Aamuvarhaisella starttasimme Tortolan Road Townista kohti Puerto Ricoa. Taakse jäivät kauniit Neitsytsaaret ja yli 10 tunnin merimatkan päässä oli uusi kohteemme. Tuulta ei ollut nimeksikään ja sää oli puolipilvinen, välillä tihkusateinen. Kalastustakaan ei unohdettu, mutta Karibian Ahti ei suonut tällä kertaa antejaan.
Iltapäivällä saavuimme Puerto Ricon itärannikolla sijaitsevaan Puerto del Rey marinaan. Marina-alue on valtava betonikompleksi, jossa on enemmän paikallisia moottoriveneitä kuin purjeveneitä. Niinpä laiturialueella marinerot kuljettavat club careilla (golfautoilla) sekä ihmisiä että tavaraa veneiltä ja veneisiin. Kieltämättä kävely tekee joskus hyvää, mutta toisinaan on mukava hypätä auton kyytiin, ettei heti hiki olisi pinnassa. Laiturialueen vieressä on iso alue moneen kerrokseen maalle varastoituja veneitä. Koko alueen veneiden rahallista arvoa ei pysty edes arvailemaan.
Marinatoimiston pihassa vilisteli kissoja kuin Vilkkilässä. Kaikennäköisiä ja -kokoisia kissoja makaili milloin missäkin, katolla, puutolpan päässä tai ihan vaan asfaltilla. Kissat olivat hyväkuntoisen näköisiä ja ilmeisesti joku syötti niitä säännöllisesti.
Pitkään aikaan emme marinatoimistossa ole kohdanneet yhtä näppärää ja asiantuntevaa palvelua kuin täällä. Hän jopa hoiti pari asiaa melkein yhtä aikaa ja pystyi sen jälkeen keskittymään taas meidän asiaamme ihan kokonaan. Tulliin oltiin myös yhteydessä, koska kello oli jo paljon ja siellä toimistoaika oli loppumassa. Kippari jutteli tullin kanssa puhelimitse ja sovittiin, että tullaus- ja maahantulomuodollisuudet tehdään seuraavana aamuna ensitöiksi.
Saimme marinatoimistosta asiaankuuluvat paperit sekä WC-ja suihkutilojen avaimet. Tutustuimme tietysti matkalla veneelle niihin ja emme voineet pidättää tyttöjen kesken nauruamme, kun näimme naisten puolen suihkuverhot. Niistä oli pakko ottaa kuva muistoksi.
Laiturilla vuorovesi vaihteli Seilin korkeutta ja veneeseen pääsy/poistuminen oli naisväelle joka kerran erilainen. Kaiken kaikkiaan laituri oli koko ajan verrattain korkealla. Internet toimi parhaiten Seilin sitloorassa ja silloin olisi vaadittu vähintäänkin hämärää, että näytöstä olisi saanut selvää. Yritimme nähdä Puerto Ricosta mahdollisimman paljon, niinpä blogin päivitys sai odottaa parempaa hetkeä.
Seuraavana aamuna kiirehdimme aamupalan jälkeen tullin juttusille. Marinatoimisto tilasi meille taksin, joka vei meidät läheiseen kaupunkiin Fajardoon. Taksikuski arveli meillä menevän parisenkymmentä minuuttia ja hän lupasi odottaa meitä. Oltuamme tullissa puolisen tuntia eikä asiamme ollut juurikaan edennyt vapautimme taksin ja hyvä niin. Nimittäin maahantulomuodollisuudet kestivät useita tunteja, kun omalla veneellä saapuvat tarvitsevat USA:n viisumin, risteilyluvan ja tietenkin miehistöltä normaalit sormenjälki- ja valkokuvausrutiinit passin skannauksineen vielä lisäksi. Jara pääsi ensimmäiseksi ‘kuulusteluun’ ja sitten Ari. Sormenjälki-/valokuvausohjelma alkoi tökkiä - monen buuttauksen ja it-tukipuhelun jälkeenkään Mirkun tietoja ei saatu tallennetuksi USA;n tietojärjestelmiin.
Vuokrasimme auton loppuviikoksi Puerto Ricoon tutustumiseksi. Nyt, kun meidät oli virallisesti hyväksytty maahan ja keltainen Q-lippu oli poistettu saalingista, olimme vapaat liikkumaan saarella. Vieraidemme paluulippu oli buukattu San Juanista, Puerto Ricon pääkaupungista. Kävimme ensimmäiseksi katsomassa, mistä terminaalista heidän lentonsa aikanaan lähtee. Sen jälkeen suuntasimme San Juanin vanhaan kaupunkiin. Valitettavasti siellä satoi kaatamalla. Onneksi olimme tällä kertaa varustautuneet sateenvarjoilla. Emme antaneet sateen haitata ja kuljeskelimme pitkin vanhan kaupungin sinipintaisia mukulakivikatuja kauniita taloja ihaillen.
Tietenkin kaikki olisi näyttänyt vielä kauniimmalta ja idyllisemmältä auringon paistaessa. Joku kaupungilla kertoi, että Puerto Ricossa oli lyöty lämpöennätyksiä ennen edellisviikolla alkaneita sateita. Kait tämä oli trooppinen matalapaine lämpöaallon jälkeen. Ilma kyllä alkoi iltaa kohden selvästi seljetä. San Juanin vanhassa kaupungissa oli valtavasti hauskoja patsaita sekä ei niin hauska kyyhkyspuisto, jossa ihmiset ostivat syötettävää puluille, jotka sitten lennähtivät syöttäjänsä päälle ja pakkohan tilanne oli ikuistaa kameralla. Lapsille tehtiin sama juttu. Ihan yököttävää! Anne ei tunnetusti ole pulufani.
Saavuttuamme Puerto Ricoon siirryimme espanjalaiseen maailmaan ja musiikin rytmi vaihtui enemmän latinoksi. Olisimme halunneet nähdä salsaa tanssittavan livenä, mutta ravintola, joka mainosti salsaa, olisi vain tarjonnut salsaopetusta, mutta ei tanssiesityksiä. Tanssijalkaa ei kutittanut ja jätimme tämän tilaisuuden käyttämättä.
Poikkesimme turistitoimistoon kysymään, mitä meillä vielä olisi nähtävää. Toimiston johtaja innostui kysymyksestämme ja tiedusteli, mistä olemme. Kuullessaan, että olemme Suomesta, hän alkoi luetella suomalaisten NHL-pelaajien nimiä: Kurria, Selännettä, Koivua. Samalla hän ihmetteli, miten huonosti Suomi pelasi jääkiekkoa olympialaisissa ja miksi Suomi aina panikoi Ruotsia vastaan pelatessaan. Sitten hän tiedusteli, miten olemme tänne tulleet. Kerrottuamme olevamme omalla veneellä hän halusi tavata kipparin ja tuli ulos kadulle. Sitten hän jatkoi Suomi-juttua vähän provosoivaan malliin, että onko sinne vaikea päästä Ruotsista, kun olemme osa Venäjää yms. Ari yritti vähän närkästyneenä sivistää häntä, mutta tulokset vaikuttivat huonoilta. Vähän meitä jäi vaivaamaan hänen ‘hyvät’ tiedot Suomesta. Toki hän muisti alkuperäisen kysymyksemmekin ja neuvoi meitä menemään kaupungin muureille. Nekin olisivat olleet pitemmän visiitin arvoiset, ellei olisi satanut ja tuullut.
San Juanin vanhakaupunki oli pitkästä aikaa ihan jotain muuta, mitä olemme muilla saarilla nähneet. Kokonainen historiallinen kaupunki vähän kauempaa menneisyydestä roomalaiskatolisine kirkkoineen.
Vieraamme tekivät vanhassa kaupungissa joitakin ostoksia ja ihmetyttivät kauppiasta kuvilla kotimaan korkeista lumikinoksista, hän ei ollut uskoa näkemäänsä. Seilin miehistö hämmästytti häntä tulevaisuuden suunnitelmillaan. Taisi kauppias olla aika ymmällään asiakkaiden lähdettyä.
Ajellessamme takaisin marinaan päin liikenne yhtäkkiä pysähtyi eikä autojono liikkunut minnekään. Aikamme kauppakeskuksen kohdalla jonossa oltuamme päätimme käydä ruokakaupassa ja syömässä, jospa ruuhka sillä välin olisi helpottanut. Reilut pari tuntia sitä jonossa seisomista kesti, sitten liikenne alkoi sujua. Emme vieläkään oikein tiedä, mitä oli tapahtunut. Oliko ollut joku kova sadekuuro, jonka seurauksena vesimassa oli valunut tielle vai joku trombintapainen, kun tienvarret olivat täynnä isoja palmunlehtiä ja muuta isoa tavaraa. Odottaminen on tullut kohtaloksemme täällä. Kiertoteitäkään oli turha miettiä, kun vuokra-auto oli ensimmäistä päivää käytössä.
Puerto Rico on myös Kolumbuksen löytämä. Sitä ennen saarta asuttivat arawak-intiaanit, joita kutsuttiin tainoiksi. Taino-nimi näkyy siellä täällä edelleenkin. Espanjalaisten saavuttua saarelle tainot joutuivat orjiksi ja osa tainoista kuoli espanjalaisten tuomiin sairauksiin. Puerto Rico siirtyi USA:lle Pariisin sopimuksella 1898 ja vuodesta 1917 puertoricolaiset ovat olleet USA:n kansalaisia. Saari on kuuluisa kahvistaan ja saaren länsipuolella on monta kahviviljelmää, haciendaa. Ei niin paljon hyvää, ettei vähän huonoakin. Puerto Ricon kautta kulkee merkittävä osa USA:aan tulevista huumeista. Luonto on kauniin vehreä ja korkeimman huipun El Yunquen päällä asustaa mustan puhuva sadepilvi. Ei ihme, että vuoren ympärille on syntynyt sademetsä myös nimeltään El Yunque, Puerto Ricon Amazon. Ajelimme vuokra-autolla El Yunquessa ja kävelimme taas kerran yhden huonosti merkityn reitin noin 6 kilometriä. Reitillä oli suorastaan ruuhkaa ja vettä satoi tietenkin, kun sademetsässä oltiin. Saimme hyvän yleiskäsityksen sademetsästä, vaikka emme nähneetkään liskoja tai coqui-sammakoita, joiden ääntely muistuttaa linnunlaulua, puhumattakaan uhanalaista kirkkaan vihreää Puerto Ricon papukaijaa. Hienoja oikeita vesiputouksia oli vaikka miten paljon. Kävelylenkki vaihtelevassa maastossa oli tervetullutta kuntoilua autoilun ja veneilyn jälkeen.
Kaksi viikkoa Mirkun ja Jaran kanssa alkoi olla lopuillaan ja viimeinen ilta käsillä. Alkoi laukkujen pakkaaminen. Kävimme vielä marinan ravintolassa syömässä illallisen ja aamulla oli lähtö lentokentälle.
Kahteen viikkoon mahtui vajaat 200 mailia Karibiaa, 4 erilaista maata, 4 toisistaan poikkeavaa saarta, trooppista ilmastoa ja luontoa, tunnelmia, kaikenlaisia ihmisiä ja erilaisia elinympäristöjä. Aamulla tilasimme golfauton Seilille hakemaan matkatavaroita ja ihmisiä. Kurvasimme vuokra-autolla San Juanin kansainväliselle lentokentälle. Oli haikeiden lähtöhalausten vuoro. Mirkku ja Jara kiirehtivät turvatarkastukseen riisumaan kenkiä ja meidän tarkoituksemme oli palata Seiliin.
Matkalla kuitenkin huomasimme mainoksia PGA-turnauksesta Puerto Rico Open ja päätimme käydä kurkistamassa huippugolfin maailmaan. Itse golfkenttä on tietysti hieno juuri sellainen, mitä telkkarissa näkee. Sitten se kaikki rekvisiitta, mitä PGA-turnauksen ympärille on rakennettu. Se työllistää varmasti satoja ihmisiä. Kyllähän TV:stäkin jotain pystyy päättelemään, mutta paikan päällä sen suuruusluokan oikein vasta tajuaa. Nyt saivat golfin ammattilaiset hikoilla koko päivän ansiotyössään, aurinko paistoi kuumasti ja paahtavasti.
Marinassa oli hyvät pesukoneet ja kuivurit. Ajattelimme, että lauantai-iltana varmaan löytyy vapaita koneita. Pesimme kaiken likapyykin ja käytimme taas marinan golfautopalvelua hyväksemme. Toinen kuivuri ei oikein kuivannut pyykkejä hyvin. Ripustelimme kosteiksi jääneitä pyykkejä pitkin Seilin partaita. Nyt Seili näytti vuorostaan kiinalaiselta pyykkilaivalta. Onneksi seuraavana aamuna taivas aukeni auringonpaisteella ja pyykit kuivuivat hetkessä. Nyt oli hyvä jatkaa kahdestaan matkaa, jota meillä on takana jo tasan 9 kuukautta. Se on pitkä aika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti