VISBY 17.-21.6.2009

Ruusujen saari ei ollut vielä puhjennut nimensä mukaiseen kukkaan, ruusut olivat vielä nupussaan ja muutenkin sesonki näytti olevan vasta tuloillaan. Siitä huolimatta UNESCOn perintökohde, muurien sisällä oleva vanha kaupunki yllätti laajudellaan, siisteydellään ja kunnollaan. Kaikki on tiptop ja ruotsalaisen pikkusievää.



Juhannusaatto aloitettiin Botaniska trädgårdenin Paviljongsplanilla puolenpäivän jälkeen. Siellä odottelimme kulkuetta paikallista pannukakkua ja paistettuja manteleita syöden. Kaupunkilaiset olivat keränneet kukkia ja saapuivat odottelun jälkeen kulkueena juhlapaikalle. Kansallispukuihin sonnustautuneet marssijat kantoivat Visbyn viirejä. Harmonikan ja viulun soittajat olivat kulkueen etunenässä. Kukat sidottiin myöhemmin juhannussalkoon. Tämä oli meille aivan uusi kokemus. Kaikkia kehotettiin tulemaan koivunoksien ja kukkien sidontaan. Ihmisiä valui picnic-koreineen koko ajan lisää paikalle. Tuli mieleen Ullanlinnan vappu, mutta ilman alkoholia. Tämä oli mitä suuremmassa määrin perheiden yhteinen tapahtuma. Kaikki osallistuivat salon koristeluun ja sen valmistuttua kehotettiin vahvoja miehiä köysiin nostamaan salkoa pystyyn. Ari tietysti osallistui, köysien veteleminen alkaa olla niin verissä.



Salko saatiin miehissä pystyyn ja alkoi piirileikki salon ympärillä. Innokkaita osallistujia oli niin paljon, että salon ympärille muodostettiin useampi rinki. Anne hämmästytti Arin osaamalla melkein kaikki piirileikkilaulut, ellei kaikkia ruotsiksi, niin suomeksi ainakin. Hyvä Helsingin kaupungin leikkikentät (silloin vuosikymmeniä sitten)!

Aamulla olimme saaneet turisti-infosta merkinnät karttaan huomattavimmista nähtävyyksistä, joita lähdimme juhannusjuhlan jälkeen etsiskelemään. Useimmat olivat tosin raunioita 1200-luvulta. Santa Marian tuomiokirkko sentään on ihan toiminnassa ja sytytimme siellä kynttilät. Kävelimme pitkin kapeita mukulakivikatuja ihaillen sieviä, hyväkuntoisia vanhoja taloja.

Mereltä katsottuna Gotlanti näytti tosi matalalta saarelta. Niinpä Visbyssä yllätti korkeat mäet. Mitä tahansa asiaa vierassatamasta käsin lähtee hoitamaan, on kiivettävä jyrkkää mäkeä ylös. Paikallisten tapa esittää asia on positiivinen: 'On hyvää kuntoilua mennä sinne ja sinne.' Ilmeisesti ovat joutuneet useamminkin kuuntelemaan turistien voivotuksia mäkien kipuamisesta.

Gotlannissa ei pröystäillä autojen viimeisimmillä vuosimalleilla. Asia taitaa olla pikemminkin päinvastoin. Mitä vanhempi auto, sitä kovempi kunnioitus. Autovuokraamon autotkin ovat melkeinpä järjestään 20 vuoden takaa. Juhannuspäivänä vuokrasimme tulipunaisen Volvo 240:sen vm 1988, tuli ihan mieleen meidän vihreä Volvo ANU-777, joka kyllä oli 1980-luvun alkupuolelta. Aika nostalgista kyytiä oli kierrellä pohjoista Gotlantia, autossa sentään löytyivät ohjaustehosteet, mutta kuskin penkki oli vähän klenkka ja pykälät ei aina menneet silmään jouhevasti. Onneksi ei ollut tuhatta kilometriä ajettavaa. Gotlannin maalaisemaisemaa väritti mustanpuhuvat lampaat ja villinä ja miksei viljeltynäkin rehottavat punaiset unikot.


Fårön saarelle menimme lautalla ja maisema muuttui reheväksi lehtimetsäksi, tullessamme aivan pohjoiselle rannalle avautui karu puuton maisema, vain kalkkikivimuodostumat, raukit, kiinnittivät huomiota ollen varsinainen picnic-kohde.

Matkalla jouduimme toteamaan, että sementtifirmat ovat louhineet ja louhivat kalkkikiveä kiihtyvällä vauhdilla, avolouhokset herättävät ajatuksia. Gotland Ring -moottorirata tuli bongattua. Slitessä oli käytävä katsomassa satama, johon joskus Suomestakin on ollut säännöllistä laivaliikennettä, kovin oli uinuvaa tällä hetkellä.

Vierasvenesatamassa veneet vaihtuvat, paitsi yksi ökyvene, jonka kansipojat aloittavat päivänsä pesemällä venettä arjet pyhät. Mitään muuta liikettä ei veneellä näy. Pieni moralisti herää ainakin kirjoittajassa, kun juomavettä tuolla tavalla tuhlataan. Fårön-reissumme aikana oli satamaan saapunut myös purjealus, jota on mahdoton kuvailla, ehkä 'geenimanipuloitu' kuvaa sitä parhaiten, pituutta 44 metriä (Seilissä 44 jalkaa), maston korkeus 53 metriä. Vene oli Baltic Yachtsin 2002 valmistama Visione.


'When you least expect' sanotaan eräässä tv-ohjelmassa. Laituriimme oli saapumassa uusi vene ja köysiä kiinnittävä mies tervehti Aria nimeltä ja siinä todella oli Triton miehistöineen, jota oltiin odoteltu ja kierrelty etsimässä torstaista lähtien. Nyt emme oikeastaan enää osanneet odottaakaan heitä.

Naapuriimme saapui myös Colin Archer, s/y Martha, jonka miellyttävään eestiläiseen kapteeniin Hillar Kukkiin tutustuimme. Hillar oli palaamassa yli kahden vuoden maailmanympäripurjehdukselta kotiinsa Hiidenmaalle. Hän lahjoitti meille Martha-veneen kuvalla ja kiinalaisella onnensolmulla varustetun puutaulun. Hillarilla on paljon kokemusta valtameripurjehduksista. S/y Marthan sisustus on sanalla sanoen upea näyte puutyötaidosta ja aistikkaasta veneen sisustuksesta (vene on muuten myytävänä, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan).




Ja niin vierähti juhannus Gotlannissa! Aamuvarhaisella suuntaamme seuraavaan etappiin.