Seilin kannella ei sietänyt kulkea paljain jaloin. Helle oli niin kova, että päätimme heittää talviturkin jo aiemmin tutuksi tulleella hiekkarannalla. Meriveden ei voi juuri sanoa viilentyneen puolessa vuodessa, tosin nyt oli tuulisempaa ja aallokko vähän korkeampaa. Lilluimme meressä sydämen kyllyydestä. Sen jälkeen olo tuntui virkistyneeltä jonkin aikaa. Annen synttärit vilahtivat jouluna melkein huomaamatta. Vasta nyt tehtiin pieni kinuskikakku ja hyvinhän se maistui. Siitä on vierähtänyt jokin tovi, kun viimeksi on syöty kotona tehtyä täyttäriä.
Bill-lääkäri sai sitten myydyksi välipäivinä Island Fever-veneensä ja juhli uutta vuotta Panama Cityssä. Ari ja Michael olivat sitä mieltä, että halvalla meni, jos 1000 dollaria oli hinta. Muutamassa päivässä nuoret omistajat tyhjensivät venettä, putsasivat sitä ulkopuolelta ja levittivät pressut suojaksi. Vene näytti ulkoapäin jo paljon paremmalta.
Seilin ruiskutuspumpustakin on saatu sen verran väliaikatietoa, että vikaa on aikalailla ja osia joudutaan vaihtamaan kasapäin.Salaman vioittaman VHF-puhelimen korjaus tulisi kuulemma maksamaan melkein saman verran kuin uusi, joten päätimme hommata uuden.
Yhtenä päivänä lenkillä ollessamme näimme kurjen paistattelevan ilta-auringossa joen törmällä. Hetkeä myöhemmin Ari huomasi sen vieressä jotain muutakin ja kaivoi kiikarit, mitkä tällä kertaa olivat mukana. Siinä heinikossa makasi noin 3-metrinen krokotiili. Kiikareilla pystyimme näkemään sen oikein hyvin ja huomasimme sen kiiltävän mustan nahan, isot pyöreät silmät ja kauniin vihreänkeltaisen leuanalusen. Floridan alligaattorien nahka on sellainen epätasaisen rosoinen ja ruskeavoittoinen, sen silmätkin ovat enemmän viivamaiset, siis varsinainen rumilus tähän krokotiiliin verrattuna. No, alligaattori ja krokotiili ovat tietysti eri eläimiä, mutta maallikosta ne näyttävät hyvin samanlaisilta ja molempiin lienee syytä pitää kunnioittavaa etäisyyttä. Iltalenkin päätteeksi kävimme vielä aallonmurtajalla laskemassa Panaman kanavan suulla ankkurissa olevat laivat.
Muutaman aurinkoisen päivän jälkeen Ari päätti hioa veneen perässä olevan Seili-kyltin mielessään tekstin maalaaminen uudelleen ja kyltin lakkaaminen. Hiominen onnistui mainiosti, mutta sadekuurojen takia, kyltti on pysynyt niin kosteana, ettei maalausta ja lakkausta ole kannattanut ajatellakaan. Nähtäväksi jää, milloin tulee riittävän kuiva yhtenäinen jakso.
Marinasta ei veneiden määrä juurikaan vähentynyt, vaikka kelit vähän parantuivat. Uuden vuoden ensimmäisellä viikolla saapui ensin saksalainen purjealus Thor Heyerdal ja pari päivää myöhemmin 'High School on the High Seas' –teemalla (vapaasti käännettynä: Lukio avomeren laineilla) itseään mainostava, myös saksalainen purjealus. Marinan veneilijöiden keski-ikä laski hetkessä kymmenien nuorten saavuttua satamaan ja sen jälkeen yleisin puhuttu kieli laiturialueella oli saksa.
Vuoden aluksi on ollut monta kaunista päivää, vaikka melkein joka päivä on ropsauttanut jonkinlaisen sadekuuron, paitsi 8.1. päivä ei valjennut ollenkaan, taivas oli harmaassa pilvessä ja vähän väliä satoi vähemmän, kohta taas kaatamalla. Se oli hyvä päivä tehdä erilaisia sisähommia ja päivittää blogia.
Huomasimme viereisessä laiturissa Norjan lipun yhdessä veneessä. Sateen takia jätimme norjalaisveneen tarkemman tarkastelun tuonnemmaksi. Meidän ei tarvinnut tänä päivänä leikkiä 'vettä kengässä', sitä oli ihan oikeesti joka kerran, kun laiturilla pani kengät jalkaan. Nahkakengät olisivat olleet jo monta kertaa entiset. Suomalainen sanonta: 'Kevät keikkuen tulevi', sopii kyllä tännekin kuvaamaan kuivakauden alkua, se ei meinaa saada yliotetta sateista sitten millään. Torakkasodassa olemme voiton puolella havaintojen määrällä mitattuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti