lauantai 16. heinäkuuta 2011

PERILLÄ 15.7.2011 PAPEETE, TAHITI

Viimeiset päivät merellä olivat suhteellisen vienotuulisia ja ehdottomasti alhaisimmaksi vuorokausimatkaksi kirjattiin 39Nm. Kaikkein tuulisinta oli tiistain ja keskiviikon välisenä yönä 11-13m/s, joka äityi ikäväksi vastatuuleksi ollessamme tulossa Rangiroan ja Arutuna –atollien väliseen salmeen. Kippari valmisteli moottorin käynnistämistä vastatuulen takia. Moottori kävi muutaman minuutin ja joku herätti Arin epäilykset, ettei kaikki toiminut ihan ok. Konehuoneen kannen alta pelmahti aikamoinen höyrypilvi – taas yksi jäähdytysvesiletku oli haljennut! Pikkuhiljaa alkaa kyllästyttää tämä jatkuva nk. ammattimiesten jälkien korjaaminen. Andyn piti vaihtaa tämäkin letku Panamassa, mutta paikka oli vähän piilossa ja erittäin hankalassa paikassa. Olisi se kuitenkin ollut helpompi vaihtaa tyynessä marinassa kuin paukuttavassa aallokossa keskellä valtamerta. Ei taas auttanut muu kuin kipparin hypätä saunaolosuhteisiin konehuoneeseen ja Anne ruoriin ohjaamaan Seiliä atolleilta poispäin. Reilun tunnin taisteltuaan Ari sai uuden letkun paikalleen ja pääsimme jatkamaan kohti oikeaa reittiä ja salmea. Moottori toimi sen jälkeen moitteettomasti ja pääsimme onnellisesti atollien ohitse.

Seuraavana päivänä kippari tutki Galapagoksella asennettua vaihteistoa ja huomasi pilssissä yhden pultin. Se oli yksi vaihteiston kahdestatoista kiinnityspultista. Tutkittuaan tarkemmin Ari huomasi, että hankalassa paikassa vaihteiston alapuolelta puuttui kaksi muutakin pulttia. Paikka oli ollut liian hankala kärsimättömälle galapagoslaiselle asentajalle; yksi pultti oli pudonnut pilssiin, ilmeisesti hän heitti mereen kaksi muuta, kun oli kerran niin vaikea paikka eikä niiden puuttumista päältä päin heti huomaa. Jotain yhteistä on käyttämiemme kotimaisten omakotitalon remonttimiesten, Galapagoksen Gaton ja Panaman Andyn välillä. Kaikki pyytävät lähes neurokirurgin palkkaa, tekevät katoamistemppuja ja fuskaavat paikoissa, mitä ei heti havaitse. Varsinaisesti ei arvattu tätä meidän reissua niin, että Ari on melkein joka legillä konehuoneessa kädet kyynärpäitä myöten rasvassa, noessa ja ties missä mönjässä.

Tiistai-iltana auringonlaskun aikaan näimme vihdoin delfiinejä ja isoja sellaisia. Niiden näkeminen ilahduttaa aina takuuvarmasti. Kalansaaliita ei saatu tällä legillä. Sen sijaan banaanit alkoivat kypsyä ripeästi ja söimme niitä ahkerasti päivittäin. Yhtään banaania ei tarvinnut heittää kalanruuaksi, vaan kaikki 60 kappaletta tuli syödyksi seililäisten toimesta. Saattoi olla hyväkin dieetti, sillä kapteenin posket ovat kaventuneet merkittävästi parin viime kuukauden aikana. Makeita greippejä (pamplemousseja) oli jäljellä Tahitille saavuttaessa yksi eli hyvin tekivät hedelmät kauppansa.

Emme ole tainneet aikoihin mainita, miten tärkeä näkymätön miehistön jäsen, autopilotti on näillä pitkillä purjehdusmatkoilla. Elimme Seilissä virtapihiä elämää varmistaaksemme tärkeimmän laitteen virransaannin. Virtaa on riittänyt ja autopilotti toiminut luotettavasti koko ajan. Torstaiaamuna sitten vihdoin häämötti Tahitin saaren hahmo ja kiinnityimme erittäin avuliaiden kollegojen avutuksella keskelle Papeeten kaupunkia sijaitseville ponttonilaitureille, missä pitkästä aikaa saamme maasähköä ja makeaa vettä. Pian pääsemme Papeeten Carrefour-supermarketin notkuvien herkkuhyllyjen ääreen!

Ei kommentteja: