sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

PANAMA, COLÓN 30.5. – 9.6.2010

Valmistelimme Seiliä nostokuntoon ja odottelimme rikimiestä katsomaan mesaanimaston vantteja, dieselmiestä moottoria säätämään ja purjemaakaria suunnittelemaan biminikatosta. Karibialaiseen tyyliin kukaan ei tullut sovittuna päivänä, vain biminikatoksen tekijä soitti ja ilmoitti tulevansa seuraavana päivänä, mutta hän ei ollutkaan karibialainen, vaan itävaltalainen. Muut asiat jäivät odottamaan paluutamme takaisin Panamaan.

Kävimme uimassa tukikohdan hiekkarannalla päivittäin, joskus kaksikin kertaa päivässä. Arkipäivinä olimme yleensä ainoat koko rannalla. Viikonloppuisin paikalliset perheet tulivat viettämään rannalle vapaa-aikaansa. Kelluimme ja lilluimme puolikin tuntia ihanan lämpimässä vedessä. Vesi oli niin lämmintä, ettei sen virkistävyydestä voi juurikaan puhua, vasta makeavesisuihkun jälkeen olo tuntui virkistyneeltä. Kerran illansuussa pois lähtiessämme näimme muurahaiskarhun aivan muutaman metrin päästä. Juuri sillä kerralla meillä ei sattunut olemaan kummallakaan kameraa mukana, kuva jäi siis ottamatta. Teimme sen jälkeen muutamia muurahaiskarhuhavaintoja, mutta ne olivat niin nopeita, ettemme silloinkaan ehtineet ottaa kuvaa.



Jatkoimme myös jokailtaisia kävelyretkiämme siinä toivossa, että näkisimme vilauksen mölyapinoista. Totta tosiaan sitkeytemme palkittiin yhtenä sateisena iltana. Tosin olimme jo kävelleet paikan ohi, kun takanamme alkoi kuulua tuttua ääntä. Käännyimme takaisin ja tien yli ulottuvilla oksilla mölisi puolisen tusinaa apinaa. Ikinä ei uskoisi, että sellainen syvä rintaääni voi lähteä suhteellisen pienikokoisesta eläimestä. Apinat elävät niin korkealla latvustossa, että tavallisella kameralla niistä ei onnistunut saamaan kuvaa, mutta saimme suhteellisen hyviä otoksia videokameralla.

Panaman kanavan läpimenokin on jo koettu. Sy Friendship-niminen, uusi-seelantilainen ketsi etsi apumiehistöä marinan ilmoitustaululla ja me ilmoittauduimme vapaaehtoisiksi. Niin sitten lähti eräänä iltapäivänä itse aluksen kipparin Timin, hänen vaimonsa Denizin lisäksi me kaksi keltanokkaa sekä floridalainen Steven, joka oli jo neljättätoista kertaa apumiehistönä.





Kauppamatkoilta tututksi tulleiden Gatún-sulkujen suulla odottelimme opastajaa, jota ilman ei kanavalle ole mitään asiaa. Häntä tuova alus teki sokeeraavan lähestymisen kohti Friendshipiä, hyvä, ettei tullut kyljestä sisälle. Purjeveneitä opastavat henkilöt ovat pätevöityneet tehtäväänsä ja tekevät sitä vapaapäivinään lisätienestinä.





Panaman kanavan laivaliikenne on tosi vilkasta ja vaatimus opastajan läsnäolosta huviveneellä alkaa viimeistään kanavalla tuntua ymmärrettävältä. Opastajamme oli hyvin rento, mutta tarkka ja tiukka siinä vaiheessa, kun olimme sulutuksessa. Friendship joutui (pääsi) sulkuihin yksin, kun muita purjeveneitä ei ollut tulossa. Tarkkuutta ja voimia vaativaa hommaa oli pitää köysistä kiinni veden tullessa kovalla paineella, sillä veneen oli pysyttää suorassa koko ajan.




Gatúnin kolmen sulutuksen jälkeen saavuimme Gatún-järvelle, jonka pintaa on keinotekoisesti nostettu niin, että vain korkeimmat maastokohdat ovat jääneet saariksi ja veden alle jääneiden puiden rungot törröttävät veden pinnan yläpuolella. Tällä järvellä, ei kovin kaukana suluista, oli poijupaikka, mihin meidät ohjattiin jäämään yöksi. Opastajamme haettiin pois ja me jäimme viettämään iltaa ja nauttimaan illallista veneeseen.



Seuraavana aamuna Friendshipille tuotiin uusi opastaja, jonka komennossa jatkoimme matkaa kohti Tyyntä valtamerta trooppisessa sateessa. Gatún-järvi on makeavetinen, niin kuin Miraflores-sulkujen jälkeinenkin Miraflores-järvi, jossa näimme pari usean metrin mittaista krokotiilia kellumassa kuin tukit juuri ja juuri veden pinnassa. Opastajamme tiesi kertoa paljon Panaman kanavan taustoista, historiasta, eläimistä ja tulevaisuudesta. Kanavaan tehdään parhaillaan laajennustöitä, joiden oletetaan valmistuvan muutaman vuoden kuluttua. Tämä opastaja mittasi veneen nopeutta koko ajan omalla GPS:llään ja tiesi siten pitää aina seuraavan sulun hoitajaa tietoisena saapumisajastamme. Loppujen lopuksi opastajamme sanoi, ettei ole koskaan läpäissyt kanavaa näin nopeasti purjeveneellä. Hän muistutti myös siitä, että Tyynelle merelle saapuessamme viimeisessä sulussa sekoittuvat makea ja suolainen vesi keskenään ja se aiheuttaa ihan omanlaisensa virtaukset, jotka täytyy huomioida kaiken muun lisäksi. Ennen puolta päivää olimme saapuneet Tyynelle merelle ja Friendshipille löydetty poijupaikka, johon Tim ja Deniz sanoivat jäävänsä muutamaksi viikoksi ennen kuin suuntaavat kohti Uutta-Seelantia. Me palasimme Stevenin kanssa bussilla Panama Citystä Colóniin tyytyväisinä tarjoutuneesta kokemuksesta.

Shelter Bay marinaan oli tällä välin ilmestynyt suomalainen katamaraani, sy Espumeru, Niklas, Mira, Max ja Felix, joiden kanssa vaihdoimme kuulumisia. Pitkästä aikaa oli mukavaa puhua suomea. Espumeru oli se ARC2009-kilpailun suomalaisvene, jota emme aiemmin olleet tavanneet. Meillä oli monta yhteistä tuttua ja juteltavaa tietysti olisi ollut vaikka miten paljon. Espumerulla oli tarkoitus mennä kanavasta läpi suurin piirtein samoihin aikoihin kuin me olimme lähdössä USAaan.

Teimme viimeiset reseptilääkehankinnat puolen vuoden tarpeisiin Reyn supermarketin apteekkiosastolta ja yllätykseksemme saimme vielä paikallisen 'kela-korvauksenkin'. Sitten oli vuorossa purjeiden alasotto ja Seilin sisäsiivous. Onneksi marina-alueella on laaja ruohikkoalue, millä purjeiden taittaminen sujui mukavasti ja siististi. Siinä hiki lensi ja tuntui, ettei mikään juominen riittänyt.

Keskiviikkoaamuksi 9.6. oli Seilille varattu nostoaika. Siirryimme edellisenä iltana ennen pimeän tuloa nostopaikalle ollaksemme varmasti ajoissa siellä. Aamulla tuntui ensin, ettei ketään ole missään, mutta miesten saapuessa he eivät kummemmin puhelleet, vaan ryhtyivät hommiin. Selvästi näki, että he kaikki tiesivät, mitä olivat tekemässä ja kun nostolaitteen liinat olivat Seilin alla, sukelsi työnjohtaja muitta mutkitta veteen tutkimaan, että liinat olivat oikeissa paikoissa.





Pikkuhiljaa Seili alkoi nousta ja kohta se jo oli kuivalla maalla ja miehet sitä putsaamassa erilaisesta kasvustosta puhtaaksi. Seilin pohjassa oli ihmeen hyvä maali yli vuoden vedessä olon jälkeen ja se oli suhteellisen puhdas kasvustosta, vaikka jonkunmoinen kasa 'likaa' irtosikin miesten käsitellessä viidakkoveistä ja petkelettä.





Puhdistuksen jälkeen Seili siirrettiin hitaasti, mutta varmasti aidatulle alueelle pukkien päälle.





Siellä sitten peittelimme kansiluukut ja vedimme pressun avotilan päälle. Tässä vaiheessa aamun tihkusade oli muuttunut paahtavaksi helteeksi ja homman lopetettuamme tunsimme olevamme aivan puhki. Sitten suihkuun, matkavaatteet päälle, syömään ja matkatavaroinemme Panama Cityyn, josta torstaina puolilta päivin lentäisimme Miamiin.


1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Panaman kanavan läpimeno oli varmasti arvokas kokemus tulevaisuutta varten.

Hassu fiilis tuli tuosta veneen nostosta: oliko perinteitä kunnoittaen hyvät jatkot ? ;)

-Anu