Floridasta lähdettyämme ajoimme läpi Georgian osavaltion suoraan Etelä-Carolinaan. Jokaisen osavaltion rajalla on kyltein kerrottu, millainen liikennelaki siellä vallitsee. Muutkin lait vaihtelevat kovasti eri osavaltioiden välillä. USA on erilaisten opas- ja infokylttien luvattu maa, välillä autoilijaa kohtaa oikein infokylttiviidakko. Hyvä, että ehtii lukea kaikkea, kun ajaakin pitäisi.
Valitsimme yöpymispaikaksemme Santee National Parkin, jossa metsänvartija oli pukeutunut juuri sellaiseen asuun kuin amerikkalaisissa piirretyissä ja tavallisissa elokuvissa näkee. Ystävällinen vastaanottovirkailija löysi meille paikan, jolle oli helppo löytää. Alueen pohjakaavana oli useampi ympyrä, joiden kehälle oli järjestetty asuntovaunu-/autopaikat sähköineen ja vesineen. Ympyrän keskelle jäivät suihku- ja WC-tilat. Nokkela ratkaisu, jossa kaikilla on yhtä pitkä matka yhteisiin tiloihin. Alue oli kuivalla mäntykankaalla ja melkein kaikilla retkeilijöillä paloivat nuotiotulet niille varatuissa metallipesissä. Tarkat määräykset täällä kyllä oli nuotion vartioimisesta ja esisammutuksesta, mutta Suomessa tulien pitämistä jokaisen omalla tontilla tuskin sallittaisiin. Täällä oli hyvin rauhallinen ja savunhajuinen tunnelma erikoisen järven rannalla.
Keskellä Marion-järveä törrötti puiden latvoja. Metsä oli jäänyt järven pinnan alle, kun Santee-joen veden pintaa oli nostettu voimalaitosta varten. Itse asiassa Santee-joesta on syntynyt Marion-järvi. Useammalla padolla yhdistetty harvinainen järvialue houkuttelee runsaalla kalakannallaan ja hyvillä veneilymahdollisuuksillaan vapaa-ajan kalastajia perheineen retkeilemään alueelle. Useimmilla perheillä on siis asuntovaunun tai - auton lisäksi vielä moottorilla varustettu vene mukanaan. Kalaa näytti tulevan todella hyvin, sillä naapurileirissä aamutuimaan isä ja poika kantoivat veneestään isoja kaloja orrelle roikkumaan. Kalojen rotu ja laji jäivät meille epäselväksi - rumilta ja isoilta kuitenkin näyttivät.
Ennen vähän yli 200 km pitkä Santee-joki keinotekoisesti yhdistettynä Cooper-jokeen muodostaa nyt yli 700 km pitkän jokiroikaleen, joka laskee Atlanttiin. Tämä vesirakennelma on luotu samoihin aikoihin, 1930-luvulla, Nevadassa olevan Hooverin padon kanssa. Siihen maailman aikaan uskottiin tekojärviin ja niiden avulla saavutettuihin hyötyihin. Ekosysteemin muuttuminen huomattiin jossain vaiheessa myöhemmin, mutta sen korjaamiseksi osattiin tehdä jotain vasta 1980-luvulla. Santee-joen varrella ensimmäiset asukkaat olivat intiaaneja ja ensimmäiset eurooppalaiset englantilaisia, jotka alistivat alkuperäisasukkaat orjikseen.
Alueen maisemat muistuttavat kovasti suomalaista järvimaisemaa. Olimme siirtyneet tropiikista pois, enää emme nähneet palmuja kuin ruukuissa. Maisemat olivat lähinnä rehevää lehtimetsää ja havupuita. Lämpötila ei juurikaan muuttunut Floridasta lähdettyämme, hyvin helteistä oli edelleen, 98 astetta Fahrenheitia (n. 37 Celsiusta). Useimmiten säätiedotuksissa kuitenkin mainitaan, että ilma tuntuu kuumemmalta kosteuden takia, joskua jopa 108F (42 Celsiusta).
POHJOIS-CAROLINA, FAYETTEVILLE
Kuljimme pohjoiseen päin ja koko ajan vilahtelevat ohitsemme erilaiset eurooppalaisilta tuntuvat paikannimet. Ihmekös se, kun eurooppalaiset ovat muuttaneet aikanaan uudelle mantereelle ja nimenneet paikkakuntia entisen kotimaansa mukaan. Historian uusintakurssia käymme koko ajan. Amerikan sisällissodan taistelupaikkoja oli matkamme varrella tuon tuosta. Useat paikkakunnat ovat saaneet nimensä jonkun sisällissodan sankarin mukaan. Niin kuin Fayetteville sisällissodassa kunnostautuneen ranskalaissyntyisen, kenraali Lafayetten mukaan. Fayettevillessa on armeijan tukikohta, jossa koulutettiin mm. Vietnamin sotaan lähteviä sotilaita. 1960-luvun lopun filmitähti Jane Fonda oli näkyvä Vietnamin sodan vastustaja ja kävi kolme eri kertaa mielienosoittajien etunenässä täällä Fayettevillessa vastustamassa ko. sotaa. Nykyäänhän hänet tunnetaan enemmän erilaisista kuntojumppaohjelmista, joita on jakelussa ympäri maailmaa.
Leiriydyimme ystävälliselle KOA-alueelle pähkinäpuiden katveeseen. Paikka oli pienintäkin yksityiskohtaa myöten hyvin hoidettu. WC-, suihku- ja pyykkitilat olivat erinomaisen siistissä kunnossa. Alueella oli mukavan kokoinen uima-allas, jossa uiminen virkisti ihanasti. Lämpötilat jatkuivat edelleen yhtä helteisinä. Pohjois-Carolinassa kukkivat sireeniä muistuttavat pensaat kauniina.
Täällä oli vielä alkukesä ja radiossa kerrottiin koulujen ja opintojen olevan lopuillaan. Amerikkalaisilla on usein asuntoauton perässä hinauksessa 'asiointiauto'. Vaikka leirintäalueet ovat pohjakaavaltaan sellaisia, että palvelut ovat mahdollisimman lähellä kaikkia, eivät kovinkaan monet jaksa/vaivaudu kävelemään. Useimmiten esim. WC:hen ajaa hurautetaan asiointiautolla (Ford pickup tai vastaava) ja jätetään se sitten tyhjäkäynnille, että ilmastointi pelaa. Harmaat, kotoisia suuremmat oravat viihtyvät alueella ensisijaisesti varmaan pähkinäpuiden takia, mutta varmaan myös matkailijoiden tarjoamat herkut pitävät kurret sitkeästi paikalla. Fayetteville KOA-alue oli niin mukava, että viihdyimme siellä pari yötä.
Jatkoimme matkaamme Virginian läpi radiosta soivan hyvän musiikin tahdissa. Ari tuumasi, että kohta varmaan Danny laulaa 'East Virginian'. USAn teillä liikenne on sujuvaa ja joutuisaa, autoissa on automaattivaihteet ja nopeudensäätimet, joten ratin kääntely ja liikenteen seuraaminen jäävät kuskin harteille. Ehkä se helppous turruttaa ja saa moneen näppäilemään tekstiviestejä tai räpläämään radiota. Liikenne saattaa pysähtyä yhtäkkiä esim. tietöiden takia, joista kyllä informoidaan jo maileja etukäteen. Näimme kaksikin pahaa onnettomuutta, jotka hetkessä aiheuttivat mahdottomat ruuhkat. Toisella onnettomuuspaikalla oli paikallistelevision lähetysauto kolmen kameran voimin lähettämässä suoraa kuvaa tapahtumasta. Maanteillä näkee paljon rekkoja, mutta linja-autoja todella vähän. Useimmat linja-auton näköiset ovat asuntoautoja.
NEW JERSEY, ATLANTIC CITY
Meillä oli koko päivän ajomatka Fayettevillestä Atlantic Cityyn. Reittimme kulki halki iltaruuhkaisen Washington DC:n, jossa näimme George Washington-monumentin ja Capitolin kaukaisuudessa. Teiden kunto ei ollut kehuttava maan pääkaupungissa, vaikka tiemaksut nousivat huikeasti aiempaan verrattuna. Kulkemamme tie oli seurannut Potomac-jokea jo jonkin aikaa ja muistelimme, miten lähes kolmekymmentä vuotta sitten sinne putosi nousussa ollut lentokone. Kaupungin ulkopuolelle päästyämme maisemat vaihtuivat vehreäksi lehtimetsäksi ja tiekin muuttui tasaisemmaksi. Osavaltiot vaihtuivat tiuhaan tahtiin ensin Marylandiin ja myöhemmin New Jerseyhin. Ajelimme New Jerseyn kauniilla maaseudulla, jossa kauniiden talojen pihat on hoidettu viimeistä milliä myöten - oikein ilo silmälle. Iltahämärä muuttui pimeydeksi etsiessämme suunnittelemaamme yöpymispaikkaa. Toimisto oli tietysti jo suljettu, mutta peruutimme vapaalle paikalle ja kävimme nukkumaan. Olimme saapuneet Atlantin rannalle Atlantic Cityyn.
Asuntovaunualueelta oli kymmenen minuutin automatka Atlantic Cityyn, jonne suunnistimme heti aamupalan jälkeen. Tässä kaupungissa voi päästä rahoistaan joko lukuisilla kasinoilla tai vielä useammassa merkkiliikkeessä. Kävelimme pitkin kuuluisaa Boardwalkia, joka seuraa Atlantin rantaa. Boardwalkin vieressä aukeaa Atlantti ja hiekkaranta, jossa auringonpalvojat viettivät aikaansa.
Sinä päivänä oli vähän utuinen ilma ja Atlantilta päin tuli viileä tuulenvire. Ensimmäinen viileyden tunne kuukausiin, ellei ilmastointia oteta huomioon. Boardwalkin toisella reunalla on matkamuistomyymälöitä ja jokunen kasino. Piipahdimme Trumpin kasinoihin sisälle, mutta kaikesta prameudestaan huolimatta niissä oli vähän kulahtanut yleisilme. Silti pelikoneilla riitti innokkaita kahvanvääntäjiä tai napinpainajia. Ehdottomasti hienoin kasino, missä kävimme, oli Borgata. Se kuuluu uusimpiin Atlantic Cityn kasinoihin.
Annen suosikkitv-sarjan, Amazing Racen, seuraava tuotantokausi alkaa Atlantic Citystä, arvaamme, että kilpailun osallistujia juoksutetaan startin jälkeen pitkin Boardwalkia. Sarjan katseluun on tullut pieni katkos tämän oman reissumme takia. Asuntovaunualue oli tullut uusien omistajien haltuun parisen vuotta sitten. Siellä oli kyllä peruspalvelut tarjolla, mutta paljon on vielä tehtävää ympäristön suhteen.
NEW YORK, PLATTEKILL
Olimme suunnitelleet käyvämme New Yorkissa ja viipyvämme siellä viikon verran. Löysimme sopivalta tuntuvan KOA-alueen, joka mainosti sijaitsevansa pohjoisessa New York Cityssä ja tunnin matkan päässä keskustasta.
Suunnistimme näiden tietojen perusteella sinne. Aloimme epäillä tätä 'City'-mainintaa, kun olimme ajaneet New Yorkin osavaltion kauniin vihreää ja kumpuleivaa maaseutua teiden yhä vain kaventuessa ja mutkistuessa.
KOA-alueen toimiston edessä oli vastassa vapaudenpatsas minikoossa ja vieressä mailipylväs eri kohteisiin, josta selvisi, että New York Cityyn oli 70 mailia - ei siis oltu ihan Cityssä. Tiedustelimme kulkuyhteyksiä Cityyn, meille kerrottiin siihen tarvittavan kolme kulkuvälinettä; ensin taksi KOA-alueelta bussiasemalle, josta bussilla rautatieasemalle ja lopuksi junalla. Kulkuvälineiden hinnat, matkoihin kuluva aika ja pettymykseksemme erittäin laveasti mainostettu sijainti saivat meidät miettimään uutta vaihtoehtoa. Sehän on selvä, että Manhattanilla ei ole asuntovaunualueita. Päätimme etsiä sopuhintaisen motellin läheltä Manhattania ja Long Islandilta sitten löysimmekin meille tutun ketjun motelli, josta varasimme huoneen.
Täällä Plattekillissa olimme suhteellisen lähellä Connecticutin rajaa ja paikkaa, jossa Ari 17-vuotiaana on viettänyt kesän sukulaisten luona. Paikka nimeltä Bethel löytyi, maisemat ja muut olivat kovasti muuttuneet, onhan vuosia kerinnyt jokunen vierähtää. Mukava retki amerikkalaiseen maalais- ja pikkukaupunki-idylliin.
Kahden KOA-alueella vietetyn yön jälkeen lähdimme ajamaan kohti New Yorkin keskustaa. Asuntoauto ei ole henkilöauto ja sillä on korkeuden puolesta myös omat rajoituksensa. Muutenkaan se ei ole mikään varsinainen kaupunkiauto. New Yorkiin vievä tieverkosto kulkee monikaistaisena, monella tasolla ja tietysti myös maan alla. Pyrimme G. Washington -sillan ylätasolle, jonne rekatkin ohjattiin.
Sillan ylitettyämme meidän piti etsiytyä Long Islandin suuntaan, mutta ensimmäisessä mahdollisessa sinne suuntaan menevässä rampissa luki: 'Vain henkilöautot'. Viime hetkessä pääsimme vielä palaamaan takaisin monikaistaiselle ja ruuhkaiselle väylälle. Aikanaan löytyi meille soveltuva, Robert Kennedyn mukaan nimetty, silta, joka johti suoraan Long Islandille. Ajoimme RV:n motellin parkkiin ja kirjoittauduimme motelliin. Olimme saapuneet New York Cityyn ja pian lähtisimme tapaamaan tuttuja Manhattanille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti