sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

ROAD TOWN, TORTOLA B.V.I. 7.-9.3.2010

Bitter Endissä oli tuullut ja satanut välillä kaatamalla koko yön, ihan muistui koto-Suomen muutamat edelliskesät mieleen. Aamu valkeni pilvisenä ja aikomuksemme oli lähteä Brittiläisten Neitsytsaarten Tortola-saarelle, suomalaisten kesken Törttölään. Puolenpäivän aikaan alkoi tihkusade, joka yltyi selväksi sateeksi saapuessamme noin neljän tunnin merimatkan jälkeen perille Road Townin Village Cay Marineen. Koko matkan vaivasi lisäksi vastatuuli.

Kippari oli matkalla VHF-yhteydessä marinaan ja laituripaikan numero oli tiedossamme. Voi kunpa laiturit olisi merkitty selvästi. Täälläpäin maailmaa rakastetaan kaikenlaisia kylttejä, mutta laitureiden päähän ei osata laittaa merkintöjä numeroinneista ainakaan tässä marinassa. Aina joutuu kiertämään ja etsimään paikkanumeroinnin logiikkaa, mikä vaihtelee marinasta toiseen.

Sade tuntui viilentävän ilmaa, vaikka lämpötila huiteli Suomen hellelukemissa +24 - +27 asteessa. Vieraamme olivat onneksi reipashenkisiä veneilijöitä eivätkä masentuneet sateesta, sen todisti myös Mirkun paidan teksti.





Päästessämme marinaan selvitimme heti pesulamahdollisuuden ja pesetimme kaikki märät vaatteet ja vähän muutakin pyykkiä. Mirkku oli aamulla pannut likoamaan pyykkiä ja matkalla epätasaisessa kyydissä pyykkipalju kaatui - ehkä jossain Neitsytsaarten kulmilla kilpikonna ui vaaleanpunainen t-paita yllään...







Tortola-nimi juontuu kilpikonnasta. Saaren historiaan kuuluu tietysti Kolumbus, jonka saarelle antamasta nimestä ollaan montaa mieltä. Neitsytsaarten nimi on kuitenkin Kolumbuksen antama 300-luvun marttyyrineitsyiden mukaan. Neitsytsaarten kaunis, vuoristoinen saaristo poikkeaa kaikesta, mitä aiemmin täällä Karibialla olemme nähneet. Tortolan saaren asukkaiksi sanotaan kuuluneen tunnetut merirosvot Mustaparta ja kapteeni Kidd. Saari on suurin ja runsasväkisin Brittiläisistä Neitsytsaarista. Se on 19 km pitkä ja 5 km leveä, asukkaita 24.000.



Erikoista on se, että Tortola kuuluu hallinnollisesti Iso-Britannian lipun alle, mutta virallinen valuutta on Amerikan dollari. Commonwealth Daytä vietettiin saarella 8.3. se oli vapaapäivä pitäen kaupat ja muut suljettuina aivan kuin edeltävä päivä sunnuntaikin. Niinpä meille jäi Road Townista vähän liiankin rauhallinen ja autio kuva. Siellähän käy säännöllisesti risteilylaivoja, mitkä vilkastavat katukuvaa monella tapaa. Ainoa auki oleva paikka oli Pusser’s - nimi, joka tarkoittaa melkein kaikkea Tortolassa. Se on tuotemerkki vaatteille, rommille, keräilyesineille yms. Tämä paikka oli sekä kauppa että viehättävästi sisustettu pubi. Ari osti kaksi Pusser’s -paitaa puodin puolelta, pubissa tytöt saivat kerrankin kunnon omenasiideriä ja pojat Guinnessiä.





Ari ja Jara kävivät tekemässä ulostsekkauksen ja samalla reissulla olivat varanneet taksikierroksen saaren ympäri. Kuski kuljetti meitä parisen tuntia eri puolilla saarta.


Ystävällinen ja tietäväinen kuljettajamme Bobby näyttää Annelle Tortolan paikkoja kartalla.

Silmiimme pisti sama kuin aiemmin; hylättyjä autonromuja lojui tienvarsissa. Ajelimme monien hiekkarantojen kautta, mutta ne näyttivät jotenkin autioilta ja niillä olevat rakennukset parhaat päivänsä nähneiltä. Pitkä seinämaalaus sai meidät näpsyttelemään digikameroita. Se oli Tortolan graffitia.





Jotain Tortolan saaren turismista kertoi, että menestynein alan yritys on hökkelimäinen baarikompleksi hiekkarannalla, nimeltään Bomba. Siellä järjestetään täydenkuun juhlia, jossa yltiöpäisimmät riisuutuvat ilkosilleen. Niinpä baarin rekvisiittaan onkin vuosien varrella kertynyt runsas määrä rintaliivejä ja alushousuja. Nämä Full Moon -juhlat ovat kuulemma erityisen suosittuja amerikkalaisten keskuudessa. Voiko täysikuu sekoittaa tällä tavalla ihmismielen, kun marinoiden suihkutiloissa näemme ihmisten käyvän suihkussa uimapuvut päällä. Eivät siis kehtaa mennä itsensä kanssa suihkuun, mutta täysikuun aikaan riehaantuvat nakuilemaan ihan julkisesti.







Palattuamme saarikierrokselta teimme ruokaostokset ainoasta avoinna olevasta ruokakaupasta ja palasimme veneelle tekemään ruokaa. Loppuillan pelasimme korttia Seilissä ja menimme ajoissa nukkumaan, sillä aamulla oli aikainen herätys.

Village Cay Marinesta jäi vähän kulahtanut vaikutelma, toivottavasti omistajaksi tullut IGY Marine saa lähiaikoina edes kasvojenkohotusta aikaan. Tortolan anti on varmasti saaren useissa ankkuri- ja snorklauspaikoissa eikä niinkään itse saaressa. Meillä ei tällä kertaa ollut mahdollisuus tutustua siihen puoleen.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Hihhih, harmi että te ette sattuneet sinne täydenkuun aikaan... :D