tiistai 4. tammikuuta 2011

PANAMA, PANAMA CITY 7.-9.12.2010

Meidän kaltaiset yksilömatkailijat aiheuttivat Liman hotellissa päänvaivaa. Vaikka olisimme varanneet parikin tuntia uloskirjautumiseen, se tuskin olisi auttanut asiaa. Henkilökunta oli tottunut voucher-asiakkaisiin, ei rahalla maksaviin. Monta ihmistä yritti saada meille laskua syntymään, he sotkivat ja sohelsivat eivätkä saaneet laskua syntymään oikealle summalle. Samanlainen kokemus uloskirjautumisesta oli lähtiessämme Perun maaseutukierrokselle. Onneksi taksi malttoi odottaa meitä. Alkuiltapäivästä meidän oli tarkoitus lentää Copa Airlinesin koneella Limasta Panama Cityyn.

Lentomatka sujui hyvin kuoppaisuudesta huolimatta. Saapuessamme Panama Cityn Tocumenin kentälle päättelimme, ettei sadekausi ihan vielä ole päättynyt. Niin märkää näytti olevan joka puolella. Ajatus vain vahvistui seuraavana yönä, jolloin taivas avasi kaikki hanat ja vettä satoi kaatamalla koko yön. Väkisin tuli mieleen Seili ja jos puoli vuotta on satanut tähän malliin, miltä mahtaa Seilin sisällä näyttää. Olimme edellisenä päivänä olleet yhteydessä paikalliseen luottokuskiin Rogelioon kyydin toivossa. Yllätyksemme oli suuri, kun hän tiesi, että meille on Panama Cityssä paketti odottamassa. Se oli se Miamista lähettämämme. Helsingissä ei vastaavaa tapahtuisi. Seuraavana aamuna Rogelio soitti ja kertoi, että teitä on veden vallassa Panama Citystä Shelter Bay Marinaan. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin jäädä yhdeksi lisäyöksi Panama Cityyn. Televisiota katsoessamme aloimme tajuta, mistä Rogelio oli puhunut.

Viime päivät oli satanut niin paljon vettä, että Panaman kanava-alueen järvet olivat alkaneet tulvia ja koko kanava jouduttiin sulkemaan. Sellaista ei ole tapahtunut 20 vuoteen ja silloinen syy oli USAn ja Nicaraguan välinen konflikti. Niin kauan kuin sadetilastoja on pidetty, ei tällaisia sademääriä ole aiemmin mitattu. Panaman äitienpäivä 8.12.2010 jää historiaan katastrofaalisena juhlapäivänä. Sadat ihmiset menettivät kotinsa tulvien takia, kymmenet menettivät henkensä maanvyörymissä. Nämä olivat ne ensimmäiset tiedot kaatosateiden seurauksista ja presidentti julisti kansallisen hätätilan.



Uusi aamu kaiken muuttaa voi ja sovimme Rogelion kanssa lähtevämme heti aamusta kohti Shelter Bay Marinaa. Rogeliolla oli hyvät tietolähteet Colóniin ja sen tieolosuhteista. Pääsimme Colónin kaupunkiin, jonka kurjuutta näimme ensi kerran vähän laajemmin. Auton ovet piti lukita siksi aikaa, kun odottelimme autossa Rogelion paluuta. Olimme jo yhdellä todella saviliejuisella kaatopaikan tiellä, mutta kuljettajamme ei halunnut lähteä sinne. Olisimme tarvinneet 4-vetoauton.


Sitten Rogelio yritti meille venekyytiä, mutta sade oli alkanut uudelleen ja tuulikin puhalsi niin voimakkaasti, että viranomaiset olivat kieltäneet veneitä lähtemästä liikkeelle. Siihen hätään ei löytynyt 4-vetoautoa, joten ainoaksi mahdollisuudeksi jäi mennä hotelliin. Tiesimme hotellin ennestään, mutta emme sen värikkäästä historiasta. 

 
Meillä ei ollut hätää, sillä olimme tilapäismajoituksessa entisessä Amerikan sotakoulussa, joka vuosina 1943-1984 koulutti lähes kaikki Väli-Amerikan pahat pojat, mm. Noriegan ja Ortegan sekä liudan erilaisia murhamiehiä. Nykyään tiloissa toimii korkeatasoinen Melia-hotelli, joten me kyllä elimme herroiksi kulkuyhteyksiä odotellessa.



Olisi kyllä ollut jo kiva päästä veneelle, mutta minkäs teit. Olisi kai pitänyt lentää suoraan Tocumenistä pikkukoneella SB-marinaan. Lentokenttähän on siellä aivan vieressä, mutta kun kaikkea ei sentään osaa ennakoida.

Ei kommentteja: