Saavuimme iltapäivällä Nevisin edustalle, joka on tikattu täyteen numeroituja poijuja. Hyvä idea saada matkaveneet pysymään halutuilla paikoilla. Poijujen köysiin oli tarttunut koralleja, jotka ovat teräviä kuin lasinsirut. Kiinnityspaikkamme oli kauniissa maisemassa.
Taas oli aika siirtyä jollalla maihin virallista osuutta varten. Tässä satamassa ei saa lukita jollaa. Lähdimme kaikki neljä tullimiehen puheille. Hän oli opetellut tyylin, millä mitättömimmänkin homman saa näyttämään tuiki tärkeältä. Tullimuodollisuudet sujuivat lopulta ihan asiallisesti. Jakauduimme kahteen ryhmään, miehet maahantuloviranomaisille ja naiset turistitoimistoon. Turistitoimiston asiat selvisivät nopeasti. Sen sijaan miesten viranomaisasiat kestivät ja kestivät. Virkailija oli ollut kahden tunnin ruokatauolla ja palattuaan sieltä oli koko ajan voivotellut ja huokaillut, ettei ole syönyt koko päivänä eikä jaksa enää. Se tuskin on asiakkaan vika, jos ruokatuntia ei osaa käyttää oikein.
Satamakirjan mukaan Charlestownista pitäisi löytyä kaksikin suihkua matkaveneilijöiden käytettäväksi. Etsimme niitä turhaan, siellä ei ole minkäänlaista suihkua tarjolla. Onneksi ankkuripaikalla pääsee uimaan ja retkisuihkusta saa makeavesihuuhtelun. Kierrellessämme kaupungilla teimme lyhyen taksimatkan, jonka hinta oli niin kova, että kippari totesi kuskille tässä tulleen kaksi matkaa tehdyksi kerralla; ensimmäinen ja viimeinen. Taksikuski vähän hölmistyi, mutta kuittaisi: ‘That’s the way it goes.’ (‘Niin se vain menee.’) Yliveloitus tuli kyllä hänen kollegoidensakin tietoon, kun taksitarjouksia huutelevat kuskit saivat Ari lta palautetta yhden kuskin törkeästä ylihinnoittelusta ja että me vuokraamme mieluummin oman auton.
Seuraavana aamuna saavuttuamme jollalla satamaan hyvin tiukan oloinen viranomainen teki korkeamman asteen kuulustelun Jaanalle ja Annelle heidän viedessään roskia. Ihmettelimme moista, mutta selvitettyään meiltä kipparin hän lähti Arin luokse tekemään samat kysymykset. Todellisuudessa hän oli tarjoamassa taksikyytiä, kuulustelut olivat vain silmänlumetta. Ihmisten puhetyyli Charlestownissa oli kuin kuuma peruna suussa. Oli se kyllä englantia, mutta kovin sai pinnistää ymmärtääksen sitä.
Nevisissä oli paljon hienoja lomahotellipaikkoja esim. Nisbet, jonka vuorokausihinnat takaavat, ettei jokainen rymysakki sinne majoitu. Siellä käydessämme vain muutama lomailija kuljeskeli rannalla. Muuten vallitsi todellinen rauha, ellei meren maininkeja oteta huomioon. Saarella on myös lääketieteellinen yliopisto.
Ankkuripaikkamme läheisyydessä näkyy pelkkiä palmunrunkoja, joista lehdet ovat pudonneet pois. Saarelle on levinnyt keltalehtitauti, joka pikkuhiljaa tappaa kaikki palmut. Tautia voidaan hidastaa ampumalla palmun runkoon jotain lääkeainetta. Saarella on paljon vuohia, lehmiä ja aaseja sekä apinoita, jotka pysyivät meille näkymättömissä.
Iltaisin nautimme Karibian pehmeistä ja leppeistä illoista Seilin sitloorassa istuen ja seuraavan saaren St. Kittsin valoja katsellen. Lähtöaamuna meitä odotti taas tuhkayllätys. Montserratin tulivuori oli puhaltanut 15 kilometrin korkeuteen tuhkaa, joka yön aikana oli lentänyt mm. Nevisiin asti.
1 kommentti:
Moikka !
Ollaanpas siellä oltu tiukkoina ;)
Aika surullista jälkeä saa aikaan tuo keltalehtitauti, jotenkin karun näköisiä nuo palmunrungot.
Siellä saa skrapata tuulilasista tuhkaa - täällä jäätä, aina vaan !
-Anu
Lähetä kommentti