tiistai 31. toukokuuta 2011

ECUADOR, GALAPAGOS 23.-31.5.2011

PUERTO AYORA

Galapagoksen suurin asutuskeskus on Puerto Ayora Santa Cruzin saarella. Varmaan kaikki turistit ainakin piipahtavat täällä käydessään Galapagoksella. Paikka on siisti, ihmiset ystävällisiä ja ruoka erinomaista. 


Elämänrytmissä vallitsee tietynlainen rauhallisuus ja tuntuu kuin kaikki tuntisivat toisensa. 


Monena iltana olemme seuranneet ecuadorilaisten 'kansallispeliä' Ecua-Volleyta aivan taksivenelaitureiden tuntumassa. Peli on ecuadorilainen muunnos lentopallosta. Peliväline on jalkapallo ja peliä pelataan 3-miehisin joukkuein, esim. iskulyönnit eivät kuulu tähän peliin. Paikalliset pelaavat peliä sellaisella tunteella, että oksat pois. Siinä huudetaan kovaäänisesti ja kädet käyvät. Jonkinlainen vedonlyöntikin näyttää kuuluvan kuvaan, kun dollarit vaihtavat omistajaa ennen ja jälkeen pelin. Se on jokailtaista kansanhuvia parhaimmillaan.


Ecuadorissa oli vaalit yhtenä sunnuntaina. Kaikkien oli äänestettävä ja vaalilipuissa esitettiin kymmenisen kysymystä erilaisista yhteisistä asioista, joihin äänestäjän tuli vastata. Maassa halutaan varmistaa, että äänestäjät tulevat vaalipaikoille täysissä sielun ja ruumiin voimissa, niinpä alkoholin myynti oli kielletty koko maassa jo monta päivää ennen vaalipäivää. Ravintolayrittäjät kiersivät tätä kieltoa mm. myymällä olutta isoissa teemukeissa vähän samaan tapaan kuin kieltolain aikana myytiin kovaa teetä. Eipä täällä Puerto Ayorassa näytä mitään alkoholiongelmaa olevan. Miehet kokoontuvat ravintoloihin katsomaan isolta tv-ruudulta futismatsia, mutta ostavat mieluummin tötteröjätskin kuin oluen.


Tuomon edustaman agenttifirman asiakaspurjehtijat olivat meille joko tuttuja ennestään tai tulivat tutuiksi. Amerikkalainen Rio-vene, kipparinaan George ja hänen kaksi amerikkalaista gastiaan olivat saavuttuamme melkein jokapäiväiset juttukaverimme. Ihan ensimmäisen kerran olemme nähneet Rio-veneen St. Lucialla Rodney Bayssa. Se kiinnitti huomiomme, kun oli niin hienossa ja kiiltävässä kunnossa. George sanoikin, että siitä se alamäki ulkonäön suhteen sitten alkoi. Olosuhteet ovat muuttuneet aina vaan kuumemmiksi, kosteammiksi ja suolaisuutta riittää niin vedessä kuin ilmassa. Rio-vene oli ollut puoli vuotta Shelter Bayssakin, mutta näimme sitä aina vain ohimennen emmekä siellä tutustuneet Georgeen ollenkaan. Vähän meitä vanhempi Rio-veneen kippari harrastaa edelleenkin laitesukellusta ja surffausta. Hän kävi useana päivänä gastiensa kanssa ratsastamassa aalloilla ja sukeltelemassa. Iän myötä hän ei enää etsi mitään jättiaaltoja, jotka nuorempana olivat varsinaisia haasteita. Hän asui 20 vuotta Havaijilla, joka on kuuluisa jättiaalloistaan ja on tosisurffaajien mekka.


Täällä Puerto Ayorassa on muutama eurooppalainen suku, jonka nykyiset jäsenet ovat jo monessa polvessa galapagoslaisia. Yksi tällainen suku on Schiess, jonka juuret ovat Sveitsissä. Tuomon työnantaja on yksi Schiesseistä. Samassa pihapiirissä olevan ravintolan omistaa toinen Schiess ja kolmas Schiesskin asuu samassa korttelissa. Hänen tyttärensä valittiin Miss Ecuadoriksi 2011 ja sitä kuulemma juhlittiin saarilla, vaikka normaalisti missikisat eivät ole mikään juttu galapagoslaisille. Miss Ecuadorin, Claudia Schiessin, kuvajulisteita näkyy monen kaupan seinällä ja ikkunassa. Agenttifirman palveluhintaan kuuluivat ilmainen pyykinpesu ja suihku. Molempia käytimme ahkerasti ja oli mukava jättää pyykit narulle kuivumaan. 


Seilin kipparin hiukset ja parta alkoivat olla siinä mitassa, että tarvittiin ammattimies siistimään ulkonäköä. Yhdellä päivittäisistä kävelyretkistä tulimme pienen parturin, Javierciton kohdalle ja kysäisimme, oliko heti aikaa. Itse Javiercito oli paikalla ja Ari istuutui parturintuoliin, joka oli varmasti palvellut Javiercitoa koko parturiuran. Hyvin rauhallisilla ja harkituilla liikkeillä hän aloitti työnsä – syytä olikin, kun käytti veistä toisen kurkulla. Javiercito ei ehkä osaisi muotoilla geelitukkaa, mutta parturoinnin ja parranajon hän kyllä hallitsi ja lopputulos oli oikein siisti ja kevensi oloa tässä hiostavassa ilmanalassa.


Kävimme Tortuga Bay Beachin uimarannalla useammankin kerran. Sinne tulee käveltävää 6km yhteensä, mikä vastaa oikein sopivaa kävelylenkkiä. Ihan reippainta tahtia sitä matkaa ei kylläkään pysty tekemään tästä paahtavasta helteestä johtuen. Siellä rannalla puhaltaa kuitenkin aina kiva vilvoittava tuuli. 


Päiväntasaajasta olemme maininneet monta kertaa. Konkreettisimmin sen huomaa puolenpäivän aikaan, kun aurinko on zeniitissä. Pitkästäkään miehestä ei juuri jää minkäänlaista varjoa. Täällä vietetään siestaa päivän kuumimpaan aikaan. Monet kaupat ja liikkeet sulkevat ovensa siksi aikaa, tervetullut ja virkistävä tauko lounaaseen ja lepoon. Kahden ruokalajin lounaan pystyy syömään 3,5-4 dollarilla, jos menee paikallisten suosimiin paikkoihin. Hinta saattaa kymmenkertaistua jossain hienossa ravintolassa. Söimme Seijan ja Ingvarin kanssa heidän läksiäisillallisellaan herkullista sushia. Annoksen hinta oli melkein kymmenkertainen halpaan lounaaseen verrattuna, mutta se oli neljälle.


Joka päivä olemme mekin tehneet erilaisia järjestelyjä lähtöä silmällä pitäen. Seilin tankit ovat täynnä polttoainetta ja varakanistereitakin on, myös vesitankit täytettiin ja veneen pohja puhdistettiin. Tämä olosuhde on kerrassaan ihmeellinen, veneen pohjassa on kasvustoa parissa päivässä, ruoste kukkii iloisesti ja homeen kanssakin saa käydä ehkäisevää taistelua.

Puerto Ayoran siisteys on niin silmiinpistävää Panaman Colónin jälkeen, ei roskan roskaa missään. Kierrätysroskiksia on tämän tästä pääkadun varrella. Ihmiset välittävät asuinympäristöstään ja elinoloistaan. He järjestivät mielenilmauksenkin, jolla halusivat kiinnittää pormestarin huomion, että kaikille pitää saada juomakelpoista vettä, kaupunkiin vihreyttä betonin sijaan ja muita viihtyvyyttä lisääviä toimenpiteitä. Kulkueen lopuksi tuli pikkuruinen kuorma-auto kyydissään erilaisia taimia. Kuskina oli tuttu mies, Tuomo, joka halusi kantaa oman kortensa kekoon hyvän asian puolesta.


Galapagos-saarten ollessa laavakivisaaria maatalous kaikissa muodoissaan on hyvin pienimuotoista. Melkein kaikki tarvittava tavara joudutaan tuomaan mantereelta. Puerto Ayoraankin tulee viikoittain rahtilaiva, joka tuo kaikkea mahdollista tarvittavaa tavaraa ja vie mennessään esim. tyhjiä pullokoreja, kierrätyspahvia, tyhjiä kaasupulloja. Mitään varsinaista satamalaituriahan täällä ei ole. Ankkurissa olevan rahtilaivan kuorma puretaan käsipelillä pieniin proomuihin, joilla ne kuljetetaan rantaan. Sitten taas ihmisketju valmiiksi ja proomun purkaus laiturille tai auton lavalle. Kovin alkeellisen näköistä tavarankäsittelyä ja monella saarelaisella vanhemmiten varmoja selkävaivoja. Turistien ajeluttamiseen tarkoitetuissa pienveneissä ei ole hevosvoimissa säästetty. Alla olevan kuvan veneiden yhteenlaskettu moottoriteho on lähes 3000 hevosvoimaa!


Las Grietas on suosittu kohde, korkeiden jyrkänteiden välissä kirkasta, turkoosinväristä vettä ja isoja kaloja. Paikalliset ja turistit vaeltavat sinne innoissaan, vaikka matkaa tulee parisen kilometriä ja loppuosuus on oikeastaan hyppimistä laavakiviltä toiselle. Ihmiset kiipeävät jyrkkiä kallioseiniä ylös ja tekevät näyttäviä uimahyppyjä kielekkeiltä tai huimapäisimmät ihan huipulta, ja vaikeusasteitakin löytyy.

Vaihdelaatikon osat tulivat Suomesta Ecuadoriin muutamassa arkipäivässä, mutta paikallinen byrokratia sai viivytettyä pakettia vielä viikon. DHL:n toimistossa Ari sanoi, että pakettisäkistä tuli mieleen joulupukin kontti ja sama jännitys, tuleeko toivottu paketti vai ei. Jännitys laukesi torstai-iltana. Perjantai olikin sitten yllättäen pyhä ja meiltä jäi monta asiaa hoitamatta. Vierailimme kuitenkin vaihdelaatikon asentajan, Gaton, konepajalla ja hänellä olikin siellä ongelma muutaman pienenpienen laakerin puuttuessa. Ari joutui sanomaan oikein ruman sanan ja kauhuissamme ajattelimme, että kuluu taas 2 viikkoa kalliisiin kuriirilähetyksiin. Gatolla oli kuitenkin yllättäen varastossa vähän käytettyjä vastaavia laakereita, jotka istuivat helposti paikalleen. Tällä kertaa ongelma oli ratkaistu. Huh, mikä helpotus! Perjantaina hoidimme kaikki maasta lähdön muodollisuudet, vaikkemme vielä voineet tietää tarkkaa maasta poistumispäivämäärää. Menettelemme tässä ecuadorilaiseen mañana-tyyliin, maassa maan tavalla.


Vaihdelaatikko saatiin lauantaina tuntien odottelun jälkeen paikalleen. Asentaja tuli pari tuntia myöhässä, yritti laittaa sen paikalleen, kunnes huomasi, ettei 3 miehen voimat riitä. Hän lähti hakemaan apuvoimia maista (=tekosyy). Sillä reissulla viipyi 4 tuntia, eihän kukaan lähtenyt mihinkään veneelle auttamaan, kun tv:stä tuli mestarien liigan loppuottelu ja toisena osapuolena FC Barcelona! Sai tämä meidänkin asentaja hyvän tekosyyn katsoa matsin. Aika epäreilu tempaus, kun yksi hänen kavereistaan istui koko ajan meidän veneessä. Ari joutui lähtemään välillä omille asioilleen. Palatessaan asentaja oli kovin juhlatuulella ja epäili Arin olevan ManU:n kannattajia, kun ei ollut yhtään innoissaan mokomasta matsista. Seilin kippari kuittaili, että Suomen MM-mestaruus jääkiekossa ja voitto Ruotsista on paljon tärkeämpi. Gato oli vähän katsonut ihmeissään – ei taida tuntea koko peliä. Vielä emme tiedä, miten vaihdelaatikko toimii, mutta tästä, kun lähdemme huomaamme sen kyllä. Jos on jotain ongelmaa, käännymme takaisin.

Ruorikoneiston asennus osoittautui sitten kinkkisemmäksi hommaksi kuin alun perin oli ajateltu. Gato olisi voinut tutustua ruorikoneistoon vaihdelaatikon osia odotellessa, mutta sillä tavallahan paikallinen logiikka ei toimi. Lauantai-ilta alkoi jo hämärtää ja hommaa päätettiin jatkaa sunnuntai-aamuna. Ensin konepajan kautta ja sitten Seiliin. Siihen tarvittiin vähintään 3 miestä, kun koneisto on aika raskas ja vene keikkui vinhasti – yhden piti olla sukeltamassa ja varmistamassa, että peräsin on suorassa. Ruorikoneisto ei millään istunut hyvin paikalleen, jotain muutakin vikaa täytyi olla, mutta mitä? Hammasrattaistoon on nyt hitsattu haitat, mutta niiden puuttuminen ei ollutkaan lopullinen syy ruoriohjauksen häviämiseen. Hyvin nopeasti Gato totesi, ettei hän pysty tätä ruorihommaa tekemään ja vaati maksua, vaikka monta hommaa vaihdelaatikon ja muiden sovittujen töiden osalta oli vielä kesken. Nopeutta miehestä löytyy vain silloin, kun pitää tilata venetaksi. Jos hinnoittelisimme odotustunnit samaan tapaan kuin Gato työtunnit, olisimme saamapuolella. Sunnuntai toi meille suuren pettymyksen, joka vei yöunet miltei tyystin.

Maanantaiaamuna Ari oli yhteydessä Tuomoon ja Gato saapui kuin saapuikin parin sukeltajan kanssa, koska epäilivät, että peräsinakseli oli pudonnut alaspäin. Ari oli kuitenkin varma – mittauksien jälkeen, että peräsinakselin yläpäässä oleva tappilaikka oli liukunut alaspäin, jonka johdosta yhteys ruorin ja peräsimen välillä oli kadonnut. Kaikki purettiin ja todettiin, että asia oli kuten Seilin kippari oli ennakoinut. Laikka oli ainoastaan pystykiilan varassa, mutta sokkatappi puuttui kokonaan, jonka johdosta laikka oli liukunut 8 cm alaspäin saattaen Seilin ohjailukyvyttömään tilaan. Karmea unohdus laitteiston edelliseltä asentajalta. Ohjailukyvyn menetys keskellä valtamerta ei kuulu kenenkään toivetilanteisiin. Alla olevassa kuvassa laikka on nostettu oikeaan paikkaan peräsinakselin yläpäähän eli lähes 10 cm ylöspäin.


Hesarissa oli äskettäin juttu, että Brasiliasta on löytynyt heimo, jolla ei ole mitään aikakäsitystä. Tätä latinalaista Amerikkaa monen kuukauden ajan nähneenä ja erinäisiä hommia teettäneenä olisimme pitäneet uutisen arvoisena tietona, että täältä olisi löytynyt heimo, jolla ON aikakäsitys!


Anne on käynyt vihannes- ja hedelmätorilla sekä kaupassa tekemässä ruokahankintoja. Edessä on tähän asti pisin meriosuus 2980 merimailia (n.5500km), Atlantin ylitys oli meillä merkittävästi lyhyempi. Olemme arvioineet sen vievän meiltä 25-30 vuorokautta ja olemme tosi iloisia, jos jo juhannuksen korvilla näemme seuraavan kerran maata, Fatu Hivan, Marquesas-saarilla. Meillä on Seilissä niin paljon purkkisäilykkeitä, että teemme tällä legillä niistä pääsääntöisesti ruokaa. Tuoretavara tuskin säilyy näissä oloissa 2 viikkoa kauempaa. Ehkä kalaonnikin suosii, niin saisimme todella tervetullutta vaihtelua ruokapöytään.

Viime aikoina olemme olosuhteiden pakosta joutuneet tutustumaan perin juurin niihin paikkoihin, joihin olemme rantautuneet. Galapagoksen mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen saaristo ei tehnyt tässä poikkeusta. Aiemmin olemme kirjoittaneet varpusennäköisistä Darwinin peipoista, nimi olisi pitänyt laittaa lainausmerkkeihin, ymmärtääksemme niiden oikea suomenkielinen nimi on darwininsirkut. Lintuja luultiin aikoinaan ensin peipoiksi, mutta myöhemmin niiden huomattiin kuuluvan sirkkujen sukuun. Niin… ja se sininokkainen lintu, joka lennähti yöksi lepäämään Seilin keulaan tullessamme Panamasta tänne oli punajalkasuula (Red-Footed Boobie). Emme missään vaiheessa päässeet sitä niin lähelle, että olisimme nähneet sen hassut, punaiset räpyläjalat. 


Starttaamme 1.6. ja pyrimme kirjoittamaan lyhyitä blogipäivityksiä mereltä satelliittipuhelimen kautta. Nythän sen pitäisi toimia. Elleivät blogipäivitykset onnistu, palaamme asiaan noin kuukauden kuluttua. Onnittelemme kaikkia valkolakin saajia ja toivotamme aurinkoista keskikesän juhlaa koti-Suomeen näin etukäteen.


 

1 kommentti:

Jiipee kirjoitti...

HYvää matkaa ja mahdollisestimyös juhannusta