USA, MONTANA – IDAHO 5.-7.8.2010

Yellowstonen lähistöllä olevat leiripaikat ovat kysyttyjä ja usein tähän aikaan vuodesta täynnä. Yellowstonen länsi- ja pohjoisportit tulevat Montanan puolelle. Ensimmäisessä yöpaikassa meitä varoiteltiin jättämästä mitään ruokatavaraa tai eväsboksia ulos, sillä yövyimme karhuvyöhykkeellä ja camping-alueella oli viimeksi toissa yönä vieraillut karhu.

Toisen yön vietimme lähellä Livingstonin-kaupunkia, jossa kävimme postiasioilla heti aamutuimaan seuraavana aamuna. Anne on aina halunnut nähdä omin silmin Montanan ja nyt se toteutui. Mielikuva ja todellisuus vastasivat aika lailla toisiaan. Kauniita lumihuippuisia vuoria korkeimmillaan tai matalampaa vuoristoa, välissä laaksoja, joissa kasvatettiin viljaa tai pidettiin karjatiloja. 

Espanjankielisestä vuori-sanasta (montaña) on tämä osavaltio saanut nimensäkin. Monet Montanan joet houkuttelevat vapaa-ajan kalastajia kokeilemaan kalaonnea. Samoissa maisemissa on mahdollisuus tehdä vaellusretkiä tai metsästää. Tällainen turismi antoi leimansa sille Montanan alueelle, missä me kuljimme. Talot olivat ruskeansävyisiä puutaloja. Montana on 4. suurin maa-alaltaan USAn osavaltioista, mutta asukkaita on vain noin 1 miljoona.

Ajamamme tie seurasi Madison-jokea, jolla näimme runsaasti kalastajia. Ennis-nimisessä pikkukaupungissa kiertelimme ja kävimme muutamassa urheilu- ja ulkoiluvaatteita myyvässä liikkeessä. Niissä oli hyvin laajat vaatevalikoimat, joista olisi löytynyt purjehtijankin tarpeisiin vaikka mitä. Kauppojen valikoimat vastasivat sitä, mitä alueella harrastetaan; kalastusta, metsästystä, ulkoilua.

Ennen pitkää ylitimme Montanan ja Idahon rajan. Aluksi näytti, että Idahonkin puolella on samat ulkoilmaharrastukset kuin Montanassa. Itsellämme oli aivan tietty mielikuva Idahosta. Olemme nimittäin ravintolan ruoka-annoksissa useammankin kerran syöneet Idahon perunoita ja olemme aina miettineet, mahdetaanko siellä viljellä paljonkin perunaa. Maisemat muuttuivat kaivosalueiksi ja maissiviljelmiksi. Shelleyn kaupunki antoi ensimmäisiä viitteitä perunasta, kun kehui olevansa suuri siemenperunan tuottaja. 

Asuntoautoon pitää bensan lisäksi tankata myös propaania silloin tällöin.

Ajoimme etelään Interstate 15:ta. Siellä olisi ollut perunamuseokin, mutta kello oli jo niin paljon, ettemme voineet poiketa siellä. Ari huomasi rekkojen pesuhallin ja ajattelimme pesettää RV:n, kun Yellowstonen tietöiden ja sadekuurojen jälkeen pesu oli tarpeen. Viereisessä hallissa oli rekka pesussa. Sen kuljettaja odotteli ovensuussa samalla tavalla kuin mekin. Ari alkoi jutella hänen kanssaan ja ilmeni, että hän kuljettaa perunaa! Lähinnä esikäsiteltyä uuniperunaa. Hän kertoili rekkakuskin elämästään ja rekoista, niiden mailimääristä ja jälleenmyyntiarvoista. Volvolla on kuulemma kaikkein huonoin vaihtoarvo täällä, sillä amerikkalaiset kuskit luottavat maan omiin merkkeihin; Peterbuiltiin, Internationaliin ja Kenworthiin. Ajeltuamme jonkin matkaa pesun jälkeen etelään päin aloimme todellakin nähdä silmänkantamattomia perunapeltoja, jotka näkemämme mukaan menestyvät vain keinokastelulla. Kastelulaitteet ovat yleensä valtavan kokoisia. 

Saavuimme alkuillasta leiripaikkaamme lähelle Pocatellon kaupunkia, joka on saanut nimensä shoshoni-intiaanien päällikön mukaan. Idaho on pinta-alaltaan USAn 11. suurin osavaltio, mutta asukkaita vain vajaat 2 miljoonaa. Asukasluku on kuulemma lähtenyt 2000-luvulla ripeään nousuun.

Kalliovuorten (Rocky Mountains) luonnonkauneus sekä Montanan että Idahon maisemissa on huikaiseva.