Heikki otti VHF:llä yhteyttä luotsiasemalle, mutta useammankaan yhteydenoton jälkeen ei KasteHelmille tullut vastausta. Huomasimme vedessä paljon öljyä, sateenkaaren värisiä isoja lauttoja sekä nyrkinkokoisia hyytyneitä paakkuja. Päätimme laskea ankkurin vähemmän öljyiseen kohtaan ja jäädä odottelemaan VHF-vastausta advisorin (neuvonantajan) saapumisesta ja tarkasta sulutusajasta. Söimme välipalaa ja juttelimme – hyvinhän se aika siinä kului.
Jossain vaiheessa saimme tiedon, että sulutusaika on klo 19 aikoihin. Silloin päättelimme, että tulee olemaan varsin pimeää, kun saavumme sulkujen toiselle puolelle olevaan poijupaikkaan, joka on yöpymispaikka. Maila ja Heikki tekivät nopean ja viisaan päätöksen ruuanlaitosta siinä ankkuripaikalla, kun sulutukseen oli vielä monta tuntia aikaa. Heikki grillasi meille maittavat kyljykset, jotka nautimme perunoiden ja salaatin kera kaikessa rauhassa. Aika kului mukavasti, muutenhan odottavan aika on tunnetusti pitkä.
Syötyämme huomasimme kahden kollegaveneenkin saapuneen marinasta odottelemaan advisoria. Heillä taisi olla parempaa tietoa aikataulusta kuin meillä. Vaikka melkein mukavampaa oli kyllä odotella merellä kuin paahtavan kuumassa marinassa. Aurinko alkoi laskea jo mailleen ja ehdimme nauttia sundowneritkin, ennen kuin nopeakulkuinen vene toi advisorin KasteHelmiin.
Siitä se ilta sitten tummeni nopeasti ja Gatún-suluille tultiin ihan pimeässä, tosin sulkujen reunoilla olevat kirkkaat valot valaisivat hyvin sulkuallasta. Koska meitä oli kolme venekuntaa, läpimeno tapahtui nk. lauttana. Keskimmäiseksi sidottiin isoin/painavin vene ja laidoille tulivat kaksi muuta venettä. Tämä lautaksi muodostuminen virtauksien ym. syiden takia oli ehkä vaativin osio koko sulutuksessa.
Me olimme toinen laitaveneistä, joten köysihommia oli vain styyrpuurin puolella keulassa ja perässä. Keskimmäinen vene tässä sovelluksessa pääsi helpoimmalla sen jälkeen, kun springiköydet oli sidottu. Keskiveneen miehistö osasi ottaa ilon irti oluttölkit kourassa huojentuneena ja hyväntuulisena heitellen erinäisiä 'viisauksia' laitaveneiden köysimiehille. Joka veneessä oli advisor, mutta tässä tapauksessa keskiveneen advisor halusi ottaa homman haltuunsa kaikkien veneiden osalta. Advisoreiden keskinäinen kommunikointi ei oikein toiminut, kun joissain tilanteissa antoivat ristiriitaisia ohjeita köysimiehille, vaikkei niistä mitään radikaaleja ongelmia syntynytkään. Kaikki kolme Gatún-sulkua kuljettiin lauttana hyvin onnistuneesti. Viimeisen sulun jälkeen 'lautta' purettiin ja advisorit antoivat selvän marssijärjestyksen yöpymispaikkaan eli poijukiinnitykseen. Lähestyminen pimeässä antoi oman mausteensa, mutta totesimme melkein yhteen ääneen, miten kätevä laite on keulapotkuri tietyissä tilanteissa. Yksi veneistä joutui tekemään monta yritystä, ennen kuin pääsi poijulle. Advisorit noudettiin pian pois veneistä ja poijupaikka hiljeni nopeasti, kun miehistöt vetäytyivät yöpuulle. Tällä kertaa ei ollut mitään haittaa hyttysistä, edellisellä kerralla touko-kesäkuussa niitä oli ihan riesaksi asti.
Päivä ja ympäröivät olosuhteet olivat totutuista poikkeavat ja uni ei tahtonut tulla silmään millään. Sitten, kun vielä aamulla oli tiedossa aikainen herätys, niin nk. herätyskelloneuroosia potevalle yöuni jäi aika vähiin. Joka tapauksessa koko KasteHelmin miehistö oli tikkana pystyssä sovittuun aikaan. Nautimme runsaan aamiaisen ennen advisorin saapumista, joka tuli aivan ajallaan klo 6.30. Taas oltiin valmiita uuden päivän sulutuksiin. Päivä valkeni helteisenä ja aurinkoisena. Konttilaivat tulivat meitä vastaan pitkin kanavaa.
Advisor pyysi pitämään 6,5 solmun vauhtia. Matka seuraaville suluille kesti viitisen tuntia. Odotimme kovasti Miraflores-sulkuja, joissa webbikamera lähetti livekuvaa internettiin. Yritimme innokkaasti vilkutella kameroille. Maila oli ollut etukäteen yhteydessä kotimaahan ja jotkut tuttavat olivatkin bonganneet meidät, vaikka kuva internetissä ei liene kovinkaan tarkka. Tämänkin päivän sulutukset sujuivat hyvin, vaikka kriittiselle köysimiehelle aina jäikin mieleen jotain parannettavaa.
Valtavan Tyynen meren vedet oli saavutettu. Advisoreiden nouto veneistä viipyi jostain syystä ja jouduimme pyörimään puolisen tuntia paikallaan ennen Balboan lahtea.
Arja ja Kari pakkailivat matkalaukkujaan, koska heidän oli määrä jäädä maihin Balboassa ja seuraavana päivänä lentää Suomeen. Aikanaan advisoritkin noudettiin ja pääsimme jatkamaan Balboa Yacht Clubin poijualueelle. Tässä vaiheessa KasteHelmin uusi vieras, Heikki-kipparin veli Hannu, oli ollut jo puhelinyhteydessä ja kertonut nähneensä meidät. 5 metrin vuorovesi on syytä huomioida poijupaikkaa valitessa, nyt vesi oli melkein alimmillaan. Heikki ja Maila olivat vielä varanneet Veuve Cliquot-pullon poksautettavaksi onnistuneesta kanavan läpimenosta, ennen kuin miehistön oli aika siirtyä yhteysveneellä maihin. Sitten oli taas kerran haikeiden halausten vuoro, kun Maila jäi veneelle ja me muut lähdimme maihin.
Tapasimme Heikin Hannu-veljen ja rupattelimme vielä hetken Myyrinmaiden ja Heikin kanssa, ennen kuin tiemme erosivat. Yksi kanavakokemus lisää mukavien ihmisten kanssa, ehkä tämä riitti meille tällä erää. Toivottavasti seuraavaksi olemme kanavalla Seilin kanssa. Tulimme taksilla Allbrook-kauppakeskukseen, josta Colónin bussilla 4Altos-kauppakeskukselle. Ostimme joitain aamupalatarvikkeita ja otimme taksin Shelter Bay Marinaan. Siinä vaiheessa ilta oli jo taas pimentynyt ja taksikuskilla oli selviä ongelmia sen jälkeen, kun katuvalot loppuivat eli Gatún-sulut ylitettyämme. Yleensä takseissa on niin likaiset tuulilasit sisältä ja ulkoa ja ajovalot (jos niitä on) suunnattu ties mihin, että pimeässä näkeminen tuottaa ongelmia. Niin nytkin, taksissa oli kyllä ulko- ja sisäkatossa sinisiä led-valoja, valitettavasti vaan ne eivät auta pimeässä näkemiseen, mieluumminkin päinvastoin. Panaman tiet ovat täynnä yllättäviä ja syviä reikiä, joita kaikki väistelevät parhaansa mukaan. Pimeällä tiellä ei taksikuskimme nähnyt ensimmäistä tällaista reikää ja ajoi tietysti täyttä vauhtia siihen. Hetken kuluttua hänen oli todettava, että rengas oli tyhjä. Kovasti hän toisteli varmaankin jotain carambaa vahvempaa kirosanaa, jota emme tunnistaneet. Ei siinä auttanut muu kuin lähteä pimeässä vaihtamaan rengasta. Ari kävi myös ulkona tsekkaamassa tilannnetta ja totesi, että vararengaskin oli lähes tyhjä. Arvoitukseksi jäi, pääsisimmekö marinaan asti. Pimeä viidakkotie ei oikein kyllä houkutellut kävelemäänkään. 15 km:n matka tuntui yllättävän pitkältä perille pääsyä jännittäessä. Sitä helpottavammalta tuntui, mitä lähemmäksi tuttuja paikkoja tulimme sen, minkä pimeältä pystyimme erottamaan. Kuski voivotteli, että miten hän ikinä selviää takaisin kotiinsa. Ehdotimme, että menee marinan konepajalta hakemaan apua.
Keskiviikkona dieselmies-Andy tuli ruiskutuspumppu mukanaan asentamaan sitä paikalleen. Tarkkaa työtä pari päivää tehtyään oli aika koekäynnistää Seilin moottori. Ilmeisesti starttiakut olivat tulleet elinkaarensa päähän, kun Andyn ei onnistunut käynnistää moottoria. Olimme varanneet vuokra-auton käyttöömme ja hommasimme ennätysajassa Colónista uudet akut juuri ennen akkufirman sulkeutumista. Ari asensi akut paikalleen ja jäimme odottamaan Andyn seuraavaa käyntiä. Starttimoottoria pyöritettiin pariin otteeseen ilmaustarkoituksessa, mutta jo kolmannella kone pärähti käymään tutun terhakkaasti ja hyvän kuuloisena. Vähän savua tuli pakoputkesta, mutta käyntiääni oli tasainen. Tässä vaiheessa moni dieselmies olisi tyytyväinen tekemäänsä työhön, kuittaisi palkan ja häviäisi. Mutta EI Andy, hän oli luvannut laittaa koneen tyynenmerenkuntoon ja halusi tarkistaa vielä sylintereiden puristuspaineet. Nehän eivät sitten enää olleet ollenkaan ohjekirjan mukaiset…
Michael oli kutsunut meidät keskiviikkoiltana syömään sy Mirmeliin, kun hän oli vihdoin saanut USAn viisumin taskuunsa ja päättänyt lähteä seuraavana päivänä vielä San Blasiin ja myöhemmin sitten pohjoiseen päin.
Hänkin oli päivää meitä myöhemmin ollut hakemassa kokemusta kanavan läpimenosta. Kovin olivat samanlaisia hänen ajatuksensa siitä kuin meidänkin. Herkutteleva kokki, kun on, Michael oli valmistanut meille makunystyröitä hivelevän kala-alkuruuan ja pääruuaksi söimme todella maukasta pastaa. Illalliskutsu ei olisi voinut tulla sopivampaan saumaan, kun Seilissä oli paikat aika mullin mallin koneremontin takia.
Mukavan illan päätteeksi oli taas yksien hyvästelyjen aika. Mirmelin ja Seilin kurssit ovat vastaisuudessa aivan eri suuntiin. Tässä vaiheessa tuntui, että purjehtijan elämä on välillä pelkkää hyvästelyä.
Kerran havaitsimme uimarannalla ollessamme, että vedessä on öljyä. Harmittelimme huolettomuutta, jolla Panamassa suhtaudutaan ruostuneisiin laivaraatoihin ja nyt sadekauden aikana yksi sellainen oli kaatunut aivan uimarannan edustalle. Epäilimme, että öljy on siitä peräisin. Sitten pari päivää myöhemmin olimme taas menossa veteen, kun vartija tuli juoksujalkaa selvittämään meille, että ranta on uintikiellossa öljyn takia. Vaikkemme ehtineet vielä veteenkään, niin jalkapohjat olivat jo vaikeasti puhdistettavassa öljyssä. Siinä meni meiltä suorastaan paratiisimainen uimapaikka.
Varasimme vuokra-auton voidaksemme olla poissa Andyn jaloista Seilissä ja katsoaksemme vähän enemmän ympärillemme myös Panamassa. Rissasen Marja ja Heikki olivat pyytäneet käymään luonaan ja ajattelimme poiketa heillä Portobeloon mennessämme. Auto oli suhteellisen uusi Toyota Yaris, mutta muutaman pysähdyksen jälkeen huomasimme, että sen startti toimi vain ajoittain eli suunnilleen joka toinen kerta. Sen jälkeen Arin piti etsiä aina sellainen parkkipaikka, että pystyi ottamaan mäkilähdön tai tarvittaessa työntämään. Päätimme ensi tilassa käydä vaihtamassa auton. Rissasten koti sijaitsee kauniilla paikalla meren rannassa Portobelon tien varressa.
Teimme tuttavuutta heidän papukaijojen ja koirien kanssa. Nautimme kahvit ja juttelimme kuin vanhat tutut erilaisista asioista – suomalaisten kesken juttua syntyy. Veimme Rissasille suomalaisia, meidän moneen kertaan tuijottamia DVD-elokuvia, kun ajattelimme niiden olevan heille mieluisaa katsottavaa.
Jatkoimme Rissasilta Portobelon historialliseen kaupunkiin. Jälleen kerran Kolumbuksen löytämä paikka, jonka hän bongasi vuonna 1502 neljännellä matkallaan Amerikkaan. Kaunis paikka onkin, ja suosittu purjehtijoiden ankkurointikohde, joka on puolivälissä Panaman kanavaa ja San Blasin saaristoa.
Joulukuun alun kaatosateet kohtelivat ehkä pahimmin juuri Portobelon aluetta. Aivan Rissasten naapurissa kuoli 4 henkilöä maansortuman alle ja Portobelossa on edelleenkin nähtävissä pahasti vaurioitunut talo, jossa kuoli 8 ihmistä yöllisen maanvyörymän alle. Myös Portobelon linnoituksen historialliset rauniot olivat saaneet osansa maanvyörymästä. Öiseen aikaan tapahtuneet maanvyörymät olivat niin nopeita ja voimakkaita, että hautasivat kodeissaan nukkuneet ihmiset. Näkymät kylällä ovat edelleen tosi surulliset, vaikka kaunis luonnonsatama onkin pysynyt muuttumattomana.
Palatessamme reissultamme marinaan haistoimme laiturilla oikein pistävän polttoaineen hajun. Siitä olivat ilmeisesti kärsineet kaikki naapurimme koko päivän ja öljyä kellui tuulen mukana. Seuraavana aamuna ilmeisesti riittävän moni oli valittanut asiasta marinalle, että öljyn imeytyspuomeja alettiin tuoda D-laiturin joillekin venepaikoille mm. Seilin ja laiturin väliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti