Santa Cruzin Auditorium on muodoiltaan kuin Sydneyn maailmankuulu oopperatalo.Marinan suihkutilat ovat laadukasta hotellitasoa, mutta täällä jaksetaan räplätä ulko-ovien lukkojen kanssa. Eräs purjehtijakollega sanoikin, että silloin ollaan oltu liian kauan marinassa, kun saa suihkutilojen oven eka kerralla auki. Hyvä määritelmä.
Seuraavan yön aikana oli satama-altaaseen saapunut meille niin tuttu loistoristeilijä Aida, kovin on samanlaiset reitit Seilillä ja Aidalla. Lauantaipäivän kävelimme kaupungilla tekemässä hankintoja lähinnä venetarvikeliikkeistä, samalla näimme taas vähän lisää Santa Cruzista.
Venetarvikeliikkeestä ostimme mm. Karibian alueen kohteliaisuuslippuja melkoisen kasan.Teneriffan saaresta tuli tutuksi aivan uusi puoli - vaellusreitit. Saarella risteilee erilaisia polkuja ja jotkut niistä ovat merkittyjä vaelluspolkuja. Mekin halusimme tietysti kokeilla yhtä, jota Margaritan purjehtijakollegat olivat kokeilleet toisesta suunnasta eli ylämäkeen. Ajattelimme päästää itsemme helpommalla ja lähteä huipulta alaspäin. Saimme lainaksi vielä Teneriffan vaelluskirjan.
Sunnuntaiaamuna suuntasimme linja-autoasemalle, josta pääsimme ensin La Lagunaan ja bussin vaihdon jälkeen Pico del Inglesiin vievään bussiin. Matkustajista päätellen useammalla oli mielessä jokin vaellusreitti. La Lagunasta valitsemamme bussi ei mennyt suoraan Pico del Inglesiin, vaan kurvasi sinne vievän risteyksen ohi. Ennen kuin tajusimme sen, oli bussi kerinnyt ajaa alamäkeä muutaman pysäkin ohi. No, tulipa hyvä alkuverryttely, kun kävelimme takaisinpäin ylämäkeen. Pico del Ingles löytyi ja sieltä avautuivat hienot maisemat.
Opaskirja kertoi hyvinkin tarkasti, mistä polku lähtee alaspäin ja seurasimme kirjan ohjeita sekä reitin varrelle tehtyjä merkkejä. Jopa väärät polut oli merkitty rastilla. Aluksi reitti kulki kosteaa ja varjoista metsää pitkin. Pikku hiljaa metsä loppui ja vain karun kuiva vuorenrinne ja siellä täällä kasvavat kaktukset värittivät maisemaa. Koko ajan oli tietysti katsottava mihin jalkansa laittaa. Välillä pysähdyimme ihailemaan huikeita maisemia ja ottamaan vesihuikat. Ilma alkoi olla helteisen kuuma. Reitillämme tuli muutama vaeltaja meitä vastaankin. Sitten yhden hylätyn talon ja parin luolan luona sattui jotain. Jatkoimme polkua eteenpäin ja vähän mielissämme mietimme, miten polku nousee koko ajan ylöspäin, vaikka meidän pitäisi olla menossa alaspäin. Toisaalta näimme alhaalla laaksossa pikkukylän, josta uskoimme pääsevämme jatkamaan eteenpäin ja alaspäin.
Saavuimme pikkukylään ja päättelimme, että meidän pitää jatkaa asfaltoitua tietä pitkin. Se oli kuitenkin niin jyrkkää ja paahtavaa, että tulimme toisiin ajatuksiin. Kaukaa asfalttitieltä katselimme pikkukylässä olevan kirkko ja pari taloa sekä muutama auto parkkeerattuna. Ajattelimme, että sieltä ehkä kuitenkin jatkuu se oikea reitti. Päättelimme pysäköidyistä autoista, että ehkä kirkonmenot olivat käynnissä. Aikanaan sinne saavuttuamme kuulimme kovaa pulinaa ja autojen lavalla häkeissä haukkuvia koiria. Pulina kuului autotallin tapaisesta ja kurkattuamme sisään huomasimme sen olevan baarin, jossa metsästäjät pitivät kritiikkipalaveriaan. Tässä kohtaa oli meidänkin hyvä pitää pieni ruokatauko. Baarissa ei enää vaan ollut oikein mitään ruokaa, vaan emäntä joutui panemaan koko mielikuvituksensa peliin tarjotakseen meille jotain syötävää. Ruokapaussin jälkeen meillä oli vielä kaksi kulkematonta tietä, joiden jommankumman uskoimme vievän merkitylle reitille.
Pikkukylä oli puolivälissä varsinaista laakson pohjaa. Teimme laakson pohjalle kaksi turhaa yritystä, koska tiet veivät talojen pihoihin eikä minkäänlaista merkittyä polkua näyttänyt lähtevän mihinkään suuntaan. Ilma oli aina vaan kuumempi eikä laakson pohjalle tuntunut minkäänlaista tuulenvirettä. Sinne vievät tiet olivat todella jyrkkiä ja niitä kiipeäminen ylöspäin alkoi tuntua vaativalta. Tiesimme nyt olevamme täysin väärässä paikassa. Oikeasti meidän pitäisi olla yhden vuoren toisella puolella. Tässä vaiheessa päivää (3 tuntia pimeän tuloon) tulimme siihen tulokseen, että meidän on pyrittävä jyrkkää ja kiemurtelevaa asfalttitietä ylöspäin, sieltä jostain tulisi vastaan maantie, jolta löytyisi bussipysäkki. Se ei tuntunut houkuttelevalta vaihtoehdolta, mutta ainoalta, joka veisi meiltä monta tuntia kuumuuden ja jyrkkyyden takia.
Laakson pohjalta kivutessamme meitä vastaan tuli auto, jonka epäilimme olevan meidän tavoin vähän harhateillä. Huomasimme sen kääntyvän takaisin meitä kohti, päätimme liftata kyytiin. Teneriffalainen pariskunta lyhyen neuvottelun jälkeen uskaltautui ottamaan meidät kyytiin ja kiittelimme mielessämme autokyytiä, sillä pääasiassa ykkösvaihteella noustua tietä tuntui riittävän. Ari antoi pariskunnalle Seilin käyntikortin. Se selvästi lisäsi pariskunnan luottamusta meihin ja vilpittömyyteemme. Espanjan kielemme on vielä vähän uinuvassa tilassa, mutta asiamme tuli heille selväksi ja lupasivat katsoa blogin kuvia. Saimme kyydin pysäkille, josta pääsisimme La Lagunaan, jonne pariskunnan mukaan menisi enemmän busseja kuin suoraan Santa Cruziin. Pysäkki oli maisemaltaan todella kauniilla paikalla, pilvien yläpuolella. Jäimme odottamaan La Lagunaan vievää bussia. Reilussa tunnissa olimme jo Santa Cruzin linja-autoasemalla. Harharetkemme ei sittenkään verottanut kaikkia voimiamme, koska kävelimme vielä linja-autoasemalta veneelle parin kilometrin verran. Jälkeenpäin olemme miettineet, että meiltä täytyi jäädä huomaamatta jokin merkitty polku matkan varrella. Vuorenrinteet suorastaan risteilevät eri syistä syntyneitä polkuja ja väärän polun valitseminen on helppoakin helpompaa. Tai sitten, merkinnät puuttuivat juuri ratkaisevasta kohdasta. Tämä jää ikuiseksi arvoitukseksi.
Santa Cruz ei ole varsinainen turistipaikka ja sen huomaa esim. ravintolatarjonnasta. Emme löytäneet hyvää ruokapaikkaa tai ainakaan sellaista, jota voisimme toisille suositella. Ehkä ravintolapuoli on jäänyt kehittymättä, kun loistoristeilijät tuovat maihin hyvin syöneitä ja kylläisiä risteilyasiakkaita vain päivän retkelle. Taksikuskit ja kerjäläiset ovat hyvin perillä näiden risteilijöiden aikatauluista, koska osaavat ilmaantua paikalle juuri oikeaan aikaan.
Santa Cruzin ratikat (kutsuvat tosin itse metroksi) ovat mielestämme kivan värikkäitä. Taustalla kaupunginteatteri.Postin kulkua on kehuttava. Kotimaasta meille lähetetty paketti tuli perille luvatussa 3-4 arkipäivässä. Sitä oli helppo käydä kyselemässä, kun pääposti sijaitsee aivan marinan vieressä.
Olemme kerran olleet Teneriffalla noin 25 vuotta sitten Ten Bel-nimisessä urbanisaatiossa. Nyt vuokrasimme taas yhtenä päivänä auton kiertääksemme saarta ja nähdäksemme mahdollisesti Teide-vuoren vähän lähempää kuin edellisellä kerralla. Ajoimme pohjoisrannalle Puerto de la Cruziin, jossa katukuva oli kovin toisenlainen verrattuna Santa Cruziin. Kadut olivat täynnä matkailijoita ja heille suunnattua tarjontaa. Suomea kuuli siellä täällä ja ulkona olevat ruokalistat olivat myös suomeksi. Sieltä jatkoimme pilvien peittämälle Teide-vuorelle, johon oli matkaa nelisenkymmentä kilometriä. Heti Puerto de la Cruzin yläpuolella on La Orotava, joka oli hyvin vihreä ja rakennuksiltaan idyllisen näköinen paikka. Tie kiemurteli ylöspäin onhan Teiden huippu yli 3700 metriä korkea. Matkan varrella maisema muuttuu moneen kertaan ja välillä ajetaan pilvessä.
Pilvet ohitettuamme esiin tuli kirkas auringonpaiste kuin lentokoneella lennettäessä. Saavuttuamme varsinaiselle Teide-alueelle silmiemme eteen avautui karu kuumaisema, jota riitti parisenkymmentä kilometriä. Ihmeellistä, että tällainen maisema säilyy muuttumattomana ikuisia aikoja. Oikeastaan ainoa, mikä sitä muuttaisi, saattaisi olla tulivuorenpurkaus. Teide on toimiva tulivuori ja viimeksi purkautunut sata vuotta sitten. Autolla pääsee Teiden korkeimman huipun juurelle. Sen jälkeen on vielä köysirata, jolla pääsisi huipulle. Ollessamme siellä, ilmeisesti voimakkaan tuulen takia köysirata ei ollut toiminnassa.
Ihan tyhjänpanttina ei tällaiset valtavat laava-alueet sentään ole. Ne on itsessään jo luonnon nähtävyys, mutta siellä risteilee myös vaellusreittejä, jotka näyttivät olevan kovinkin suosittuja. Ohut ilmanala, tuuli ja pistävä auringonpaiste asettavat siellä omat vaatimuksensa. Seilin miehistö jätti tällä erää nämä vaellusreitit koluamatta.
Santa Cruzissa teimme muona- ja juomavarastojen täydennyshankintoja Carrefour-kauppaketjun myymälästä. Purjehtijoiden keskuudessa tiedetään, että Kanarian saaret on edullinen varastojen täydennyspaikka Atlanttia ja Karibiaa varten. Saimme kotiinkuljetuksen 5 eurolla. Koko sitloora oli täynnä ostoksia ja arviomme mukaan kotimaassa hankintojen hinta olisi ollut tuplasti korkeampi. Säilykkeiden hintaa on vaikea verrata, kun niitä ei ole juurikaan ennen käytetty, joka tapauksessa niiden hinta täytyi olla edullinen. Hintaesimerkkejä: oluttölkin hinta jäi alle 30 sentin, kun taas Cokis-tölkki maksoi melkein 60 senttiä, viinilitra noin 1 euron ja erilaisia isoja mehutölkkejä saa alle 2 euron.
Tässä osa juomista...muut elintarvikkeet oli jo pakattu omille paikoilleen ennen kuvan ottoa.Marinaan saapui vielä yksi tuttu suomalaisvene s/y Immigrant, jonka kipparin synttäreitä kävimme juhlistamassa La Gomeran lähtöaamua edeltävänä iltana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti