RAROTONGA – UUSI-SEELANTI 24.10.-17.11.2011

Irrottauduimme hyvissä ajoin aamupäivällä rahtilaiva Kusiman kyljestä, jonka lastausaikataulu muuttui moneen kertaan. NE/NW-tuulet olivat hyvin vaihtelevia ja oikukkaita. Toisen purjehduspäivän iltaa kohden näimme pilvi- ja saderintaman lähenevän. Yleensä se merkitsi ikäviä tuulenpuuskia. Sitä ennen tuulen voimakkuus oli ollut 3m/s. Pilvi- ja saderintaman ollessa kohdalla alkoi myrsky, joka puhalsi 25m/s. Kippari hoiti ohjauksen käsiohjauksella säästääkseen autopilottia 11 tunnin ajan. Mitään tällaisia tuulilukemia ei tutkimissamme sääennusteissa mainittu. Aamuyöllä myrsky lakkasi ja lilluttiin maininkien keikutettavana. Tämän yön aikana jotkut murtuvat aallot olivat tunkeutuneet ties mistä Seilin syövereistä sisätiloihin esim. vaatekomeroon, jossa Arin PC oli laukussa. Suolakylvyn jälkeen laite ei enää inahtanutkaan. Näköjään oli tarjolla vain ääritiloja.

27.-28.10. lokikirjan mukaan meillä oli hieno purjehdusvuorokausi takana ja matka eteni sinä aikana reilun 100Nm:n verran. Muina aikoina tuuli oikutteli vaihtamalla suuntaa. 

Näin isoja lentokaloja emme ole aiemmin nähneet. Lentokalojen elämä on yhtä pakoa saalistajan hampaista. Kumpi lienee parempi, päättää päivänsä purjeveneen kannelle tai saalistajan kitaan.

Tässä kohtaa me kauriit ylitimme nimikkokääntöpiirimme ja tropiikki taisi virallisesti jäädä taakse. Varsinkin sadekuurot sekoittivat tuulet täysin, mikä merkitsi jatkuvaa purjeiden säätöä. Pitkän matkan tekeminen oli aika tuskaisaa. 31.10. iltapäivällä näimme AISista tutun Aletis-veneen olevan menossa suuntaan 215astetta 4,2 solmun nopeudella. Ihmettelimme veneen kulkusuuntaa, kun Marten Rarotongalla suunnitteli menevänsä Tongalle. Tämänhetkinen suunta osoitti kuitenkin Uuteen Seelantiin. Olimme varmoja, että tällä menolla hän on ainakin reilun viikon ennen meitä perillä. Näihin aikoihin ilma alkoi viiletä ja kaivoimme kunnon paksut peitot esiin, ettei nukkuessa tarvitse palella.

Ote yhden vuorokauden 3.-4.11. lokikirjamerkinnöistä:

klo 17.00 auringonpaistetta, 3m/sN, sijainti 27.15,8S, 174.19,01W, matkaa jäljellä 771Nm (1428km)

klo 20.30 kaatosade, ensin tuuli lakkasi

klo 22.30 tuuli kääntyili 360astetta ja loppui kokonaan

klo 00.30 tuuli virisi uudelleen

klo 05.30 tuuli lakkasi

klo 07.30 3-4m/s N tuuli virisi

klo 12.00 2-4m/s N varauduttiin ukkoseen

klo 13.30 ukkossade alkoi, joka jatkui rankkasateena puhureineen

klo 17.00 rankkasade, 2m/s SW, sijainti 27.35,8S, 175.04,2W, matkaa jäljellä 728Nm (1348km).

Yllä oleva kuvaa hyvin millaista matkanteko pääosin oli. Olimme tyytyväisiä etenemiseen 80Nm (n. 150km) vuorokaudessa, vaikka pitkällä matkalla 100 mailin vuorokausimatkat olisivat todellista juhlaa. Purjehduksen kannalta huonompaa oli tulossa, sillä esim. yhtenä yönä autopilotti ilmoitti piippaamalla kyvyttömyytensä ohjaamaan, kun tuuli loppui kokonaan ja sitä myötä vauhti. Kippari käänsi keulapotkurilla Seilin keulan oikeaan suuntaan ja käynnisti myöhemmin moottorin. Matkaa oli kuitenkin niin paljon jäljellä, etteivät mitkään polttoainevarat olisi riittäneet määrättömään moottorointiin. Tuulen virittyä sen suunta temppuili puolelta toiselle ja vastaisena, ollen pääosin 6-8m/s SW (=vastatuuli). Sitten meitä kohtasi täydellinen pläkä usean päivän ajaksi. Että valtameri voi ollakin niin tyyni. Siitä kait se Tyynimeri on sitten nimensä saanut. Olimme Kermadec Trenchin ja Kermadec Ridgen kohdalla. Syvimmät kohdat (Kermadec Trench) ovat jopa 10km ja Kermadec Ridge on merenalainen, aktiivinen tulivuorijono.

7.11. ohitimme Raoul Islandin edelleen pläkässä. Tässä vaiheessa etappimme tuntui epätoivoisen saavuttamattomalta ja kääntöpisteeseenkin 180/30astetta oli matkaa vielä ihan riittävästi. 

Kippari päätti soittaa Whangarein Town Basin Marinaan kysyäkseen tulevien päivien sääennusteita. Hän sai ensimmäiseksi kuulla, että laaja korkeapaine vallitsee ja että olemme keskellä sitä. Marinatoimiston Sharon oli kertonut KasteHelmin kipparille Heikille soitostamme ja seuraavina päivinä Heikki teki arvokasta ja sitovaa työtä tutkiessaan tulevien päivien sää-/tuuliennusteita. Olimme häneen melkein päivittäin yhteydessä. Tuhannet kiitokset Heikille vielä kerran.

Ylitettyämme päivämäärärajan, joka kulkee 180. pituuspiiriä pitkin, 'hyppäsimme' 12 tuntia esim. Suomen aikaa edelle, kun sitä ennen olimme eläneet 12 tuntia jäljessä. Samalla siirryimme itäiselle pallonpuoliskolle. Moottori ei tykännyt, että ajoimme liian alhaisilla kierroksilla säästääksemme polttoainetta. Yhtenä aamuna se vain sammui. Onneksi silloin alkoi tuulla ja pääsimme jatkamaan purjeilla. Myöhemmin Ari ilmasi moottorin ja käytti sitä isommilla kierroksilla. Se tuntui tepsivän.

Sudokua pläkässä

Heikiltä saatujen päivittäisten ennusteiden perusteella kippari teki luovisuunnitelmia, sillä kaikki vallitsevat tuulet olivat SW eli vastatuulia. Yksi toivoa herättänyt NE-tuuliennuste muuttui sekin seuraavana päivänä SE/SW-tuuleksi. Siinä tuli otettua turha 50 Nm luovi. Kuinkahan monta kertaa mahdoimmekaan manata, miten vaikeasti saavutettava paikka Uusi-Seelanti purjeveneellä on.

12.11. näimme laivan, joka AISista selvisi BBC Baltic-laivaksi. Ari oli VHF-yhteydessä sinne, laivan kohdesatamana oli Auckland. Jatkoimme vaihtelevissa tuulioloissa välillä purjein, välillä moottorilla. Isänpäivänä meillä oli ikävän iso vasta-aallokko. Niinpä nautimme suunnitellun isänpäiväaterian vasta seuraavana päivänä ja poksautimme piccolopullon kuohuviiniä. 15.11. yöllä Annen vahtivuorolla tuli laiva vastaan aika tavalla samalla kurssilla meidän kanssa. AISista selvisi, että se oli taas BBC Baltic. Ari otti VHF-yhteyden kysyäkseen, ovatko huomanneet meidät. Tällä kertaa laiva oli matkalla Kiinaan, samalla saatiin tuoretta tietoa tuuliennusteista – tietysti vastaisista sellaisista. Tieto ei kamalasti lohduttanut, kun nyt jo tuuli 13m/s SW ja nostatti ison vasta-aallokon.

17.11. klo 07.00 usean öisen luovin jälkeen kippari päätti käynnistää moottorin, kun aallokkokin oli vaimentunut. Otimme suoran kurssin kohti Marsden Cove Marinaa. Matkalla meitä tuli tervehtimään melkeinpä meren täydeltä delfiinejä. Ne sitten saavat omalla veikeydellään väsyneenkin kulkijan hyvälle tuulelle. Ensi näkemältä kaunis, vihreä saarivaltio tuntui meille todella vaikeasti saavutettavalta. 

Marsden Coveen saapuminen oli vähän erikoinen, kun plotterikartta ei tuntenut paikkaa. Ensimmäisen kerran kipparilla ei ollut käytettävissä kunnon karttoja etapistamme. Koko Marsden Cove on kaivettu kuivalle maalle ja kanavoitu, kaikki kartat eivät vielä ole ihan ajan tasalla siltä osin. Marsden Coveen on hyvin merkitty väylä, kunhan sen alkuun ensin pääsee kommelluksitta. Matkalla on monta matalaa. Kiinnityimme marinan Q-laituriin paikallista aikaa klo 15.15. Ratkaisu käynnistää moottori aamulla oli viisas, sillä pääsimme vielä saman päivän aikana perille. Jos olisimme jääneet luovimaan, aikaa olisi mennyt hyvinkin vielä 2-3 päivää – kohde oli niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. 

Purjehdus kesti 25 vuorokautta Rarotongalta, paljon kauemmin kuin osasimme etukäteen arvioida. Nautinnollisiin purjehdusvuorokausiin riittää reilusti yhden käden sormet. Aika hassua, että matkalla näimme yhden purjeveneen ja yhden laivan, molemmat kaksi eri kertaa. Kalaonni ei suosinut, kun vieheet vaativat vauhtia houkutellakseen; yksi mahi-mahi pääsi karkuun, toisen jouduimme päästämään, kun juuri oli alkamassa ukkonen. 

Ihan viimeisinä vuorokausina ei kalastus jaksanut enää kiinnostaa. Ruokaa tehtiin säilykkeistä vaihtelevilla resepteillä teemalla jälkiruuasta ei tingitä. 

Tahitilta ostetut näkkärit riittivät hyvin, säilykevoi alkoi uhkaavasti loppua. Pihistelimme sitä aamupuuroille. 

Anne teki erilaisia tahnoja majoneesista leivän päälle ja yllättäen guacamolekaan ei ollut hassumpaa näkkärin päällä. Kaikki maistuu, kun vaihtoehdot ovat kortilla. Arin iskiasvaivaa ei ainakaan parantanut jatkuva purjeiden virittely. Kun selkä ei ole kunnossa, tuntuu kuin veneessä olisi vain huonoja työasentoja. Hyvät särkylääkkeet onneksi riittivät.