi pimeän tullen tähtitaivaan alla autenttisessa ympäristössä. Reilun tunnin filmiä katsottuamme kyllästyimme siihen kaikin puolin niin, että lähdimme kesken kaiken pois. Scifin vielä jotenkin ymmärtää, mutta pitääkö käsikirjoituksen olla niin naiivi, ettei sitä kerta kaikkiaan jaksa seurata. Jälkeenpäin ilmeni, että elokuva oli suomeksi Kolmannen asteen yhteys (Close Encounters of the Third Kind), englanninkielinen nimi ei vielä kilkattanut muistissa mitään kelloja. Tämä elokuvahan oli aikanaan alansa tapaus – olisiko aika ajanut siitä ohi?
Aamulla ostimme vuoden voimassa olevan National Park-passin Devil's Toweriin vievältä portilta. Pääsemme passilla kaikkiin USAn kansallispuistoihin. Portin jälkeen oli laakea peltoaukea, jossa näimme pienten eläinten vilistävän sinne tänne tien molemmin puolin. Pysähdyimme tietysti ja ulkona tunnistimme ne preeriakoiriksi – mustahäntäisiksi sellaisiksi. Ne ovat vikkeliä ja sosiaalisia eläimiä, jotka elävät valtavissa tunneliyhteisöissä erikokoiset multakasat ovat niistä merkkinä maan päällä. Ne pitävät vikisevää ääntä vähän niin kuin oravat, joille ne ovat sukua. Koira-nimitys on siis aika harhaanjohtava.
Monumentin juurella olevat irtokivet ovat muodostelmasta irronneita palasia. Devil's Towerin ympäri kiertää mukavasti nouseva ja laskeva parin kilometrin polku, jonka kiersimme sopivana aamulenkkinä.
Samalla ihailimme eripuolille avautuvia upeita maisemia. Monumentti 'vaihtaa' väriä valosuunnasta riippuen ja on todella ihmeellinen luonnonoikku.
Näimme useita kiipeilijöitä, joiden on täytynyt lähteä liikkeelle heti aamun valjettua. Devil's Towerin kyljet tarjoavat haasteellisia ja helpompia kiipeilypaikkoja, jotkut tyytyivät harjoittelemaan aivan monumentin alaosassa. Vuosittain täällä käy noin 5000 kiipeilijää. Heillä on valittavanaan 220 reittiä saavuttaa monumentin huippu.
Korkeat paikat houkuttelevat kaikenlaisia hupsuja. Vuonna 1941 yksi sellainen laskeutui laskuvarjolla Devil's Towerin huipulle, mutta hän ei osannutkaan tulla alas sieltä. Hänelle pudotettiin ruokaa taivaalta, jotta hän pysyisi hengissä sen aikaa, kun pelastuspartio kiipesi hänen luokseen ja auttoi alas.
 | |
| Eläimistöä: Valkohäntäpeura bambivasoineen, orava, jänis |
Matkan varrelle osui Thermopolis-nimisen kaupungin. Anne arveli sen olevan joku 'lämpökeskus' nimestä päätellen. Niinpä tavallaan olikin, koska siellä sijaitsi maailman suurin kuumamineraalilähde. Sen ympärille on luonnollisesti syntynyt hotelleja ja kylpylöitä.
Ajoimme arapahoe- ja shoshone-intiaanien reservaatin läpi, mutta se näytti enemminkin erilaisten ajoneuvojen ja työkoneiden reservaatilta Wyomingissa, kun on tilaa levitellä romuja pitkin preeriaa. Heti reservaattirajan loputtua tulimme Dubois-nimiseen pikkukaupunkiin, jossa yövyimme. Saimme ainoan vapaana olevan paikan aivan hevosaitauksen vierestä. Harvemmin hevoset ovat seurailleet ikkunasta, mitä syömme illalliseksi tai aamupalaksi. Kyllä ne hepat vetivät tyttölapsia puoleensa täälläkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti