keskiviikko 10. helmikuuta 2010

GUSTAVIA, ST. BARTHÉLÉMY (ST. BARTS) 1.-3.2.2010

Ajoitimme lähtömme Simpson Baystä kääntösillan aamuavaukseen. Meitä oli lähtijöitä muitakin, Seili näytti siinä joukossa pikkupurkilta. Ihmettelimme, miten kääntösillan kohta on jätetty niin kapeaksi, että kylkinaarmut tai mastovauriot ovat mahdollisia. Ei siis meillä, mutta vähän isommilla jahdeilla, joita Simpson Bayllä riittää.

Vapaalle, turkoosinsiniselle merelle päästyämme Seilin keula käännettiin kaakkoon. Edessä oli 26 mailin merimatka ja vastatuuleen. Vieraamme saivat pehmeän laskun sääoloihin Simpson Bayssa, kun niinä muutamana päivänä ei helle näyttänyt vielä parhaintaan. Nyt oli vuorossa totuttelu merielämään. Vastatuuli tekee kelistä hyvän siedätyshoidon vieraillemme Jaanalle ja JiiPeelle meripahoinvointia vastaan. Kovin olivat hiljaisia loppumatkan, mutta onneksi kiinteälle maalle päästyä tauti helpotti. Tosin jäimme ankkuriin seuraavassa määränpäässämme St. Barhélémyllä, Gustaviassa, joten meren keinutus jatkui.



Tullimuodollisuudet sujuivat helposti. Kippari täytti itse lomakkeet tietokoneella. Turistitoimisto on satamatoimiston vieressä ja samassa talossa on siistit WC- ja suihkutilat.

Satamakirja kertoi, että Gustaviassa olisi poijuja, mutta ne oli varattu vakioasiakkaille, jotka olivat merkeistä päätellen pysyneet paikoillaan jo jonkun tovin. Eli ankkurointi oli meille ainut mahdollisuus. Ankkurointipaikalla oli varsin paljon veneitä, mutta löysimme pienen etsimisen jälkeen varsin hyvän paikan. Myöhemmin se kyllä osoittautui aika levottomaksi mainingin takia, mutta sama ongelma olisi ollut ihan satama-altaan poijuissakin. Vieraamme saivat totutella veneen keinumiseen myös yön ajan. Ankkurissa oli yksi vanha tuttu huvialus, jonka aiemmin näimme ja kuvasimme Cascaisissa, venäläisen pankkiirin omistama sukellusveneen näköinen jahti. Niin ja takanamme oli chartervene, jonka saalingissa liehui pieni Suomen lippu. Seilin kippari kävi tervehtimässä miehistöä, joka oli lomaa viettämässä Karibialla. Yksi miehistön jäsen oli vävymme armeijakaveri. Niin pieni tämä maailma.



Gustaviassa oli juuri satanut ja ankkuripaikkamme vieressä olevalle rannalle kaartui kauniinvärinen sateenkaari. Siellä oli varmasti merirosvojen piilottama aarre, St. Barts on ollut aikanaan heidän piilopaikka ja kätkettyjä aarteita uskotaan saarella olevan vieläkin.

Onneksi meillä oli uusi kovapohjainen jolla, millä pääsimme maihin. Ankkurointipaikka oli suhteellisen kaukana satamasta ja merenkäynti mainingin ja tuulen vuoksi sellainen, että pärskeet kastelivat meitä matkalla. Entisellä jollalla meidän olisi pitänyt tehdä useampi keikka saadaksemme neljä henkeä maihin.



Gustavian punakattoiset talot ja idyllinen maisema houkuttelivat tutustumaan kaupunkiin tarkemmin. Kaupungista löytyi rippeitä Ruotsin vallan ajasta: kadunnimi Östra Strandgatan ja joitakin muita ruotsinkielisiä kylttejä. Siisteys oli silmiinpistävä, ei roskan roskaa missään.


Tässä baarissa ovat meidän lisäksi käyneet mm. Kaarle Kustaa ja Silvia, Ted Kennedy jne.





Kaupungissa yhdistyi ruotsalainen pikkusievyys ja ranskalainen tyylikkyys - aika hyvä yhdistelmä. Muuten St. Barts on Ranskaa, eurot käytössä ja ranskaa tietysti puhutaan. Ruotsi ja Ranska ovat tehneet vaihtokauppaa kyseisestä saaresta ja lopulta 1878 St. Barts jäi lopullisesti Ranskalle. Noina aikoina Ruotsi ja Ranska olivat kovin läheisiä, onhan nykyinen Ruotsin kuningassukukin, Bernadottet, alun perin ranskalaisia.





St. Barts on vapaasatama, mutta hinnoista sitä ei kyllä huomaa. Kaikkia merkkiliikkeitä on pilvin pimein, mutta hinnat voittopuolisesti hyvin samaa tasoa kuin missä tahansa.



Ankkuripaikkamme yli lensi pienkoneita vinhasti vastatuulessa vingertäen laskeutuessaan vuorien välissä olevalle lentokentälle. Annesta ei ainakaan olisi niihin koneisiin matkustajaksi. Vielä huikeampaa oli nähdä liikenneympyrä, jonka yläpuolelta laskeutuvat, matalalla lentävät koneet kulkivat. Joskus tuntui, että pitäisi painaa pää alas, ettei lentokone osu.



Teimme saarikierroksen vuokraamallamme avoautolla, joka on mainio väline näissä oloissa. Saarella on kaikki pientä, jopa sementtiautot ovat pakettiautomallia.







Tiet ovat mutkaisia, mäkisiä ja kapeita, ei täällä isoilla autoilla mitään tekisikään. Aurinko ja helle hemmottelivat meitä avoautolla kulkevia ja illalla naamat punoittivat vähän liiasta auringosta.





Näimme hienoja maisemia ja lahden, Anse de Gouverneurin, jonka joku yksityinen on hankkinut omistukseensa. Sinne ei ollut mitään asiaa. No, se oli tuulisella Atlantin puolella… Mitä se kettu sanoikaan niistä pihlajanmarjoista? Kaikesta päätellen St. Barts on taloudellisesti menestyvä ja hyvinvoiva saarivaltio, jossa ihmiset mielellään asuvat ja ranskalaiset lomailevat.









1 kommentti:

Petteri kirjoitti...

Moi, kenet hurjapään olette nähneet siellä puolella maailmaa? Meillä on taas vähän eri kelin suunnitelmat viikonlopulle. Pertsaa pitkin metsiä ja mutkamäkeä.