PUERTO RICO (USA) 9.-14.3.2010

Aamuvarhaisella starttasimme Tortolan Road Townista kohti Puerto Ricoa. Taakse jäivät kauniit Neitsytsaaret ja yli 10 tunnin merimatkan päässä oli uusi kohteemme. Tuulta ei ollut nimeksikään ja sää oli puolipilvinen, välillä tihkusateinen. Kalastustakaan ei unohdettu, mutta Karibian Ahti ei suonut tällä kertaa antejaan.

Iltapäivällä saavuimme Puerto Ricon itärannikolla sijaitsevaan Puerto del Rey marinaan. Marina-alue on valtava betonikompleksi, jossa on enemmän paikallisia moottoriveneitä kuin purjeveneitä. Niinpä laiturialueella marinerot kuljettavat club careilla (golfautoilla) sekä ihmisiä että tavaraa veneiltä ja veneisiin. Kieltämättä kävely tekee joskus hyvää, mutta toisinaan on mukava hypätä auton kyytiin, ettei heti hiki olisi pinnassa. Laiturialueen vieressä on iso alue moneen kerrokseen maalle varastoituja veneitä. Koko alueen veneiden rahallista arvoa ei pysty edes arvailemaan.



Marinatoimiston pihassa vilisteli kissoja kuin Vilkkilässä. Kaikennäköisiä ja -kokoisia kissoja makaili milloin missäkin, katolla, puutolpan päässä tai ihan vaan asfaltilla. Kissat olivat hyväkuntoisen näköisiä ja ilmeisesti joku syötti niitä säännöllisesti.





Pitkään aikaan emme marinatoimistossa ole kohdanneet yhtä näppärää ja asiantuntevaa palvelua kuin täällä. Hän jopa hoiti pari asiaa melkein yhtä aikaa ja pystyi sen jälkeen keskittymään taas meidän asiaamme ihan kokonaan. Tulliin oltiin myös yhteydessä, koska kello oli jo paljon ja siellä toimistoaika oli loppumassa. Kippari jutteli tullin kanssa puhelimitse ja sovittiin, että tullaus- ja maahantulomuodollisuudet tehdään seuraavana aamuna ensitöiksi.

Saimme marinatoimistosta asiaankuuluvat paperit sekä WC-ja suihkutilojen avaimet. Tutustuimme tietysti matkalla veneelle niihin ja emme voineet pidättää tyttöjen kesken nauruamme, kun näimme naisten puolen suihkuverhot. Niistä oli pakko ottaa kuva muistoksi.



Laiturilla vuorovesi vaihteli Seilin korkeutta ja veneeseen pääsy/poistuminen oli naisväelle joka kerran erilainen. Kaiken kaikkiaan laituri oli koko ajan verrattain korkealla. Internet toimi parhaiten Seilin sitloorassa ja silloin olisi vaadittu vähintäänkin hämärää, että näytöstä olisi saanut selvää. Yritimme nähdä Puerto Ricosta mahdollisimman paljon, niinpä blogin päivitys sai odottaa parempaa hetkeä.

Seuraavana aamuna kiirehdimme aamupalan jälkeen tullin juttusille. Marinatoimisto tilasi meille taksin, joka vei meidät läheiseen kaupunkiin Fajardoon. Taksikuski arveli meillä menevän parisenkymmentä minuuttia ja hän lupasi odottaa meitä. Oltuamme tullissa puolisen tuntia eikä asiamme ollut juurikaan edennyt vapautimme taksin ja hyvä niin. Nimittäin maahantulomuodollisuudet kestivät useita tunteja, kun omalla veneellä saapuvat tarvitsevat USA:n viisumin, risteilyluvan ja tietenkin miehistöltä normaalit sormenjälki- ja valkokuvausrutiinit passin skannauksineen vielä lisäksi. Jara pääsi ensimmäiseksi ‘kuulusteluun’ ja sitten Ari. Sormenjälki-/valokuvausohjelma alkoi tökkiä - monen buuttauksen ja it-tukipuhelun jälkeenkään Mirkun tietoja ei saatu tallennetuksi USA;n tietojärjestelmiin.

Vuokrasimme auton loppuviikoksi Puerto Ricoon tutustumiseksi. Nyt, kun meidät oli virallisesti hyväksytty maahan ja keltainen Q-lippu oli poistettu saalingista, olimme vapaat liikkumaan saarella. Vieraidemme paluulippu oli buukattu San Juanista, Puerto Ricon pääkaupungista. Kävimme ensimmäiseksi katsomassa, mistä terminaalista heidän lentonsa aikanaan lähtee. Sen jälkeen suuntasimme San Juanin vanhaan kaupunkiin. Valitettavasti siellä satoi kaatamalla. Onneksi olimme tällä kertaa varustautuneet sateenvarjoilla. Emme antaneet sateen haitata ja kuljeskelimme pitkin vanhan kaupungin sinipintaisia mukulakivikatuja kauniita taloja ihaillen.







Tietenkin kaikki olisi näyttänyt vielä kauniimmalta ja idyllisemmältä auringon paistaessa. Joku kaupungilla kertoi, että Puerto Ricossa oli lyöty lämpöennätyksiä ennen edellisviikolla alkaneita sateita. Kait tämä oli trooppinen matalapaine lämpöaallon jälkeen. Ilma kyllä alkoi iltaa kohden selvästi seljetä. San Juanin vanhassa kaupungissa oli valtavasti hauskoja patsaita sekä ei niin hauska kyyhkyspuisto, jossa ihmiset ostivat syötettävää puluille, jotka sitten lennähtivät syöttäjänsä päälle ja pakkohan tilanne oli ikuistaa kameralla. Lapsille tehtiin sama juttu. Ihan yököttävää! Anne ei tunnetusti ole pulufani.



Saavuttuamme Puerto Ricoon siirryimme espanjalaiseen maailmaan ja musiikin rytmi vaihtui enemmän latinoksi. Olisimme halunneet nähdä salsaa tanssittavan livenä, mutta ravintola, joka mainosti salsaa, olisi vain tarjonnut salsaopetusta, mutta ei tanssiesityksiä. Tanssijalkaa ei kutittanut ja jätimme tämän tilaisuuden käyttämättä.

Poikkesimme turistitoimistoon kysymään, mitä meillä vielä olisi nähtävää. Toimiston johtaja innostui kysymyksestämme ja tiedusteli, mistä olemme. Kuullessaan, että olemme Suomesta, hän alkoi luetella suomalaisten NHL-pelaajien nimiä: Kurria, Selännettä, Koivua. Samalla hän ihmetteli, miten huonosti Suomi pelasi jääkiekkoa olympialaisissa ja miksi Suomi aina panikoi Ruotsia vastaan pelatessaan. Sitten hän tiedusteli, miten olemme tänne tulleet. Kerrottuamme olevamme omalla veneellä hän halusi tavata kipparin ja tuli ulos kadulle. Sitten hän jatkoi Suomi-juttua vähän provosoivaan malliin, että onko sinne vaikea päästä Ruotsista, kun olemme osa Venäjää yms. Ari yritti vähän närkästyneenä sivistää häntä, mutta tulokset vaikuttivat huonoilta. Vähän meitä jäi vaivaamaan hänen ‘hyvät’ tiedot Suomesta. Toki hän muisti alkuperäisen kysymyksemmekin ja neuvoi meitä menemään kaupungin muureille. Nekin olisivat olleet pitemmän visiitin arvoiset, ellei olisi satanut ja tuullut.

San Juanin vanhakaupunki oli pitkästä aikaa ihan jotain muuta, mitä olemme muilla saarilla nähneet. Kokonainen historiallinen kaupunki vähän kauempaa menneisyydestä roomalaiskatolisine kirkkoineen.



Vieraamme tekivät vanhassa kaupungissa joitakin ostoksia ja ihmetyttivät kauppiasta kuvilla kotimaan korkeista lumikinoksista, hän ei ollut uskoa näkemäänsä. Seilin miehistö hämmästytti häntä tulevaisuuden suunnitelmillaan. Taisi kauppias olla aika ymmällään asiakkaiden lähdettyä.



Ajellessamme takaisin marinaan päin liikenne yhtäkkiä pysähtyi eikä autojono liikkunut minnekään. Aikamme kauppakeskuksen kohdalla jonossa oltuamme päätimme käydä ruokakaupassa ja syömässä, jospa ruuhka sillä välin olisi helpottanut. Reilut pari tuntia sitä jonossa seisomista kesti, sitten liikenne alkoi sujua. Emme vieläkään oikein tiedä, mitä oli tapahtunut. Oliko ollut joku kova sadekuuro, jonka seurauksena vesimassa oli valunut tielle vai joku trombintapainen, kun tienvarret olivat täynnä isoja palmunlehtiä ja muuta isoa tavaraa. Odottaminen on tullut kohtaloksemme täällä. Kiertoteitäkään oli turha miettiä, kun vuokra-auto oli ensimmäistä päivää käytössä.



Puerto Rico on myös Kolumbuksen löytämä. Sitä ennen saarta asuttivat arawak-intiaanit, joita kutsuttiin tainoiksi. Taino-nimi näkyy siellä täällä edelleenkin. Espanjalaisten saavuttua saarelle tainot joutuivat orjiksi ja osa tainoista kuoli espanjalaisten tuomiin sairauksiin. Puerto Rico siirtyi USA:lle Pariisin sopimuksella 1898 ja vuodesta 1917 puertoricolaiset ovat olleet USA:n kansalaisia. Saari on kuuluisa kahvistaan ja saaren länsipuolella on monta kahviviljelmää, haciendaa. Ei niin paljon hyvää, ettei vähän huonoakin. Puerto Ricon kautta kulkee merkittävä osa USA:aan tulevista huumeista. Luonto on kauniin vehreä ja korkeimman huipun El Yunquen päällä asustaa mustan puhuva sadepilvi. Ei ihme, että vuoren ympärille on syntynyt sademetsä myös nimeltään El Yunque, Puerto Ricon Amazon. Ajelimme vuokra-autolla El Yunquessa ja kävelimme taas kerran yhden huonosti merkityn reitin noin 6 kilometriä. Reitillä oli suorastaan ruuhkaa ja vettä satoi tietenkin, kun sademetsässä oltiin. Saimme hyvän yleiskäsityksen sademetsästä, vaikka emme nähneetkään liskoja tai coqui-sammakoita, joiden ääntely muistuttaa linnunlaulua, puhumattakaan uhanalaista kirkkaan vihreää Puerto Ricon papukaijaa. Hienoja oikeita vesiputouksia oli vaikka miten paljon. Kävelylenkki vaihtelevassa maastossa oli tervetullutta kuntoilua autoilun ja veneilyn jälkeen.







Kaksi viikkoa Mirkun ja Jaran kanssa alkoi olla lopuillaan ja viimeinen ilta käsillä. Alkoi laukkujen pakkaaminen. Kävimme vielä marinan ravintolassa syömässä illallisen ja aamulla oli lähtö lentokentälle.





Kahteen viikkoon mahtui vajaat 200 mailia Karibiaa, 4 erilaista maata, 4 toisistaan poikkeavaa saarta, trooppista ilmastoa ja luontoa, tunnelmia, kaikenlaisia ihmisiä ja erilaisia elinympäristöjä. Aamulla tilasimme golfauton Seilille hakemaan matkatavaroita ja ihmisiä. Kurvasimme vuokra-autolla San Juanin kansainväliselle lentokentälle. Oli haikeiden lähtöhalausten vuoro. Mirkku ja Jara kiirehtivät turvatarkastukseen riisumaan kenkiä ja meidän tarkoituksemme oli palata Seiliin.

Matkalla kuitenkin huomasimme mainoksia PGA-turnauksesta Puerto Rico Open ja päätimme käydä kurkistamassa huippugolfin maailmaan. Itse golfkenttä on tietysti hieno juuri sellainen, mitä telkkarissa näkee. Sitten se kaikki rekvisiitta, mitä PGA-turnauksen ympärille on rakennettu. Se työllistää varmasti satoja ihmisiä. Kyllähän TV:stäkin jotain pystyy päättelemään, mutta paikan päällä sen suuruusluokan oikein vasta tajuaa. Nyt saivat golfin ammattilaiset hikoilla koko päivän ansiotyössään, aurinko paistoi kuumasti ja paahtavasti.

Marinassa oli hyvät pesukoneet ja kuivurit. Ajattelimme, että lauantai-iltana varmaan löytyy vapaita koneita. Pesimme kaiken likapyykin ja käytimme taas marinan golfautopalvelua hyväksemme. Toinen kuivuri ei oikein kuivannut pyykkejä hyvin. Ripustelimme kosteiksi jääneitä pyykkejä pitkin Seilin partaita. Nyt Seili näytti vuorostaan kiinalaiselta pyykkilaivalta. Onneksi seuraavana aamuna taivas aukeni auringonpaisteella ja pyykit kuivuivat hetkessä. Nyt oli hyvä jatkaa kahdestaan matkaa, jota meillä on takana jo tasan 9 kuukautta. Se on pitkä aika.

ROAD TOWN, TORTOLA B.V.I. 7.-9.3.2010

Bitter Endissä oli tuullut ja satanut välillä kaatamalla koko yön, ihan muistui koto-Suomen muutamat edelliskesät mieleen. Aamu valkeni pilvisenä ja aikomuksemme oli lähteä Brittiläisten Neitsytsaarten Tortola-saarelle, suomalaisten kesken Törttölään. Puolenpäivän aikaan alkoi tihkusade, joka yltyi selväksi sateeksi saapuessamme noin neljän tunnin merimatkan jälkeen perille Road Townin Village Cay Marineen. Koko matkan vaivasi lisäksi vastatuuli.

Kippari oli matkalla VHF-yhteydessä marinaan ja laituripaikan numero oli tiedossamme. Voi kunpa laiturit olisi merkitty selvästi. Täälläpäin maailmaa rakastetaan kaikenlaisia kylttejä, mutta laitureiden päähän ei osata laittaa merkintöjä numeroinneista ainakaan tässä marinassa. Aina joutuu kiertämään ja etsimään paikkanumeroinnin logiikkaa, mikä vaihtelee marinasta toiseen.

Sade tuntui viilentävän ilmaa, vaikka lämpötila huiteli Suomen hellelukemissa +24 - +27 asteessa. Vieraamme olivat onneksi reipashenkisiä veneilijöitä eivätkä masentuneet sateesta, sen todisti myös Mirkun paidan teksti.





Päästessämme marinaan selvitimme heti pesulamahdollisuuden ja pesetimme kaikki märät vaatteet ja vähän muutakin pyykkiä. Mirkku oli aamulla pannut likoamaan pyykkiä ja matkalla epätasaisessa kyydissä pyykkipalju kaatui - ehkä jossain Neitsytsaarten kulmilla kilpikonna ui vaaleanpunainen t-paita yllään...







Tortola-nimi juontuu kilpikonnasta. Saaren historiaan kuuluu tietysti Kolumbus, jonka saarelle antamasta nimestä ollaan montaa mieltä. Neitsytsaarten nimi on kuitenkin Kolumbuksen antama 300-luvun marttyyrineitsyiden mukaan. Neitsytsaarten kaunis, vuoristoinen saaristo poikkeaa kaikesta, mitä aiemmin täällä Karibialla olemme nähneet. Tortolan saaren asukkaiksi sanotaan kuuluneen tunnetut merirosvot Mustaparta ja kapteeni Kidd. Saari on suurin ja runsasväkisin Brittiläisistä Neitsytsaarista. Se on 19 km pitkä ja 5 km leveä, asukkaita 24.000.



Erikoista on se, että Tortola kuuluu hallinnollisesti Iso-Britannian lipun alle, mutta virallinen valuutta on Amerikan dollari. Commonwealth Daytä vietettiin saarella 8.3. se oli vapaapäivä pitäen kaupat ja muut suljettuina aivan kuin edeltävä päivä sunnuntaikin. Niinpä meille jäi Road Townista vähän liiankin rauhallinen ja autio kuva. Siellähän käy säännöllisesti risteilylaivoja, mitkä vilkastavat katukuvaa monella tapaa. Ainoa auki oleva paikka oli Pusser’s - nimi, joka tarkoittaa melkein kaikkea Tortolassa. Se on tuotemerkki vaatteille, rommille, keräilyesineille yms. Tämä paikka oli sekä kauppa että viehättävästi sisustettu pubi. Ari osti kaksi Pusser’s -paitaa puodin puolelta, pubissa tytöt saivat kerrankin kunnon omenasiideriä ja pojat Guinnessiä.





Ari ja Jara kävivät tekemässä ulostsekkauksen ja samalla reissulla olivat varanneet taksikierroksen saaren ympäri. Kuski kuljetti meitä parisen tuntia eri puolilla saarta.


Ystävällinen ja tietäväinen kuljettajamme Bobby näyttää Annelle Tortolan paikkoja kartalla.

Silmiimme pisti sama kuin aiemmin; hylättyjä autonromuja lojui tienvarsissa. Ajelimme monien hiekkarantojen kautta, mutta ne näyttivät jotenkin autioilta ja niillä olevat rakennukset parhaat päivänsä nähneiltä. Pitkä seinämaalaus sai meidät näpsyttelemään digikameroita. Se oli Tortolan graffitia.





Jotain Tortolan saaren turismista kertoi, että menestynein alan yritys on hökkelimäinen baarikompleksi hiekkarannalla, nimeltään Bomba. Siellä järjestetään täydenkuun juhlia, jossa yltiöpäisimmät riisuutuvat ilkosilleen. Niinpä baarin rekvisiittaan onkin vuosien varrella kertynyt runsas määrä rintaliivejä ja alushousuja. Nämä Full Moon -juhlat ovat kuulemma erityisen suosittuja amerikkalaisten keskuudessa. Voiko täysikuu sekoittaa tällä tavalla ihmismielen, kun marinoiden suihkutiloissa näemme ihmisten käyvän suihkussa uimapuvut päällä. Eivät siis kehtaa mennä itsensä kanssa suihkuun, mutta täysikuun aikaan riehaantuvat nakuilemaan ihan julkisesti.







Palattuamme saarikierrokselta teimme ruokaostokset ainoasta avoinna olevasta ruokakaupasta ja palasimme veneelle tekemään ruokaa. Loppuillan pelasimme korttia Seilissä ja menimme ajoissa nukkumaan, sillä aamulla oli aikainen herätys.

Village Cay Marinesta jäi vähän kulahtanut vaikutelma, toivottavasti omistajaksi tullut IGY Marine saa lähiaikoina edes kasvojenkohotusta aikaan. Tortolan anti on varmasti saaren useissa ankkuri- ja snorklauspaikoissa eikä niinkään itse saaressa. Meillä ei tällä kertaa ollut mahdollisuus tutustua siihen puoleen.

VIRGIN GORDA, B.V.I. (Brittiläiset Neitsytsaaret) SPANISH TOWN 2.-5.3.2010

Tarkoituksemme oli tehdä yöpurjehdus St. Maartenilta Virgin Gordalle. Heti kääntösillasta merelle päästyämme nostimme toiveikkaina purjeet. Vauhti ei huimannut, mutta olihan meillä koko yö aikaa. Puoliyön aikaan vauhtimme melkein pysähtyi ja kippari päätti käynnistää moottorin.

Pimeys koitti aikaisin ja nopeasti auringonlaskun jälkeen kuten aina. Kirkas tähtitaivas tarjosi Mirkulle ja Jaralle paljon katseltavaa ja tunnistettavaa. Vieraamme olivat selvästi paremmin perillä erilaisista tähtikuvioista kuin me. He jaksoivat myös valvoa kipparin kanssa paljon pitempään kuin Anne. Lämmin säkkipimeä yö on kokemuksen arvoinen Karibian-kävijöille.

Aamulla saavuimme maisemiltaan upeille Brittiläisille Neitsytsaarille ja purjeveneitä näkyi joka puolella kuin kauneimpana kesäviikonloppuna Helsingin lähivesillä. Tarkoituksemme oli ankkuroitua Virgin Gordan Spanish Townin edustalle, mutta rauhattoman mainingin ja generaattorivian takia päätimme sittenkin siirtyä marinaan. Marinaan meno oli varsin jännittävä, koska sinne johtava väylä on hyvin kapea ja täynnä virtauksia. Sisäänmenoväylän tekee kapeaksi riutta, jonka yli aallot lyövät ja aiheuttavat omalta osaltaan veden rauhattomuutta. Liikennettä oli kapeassa paikassa kumpaankin suuntaan. Siihen ei auttanut jäädä hidastelemaan, toisaalta kanssakulkijoitakin oli varottava. Onnistuneen sisääntulon jälkeen kiinnityimme rauhallisen oloiseen laituriin. Se vaan aluksi tuntui siltä, todellisuudessa laituripaikka oli hyvin rauhaton satamaan kantautuvan mainingin vuoksi.



Ihailimme upeita maisemia paahtavassa helteessä ja huomasimme samassa laiturissa melkein naapurissa Suomen lipun - s/y Elainehan se siinä. Sen jälkeen vietimmekin paljon aikaa Helinän ja Kallen kanssa.

Ari lähti ensitöikseen etsimään generaattoriasiantuntijaa, joka lupasi tulla iltapäivällä Seiliin. Vietimme leppoisaa päivää Seilissä ja marina-alueella asentajaa odotellessa. Kovasti mies teki töitä, mutta generaattorissa oli vanhuusvika (valurautainen pakokäyrä hajosi kahtia) eikä sitä voida korjata kuin uudella osalla. Jara lupasi ottaa viallisen osan mukaansa ja hommata korvaavan osan Suomesta. Nyt olemme spriikeittimen ja maasähkön varassa ilmeisesti Kuubaan asti.

Virgin Gordan saari ei ole vulkaaninen niin kuin useimmat Karibian saaret. Saarella asuu noin 3500 asukasta ja saaren nimi on suomeksi lihava neitsyt. Kolumbus on kuulemma antanut nimen saaren muodon mukaan. Virgin Gordan tärkein nähtävyys on The Baths, erikoiset graniittikivimuodostelmat valkoisella hiekkarannalla. Teimme vierainemme sekä Helinän ja Kallen kanssa päiväretken sinne. Yritimme uida ja snorklata isomaininkisessa vedessä, joka välillä tuntui pelottavalta. Kiertelimme graniittimuodostelmia ja uimme luolastossa, jossa vesi oli sekä rauhallisempaa että viileämpää. Muuten The Bathsin hiekkarannat olivat liian kapeat sille turistimäärälle, joka sinne yritti ahtautua. Tällä rannalla oltiin kuin sillit suolassa. Sellaista emme muualla täällä Karibialla ole tavanneet. Yleensä rannat ovat mieluumminkin autioita. Joka tapauksessa vietimme aurinkoisen ja mukavan päivän hiekkarannalla.







Rantapäivän jälkeen sovimme hummeri-illallisesta noin kilometrin päässä olevassa ravintolassa. Valitsimme pöydän ulkoa ja ilta oli taas mitä leppein ja lämpimin. Hummerit maistuivat herkullisilta ja hauska seura kruunasi illallisen. Kotimatkalle nappasimme taksikyydin, mutta puolivälissä matkaa Ari huomasi unohtaneensa lippiksen ravintolaan. Nopea neuvottelu taksikuskin kanssa ja otettiin kierros uudestaan tällä kertaa puolta vauhdikkaammin, kait siksi, että kuski lupasi uusintakierroksen samaan hintaan. Otimme vielä yhdet yömyssyt rantabaarissa, missä oli elävää karibialaismusiikkia tarjolla. Kaikki paikalliset tarjoilijoita myöten lauloivat ja tanssivat musiikin tahdissa.

BITTER END 5.-7.3.2010

Katkera loppu kuten paikan nimi suomeksi kuuluu ei kyllä tullessamme näyttänyt tippaakaan katkeralta, mieluumminkin satumaiselta. Spanish Townista oli vain 10 mailia Bitter Endiin, jossa kiinnityimme poijuun monen muun purjeveneen tavoin. Taas oli Elaine naapurissa.


"Caribbia", sano Sysiön Kalle ...

Lähdimme heti tutustumaan nimeltään erikoiseen paikkaan. Sää oli paahtavan helteinen ja Bitter End näytti paratiisilta palmuineen, kukkineen, hiekkarantoineen ja turkoosinsinisine merineen. Mistä mahtaa paikka saanut nimensä? Rauhallinen lomanviettopaikkahan tämä oli. Puurakenteisia huvilarykelmiä ja muutama ravintola, kauppa ja venelaituri. Helinä ja Kallekin olivat tulleet Moerkoe-jollallaan maihin. Jonkun aikaa juteltuamme päätimme lähteä tutustumaan läheiseen Saba Rock-saareen. Olisiko siitä mahdollisesti suomalaiseksi Karibian-saareksi? Kyllä Suomellakin pitäisi olla joku paratiisisaari Karibialla. Saari ei ole ainakaan koolla pilattu, siksi se saattaisi sopia valtion kukkarolle. Lähistöllä on upeat riuttamuodostelmat.













Halusimme vieraidemme kuulevan steel pan -musiikkia livenä. Sitä oli tarjolla illalla Bitter Endissä. Haimme jollallamme myös Helinän ja Kallen mukaan. Yhden miehen steel pan -bändi oli pienoinen pettymys, mikä kaikkosi seurueessa syntyneen hauskan jutustelun myötä. Illan lopuksi syntyi päätös, että Ari ei osta kitaraa, vaan luopuu Beatles-tukastaan. Parturiksi lupautui Helinä, jolla on kone ja kokemusta, Kalle hyvänä esimerkkinä.

Aamulla Aria odotti parturintuoli, jonne hän kiiruhti jollalla heti herättyään. Olihan Elaine lähdössä heti aamusta eteenpäin. Ilma oli muuttunut pilviseksi ja sateen uhka ilmeinen. Parturointiakin jouduttiin keskeyttämään moneen kertaan sadekuuron vuoksi. Vaikka ilma oli epävakainen hyppäsimme Seilistä aamu-uinnille Aria odotellessamme. Kalle tallensi Arin kameralla parturikuvia. Lopuksi Seilin kipparilla oli siisti kesätukka ja kampakin on turha ainakin näin aluksi.





Hyvästelimme Elainen ja päätimme lähteä vielä katsomaan Bitter Endin toista puolta sateisesta säästä huolimatta. Rohkeasti lähdimme jollalla maihin emmekä ottaneet sateenvarjoja tms. mukaan. Kävelimme märkää ja savista luontopolkua. Ihmettelimme polun varressa olevia reikiä kuin myyränkoloja. Myöhemmin huomasimme, että isot taskuravut olivat asialla. Ihmettelimme, miten kauaksi vedestä ne kaivavat kolojaan.



Luontopolun päässä yritimme pitää sadetta yhdessä baarissa, mutta ropina ei ottanut loppuakseen, joten palasimme samaa polkua takaisin sadetta uhmaten. Se olikin yltynyt jo rankkasateeksi palattuamme jollalaiturille. Taas yritimme pitää sadetta ja nyt alkoi tulla jo vähän vilukin (Karibialla!?). Ei se Bitter Endkään enää näyttänyt yhtä paratiisimaiselta sateessa kuin eilen auringon paisteessa. Lopulta teimme märän jollamatkan Seilille, jossa pysyimme loppupäivän.

SIMPSON BAY, SINT MAARTEN 26.2.-1.3.2010

Aamupalan jälkeen lähdimme perjantai-aamuna Philipsburgiin kyselemään postipakettia. Siellähän se nökötti Suomen postista lähetetty paketti, lunastus vaan vei aikaa, kun joku virkailijoista oli näppäillyt lähetyskoodiin yhden väärän numeron. Aikansa pähkäiltyään virkailijat uskalsivat luovuttaa sen meille. Sitten kiiruhdimme ensimmäiseen kahvilaan avaamaan pakettia. Siellä oli kaikenlaista mielenkiintoista ja tunteita herättävää sekä kaikenlaista suomalaista luettavaa ja katseltavaa. Ihan viimeinen päivä oli saada se paketti juuri tänään, koska viikonlopun jälkeen jatkamme matkaa eteenpäin.



Edellisenä päivänä meitä tuli tervehtimään suomalainen, joka tarkemman keskustelun jälkeen tunsi tulevat vieraamme ja oli kuunari Helenan kansimies, joka oli tullut odottamaan Hellun saapumista St. Maartenille. Aikamoinen yhteensattuma. Kuunari Helena saapuikin seuraavana päivänä samaan laituriin meidän kanssamme. Siinä meitä oli kolme suomalaista purjealusta samassa laiturissa, kun KasteHelmikin oli naapurissa.



Vancouverin olympialaisten olemassaoloa ei juurikaan huomannut St. Maartenilla. Yksi baari kuitenkin mainosti näyttävänsä Suomi-USA -jääkiekkomatsin suorana. Kellonaika oli niin sopiva, että päätimme mennä katsomaan 1. erän matkalla lentokentälle, jonne vieraamme saapuisivat. Baarissa huomasimme meitä olevan tasan kolme henkilöä katsomassa jääkiekkoa, kaikki suomalaisia, muut parisenkymmentä katsoivat jotain futismatsia. Eikä meidänkään tarvinnut katsoa edes ensimmäistä erää loppuun, kun matsin lopputulos alkoi näyttää selvältä. Aika pettymys koko peli!



Sitten panimmekin töppöstä toisen viereen ehtiäksemme ajoissa lentokentälle. Melkein tunti kuitenkin kului ennen kuin Mirkku ja Jara ilmestyivät prinsessa Julianan lentokentän ovesta. Vaikka ilmoitustaululla kerrottiin koneen laskeutuneen, todellisuudessa kone oli joutunut tekemään läpilaskun ja laskeutumisprosessi jouduttiin uusimaan.





Ensimmäinen ilta vierähti Seilin sitloorassa grillaten ja rupatellen. Loppuillasta myös kuunari Helenan miehistöä istui useamman henkilön voimalla Seilissä. Hyvin jaksoivat vieraammekin valvoa, vaikka melkein vuorokausi valvottuna oli takana.

Kiertelimme vieraittemme kanssa St. Maartenia jollalla, kävellen ja vuokra-autolla. Mirkulla ja Jaralla oli erilaisia Suomen-tuliaisia mm. poroa ja hirveä, millä herkuttelimme useammankin kerran Seilissä.






... kun sekä myyjä että ostaja ovat tyytyväisiä, on kauppa onnistunut erinomaisesti

Maanantaina 1.3. ennen irrottautumista varsinaiselta laituripaikalta oli jolla eli dinghy nostettava Seilin kannelle. Siinä vasta yllätys odottikin - jollan pohjaan oli kiinnittynyt useamman sentin kerros erilaista kasvustoa, eikä perämoottorikaan ollut jäänyt osattomaksi. Kasvustohyökkäys oli aika täydellinen ja sen irrottamiseen tarvittiin teräslastaa, jäykkää harjaa ja paljon vettä (kiitos KasteHelmi!). Onneksi aikataulumme oli sen verran väljä, että parin tunnin puhdistusoperaatio ei haitannut. Ei ihme, ettei jolla noussut plaaniin. Vieraamme pääsivät heti tositoimiin.


tästä kuvasta tulee väkisinkin mieleen Tuntemattoman Sotilaan kuuluisa kohtaus, jossa kärsitään kovennettua



Siirryimme Seilillä ensin polttoainelaituriin, jossa tankkasimme tankit täyteen ja nautimme lounaan. Siinä yhteydessä havaitsimme, että generaattori ei käynnisty. Vialle ei tässä vaiheessa enää voinut tehdä mitään, koska aikomuksemme oli lähteä merelle iltapäivän sillan avauksessa. Siinä meitä lähtikin aikamoinen lauma aluksia alkavan Heineken-regatan tieltä. Suurin osa luksusjahteja, joiden kanssa kuljimme jonossa avatusta sillasta kuin köyhän talon porsaat.