S/Y SEILI

UUDEN SEELANNIN KIERROS 6.-12.12.2011

2012-01-26T09:52:00.000-08:00

Polttelimme etukäteen sinivalkoista itsenäisyyspäivän kynttilää ja pidimme sadetta Seilissä villasukat jalassa. Pakkailimme tavaroita Uuden Seelannin kierrosta varten, kun Seija ja Ingvar valmistautuivat kotimatkaan Suomen itsenäisyyspäivänä. Tarkoituksena oli saattaa heidät Aucklandin lentokentälle ja me jatkaisimme retkeilyä autolla tutustuen Uuden Seelannin muihin osiin. Lentokentällä jätettyjen hyvästien jälkeen jatkoimme autolla Pohjoissaaren länsirannikkoa etelään Hamiltonin suuntaan.

POHJOISSAARI

Uuden Seelannin maisemat ovat vihreitä ja kumpuilevia, pelloilla käyskentelevät onnelliset lehmät ja lampaat. Maassa on nautakarjaa 10 miljoonaa päätä ja 35 miljoonaa lammasta. Ne kaikki saavat laiduntaa ja syödä tuoretta heinää ympäri vuoden.

Tienvarsissa ei missään näy roskan roskaa. Näin siistissä maassa emme ole varmaan koskaan olleet. Kauniit vihreät nummimaisemat seurasivat toistaan ajaessamme kapeita kiemurtelevia maalaisteitä. Uuden Seelannin koko valtio sijaitsee oikeastaan hyvin tuliperäisellä alueella, mannerlaattojen liitoskohta on jossain maapallon syvyyksissä ja maassa on useita tulivuoria, joista jotkut ovat uinuneet satoja tai tuhansia vuosia. Maaperä on hedelmällistä ja sen näkee kaikesta siitä, mitä pelloilla viljellään.

Pitkin matkaa hahmottui myös maan historia. Maoriheimot ovat yleensä asuttaneet suurten jokien varsia ja kulkeneet kanooteillaan niitä pitkin. Yksi tällainen on Pohjoissaaren pisin joki, 400-kilometriä pitkä Waikato. Heimojen välille syntyi hankauksia milloin mistäkin syystä. Sitten 1800-luvulla saapuivat eurooppalaiset, jotka tunkeutuivat maorien asuma-alueille useimmiten aseiden kanssa. Kirjoitettu historia on aika nuorta, maorit ovat asuttaneet maata monta sataa vuotta, mutta heidän perimätietonsa on kulkenut suupuheena. Aotearoa on maan maorinkielinen nimi ja se tarkoittaa pitkän valkoisen pilven maa. Maorinkielistä tekstiä näkee paljon ja varsinkin paikkakuntien nimet viittaavat maoreihin, niin kuin esim. Whangarei (Tyyni satama). Maorikieli on lähellä polynesiaa, yleisessä tervehdyksessäkin on vain yhden kirjaimen ero maoriksi 'Kia orana' ja polynesiaksi 'Ia orana'. 1800-luvun loppupuolella alettiin rakentaa rautatietä maan läpi. Radanrakentajien jäljiltä syntyi asutuskeskuksia ja junat toivat lisää uudisasukkaita sisämaahan.

Kävimme Otorohangan eläintarhassa, joka ylpeilee olevansa ensimmäinen paikka, missä Uuden Seelannin ikoni, kiwilintu, saatiin lisääntymään tarhaoloissa. Onnistuimme tulemaan paikalle juuri ruokailuaikaan. Kiwi on yöeläjä, mutta eläintarhassa kiwin kodin valaistusta on muutettu niin, että päivä on yö, näin vierailijat pääsevät näkemään kiwiä ja sen tapoja. Ensi näkemältä kiwi hämmentää – onko kyseessä lintu vai joku muu eläin?

Pitää olla aikamoinen bongari, jos pystyy näkemään kiwin luonnossa. Uusiseelantilaisten lempinimi kiwi juontaa juurensa tästä kansallisikonista. He kutsuvat mielellään itse itseään kiweiksi. Lintu on lentokyvytön eikä mikään muu lintu muni kokoonsa nähden yhtä suurta munaa. Kiwin muna on opossumin suurta herkkua. Opossumeja vilisee maassa paljon, autojen alle jääneitä raatoja näkee tämän tästä.

Täällä eletään alkukesää ja tuntuu kuin kaikki olisi puhjennut kukkaan, puut, pensaat ja luonnonkukat. Monien omakotitalojen pihat ovat kuin ruusutarhoja. Keskikesän juhlaa, joulua, odotellaan. Mansikat, kirsikat, parsat ja uudet perunat ovat kypsymässä.

Paikallinen puu (pohutukawa =maorihehkupuu) hehkuu juuri nyt tulipunaisena kukistaan, sitä kutsutaan 'joulupuuksi', vaikka koteihin kiikutetaan joku sypressin oloinen joulupuu.

Ensimmäisenä retkipäivänä huomasimme, että maassa on paljon erilaisia camping-alueita ja muita majoitusmahdollisuuksia. Löysimme helposti yöpaikan itsellemme, vaikka alueen toimisto oli mennytkin jo kiinni. Valitsimme lähellä huoltotiloja olevan paikan. Yllätyimme, miten isot keittiötilat alueella oli tarjolla, monta liettä ja uunia sekä jää-/pakastinkaappi. Alue oli varustukseltaan juuri meidän laisia kulkijoita varten. Yöllä alkoi kaatosade, joka jatkui vielä aamullakin, lämpötila oli mieluummin lähempänä +10C astetta kuin +20C. Teimme keittiötiloissa aamupalan ja nautimme sen siellä sateensuojassa.

WELLINGTON

Seuraavana päivänä oltiinkin sitten jo pääkaupungissa Wellingtonissa. Se on maan kolmanneksi suurin kaupunki, jossa asuu alle 400.000 henkilöä. Kaupungissa on kyllä ihan suurkaupungin tuntua, mutta jotenkin se jäi vähän mitäänsanomattomaksi paikaksi, kolea sää ja sade eivät olleet omiaan ainakaan parantamaan vaikutelmaa. Kahviloita oli joka korttelissa kuin Starbuckseja Seattlessa, tuoretta kahvia löytyy siis joka nurkalta. Kaupungintalon ainoalle ruohopläntille olivat mielenosoittajat pystyttäneet telttakylän. Mielenosoituksen aihe taisi liittyä globaaliin 'Occupy'-ilmiöön, jossa protestoitiin rahan mahtia vastaan.

Söimme unohtumattoman hyvät pihvit yhdessä kävelykadun ravintolassa, joka ei pröystäillyt sisustuksella. Kaikki tuolit ja pöydät olivat eri paria, pöydillä vanhanaikaiset vahakankaat tietenkin eri kuoseilla.

Turistin kannattaa aina pitää silmänsä auki, voi löytyä edullisia tarjouksia. Ostimme Eteläsaaren Pictoniin vievälle Bluebridge-lautalle liput seuraavaksi aamuksi. Terminaalin pihasta lähdettyämme huomasimme infotaulun, missä tarjottiin campereille edullista yöpymispaikkaa aivan lauttaterminaalin vierestä. Kurvasimme äkkiä sinne ja saimme tosi edullisen yöpymispaikan parkkipaikalta, kun emme tarvinneet edes sähköpaikkaa. Yöpymishintaan kuului WC- ja suihkutilojen käyttö, wifikin olisi toiminut alueella.

Aamulautan jonossa piti olla hyvissä ajoin. Ilma oli edelleen hyvin kolea. Lautan autokannella oli kamala lemu, kun eläimiä kuljettavat rekat kulkevat samoilla lautoilla. Joka puolella autolautalla oli kamalan kylmää ja vetoista. Olimme luita ja ytimiä myöten viluisia. Matka kesti 2,5 tuntia, mutta tuntui pitemmältä. Lauttareitti kulkee Cookin salmen kauniissa maisemissa. Saavuttuamme Pictoniin ilma oli selvästi lämpimämpi, mutta autokannelta tarttunut ikävä haju leijui edelleen autossa.

ETELÄSAARI

Täälläkin kaikki kukki, lampaita oli laitumilla, jos mahdollista vielä enemmän kuin Pohjoissaarella. Sellaisen erikoisuuden havaitsimme, että saksanhirviä kasvatetaan aitauksissa lehmien ja lampaiden tapaan.

Maisemat hivelivät silmää, liikkeellä oli enimmäkseen erilaisia matkailuautoja. Liikennemerkki varoitti maailman pienimmästä pingviinistä, valitettavasti emme nähneet sitä elävänä. Nautimme nopean lounaan Nelsonin kaupungissa, joka vaikutti kaikin tavoin elinvoimaiselta ja vauraalta.

Punakaikissa pysähdyimme ihailemaan luonnontaidetta, Pancake Rockseja, Tasmanian meren rannalla.

Matkatessa kuului kaikenlaisia erikoisia linnunääniä, oliko niistä joku kean tai tuin laulua mene tiedä. Kultaakin löytyi 1860-luvulla Eteläsaarelta, mikä aiheutti jonkinmoisen ryntäyksen. Kullankaivaminen ei kuitenkaan osoittautunut kannattavaksi toiminnaksi ja kuihtui pikku hiljaa.

Franz Josefin ja Foxin jäätiköt ovat synnyttäneet varsinaisen ulkoilmaturismin. Toinen toistaan reippaamman näköinen turisti tutustui innokkaasti paikkakuntien tarjontaan. Jäätiköllä vietetty päivä oli saanut kasvot punoittamaan. Seuraavana päivänä voi vaikka pulahtaa kuumiin lähteisiin pehmentämään jäykistyneitä lihaksia. Kuuma ja kylmä ovat täällä niin lähellä toisiaan – niitä luonnonihmeitä.

Päädyimme yöksi Haast-nimiseen paikkaan. Camping-alueen toimistossa työskenteli nuori nainen, joka kertoi olevansa Alaskasta. Kerroimme, että mekin olimme reilu vuosi sitten siellä. Pitempään juteltuamme hän kertoi olevansa Stewartista, paikasta, jonka voi sanoa sijaitsevan jumalan selän takana, tosin eteläisin kohta Alaskaa. Ei ihme, että oli valinnut talvityöpaikakseen näin eristyksissä ja syrjässä olevan paikan. Tämähän oli kuin kotona maisemineen ja jäätiköineen. Haast oli niin kaukana kaikesta, että esim. kännykälle ei ollut kenttää siellä. Arille oli tullut sähköpostiin soittopyyntö. Camping-alueen puhelinkoppi sentään toimi ja Ari sai asiansa hoidetuksi. Puhelu merkitsi sitä, että meidän piti pikimmiten palata takaisin Whangareihin veneasioiden takia. Olimme sillä hetkellä mahdollisimman kaukana Whangareista. Molemmat Uuden Seelannin saaret ovat n. 1000km pitkiä, joten meillä oli n. 1500km matkaa Whangareihin. Tiet eivät ole mitään moottoriteitä, vaan kiemurtelevia vuoristoteitä, aikaa kuluisi vähintään kolmisen vuorokautta.

Luonnonkauneuden kuvaamiseen eivät sanat riitä. Niin paljon kukkivia kasveja, turkoosinvärisiä järviä, lumihuippuisia vuoria ja vihreitä laaksoja on Eteläsaarella. Hienoa oli huomata, että perinteinen maatalous kukoistaa vielä saarella. Kaikki eivät ole siirtyneet turistibisnekseen.

CHRISTCHURCH

Christchurch sai alkunsa, kun Englannin kirkko houkutteli emämaasta hurskaita kristittyjä kaupunkiin 1800-luvun puolivälissä tarkoituksena perustaa ihannekaupunki. Siitä on kehittynytkin Uuden Seelannin toiseksi suurin kaupunki, mutta… Kuten edellä on mainittu koko valtio sijoittuu mannerlaattojen liitoskohtaan ja muutenkin hyvin tuliperäiselle alueelle. Viimeisen vuoden aikana tämä kaupunki on joutunut kokemaan luonnon uskomattomat voimat vähän liian konkreettisesti. Helmikuussa 2011 tapahtunut voimakas maanjäristys vaati 181 kuolonuhria ja koko kaupungin keskustan rakennukset vaurioituivat siinä määrin, että ne ovat saaneet purkutuomion. Keskusta on nyt häkkiaitojen muodostama labyrintti ja aavekaupunki, mihin sivullisilla ei ole asiaa. Monta loistohotellia seisoo tyhjillään, verhot vain heiluivat tuulessa, kun ikkunat olivat rikkoutuneet.

Erilaiset putiikit ja pikkukaupat jatkavat toimintaansa konteista rakennetuissa tiloissa. Vaurioituneen keskustan viereen on syntynyt konttikaupunki. Konteista on moneksi!

Ehkä kaikkein surullisin näky oli suuria tuhoja kärsinyt katedraali, jonka ympärille tavallaan koko kaupunki on syntynyt. Sitä pääsi katsomaan omalla vastuulla häkkiaidan takaa.

Olisimme halunneet lähettää maisemakortit Christchurchista, mutta sellaisia ei niistä muutamasta kaupasta löytynyt, jotka olivat auki. Olisikohan niin, että sellaisia maisemakuvia ei haluta myydä, mitä ei enää ole olemassa. Puoli vuotta helmikuun järistystä aiemmin kaupungissa sattui myös tuhoisa järistys. Kaksi kovaa kokemusta puoleen vuoteen ovat olleet monille liikaa.

Maanjäristyksen takia Christchurch menetti myös yhden tärkeimmistä tapahtumistaan rugbyn world cup 2011 isännyyden. Kisat piti järjestää kaupungissa, mutta tuhojen jälkeen, kisat oli pakko siirtää Aucklandiin. Mikä tahansa uusiseelantilainen kaupunki olisi halunnut isännöidä tapahtumaa, jossa maan oma joukkue All Blacks voitti mestaruuden.

Vierailu Christchurchissa veti luonnollisesti aika hiljaiseksi. Jossain oli julisteteksti: 'Broken, but not beaten.' (Murtunut, muttei muserrettu.) kuvaa varmaan hyvin ihmisten tuntoja.

Matkamme jatkui Pictonia kohti, josta päätimme mennä toisella lautalla Wellingtoniin toivoen, että se olisi vähän viihtyisämpi. Maksoimme jopa vähän lisää, että pääsimme loungeen, jossa oli tarjolla lounas ja ilmainen internet-yhteys. Ilmeisesti meitä on hemmoteltu Ruotsin ja Viron laivoilla liian hyvällä ruokatarjoilulla. Lounas oli suoranainen pettymys ja tarjolla taisi olla tarkkaan lasketut suupalat, ei siis mitään notkuvia herkkupöytiä. Muuten kyllä tämä Interislander-lautta oli viihtyisämpi kuin tulomatkan lautta.

Tähän asti olimme jotenkuten kitkutelleet lainaamillamme adaptereilla, mutta Pictonista hankimme Uuden Seelannin pistorasioihin sopivan adapterin. Kyllähän se sopi pistorasiaan, mutta ei tietokoneen pistokkeeseen. Onneksi oli mukana Leatherman, jolla Ari teki uuden muotoilun adapterille. 2,5 vuoden kokemuksella voimme sanoa, että kaikkein pienin ja mitättömän näköisin adapteri on yleensä kaikkein toimivin. Niin paljon on maailmassa kaikenlaista hienoa, mutta näitä pistokejuttuja ei näköjään saada standardoitua. Ostimme aiemmin hyvin vaikuttavan näköiset 3-napaiset adapterit. Niissä oli vain yksi vika, läppärien akut eivät latautuneet. Lataustasot näyttivät molempien koneissa nollaa. Adapterikokoelmamme kasvaa kaiken aikaa, vaikka meillä on ihan muut keräilykohteet.

Wellingtonista otimme suoran kurssin kohti Whangareita. Eteläsaarella meitä suosi koko ajan suhteellisen kaunis ja aurinkoinen sää, mutta Pohjoissaarella satoi ja oli kylmä koko matkan. Maaperä höyryää Pohjoissaaren Rotoruan alueella siinä määrin, että kuuma höyry otetaan talteen ja siirretään putkia pitkin energiakäyttöön – aika erikoinen näky.

Kaunis ja virkistyskäytössä suosittu Taupo-järvi on syntynyt tulivuoren kraatteriin. Ohitimme vielä Aucklandin ruuhka-aikaan kovassa sateessa ja saavuimme Whangareihin sovittuun aikaan.

Vaikka reissu jäi suunniteltua lyhyemmäksi, saimme hyvän käsityksen kauniista Uudesta Seelannista.

Matkailijalle tarjonta on hyvin monipuolista varsinkin, jos on kiinnostunut ulkoilma-aktiviteeteista, golfkenttiäkin on melkein joka paikkakunnalla. Lisäksi jouduimme paluumatkan ajamaan turhan pitkiä matkoja, mutta onneksi Arin selkä kesti ajomatkat suhteellisen hyvin.

UUSI-SEELANTI, WHANGAREI 21.11- 5.12.2011

2012-01-12T03:07:00.000-08:00

Sovimme Martenin kanssa, että lähdemme yhtä aikaa kohti Whangareita. Edessä oli 2,5 tunnin pituinen jokimatka, joka täytyi ajoittaa nousuveden kanssa. Muuten tulisi ongelmia viimeistään matalavetisessä Town Basinissa. Marsden Covesta jokiväylälle pääsy vaatii tarkkuutta, sillä hiekkapenkat vaanivat matkalla. Yksi ammattikalastaja antoi Seilin kipparille hyvän ohjeen, miten suunnistaa hiekkapenkkojen välistä. Jokiväylälle päästyämme voimme vain todeta, että täälläkään ei näköjään vastatuuli jätä rauhaan. Myöhemmin Marten kertoi tuulen olleen jopa 35 solmua. Joen varressa on paljon kauniita asuinalueita, siisti järjestys pisti silmään. Kippari tarkkaili koko ajan myös väylän syvyyttä, joka aivan loppumatkalla mataloitui uhkaavasti samaksi kuin Seilin syväys. Jouduimme väistämään yhtä vastaantulijaa vähän keskiväylältä sivuun, mitään pohjakosketusta ei kuitenkaan tuntunut.

Whangareita lähestyessä on monta marinaa ennen Town Basinia. Yhdestä erotimme Suomen lipun, se oli KasteHelmi, joka juuri edellisenä päivänä oli siirtynyt Riverside Marinaan odottamaan nostoa kuivalle maalle. Ja kohta ilmestyi tutut kasvot takakannelle, Maila siellä vilkutteli ja huusi ensimmäiset tervehdykset. Tiesimme, että muita tuttuja on odottamassa Town Basinin laiturilla: Heikki, Seija ja Ingvar. Saimme KasteHelmin vapaaksi jättämän paikan aivan laiturin päästä. Kiinnittyminen kävi nopeasti, kun oli monta avustajaa. Ari ja Heikki kävivät vielä ottamassa Aletis-veneen köydet vastaan. Yhtä nopeasti oli kylmät kuohuviinit esillä ja Mailakin saapunut omalta veneeltä – juhlat jälleennäkemisen kunniaksi voivat alkaa!

Siirryimme Town Basinin Riva's –ravintolaan syömään. Oikeastaan vasta nyt saimme sitä ravintolaruokaa, mitä olimme merellä odottaneet. Söimme kuuluisaa uusiseelantilaista lammasta ja kyllä se olikin herkullista. Niin paljon olisi ollut juteltavaa kaikkien kanssa, mutta yksi ilta ei mitenkään riittänyt. Onneksi tuli toisiakin tilaisuuksia. Maila ja Heikki olivat nyt vähän kauempana, mutta kävimme tervehtimässä heitä, kun KasteHelmi oli jo nostettu kuivalle maalle. Siellä naapurissa oli taas yksi tuttu, ruotsalainen vene, Circe. Tosin Ulla ja Christer olivat ehtineet lähteä jo kotiin Maltalle jouluksi. Heidäthän tapasimme Galapagoksella. Vähän ennen Mailan ja Heikin kotiinlähtöä kävimme vielä yhdessä illallisella. Seija ja Ingvar olivat samassa laiturissa meidän kanssa, joten heidän kanssa olimme tekemisissä oikeastaan koko ajan. Leikillisesti nimitimme Mariekea Check Pointiksi.

Seijalla ja Ingvarillakin oli jo lentoliput Ruotsiin ostettuina ja veneen nosto kuiville varattu. Marieken 'talvehtimispaikka' oli Dockland 5:ssa, aika kaukana Town Basinista. Ingvar oli pitkään miettinyt auton hankkimista siinä vaiheessa, kun siirto sinne tulee. Yhtenä aamuna hän tuli kiireellä Seiliin, että nyt lähdetään ostamaan autoa Opuasta. Samalla hän sanoi antavansa auton meille käyttöön, kun itse lähtevät Ruotsiin. Opuan bussi oli lähdössä parinkymmenen minuutin kuluttua, joten kiirettä piti. Hyvin kuitenkin ehdimme bussiin, jolla pääsimme tekemään kivan maisemakierroksen pohjoiseen päin. 60+ saivat alennusta bussilipuista. Autokauppias tuli bussipysäkille meitä vastaan. Hän on löytänyt markkinaraon; myy käytettyjä autoja ja lupaa ostaa ne takaisin tietyllä hinnalla. Lisäksi hän hoitaa kaikki autokauppaan liittyvät käytännön järjestelyt. Sopii erinomaisesti veneilijöille, joilla on tarvetta pitää autoa ihan viimeiseen päivään, mutta aikaa auton myymiselle ei tarvitse varata. Lyhyen pähkäilyn jälkeen Ingvarista tuli Nissan-pikkubussin (vm 1999) omistaja.

Suunnitelmat makuutilasta ja sen varustelusta olivat saman tien selvillä. Seijalla oli verhokangas valmiina veneessä ja ompelukone, jolla hurautti verhot valmiiksi. Ingvar hommasi kaadettavien penkkien päälle paksut patjat. Siinä oli valmis campervan. Tällaisia retkeilyautoja täällä näkee paljon, myös paikalliset harrastavat oman maansa kiertelyä samalla periaatteella – ei siis mitään sen hienompia matkailuautoja.

Marieke-vene oli ollut jo viikkoja Whangareissa, joten sen miehistölle kaupungin paikat olivat tuttuja. Ari ja Ingvar kävivät erilaisissa venetarvikeliikkeissä, Seija ja Anne puolestaan kaupungilla mm. kampaajalla. Samalla reissulla Anne sai ostetuksi aitoja, uusiseelantilaisia villalankoja. Sen jälkeen Anne ei olisi muuta tehnytkään kuin neulonut – pikkuneuleet valmistuivat niin nopeasti. Englanninkielinen neulesanastokin alkoi pikku hiljaa avautua. Whangarein viranomaiset ja venealan yrittäjät järjestivät vierasmaalaisille veneilijöille infotilaisuuden buffetruokineen ja arvontoineen. Siellä tapasimme lisää ennestään tuttuja purjehtijoita. Whangarei on todella monen veneilijän taukopaikka, jossa korjautetaan purjeita ja tehdään muita fiksauksia. Kaikenlaista korjaustarvetta on syntynyt itse kullekin pitkien legien jälkeen. Monet lähtivät lomille kotimaihinsa tauon ajaksi. Ensivaikutelma Whangareista oli, että kaikki asiat järjestyvät nopeasti ja luvatusti suhteellisen kohtuuhinnalla. Kaikki tuntuivat tyytyväisiltä paikallisten työn jälkeen. Seilin Rarotongalla vaurioitunut kylki ja kaiteet korjautettiin täällä, työ tehtiin laiturissa.

Town Basin on turvallinen ja idyllinen paikka istuskella ja kuljeskella. Vaara vaanii kuitenkin heti nurkan takana; liikenne on meikäläisittäin vääränpuoleista, joten aina tulee ensin vilkaistua väärään suuntaan kadun ylitystä yrittäessä, varsinaisia suojateitä on harvassa ja muualla jalankulkijalla ei ole mitään arvoa. Ihan tuntui kuin autot jahtaisivat jalankulkijoita. Tässä mielessä liikennekulttuuri on ihan päinvastaista esim. Papeeteen verrattuna.

Kaikki purjeet riisuttiin Seilistä; iso ja genua toimitettiin ruotsalaisen Pelle Petersonin firmaan korjattaviksi, myös purjeet rähjääntyivät reissussa. Sopivaa hetkeä purjeiden alasottoon ei tuntunut tulevan, kun Whangareissa satoi päivätolkulla. Muutenkin kelit olivat välillä kovin viileitä.
Sosiaalinen elämä vilkastui täällä Whangareissa siinä määrin, että välillä Seilillä oli oikein ruuhkaa vierailijoista. Saimme kutsuja eri veneisiin ja ennestään tuttuja veneitä saapui marinaan. Monet valmistautuivat kotimaan lomille. Useat kollegat antoivat Arille yhteystietoja erilaisista hoitajista/hoidoista, missä hän voisi saada helpotusta iskiakseen. Varasimme kipparille lääkäriajan. Lääkärin lausunnon ja omien tuntemusten perusteella teemme päätöksiä jatkosta.

UUSI-SEELANTI, MARSDEN COVE 17.-20.11.2011

2012-01-07T02:11:00.000-08:00

Emme saaneet VHF:lla kunnollista yhteyttä marinaan emmekä Port Controliin. Q-laiturissa (tullilaituri) oli kyllä puhelinnumerokin, mutta numeroon soitettuaan kippari kuunteli vain musiikkia, kun 'kaikki asiakaspalvelijat olivat varattuina'. Aikamme mietittyämme mitä tehdä päätimme kiertää lukitun portin ja suunnata marinatoimistoon.

Sinne päästyämme marinatoimiston Karen luki meille lakia, että olemme tehneet maahantulorikoksen ja että hän voisi sulkea meidät lukittuun huoneeseen odottamaan viranomaisia. Meitä kuitenkin armahdettiin ja Karen kertoi, että Bio Security-henkilö (ympäristöviranomainen) on tulossa Seiliin. Hyvin pian veneelle palattuamme viranomainen saapuikin ja kertoi, että meidät oli nähty 'vapaina' laiturilla. Hän oli hyvin tuohtunut asiasta ja tiukkasi ensimmäiseksi, emmekö ymmärrä kirjoitettua englantia ja toiseksi, että hän voisi kirjoittaa meille tonnin sakot. Kipparin selitykset kuitenkin riittivät ja kaveri alkoi pikku hiljaa leppyä.

Silti jouduimme kovaan kuulusteluun, kun matkamme Rarotongalta Marsden Coveen kesti niin kauan. Viranomainen kysyi mm. näimmekö muita veneitä tai laivoja, kävimmekö niissä tai kävimmekö maissa Raoul Islandilla. Ari näytti kamerastaan pläkäkuvia selittääkseen matkamme kestoa. Eikä tässä kaikki vielä biotarkastaja halusi nähdä plotterista kulkemamme reitin. Valitettavasti sitä ei löytynyt, kun meillä on vain suunniteltu reitti tallennettuna. Koko ajan hän täytteli erilaisia papereita kuulustelun kuluessa. Sitten oli vuorossa veneen tarkastus. Uuteen Seelantiin ei saa tuoda mitään tuoretavaraa, joita meillä ei tietenkään näin pitkän merimatkan jälkeen ollutkaan. Viimeiset itämään alkaneet sipulit heitettiin mereen jossain maan aluevesien ulkopuolella. Jotain meiltä kuitenkin löytyi, minkä hän otti mukaansa mm. popcorn-jyviä, TUC-keksejä ja jotain muuta yhtä yllättävää. Kaikki paikat, makuutilan matonroskia myöten, tutkittuaan hän nappasi kaikki meidän matkalla syntyneet jätteet mukaansa ja talletti ne lukittuun jäteasiaan. Näin helposti emme aiemmin olekaan jätteistä päässeet eroon. On sekin homma nuuskia ihmisten veneitä. Tuskin todelliset rikolliset tulevat laillisiin maahantulopaikkoihin.

Olimme suunnitelleet syövämme illalla hyvää ravintolaruokaa pitkän säilykkeisiin perustuneen ruokavalion jälkeen. Veneessä meillä oli vain säilykkeitä eikä ne jotenkin nyt sytyttäneet ruokahalua. Viranomaistarkastukset eivät vielä olleet tässä. Tulli oli tulossa vasta seuraavana päivänä Aucklandista, joten meidän ei ollut poistuminen veneestä ennen sitä. Lopuksi Bio Security-mies oli jo ihan leppynyt ja esitellyt itsensä Jeffiksi. Hän sanoi, että toimiston Karen voi tuoda meille ruokaa veneeseen. Vartin kuluttua meillä olikin Karenin tuomat eväät levällään Seilin pöydällä ja söimme ne hyvällä ruokahalulla. Aamupalakin oli ruokapaketissa huomioitu.

Pääsimme toden teolla rauhoittumaan ja nauttimaan Marsden Coven sananmukaisesta rauhasta, jossa vene oli kuin kuivalla maalla maininki ei keinuttanut mihinkään suuntaan ja kesälinnut laulelivat iloisesti – ihana ääni monen viikon jälkeen.

Aamulla Jeff saapui tulliviranomaisen kanssa ja taas täyteltiin uudenlaisia papereita ja tiedusteltiin, mikä mahtoi olla syynä meidän näin kauan kestäneeseen merimatkaan Rarotongalta. Nyt Jeff jutteli jo niitä näitä meidän kanssa kuin vanha tuttava. Uuteen Seelantiin ei tulla ihan noin vaan muina miehinä. Täällä täytyy tullin olla tietoinen tulosta etukäteen, saavuttaessa tullivirkailijat ovat tarkkoina ja maassaoloaikana tapahtuvat muutokset pitäisi tiedottaa heille, lähdöstä ei vielä osaa sanoa, millainen prosessi se on. Näiden virallisten tarkastusten jälkeen olimme vapaita liikkumaan, mutta Seili piti siirtää lukitulta laiturilta toiseen paikkaan. Oli kuulemma tulossa uusi purjevene. Ehkä juuri näiden pakollisten toimitusten takia Marsden Coven Marinassa ensimmäinen vietetty yö oli ilmainen.

Muutaman tunnin kuluttua saapui tuttu vene ja miehistö, saksalaiset Uta ja Harald Nurhani-veneellä. Huiskuttelimme innokkaasti toisillemme. Tapasimme heitä ohimennen Panaman Shelter Bayssä ja myöhemmin Tahitin Papeetessa.

Päätimme, että lepäilemme ja totuttelemme kiinteän maan elämään muutaman päivän täällä Marsden Covessa. Marina on uusi eikä asiakkaista ole ruuhkaa. Joitakin kalastusaluksia käy marinassa pitkien merellä vietettyjen aikojen jälkeen ja sitten on näitä uusia maahan tulijoita, purjeveneitä, mutta harvakseltaan. Täällä oli hyvä tilaisuus pestä kaikki matkalla kertyneet pyykit, kun pesutuvassa oli koneet vapaana. Oikeastaan heti, kun Anne oli saanut ladattua pyykkinsä molempiin koneisiin, tuli yksi ammattikalastaja oppipoikansa kanssa pyykille. Heitä ei tilanne haitannut, vaan jäivät odottelemaan ja jutustelemaan. Ammattikalastaja oli kotoisin Eteläsaarelta ja käy täällä pohjoisessa 4 kuukauden kalastusreissuilla oppipoikansa kanssa. He pyytävät lähinnä tietynlaista tonnikalaa ja syvän veden napsijaa (snapper), josta kuulemma saa hyvän hinnan. Kalastaja paljasti Annelle ammattisalaisuuksia mm. tämän napsijan osalta, jota pystyy saamaan ainoastaan pitkällä kokemuksella havainnoimalla kuun asentoa, tähtiä jne. Pesutuvassa oli paljon veneily- ja kalastuslehtiä, mistä molemmat miehet etsivät kuvia puhumistamme kaloista. Kalastaja oli hyvin ylpeä juuristaan Eteläsaarella ja kertoi, että hänen esi-isänsä on ollut valaanpyytäjä Kaikourassa, missä hänen kuvansa on tänä päivänäkin nähtävissä. Oppipojan poistuttua kalastaja valitteli, että kalastuksen opettaminen on pitkää pinnaa vaativaa hommaa, kun tuntuu, että nuorilta menee tieto toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Hän suunnitteli jo eläkkeelle jäämistä, mutta epäili, ettei viihtyisi maakrapuna. Hän kertoi myös osallistuneensa moneen meripelastustilanteeseen vuosien varrella ja sanoi, että valtameri on hänelle parhain paikka maailmassa.

Nurhani-veneen viranomaistarkastukset kävivät nopeasti ja vajaassa parissa tunnissa miehistö oli vapaa liikkumaan. Niinpä he suuntasivat askeleensa Seilille. Anne oli pesutuvassa, mutta Ari onneksi paikalla. Uta ja Harald kertoivat kuulumisiaan Papeeten jälkeen ja Seilin kippari tietysti meidän kuulumiset. Marinalla on pari autoa vuokrattavana 20NZD:llä (15 euroa) päivässä. Me tietysti vuokrasimme heti auton, jolla pääsimme kylän keskustaan ostamaan ruokatarvikkeita ja muutenkin katselemaan ympäristöä, johon olimme saapuneet. Ari lupasi käytti Utaa ja Haraldia kaupassa autolla, mistä he olivat kovin hyvillään. Ajelimme Marsden Covessa ihmettelemässä keinotekoisesti rakennettua ja kanavoitua asuinaluetta ja talojen hintoja, jotka hipoivat taivaita. Ihmekös sitten, että alueella on paljon tyhjiä taloja ja myymättömiä tontteja. Maailmanlaajuinen lama on tainnut iskeä tännekin juuri pahimpaan aikaan. Suunnitelmissa valmis asuinalue näyttää varmasti upean houkuttelevalta, toistaiseksi se näyttää aika autiolta. Marinassakin on paljon vapaata tilaa.

Heti Marsden Coven ulkopuolella aukeaa todelliset maalaismaisemat vihreinä ja kumpuilevina, kymmenittäin lehmiä yhdellä laitumella. Heti ensisilmäyksellä on pakko uskoa, että Uusi-Seelanti on maatalousmaa.

Teimme yhtenä päivänä retken Whangareihin katsomaan Town Basin Marinaa ja tapaamaan tuttuja, joita tiesimme siellä olevan. Town Basin on idyllinen vanhaa puurakennustyyliä edustava kaupungin sydän ja turistikeskus. KasteHelmin Maila ja Heikki olivat ystäviensä kanssa autoretkellä, joten heitä emme tavanneet, mutta Marieke III:n Seijan ja Ingvarin kylläkin. Jälleennäkeminen oli iloinen, sillä viime tapaamisesta oli vierähtänyt monta kuukautta. Istuimme hetken aikaa Mariekessa ja vaihdoimme pikaisesti kuulumisia. Meitä oli kuulemma odotettu. Kävimme myös marinatoimistossa puhumassa Seilin saapumisesta Whangareihin.

Sunnuntaina huomasimme jossain vaiheessa, että viereisessä laiturissa Marsden Covessa oli taas uusi, tuttu vene – Aletis. Ihmettelimme, miten Marten oli nyt vasta saapunut. Aikoja sitten merellä näimme AISista, että Aletis sujuttelee mukavaa vauhtia etelää kohti. Ei hän voinut muuallakaan käydä, kun keltainen lippu oli vielä ylhäällä. Vastaus tuli hyvin pian, kun Ari kävi jututtamassa Martenia. Hän sanoi, että koko ikänsä purjehtineena, hänellä ei ikinä ole ollut näin ikävää legiä takana. Jossain pläkässä hän oli ottanut purjeet alas ja vetäytynyt levolle. Rannikkovartiosto oli kiinnostunut ajelehtivasta veneestä ja ottanut yhteyttä tiedustellakseen oliko kaikki hyvin. Nyt pääsimme sanomaan biotarkastaja Jeffille, että tämä oli ainoa vene, joka me nähtiin matkalla. Olimme olleet siinä uskossa, että Marten on kymmenen päivää ennen meitä Uudessa Seelannissa, mutta kuinkas kävikään – hän vietti matkalla 3 päivää kauemmin kuin Seili.

Uudessa Seelannissa piti olla kesä parhaimmillaan, mutta saapumispäivämme jälkeen kova tuuli vaivasi ja viilensi ilmaa niin, että takki oli pidettävä tiukasti päällä. Paikalliset ihmiset ilmeisesti katsovat vain allakkaa ja pukeutuvat sen mukaan – kulkevat paljain jaloin, shortseissa ja t-paidassa. Kaikki eivät selvästikään tarkene, vaikka kesä onkin.

RAROTONGA – UUSI-SEELANTI 24.10.-17.11.2011

2011-12-19T23:11:00.000-08:00

Irrottauduimme hyvissä ajoin aamupäivällä rahtilaiva Kusiman kyljestä, jonka lastausaikataulu muuttui moneen kertaan. NE/NW-tuulet olivat hyvin vaihtelevia ja oikukkaita. Toisen purjehduspäivän iltaa kohden näimme pilvi- ja saderintaman lähenevän. Yleensä se merkitsi ikäviä tuulenpuuskia. Sitä ennen tuulen voimakkuus oli ollut 3m/s. Pilvi- ja saderintaman ollessa kohdalla alkoi myrsky, joka puhalsi 25m/s. Kippari hoiti ohjauksen käsiohjauksella säästääkseen autopilottia 11 tunnin ajan. Mitään tällaisia tuulilukemia ei tutkimissamme sääennusteissa mainittu. Aamuyöllä myrsky lakkasi ja lilluttiin maininkien keikutettavana. Tämän yön aikana jotkut murtuvat aallot olivat tunkeutuneet ties mistä Seilin syövereistä sisätiloihin esim. vaatekomeroon, jossa Arin PC oli laukussa. Suolakylvyn jälkeen laite ei enää inahtanutkaan. Näköjään oli tarjolla vain ääritiloja.

27.-28.10. lokikirjan mukaan meillä oli hieno purjehdusvuorokausi takana ja matka eteni sinä aikana reilun 100Nm:n verran. Muina aikoina tuuli oikutteli vaihtamalla suuntaa.

Näin isoja lentokaloja emme ole aiemmin nähneet. Lentokalojen elämä on yhtä pakoa saalistajan hampaista. Kumpi lienee parempi, päättää päivänsä purjeveneen kannelle tai saalistajan kitaan.

Tässä kohtaa me kauriit ylitimme nimikkokääntöpiirimme ja tropiikki taisi virallisesti jäädä taakse. Varsinkin sadekuurot sekoittivat tuulet täysin, mikä merkitsi jatkuvaa purjeiden säätöä. Pitkän matkan tekeminen oli aika tuskaisaa. 31.10. iltapäivällä näimme AISista tutun Aletis-veneen olevan menossa suuntaan 215astetta 4,2 solmun nopeudella. Ihmettelimme veneen kulkusuuntaa, kun Marten Rarotongalla suunnitteli menevänsä Tongalle. Tämänhetkinen suunta osoitti kuitenkin Uuteen Seelantiin. Olimme varmoja, että tällä menolla hän on ainakin reilun viikon ennen meitä perillä. Näihin aikoihin ilma alkoi viiletä ja kaivoimme kunnon paksut peitot esiin, ettei nukkuessa tarvitse palella.

Ote yhden vuorokauden 3.-4.11. lokikirjamerkinnöistä:

klo 17.00 auringonpaistetta, 3m/sN, sijainti 27.15,8S, 174.19,01W, matkaa jäljellä 771Nm (1428km)

klo 20.30 kaatosade, ensin tuuli lakkasi

klo 22.30 tuuli kääntyili 360astetta ja loppui kokonaan

klo 00.30 tuuli virisi uudelleen

klo 05.30 tuuli lakkasi

klo 07.30 3-4m/s N tuuli virisi

klo 12.00 2-4m/s N varauduttiin ukkoseen

klo 13.30 ukkossade alkoi, joka jatkui rankkasateena puhureineen

klo 17.00 rankkasade, 2m/s SW, sijainti 27.35,8S, 175.04,2W, matkaa jäljellä 728Nm (1348km).

Yllä oleva kuvaa hyvin millaista matkanteko pääosin oli. Olimme tyytyväisiä etenemiseen 80Nm (n. 150km) vuorokaudessa, vaikka pitkällä matkalla 100 mailin vuorokausimatkat olisivat todellista juhlaa. Purjehduksen kannalta huonompaa oli tulossa, sillä esim. yhtenä yönä autopilotti ilmoitti piippaamalla kyvyttömyytensä ohjaamaan, kun tuuli loppui kokonaan ja sitä myötä vauhti. Kippari käänsi keulapotkurilla Seilin keulan oikeaan suuntaan ja käynnisti myöhemmin moottorin. Matkaa oli kuitenkin niin paljon jäljellä, etteivät mitkään polttoainevarat olisi riittäneet määrättömään moottorointiin. Tuulen virittyä sen suunta temppuili puolelta toiselle ja vastaisena, ollen pääosin 6-8m/s SW (=vastatuuli). Sitten meitä kohtasi täydellinen pläkä usean päivän ajaksi. Että valtameri voi ollakin niin tyyni. Siitä kait se Tyynimeri on sitten nimensä saanut. Olimme Kermadec Trenchin ja Kermadec Ridgen kohdalla. Syvimmät kohdat (Kermadec Trench) ovat jopa 10km ja Kermadec Ridge on merenalainen, aktiivinen tulivuorijono.

7.11. ohitimme Raoul Islandin edelleen pläkässä. Tässä vaiheessa etappimme tuntui epätoivoisen saavuttamattomalta ja kääntöpisteeseenkin 180/30astetta oli matkaa vielä ihan riittävästi.

Kippari päätti soittaa Whangarein Town Basin Marinaan kysyäkseen tulevien päivien sääennusteita. Hän sai ensimmäiseksi kuulla, että laaja korkeapaine vallitsee ja että olemme keskellä sitä. Marinatoimiston Sharon oli kertonut KasteHelmin kipparille Heikille soitostamme ja seuraavina päivinä Heikki teki arvokasta ja sitovaa työtä tutkiessaan tulevien päivien sää-/tuuliennusteita. Olimme häneen melkein päivittäin yhteydessä. Tuhannet kiitokset Heikille vielä kerran.

Ylitettyämme päivämäärärajan, joka kulkee 180. pituuspiiriä pitkin, 'hyppäsimme' 12 tuntia esim. Suomen aikaa edelle, kun sitä ennen olimme eläneet 12 tuntia jäljessä. Samalla siirryimme itäiselle pallonpuoliskolle. Moottori ei tykännyt, että ajoimme liian alhaisilla kierroksilla säästääksemme polttoainetta. Yhtenä aamuna se vain sammui. Onneksi silloin alkoi tuulla ja pääsimme jatkamaan purjeilla. Myöhemmin Ari ilmasi moottorin ja käytti sitä isommilla kierroksilla. Se tuntui tepsivän.

Sudokua pläkässä

Heikiltä saatujen päivittäisten ennusteiden perusteella kippari teki luovisuunnitelmia, sillä kaikki vallitsevat tuulet olivat SW eli vastatuulia. Yksi toivoa herättänyt NE-tuuliennuste muuttui sekin seuraavana päivänä SE/SW-tuuleksi. Siinä tuli otettua turha 50 Nm luovi. Kuinkahan monta kertaa mahdoimmekaan manata, miten vaikeasti saavutettava paikka Uusi-Seelanti purjeveneellä on.

12.11. näimme laivan, joka AISista selvisi BBC Baltic-laivaksi. Ari oli VHF-yhteydessä sinne, laivan kohdesatamana oli Auckland. Jatkoimme vaihtelevissa tuulioloissa välillä purjein, välillä moottorilla. Isänpäivänä meillä oli ikävän iso vasta-aallokko. Niinpä nautimme suunnitellun isänpäiväaterian vasta seuraavana päivänä ja poksautimme piccolopullon kuohuviiniä. 15.11. yöllä Annen vahtivuorolla tuli laiva vastaan aika tavalla samalla kurssilla meidän kanssa. AISista selvisi, että se oli taas BBC Baltic. Ari otti VHF-yhteyden kysyäkseen, ovatko huomanneet meidät. Tällä kertaa laiva oli matkalla Kiinaan, samalla saatiin tuoretta tietoa tuuliennusteista – tietysti vastaisista sellaisista. Tieto ei kamalasti lohduttanut, kun nyt jo tuuli 13m/s SW ja nostatti ison vasta-aallokon.

17.11. klo 07.00 usean öisen luovin jälkeen kippari päätti käynnistää moottorin, kun aallokkokin oli vaimentunut. Otimme suoran kurssin kohti Marsden Cove Marinaa. Matkalla meitä tuli tervehtimään melkeinpä meren täydeltä delfiinejä. Ne sitten saavat omalla veikeydellään väsyneenkin kulkijan hyvälle tuulelle. Ensi näkemältä kaunis, vihreä saarivaltio tuntui meille todella vaikeasti saavutettavalta.

Marsden Coveen saapuminen oli vähän erikoinen, kun plotterikartta ei tuntenut paikkaa. Ensimmäisen kerran kipparilla ei ollut käytettävissä kunnon karttoja etapistamme. Koko Marsden Cove on kaivettu kuivalle maalle ja kanavoitu, kaikki kartat eivät vielä ole ihan ajan tasalla siltä osin. Marsden Coveen on hyvin merkitty väylä, kunhan sen alkuun ensin pääsee kommelluksitta. Matkalla on monta matalaa. Kiinnityimme marinan Q-laituriin paikallista aikaa klo 15.15. Ratkaisu käynnistää moottori aamulla oli viisas, sillä pääsimme vielä saman päivän aikana perille. Jos olisimme jääneet luovimaan, aikaa olisi mennyt hyvinkin vielä 2-3 päivää – kohde oli niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana.

Purjehdus kesti 25 vuorokautta Rarotongalta, paljon kauemmin kuin osasimme etukäteen arvioida. Nautinnollisiin purjehdusvuorokausiin riittää reilusti yhden käden sormet. Aika hassua, että matkalla näimme yhden purjeveneen ja yhden laivan, molemmat kaksi eri kertaa. Kalaonni ei suosinut, kun vieheet vaativat vauhtia houkutellakseen; yksi mahi-mahi pääsi karkuun, toisen jouduimme päästämään, kun juuri oli alkamassa ukkonen.

Ihan viimeisinä vuorokausina ei kalastus jaksanut enää kiinnostaa. Ruokaa tehtiin säilykkeistä vaihtelevilla resepteillä teemalla jälkiruuasta ei tingitä.

Tahitilta ostetut näkkärit riittivät hyvin, säilykevoi alkoi uhkaavasti loppua. Pihistelimme sitä aamupuuroille.

Anne teki erilaisia tahnoja majoneesista leivän päälle ja yllättäen guacamolekaan ei ollut hassumpaa näkkärin päällä. Kaikki maistuu, kun vaihtoehdot ovat kortilla. Arin iskiasvaivaa ei ainakaan parantanut jatkuva purjeiden virittely. Kun selkä ei ole kunnossa, tuntuu kuin veneessä olisi vain huonoja työasentoja. Hyvät särkylääkkeet onneksi riittivät.

COOKIN SAARET, RAROTONGA 20.-24.10.2011

2011-12-14T00:53:00.000-08:00

Aivan ensimmäiseksi Seiliin tuli ympäristöviranomainen tarkistamaan, ettei meillä ole mitään tuhohyönteisiä Tahitilta. Kaikki tuoreet vihannekset ja hedelmät olisi ilmeisesti pitänyt luovuttaa hänelle, mutta hän ei tullut sisätiloihin. Tärkein puheenaihe oli lehtijuttu, jonka tosin olimme nähneet jo Papeetessa siitä, että purjehtiva saksalaispariskunta oli joutunut Nuku Hivalla väkivallan kohteeksi. Mies oli tapettu ja hänen ruumiinsa poltettu. Samassa yhteydessä puhuttiin, että hän olisi joutunut ihmissyönnin uhriksi. Myöhemmin vaimon kerrottiin joutuneen raiskauksen uhriksi. Ympäristöviranomainen vakuutti, ettei Rarotongalla tapahdu mitään vastaavaa. Koko Nuku Hivan tapaus kuulosti aivan uskomattomalle ja olisi kiinnostavaa joskus kuulla ihan koko totuudenmukainen tarina.

Vaikka kuinka väsyttäisi tai iskias vaivaisi, pakolliset maahantulomuodollisuudet on hoidettava. Saimme ystävällisen vastaanoton Avatiun satamassa, mutta pieni ja ahdas satama-allas oli kovin altis pohjoistuulelle ja laiturikiinnitys oli mahdottoman epämukava kovan mainingin ja vuoroveden takia. Olimme kuitenkin onnellisia tietäessämme, että saimme levätä ja mahdollisesti apua autopilotin vikaan. Muodollisuudet olivat kaupungin keskustassa ja selvittyämme niistä menimme lounaalle suosittuun merenrantaravintolaan. Meidät ohjattiin tietysti merinäköalapöytään, se ei ehkä sillä hetkellä olisi voinut vähempää kiinnostaa. Merta oli tullut nähdyksi, mutta eihän tarjoilija voinut sitä tietää.

Hyvin pian huomasimme, että kaikki asioiden hoitaminen täällä vaati kävelyä eikä se ollut Arin paras laji sillä hetkellä. Rarotongalla on paljon skootterivuokraamoja ja keksimme vuokrata aivan sataman vierestä skootterin päivittäisasioiden hoitoon. Se olikin loistava ratkaisu, aikaa säästyi ja iskias ei ärsyyntynyt lisää. Teimme skootterilla jopa saarikierroksen.

Satamassa oli vielä yksi purjevene, jonka luxemburgilainen omistaja Raymond oli pestannut miehistön kuljettamaan veneen Papeetesta Tongaan. Tapasimme ensin miehistön, pariskunnan, Elisabetin ja Andreaksen. Myöhemmin selvisi, että Andreas on syntyjään suomalainen, Paraisilta, mutta asunut jo kymmeniä vuosia Kanadassa. Elisabet on puolestaan lähtöisin Sveitsistä. Tällä hetkellä he asuvat Vancouverissa. Kävimme heidän kanssaan useamman kerran syömässä ja oli tosi mielenkiintoista kuulla, miten elämä on heitä kuljettanut synnyinmaista ympäri maailmaa. He tekevät purjeveneiden toimituksia sillä periaatteella, että näkevät maailmaa mahdollisimman paljon eivätkä siten pyydä mitään huippupalkkaa, vaan tyytyvät siihen, että heidän kulunsa maksetaan.

Veneen omistajalle oli käydä köpelösti, kun olivat nostaneet spinaakkerin ylös, joka ei kutenkaan suostunut aukeamaan. Yhtäkkiä kuitenkin oli tullut jonkunmoinen tuulenpuuska avaten purjeen. Joku spinaakkerin köysi oli jostain syystä kietoutunut Raymondin kaulan ympäri – tukehtuminen ei kuulemma ollut kaukana. Jäljet näkyivät vieläkin kaulalla ja puhuminen oli vaikeaa monta päivää. Rarotongassa viettämiemme päivien aikana jotain tapahtui Raymondin ja hänen miehistönsä välillä, sillä Elisabet ja Andreas lähtivät veneestä ja lensivät kotiin kesken kaiken. Aletis-veneen Marten-kipparia tapasimme myös useamman kerran.

Nukuttuamme kunnon yöunet aloimme tyhjentää Seilin takaboksia, mistä pääsee käsiksi autopilotin mekaanisiin osiin. Takaboksissa oli varastoituna mm. meidän juomavedet ja tietysti paljon muuta kamaa. Montakohan kertaa olemme purkaneet ja laittaneet takaisin boksin tavarat. Joka tapauksessa hienoa, että on suhteellisen helppo pääsy tarvittaviin paikkoihin ja tyhjässä tilassa Ari pääsi pujottautumaan nähdäkseen, että todellakin autopilotin suhteellisen vahva alumiinivarsi oli murtunut poikki hitsausliitoksestaan.

Sitten vaan etsimään alumiinihitsaria. Hän löytyi helposti ja tuli vielä samana päivänä veneelle tutkimaan tilannetta, otti osan mukaansa ja toi jonkin ajan kuluttua entistä ehommaksi hitsatun osan takaisin. Tarkemmin hänen kanssaan juteltuamme selvisi, että hän on entinen ammattilainen Uuden Seelannin rugbyjoukkueesta. Lihaksikkaasta ja tatuoidusta miehestä pystyi arvaamaan, että ainakin jotain liikunnallista lajia on tullut harrastettua.

Rarotongalle tulomme osui sille viikolle, jolloin oli tiedossa kaikkia uusiseelantilaisia kiinnostava loppuottelu rugbyn maailman cupissa, Uusi-Seelanti vastaan Ranska. Joka puolella näkyi uusiseelantilaisjoukkueen, All Blacks, tunnuksia ja viikonloppua odotettiin kovalla tohinalla. Mekin kävimme seuraamassa loppuottelua isolta screenilta. Rugby on aika vauhdikas laji, jossa tapaturmia sattuu tosi paljon. Turhaa eivät All Blacks-fanit hehkuttaneet omaa joukkuettaan, Uusi-Seelanti voitti. Yllättävän rauhallisesti loppujen lopuksi rarotongalaiset ottivat voiton, ehkä tappio olisi tuonut voimakkaammin tunteet esiin.

Vaikkei Cookin saaret enää virallisesti kuulu Uuteen Seelantiin, asukkaat ovat Uuden Seelannin kansalaisia ja muuttoliikettä varsinkin Rarotongalta päin Uuteen Seelantiin riittää. Saarten nimi on tietysti kapteeni Cookin mukaan, joka nousi maihin 1700-luvun lopulla ainoastaan yhdellä saariryhmän saarella, nimittäin Palmerstonilla. Se sijaitsee n. 500km koilliseen Rarotongalta. Cookin pikkuruiset saaret (15 kpl) ovat laajalla alueella kaukana toisistaan. Rahayksikkö on Uuden Seelannin dollari (NZD), aika mitäänsanomattoman näköinen muoviseteli verrattuna Ranskan Polynesian rahaan. Rarotonga vaikutti heti hyvin modernilta paikalta kaikkine palveluineen.

Näkkileipäkuurin jälkeen tällainen kahvi on ylellisyyttä.

Oikein helpottavalta tuntui, kun kaikkialla puhuttiin englantia, vaikkakin joskus vaikeasti ymmärrettävällä kiwiaksentilla. Tällä puolen maailmaa kaikki on jotenkin Suomen horisontista katsoen päinvastoin. Uusiseelantilaiset lentävät pohjoisen lämpöön lomalle, Rarotonga näytti olevan suosittu kohde. Hotellit ja resortit ovat hienoissa postikorttimaisemissa ympäri saarta. Kyllä tänne kelpaisi lomalle tulla.

Avatiun satama oli monen saarelaisen päivittäinen käyntikohde. Ruotsalaissyntyinen David tuli tervehtimään Aria nähtyään Suomen lipun. Hän kertoi, että on aikoinaan yli 30 vuotta sitten lähtenyt merille ja asettunut sen jälkeen Rarotongalle asumaan. Hänellä on kirjapaino ja muita sivubisneksiä saarella.

Samalla hän kertoi, että saarella asuu toistakymmentä ruotsalaista, mutta vain yksi suomalainen, Ari Mustonen. David toi eräänä päivänä hänet meitä tapaamaan. Kuulimme, että suomalainen tuotantoyhtiö on tehnyt Ari Mustosesta tv-dokumentin. Muistelimme, että olemme myös nähneet ohjelman joskus vuosia sitten.

Davidin kautta Seilin kippari pääsi kahdelle eri asiantuntijalle selkävaivoinensa. Niin kova rasitus oli takana, ettei oikein tiedä, oliko hoidoista mitään apua.

Jotenkin tuntui, että merenkäynti ja maininki Avatiun satamassa pahenivat päivä päivältä. Seilin omat fendarit eivät mitenkään pystyneet vastustamaan sataman voimia ja estämään Seilin saamaa kolhua, minkä seurauksena styyrpuurin puoleiset kaiteet vääntyivät pahasti. Seilin liike laiturissa oli niin huolestuttavaa, että siirryimme satamassa olevan pienen rahtilaivan, Kusiman, kylkeen. Koko miehistö kapteenin johdolla auttoi Seiliä siirtymään rahtilaivan kylkeen. Muutenkin he lupasivat pitää Seiliä silmällä meidän poissa ollessa. Ari antoi heille palkkioksi lavallisen Desperados-olutta, jota ostimme Tahitilta. Olut, jota on maustettu tequilalla, maistuu enemmänkin joltain energiajuomalta. Siitä tuli hetkessä merimiesten suosikki ja saivat meiltä vielä toisenkin satsin.

Muutaman päivän levon ja Rarotongaan tutustumisen jälkeen teimme skootterilla tuoreruokahankinnat ja valmistauduimme lähtöön Rarotongalta.

TAHITI – RAROTONGA 13.-19.10.2011

2011-12-01T00:53:00.000-08:00

Itse asiassa irrotimme köydet Papeetessa vasta torstaina 13.10., koska juomatoimitus tuli edellisenä päivänä niin myöhään. Matkaa oli tiedossa noin 2200Nm (n. 4100 km) Uuden Seelannin etappiimme. Papeeten satamassa kalastajat jatkoivat mielenosoitustaan pienemmällä porukalla ja pääsimme ihan mukavasti sieltä merelle. Heti Tahitia ympäröivän riutan ulkopuolella näimme useita valaita sukeltelemassa ja suihkuttamassa vettä. Alkumatka oli vastatuulta, mutta illansuussa tuulen suunta muuttui ja pääsimme purjehtimaan laitamyötäiseen. Melkein oli päässyt unohtumaan, miten hienoa purjehdus on parhaimmillaan, purjeet eivät pauku ja vesi vain suhisee kyljissä.

Ensimmäisenä yönä noin klo 2 alkoi sade ja myrsky todella kovine puuskineen nostattaen tietysti ison aallokon. Yksi iso ja voimakas aalto osui Seilin perään sellaisella voimalla, että autopilotti sanoi sopimuksensa irti. Se ei kerta kaikkiaan enää toiminut. Mikä alku pitkän pitkälle purjehdukselle! Autopilotin hajoaminen merkitsi sitä, että kahden hengen miehistöllä tehtiin ruorivuorot. Kahden tunnin välein vaihtui vuoro ja vapaavuorolla piti yrittää levätä ja kerätä voimia seuraavaa ruorivuoroa varten. Myrskyn ollessa pahimmillaan nukuimme täydessä varustuksessa paukkuliivejä ja saappaita myöten. Onneksi Anne oli paistanut lihapullia Papeetessa, josta olimme myös ostaneet nakkipaketteja ja näkkileipää. Niitä söimme vahtivuorojen välillä. Kallista lepoaikaa ei voinut uhrata sen parempaan ruuanlaittoon. Tosin ei siitä mitään olisi tullutkaan niin kovasti keikkuvassa veneessä.

Alasalongissa vallitsi aikamoinen sekamelska, kun myrskyn myllerryksessä sohvan istuinosakin irtosi paikaltaan. Kaikki vihannekset 'karkasivat' verkkopussistaan, kun toinen verkkoa pitänyt koukku irtosi. Pariin päivään ei voinut ajatellakaan löytävänsä hedelmiä merenkäynnin takia.

Yleensä 2 tunnin ruorivuoron jälkeen oli niin väsynyt, että unta ei tarvinnut odotella. Ruorivuorossa ollessa päässä hakkasi yksi ainoa ajatus, Seili on pidettävä magneettikompassin tietyissä kurssilukemissa ja siinä oli kyllä tekemistä. Ympärillä vellovaa merta ei kerinnyt katselemaan eikä pelkoa tuntemaan. Mieleen tuli, ettei sääennusteissa onneksi oltu puhuttu mitään mistään hirmumyrskyn kehittymisestä. Ei kyllä tällaistakaan keliä ollut ennusteissa. Viimeistään nyt Seili osoitti olevansa valtamerikelpoinen kulkiessaan valtavassa aallokossa ja mesaanimaston uusi rikaus toimi moitteettomasti, entinen versio olisi kaatanut maston ensimmäisenä yönä. Matkan alun vuorokaudet olisivat voineet olla vähän suopeammat iskiastoipilaalle, joka ei juurikaan voinut vaivojaan ajatella. Onneksi lääkäri oli määrännyt hyvät särkylääkkeet. Koskaan ei Seilin yli ole vyörynyt sellaisia vesimassoja tai ruorissa olija saanut kunnon kylpyjä kuin nyt. Jos ruorissa yöllä tunsi pientä uupumusta, kohta iso veneen kylkeen murtuva aalto heitti sellaisen 'suihkun', että se olisi herättänyt vaikka syvästä unesta. Ainoa hyvä puoli oli, että vesi oli lämmintä. Muutaman vuorokauden jälkeen olimme aivan vaalean suolan peitossa. Kasvotkin tuntuivat kuin talkkikäsittelyn saaneilta, kun suola kuivui niihin. Silmät tietysti ärsyyntyivät kovasta tuulesta ja suolasta.

Myrsky laantui, mutta kova tuuli ja iso aallokko jatkuivat. Siinä pystyi jo ajattelemaan vähän muutakin kuin pelkkää veneen ohjaamista ja rupesimme miettimään, ettemme mitenkään pysty taittamaan matkaa Uuteen Seelantiin käsiohjauksessa. Kippari tutki karttaa ja päätti muuttaa kurssin kohti Rarotongan saarta, joka itse asiassa oli alkuperäisen reitin varrella. Emme olleet kuitenkaan suunnitelleet poiketa sinne, kun olimme syklonikautta ajatellen jo vähän myöhässä. Nyt oli pakkotilanne.

Arvelimme saavamme sieltä korjausapua autopilottiin. Tässä vaiheessa Ari oli melkoisen varma, että autopilotissa oli mekaaninen vika. Viiden vuorokauden käsiohjauksen jälkeen aloimme lähestyä Rarotongaa ja Anne huomasi vahtivuorollaan AIS-laitteesta, että perässämme tulee purjevene aivan samaa kurssia. Tämä havainto tehtiin 19.10. klo 03.00. Kohta näimme AISista, että kyseessä oli s/y Aletis. Ari otti VHF:llä yhteyden sen ollessa lähietäisyydellä ja selvisi, että siinä oli menossa hollantilainen yksinpurjehtija samaan etappiin. Se olikin sitten ainoa havainto koko matkalla Papeetesta Rarotongaan. Saavuimme Aletis-veneen kanssa melkein peräkanaa Rarotongan satamaan. Lokikirjassa lukee: 'Huh, huh helpotusta!'. Pääsimme lepäämään.

TAHITI, PAPEETE 3.-12.10.2011

2011-10-13T01:22:00.000-07:00

Jippii! Purjehduslupa Uuteen Seelantiin saatu. Saimme vielä lääkekuurin ja tuplasatsin särkylääkkeitä matka-apteekkiin ihan kaiken varalta. Ei tämä lääkärissä juokseminen mitenkään kalliiksi tullut, sillä yhdellä lääkärimaksulla (alle 50 dollaria) kävimme vastaanotolla kolme kertaa. Kippari on edelleen joutunut ottamaan hyvin lyhyitä askelia kävellessään. Pikkuhiljaa kävely on normalisoitumassa, vaikka kuntoutuminen on vielä ihan kesken. Kipu kyllä muistuttaa liiasta rasituksesta. Nyt ihan viime päivinä tilanne on näyttänyt tosi lupaavalta ja olemme valmistautuneet pitkään purjehdukseen rauhallisen verkkaisesti. Anne on tehnyt bunkrausostoksia useampana päivänä ja Seilin varastot alkavat täyttyä tuoretavarasta: 6kg perunoita, muutamia kiloja sipuleita, erilaisia hedelmiä ja vihanneksia. Onneksi varastossa on vielä Panamasta hankittuja ruokasäilykkeitä. Muutama pitkä purjehdus on jo koettu ja jonkinmoinen kokemus ruuan menekistä on syntynyt. Eiköhän sitä tuoretta kalaa saada tälläkin legillä. Ollaan saatu pari uutta mahi-mahi –reseptiä, joita olisi kiva kokeilla.

Tältä pikkuskeittarilta puuttuu jotain tärkeää...

Täällä Papeetessa kävi taas risteilylaiva ja kuulimme yhdestä terassipöydästä suomen kieltä. Ihan pakko oli mennä juttelemaan ja siinähän sitä vierähti vissiin pari tuntia. Naantalista lähtöisin oleva perhe, äiti ja aikuiset pojat, olivat lähteneet vähän reissuun. Myöhemmin selvisi heidän reittiselvityksestään, että maailmahan siinä tulee kierretyksi. Nyt he olivat risteilyosuudella Honolulusta Sydneyyn. Oli mielenkiintoista kuulla, millaista risteilyaluksella on ja ruokaa saa kuulemma ympäri vuorokauden, nälässä ei siis tarvitse olla. Me tietysti kerroimme omista reissukokemuksistamme. Aika erikoista, että juuri tämä päivä oli hyvin sateinen Papeetessa. Täällä ei ole satanut viikkoihin, mutta nyt sattui yksi sadepäivä risteilyvieraille.

Anne kävi hoitamassa viranomaisten kanssa lähtödokumentit kuntoon. Tällä kertaa immigrationissa asiat menivät mallikkaasti ja viranomainen merkitsi papereihin Annen kapteeniksi ja Arin miehistöksi – kerran näinkin päin! Passeihin ei tullut mitään leimaa, kun olemme EU-kansalaisia, mutta pyynnöstä viranomainen kaivoi leimasimen salkustaan ja saimme passeihin veikeät leimat.

Satamatoimistossa meille hyvinkin tutuksi tullut Ken-niminen viranomainen on ollut koko ajan erittäin ystävällinen ja asiallinen. Lähtöpaperi ja zarpe olivat kunnossa vaikka tax free –ostoksiin ennen merelle suuntaamista.

Juuri, kun lähtövalmistelut pitkälle purjehdukselle ovat olleet käynnissä, Arin hammas alkoi oireilla. Asiaa ei voinut jättää siihen, vaan oli käytävä vielä hammaslääkärin vastaanotolla. Onneksi täällä ei tarvitse tehdä aikavarauksia. Hammaslääkärillä oli viimeistä huutoa olevat suomalaiset Planmecan varusteet ja hän oli aivan innoissaan kuultuaan potilaansa olevan Suomesta. Hampaasta otettiin röntgenkuva ja koko hammaskalusto tarkistettiin. Mitään vikaa ei löytynyt – helpotuksen huokaus. Ilmeisesti hammastikku on raapaissut ientä, joka vihloo. Lopuksi Ari kysyi, mihin voi suorittaa maksun. Lääkäri nauroi, että hän tarjoaa tämän eli käynti oli ilmainen, siis hammaslääkärin ja –hoitajan palvelut sekä röntgenkuvat. Sellaisia iloisia yllätyksiä täällä tapahtuu.

Kaikkia vaivoja täytyy tietysti suhteuttaa siihen, että olemme kohta olleet 2,5 vuotta reissussa ja nyt on tarvittu ensimmäiset lääkäripalvelut. Ihan samanlaisia vaivoja olisi voinut tulla kotimaassakin 2,5 vuoden aikana. Monen viikon sairaslomat on vaan vietettävä, kun vaihtoehtoa ei ole – ei veneessä eikä kotimaassa.

Saimme kotimaasta vanhan kansan vinkin iskiaksen hoitoon, kaikki konstit koitetaan.

Keskiviikkona 12.10. irrotamme köydet muutamien valmistelujen jälkeen ja suuntaamme arviomme mukaan 3-4 viikon purjehdukselle kohti Whangareita. Yritämme päivittää blogia mereltä, mikäli satelliitit suostuvat yhteistyöhön. Vielä on kuitenkin yksi este, sillä parina päivänä kalastajat ovat veneineen sulkeneet kulun merelle/mereltä. Meille kerrottiin, että he osoittavat mieltään polttoainekorotuksia vastaan. Seurasimme tiistaina tilannetta ja huomasimme, että useamman kerran päivässä kulkevat Moorean lautat eivät ainakaan kulkeneet koko päivänä, kunnes kello tuli 16. Silloin kalastajat kaikkosivat omille teilleen. Ilmeisesti mielenosoitus on vaan virka-aikaan ja siinä tapauksessa me pääsemme lähtemään vielä valoisaan aikaan. Asia selviää varmasti lähtöpäivänä ottamalla yhteyttä Port Controliin.

TAHITI, PAPEETE 14.9.-2.10.2011

2011-10-04T13:03:00.000-07:00

90 PÄIVÄÄ TÄYTEEN RANSKAN POLYNESIASSA

Seilin kipparin ollessa kirjaimellisesti täydellisessä levossa Anne on hoidellut kaikenlaisia juoksevia asioita. 90 päivää Ranskan Polynesiassa kului umpeen ja immigration-virkailija neuvoi Annelle paikan, mistä hakea lisäaikaa oleskelulle. Lääkärireissujen välissä Anne lähti etsimään paikkaa ja huomasi suhteellisen nopeasti olevansa umpikujassa. Virkailija antoi huolimattomuuttaan väärät ohjeet ja Anne tietysti noudatti saamiaan ohjeita sinisilmäisen kuuliaasti. Oleskeluasioissa ulkomailla hyvä neuvonantaja on yleensä lähetystö tai konsulaatti. Täällä Tahitilla ei ole kumpaakaan, mutta eräs henkilö täällä toimii Suomen konsulaatin edustajana, tosin oman toimensa ohessa. Anne sai soittaa monta puhelua, ennen kuin sai hänet langan päähän. Hän ihmetteli kovasti virkamiehen antamia ohjeita, kun oleskeluasia on hyvin yksinkertainen EU-kansalaisille. Hän lupasi ottaa selvää asiasta ja palasikin aika pian hyvin selvin ohjein. Hän oli puhunut Papeeten kaupungintalolla monen eri byrokratiaportaan kanssa ja kehotti käymään kaikki portaat läpi, ellei asia ensimmäisessä paikassa hoidu ja sanoi vielä lopuksi, että ongelmien ilmetessä pitää soittaa hänelle. Selvien ja yksiselitteisten ohjeiden perusteella oleskeluasia olikin helppo hoitaa. Tosin ekakerralla poliisihenkilö oli pitkällä lounastauolla ja tokakerralla (lounastauon jälkeen) oli jo ilmeisesti liukumassa viikonlopun viettoon jossain poliisien taukohuoneessa. Odottelun jälkeen hän kuitenkin saapui hyvin ystävällisenä ja aurinkoisena hoitamaan meidän asiaa.

Anne oli tyytyväinen saatuaan viranomaisen leimoilla varustetut asiakirjat jatko-oleskelusta ja kiiruhti immigration-toimistoon, joka oli vielä pitkän lounastauon vietossa. He katsovat yleensä televisiota suljettujen luukkujen takana. Anne istui hyvän tovin toimiston ulkopuolella. Paljon lounasajan jälkeen virkailija taisi jostain luukun raosta huomata Annen, kun alkoi availla toimistoaan. Siinä ei asiakas ehtinyt sanoa kuin pari sanaa, kun alkoi sellainen vuodatus kaikkien sukulaisten ja ystävien kutsumisesta Tahitille. Anne oli aivan ymmällään. Sitten käytiin kiivassanainen keskustelu, kun virkamies kielsi Annea käyttämästä kahta sanaa: oleskelun pidennys ja kollega. Annen asia ei tahtonut millään tulla selväksi, kun nämä kaksi sanaa liittyivät tähän immigration-asiaan. Alkoi pikkuhiljaa valjeta, että virkamies oli todella näreissään siitä, että konsulaattia edustavaan henkilöön oli otettu yhteyttä ja hän oli ilmeisesti ripittänyt virkamiestä. Tämä 'Tahitin konsuli' ei ole ihan mikä tahansa Matti Meikäläinen täällä, vaan hyvin merkittävä mies. Virkamies oli raivoissaan tietynlaisesta kasvojenmenetyksestä ja sanoi, ettei hän eikä hänen kollegansa tee virheitä. Immigration-miehelle oli tärkeintä saada viimeinen sana ja Annelle tärkeintä saada dokumentit ajan tasalle. Loppujen lopuksi löytyi jonkin tason yhteisymmärrys ja virkamies suostui käsittelemään asian.

Tämä oli ihan ainutkertainen ikävä kokemus täällä Tahitilla, mutta poikkeushan se vahvistaa säännön. Virkamies oli varmasti sama henkilö, jota tapaamamme Ambika-veneen Erja ja Lasse moitiskelivat epäkohteliaaksi. He olivat jostain kuulleet, että virkamiehistä tuli tällaisia, kun he kävivät Ranskassa kursseilla ja sertifikoitavana. Ambikan blogissa oli hauskasti mainittu, että näitä virkamiehiä ei ainakaan ole käytetty millään charmikursseilla.

VIERAILEVIA LAIVOJA

Nyt taitaakin olla oikein sesonki tällä alalla. Yhtenä päivänä tänne satamaan lipui upea 4-mastoinen purjelaiva. Jokaisen maston huipussa liehui Chilen lippu. Koululaiva Esmeralda saapui jokavuotiselle visiitille. Tahitilaiset tervetuliaisseremoniat kuuluivat tietysti asiaan. Laivalla oli parinakin iltana juhlat, joissa kunnon latino brass band pani parastaan. Ensimmäisenä iltana ohjelma alkoi aavistuksen virallisemmin ja ensimmäiset musiikkikappaleet olivat Gracias a la vida (Elämälle kiitos) ja El condor pasa (Kotka lentää), mutta siitä se musiikki vain villiintyi pikkutunneille mentäessä. Olipas niin mukava kuulla taas espanjaa pitkästä aikaa. Olimme nimittäin Seilissä ihan aitiopaikalla kuulemassa puheita ja musiikkia. Meripojilla oli ohjelmaa jokaiselle päivälle, milloin pelasivat jalkapalloa, milloin marssivat rantabulevardilla.

Rapsody of The Seas –risteilylaiva sai aikaan suoranaisen markkinahumun satama-alueelle. Varmaan kauppahallikin olisi tuotu rantaan, jos se olisi ollut mahdollista, ettei risteilyvieraiden tarvitsisi rasittaa itseään kävelemällä. Itse asiassa sataman myyntikojuissa oli parempi valikoima tahitilaistuotteita kuin missään muualla. Tämän kaltaisen satsauksen ymmärtää, kun risteilylaivat ovat enää ainoa massaturismin muoto täällä. Tältä laivalta tuli meitä moikkaamaan saksalaispariskunta, joka kertoi aloittaneensa reissun Honolulusta, Havaijilta ja päättävänsä noin 2 viikon risteilyn Uuteen Seelantiin. Mies kertoi aikoinaan purjehtineensa Karibialla useampanakin vuotena ja halusi tulla tervehtimään meitä tunnistettuaan Suomen lipun.

Vielä kolmaskin laiva, Sea Princess, toi risteilyvieraita vuorokauden visiitille. Nämä Tyynen meren risteilyt ovat luonteeltaan ihan erilaisia kuin Karibian vastaavat. Karibialla on vaikka joka päivälle uusi satama, täällä ollaan enemmän merellä ja satama osuu kohdalle ehkä kerran viikossa. Tietysti Tyynen meren risteilyjäkin on erilaisia.

SAIRASLOMAN AJANVIETTEET

Arin täydellistä lepoa on rytmittänyt lääkekuuri. Internet on ollut ahkerassa käytössä. Ollaan löydetty uusi harrastus, sudokut. Kaikki suomalaiset ristisanatehtävät on ratkottu. Sudokut eivät ole kieleen sidottuja, joten tehtävävihkosia voi ostaa mistä maasta tahansa. Ollaan suorastaan koukussa niiden ratkomiseen, tosin vasta tasolla 2 ja 3, siis ihan vasta-alkajia. Lähikioskilta löytyy kyllä kaikentasoisia tehtäviä. Lukemista ollaan tietenkin harrastettu ja netistä luettu kotimaan kuulumisia digilehdistä. Musiikkia ollaan kuunneltu silloin tällöin; CD-levyiltä ja iPod Nanosta, jonka Anne sai läksiäislahjaksi työkavereiltaan. Kaiutintelakka toimii sekä verkkovirralla että paristoilla.

Koti-Suomen uutisia on hallinnut jo pitkän aikaa EU:n talousongelmat ja Suomen Kreikka-vakuudet. Jo Karibialla leikittelimme ajatuksella suomalaisesta Karibian saaresta. Kreikka-vakuudeksi kävisi ihan hyvin yksi lomasaari Välimereltä. Konkurssikypsällä maalla riittää saaristoa, josta liikenisi saaria muillekin EU-maille, kun kerran vakuuksista on syntynyt niin kova poru.

Ajanvietettä on myös ohikulkevien ihmisten seurailu. Tavallisin nuorten asu on sortsit ja t-paita, jalassa varvasvälit eli flip-flopit. Se on jalkine, jota käytetään vauvasta vaariin, ehkä maailman yleisin ainakin näissä lämpimissä maissa. Ei varmastikaan kaikkein terveellisin vaihtoehto, mutta eipä se paljon maksakaan. Terveydestä puheen olleen ja iskiaksen säikähdyttäminä ostimme Arille uudet lenkkarit. Entiset, hyvin palvelleet siirrettiin remonttikäyttöön jo Galapagoksella.

Tuntuu ja näyttää siltä, että lääkekuuri on tehonnut. Kivut ja jomotus ovat hävinneet, silti käveleminen täytyy aloittaa hyvin varovasti. Purjehdusreittiä Tahitilta Uuteen Seelantiin on hahmoteltu tutustuen purjehdusoppaisiin ja käytössä oleviin karttoihin. Kippari piirtää lopullisen reittiviivan plotteriin, kunhan lääkäriltä saadaan purjehduslupa. Sitä saamme jännätä maanantai-iltapäivään asti.

Yhden sortin laatikkokala - kalan muoto on neliömäinen.

ISKIAS ISKI ARIIN TAHITILLA

2011-09-25T17:35:00.000-07:00

Olemme nyt viettäneet reilun kuukauden Tahitin paratiisisaarella tuskaisen sairastelun merkeissä. Kaikki ennakkoon tehdyt aikataulut ovat menneet sekaisin ja tulevat liikkeet, liikkumiset ja matkan jatkuminen ovat toistaiseksi arvailujen varassa. Kerron seuraavissa kappaleissa tilanteeseen johtaneet syyt.

Teimme elokuisena sunnuntaina noin 20 km:n kävelylenkin Tahitin kauniissa maisemissa. Reissu ole kuumuudesta johtuen aika rasittava, mutta meni kuitenkin kaikin puolin oikein mukavasti. Seuraavana yönä heräsin lievään lonkkasärkyyn vasemman puoleisessa pakarassa. En vaivannut asialla päätäni sen enempää, sillä tässä iässä niitä kolotuksia jo aina silloin tällöin ilmenee milloin mistäkin syystä. Aamulla läksimme kaupungille ja aamupäivän aikana alkoi vasenta lonkkaa jomottaa aina vaan kovemmin ja kovemmin. Aivan kuin puukkoa olisi työnnetty pakaraan. Kipu levisi kaikkialle vasempaan jalkaan ja loppumatka veneelle tultiinkin sitten melkein konttaamalla. Seuraavana aamuna oli lähtö mastoremonttiin takilafirman laituriin kello 7.30. Kovien tuskien saattelemana sain irrotettua keulan mooring-köydet, jotka ovat toisesta päästään kiinni pohjan betonipainoissa. Illalla palattiin omalle paikalle ilman mesaanimastoa ja parin päivän kuluttua haettiin valmis masto pois korjaamolta. Nämä reissut vain pahensivat tilannetta ja nukkumisesta ei enää tahtonut tulla mitään. Nyt oli pakko lähteä lääkäriin.

Tohtori Charles Fichter kuunteli asiaani 3 minuuttia ja totesi, että iskias on kysymyksessä ja määräsi lääkityksen. Yksi vatsan rauhoituspilleri aamulla, sitten 1 tulehduspilleri 4 kertaa päivässä ja kipulääkettä max. 8 kertaa vuorokaudessa. Viikon kuuri – kyllä se sillä paranee. Viikko meni ja tilanne sen kuin vain paheni. Haettiin yleislääkäri Fichteriltä uusi viikon kuuri ja jatkettiin entiseen malliin. Ainoa ero entiseen oli, että potilaan tila paheni vain päivä päivältä ja veneen ulkopuolelle ei ollut enää mitään asiaa.

Anne kävi hakemassa taksin tolpalta ja haki minut laiturin edestä, jonne olin onnistunut jotenkin raahautumaan. Ei muuta kuin kaupungin uuteen keskussairaalan ortopedia etsimään. Puolen päivän tuskaisan odottelun jälkeen lääkäri saapui ja lähetti minut lonkan röntgenkuvaukseen. Kuvausta hoitanut kaveri väänsi jalan sellaiseen asentoon, että kipu varmasti maksimoitui ja 2 minuutin kuvaussessio tuntui 2 tunnilta. Kuvat paljastivat, että lonkan ja lantion luustossa ei ollut mitään vikaa. Ilmeni, että asiaani käsitellyt lääkäri Claire Frédéric olikin yleislääkäri eikä hän voinut tämän asian suhteen sen enempää tehdä. Kirjoitti kuitenkin ystävällisesti listan neljästä erikoislääkäristä, jotka voivat auttaa asiassa eteenpäin. Yksi päivä oli taas mennyt.

Valitsimme listasta lähimmän ortopedin ja hän oli ranskalainen Serge Lallemand. Päästyämme parin tunnin odottelun jälkeen hänen vastaanotolleen, koimme jättiyllätyksen. Paperini luettuaan kysyi tohtori Lallemand selvällä suomen kielellä: "Oletko suomalainen?" Kyllä siinä meikäläisiltä leuka loksahti. Ilmeni, että hänen vaimonsa on lappeenrantalainen Mia ja että he käyvät lähes vuosittain Suomessa. Tähän väliin on pakko todeta, että olemme tämän reissun aikana tavanneet noin kymmenkunta ulkomaalaista miestä, joilla on suomalainen vaimo. Kyllä tuntuu Suomi-tytöllä olevan kysyntää ympäri maailmaa! Menin lääkärin määräyksestä makaamaan selälleni tutkimuspöydälle, jonka jälkeen Lallemand yritti nostaa vasenta jalkaani ylöspäin. Jalka nousi noin 10-15 cm, jonka jälkeen potilas nousi salamana istumaan kipuparahduksen saattelemana. Väänneltyään kipeää jalkaa kaikkiin mahdollisiin suuntiin, totesi tohtori, että tilanne vaikuttaa erittäin pahalta ja vaatii todennäköisesti leikkauksen. Mainittakoon, että tohtori Lallemand tarjoutui majoittamaan meidät sairauden ajaksi kotonaan, mikäli veneellä olo tuntuu vaikealta tai pahalta. Hänen vaimonsa olisi kuulemma kovin mielissään, jos tulisimme heille. Edellä mainittu on kuvaavaa tahitilaiselle ystävällisyydelle ja vieraanvaraisuudelle.

Tohtori Lallemand kirjoitti minulle lähetteen magneettikuvaukseen ja reseptin uusille lääkkeille, jotka olivat kortisoni ja entistä vahvempia kipulääkkeitä. Keskusteltiin myös mahdollisista leikkausvaihtoehdoista ja -paikkakunnista, operaation kustannuksista, veneen ylösnostosta ja matkan jatkumisen edellytyksistä. Seuraava päivä meni taas kokonaan tuskaisessa istumisessa odotushuoneessa ja magneettikuvauksessa. Perjantaina 23.9. päästiin taas uusien kuvien kanssa tohtori Lallemandin pakeille. Tässä välissä olivat ilmeisesti kortisoni ja vahvat kipulääkkeet tehneet tehtävänsä ja olin nukkunut edellisen yön erittäin hyvin ensimmäisen kerran lähes kuukauteen. Magneettikuvista kävi ilmi, että todennäköisesti välilevyn keskustan hyytelömäinen erittäin hapan aine oli luiskahtanut osittain ulos paikaltaan ja ärsytti lonkkahermoa kemiallisesti. Kortisoni oli ilmeisesti supistanut ulkopuolella olevan hyytelön kokoa ja poistanut jatkuvan kivun. Myöskin ulostulleen aineen määrä oli pienempi mitä tohtori oli odottanut. Uutiset olivat siis lupaavia ja toiveita herättäviä.

Purjehduslupaa ei tohtori Serge Lallemand vielä voinut myöntää. Syödään nyt hänen määräämänsä lääkekuuri loppuun ja katsotaan tilannetta uudelleen maanantaina 3.10.2011. Jos kunto edellyttää, hän antaa luvan matkan jatkamiselle ja määrää samanlaisen kuurin varalle, jos tauti iske uudelleen keskellä valtamerta. Jos lupa saadaan ja matkaa päästään jatkamaan, olen suunnitellut, että purjehdimme täältä Papeetesta nonstoppina Whangareihin Uuteen-Seelantiin – matkaa 2300 Nm (4300 km). Monta suunniteltua paikkaa jää näkemättä, mutta minkäs teet! Jos purjehduslupaa ei tule…no sitä vaihtoehtoa ei nyt viitsi edes vielä ajatella.

TAHITI, PAPEETE 1.- 13.9.2011

2011-09-14T00:53:00.000-07:00

VIERAILEVIA LAIVOJA

Tutkimusalus Tara saapui eräänä päivänä Papeeteen. Sille oli varattu ihan paraatipaikka täällä satama-altaassa ja laiturille oli pystytetty katokset tuoleineen vastaanottoseremonioita varten. Tahitilaiseen tapaan Taran miehistölle annettiin leit kaulaan ja paikalliset tanssijat ukulele-rumpuryhmineen toivottivat tutkijat tervetulleiksi. Musiikkiesityksen jälkeen pidettiin puheita puolin ja toisin, kaikki tietysti ranskaksi.

Paikalla oli televisio, radio ja lehtitoimittajia. Tara tekee 3-vuotista maailman merien tutkimusmatkaa, jota monet kansainväliset järjestöt tukevat mm. YK. Alumiinialus on hyvin erikoisen näköinen ja varmasti hyvin mielenkiintoinen myös sisätiloiltaan. Näimme Taran ensimmäisen kerran ankkurissa Academy Bayllä Galapagoksella. Täältä Tahitilta Tara jatkoi matkaansa Havaijille ja sieltä pohjoiseen San Franciscoon.

Toinen vielä enemmän huomiota saanut, mutta ilman puheita, oli Dawn Princess-risteilylaiva. Saman yhtiön laivoja olemme nähneet pitkin matkaa. Papeetessa oli järjestetty jos jonkinlaista perinne-esitystä ja erilaisia myyntikojuja risteilylaivan turisteja silmällä pitäen. Pienessä kaupungissa tällaisen laivan matkustajamäärä jo näkyy ja tuntuu. Mekin jouduimme ihmettelyn kohteeksi, kun kävelimme paikalliseen tapaan patongit kainalossa.

Meitä tavallisia purjehtijoita, luksus-charterveneitä tai Greenpeacen Esperanza-laivaa ei kummemmilla seremonioilla ole tervehditty. Esperanza-laivan missiota emme tiedä, mutta muistamme hyvin, miten Rainbow Warrior-laivalle kävi.

Polynesia on ollut Ranskalle strategisesti tärkeä alue ja vuonna 1963 Ranska valitsi Tuamotu-atolleilta Mururoan ja Fangataufan atollit tuleviksi ydinkoealueiksi. Ilmakehässä tehdyt ydinkokeet alkoivat vuonna 1966. Kun muut valtiot luopuivat kyseisistä kokeista, Ranska teki poraukset atollien laguunien sydämeen ja siirsi kokeensa maan alle. Testit jatkuivat aina 1990-luvun puoliväliin, jolloin ne kohtasivat suurta vastustusta ihan kansainvälisesti. Ydinkokeet olivat sen verran iso asia, että niistä kerrottiin myös Suomen uutisissa. Varsinainen uutispommi saatiin, kun Ranskan agenteiksi paljastuneet miehet upottivat Greenpeace-järjestön Rainbow Warrior-laivan Uuden Seelannin Aucklandissa vuonna 1985. Laiva oli valmistelemassa protestimatkaa Tuamotu-atolleille. Yksi laivalla ollut valokuvaaja kuoli välikohtauksessa. Vuonna 1996 Ranska ilmoitti luopuvansa ydinkokeista Tyynen meren alueella. Sen jälkeen onkin sitten kiistelty siitä, onko ydinkokeilla ollut mitään vaikutusta työntekijöihin, ympäristöön ja herkkään korallieläimistöön. Tänä päivänä tuntuu ihan uskomattomalta, että tällaisia kokeita on voitu tehdä vielä alle 15 vuotta sitten. Onko ympäristötietoisuus herännyt toden teolla vasta 2000-luvulla?

ROULOTTES

Pakettiautoon rakennettu ravintolakeittiö ja auton ympärille kootut pöydät ja tuolit, siinä roulotte lyhykäisyydessään. Yhtä varmasti kuin aurinko laskee, ajavat pakettiautot satama-alueen puistoon ja alkavat vimmatulla vauhdilla purkaa tuoleja ja pöytiä kyydistä.

Sen jälkeen puretaan vielä mahdolliset grillit ja vastaavat – ulkoilmaravintola on valmis. Enemmistö ravintolayrittäjistä on kiinalaisia, niinpä ravintolanimet viittaavat kovasti Kiinaan.

Ruokatarjonta on paikallisesta herkusta poisson crusta (kookosmaidossa raakakypsytettyä kalaa) ja tonnikalasashimista kaikkiin peruskiinalaisiin ruokiin, voi sieltä saada pihvin ranskalaisillakin niin halutessaan. Roulotte-ravintola-alue on oikein iltanähtävyys täällä Papeetessa ja ensimmäiseksi pistää silmään paikan siisteys.

MARCHÉ DE PAPE´ETE

Aivan kaupungin ytimessä on vilkas ja värikäs kauppahalli. Tarjolla olevaa tavaraa on eksoottisista merenelävistä tummiin helmiin, paljon erilaisia korituotteita ja Monoï-tuotteita, jotka on valmistettu kookosöljystä ja tiare-kukista kaikenlaiseen ihonhoitoon.

Melkein joka päivä ukulelebändi soittaa ja laulaa hyväntuulista musiikkiaan kauppahallin alakerrassa. Hallissa on kaupungin parhaat vihannes- ja hedelmävalikoimat. Vilkkain hetki hallissa ajoittuu erikoiseen aikaan, sunnuntaiaamuun noin kello 7, juuri ennen kirkonmenoja.

MOOREA

Teimme päiväretken läheiselle Moorean saarelle, vuokrasimme auton ja kiertelimme tarkkaan koko paikan. Mooreaan on täältä Papeetesta sekä lautta- että lentokoneyhteys. Saari on näköetäisyydellä. Purjehtijat ankkuroivat mielellään Cook's Baylle, vaikka se on suhteellisen syvä. Toinen hyvä ankkurointipaikka on Opunohu Bay, jonka uimarannalle on helppo ja hyvä jättää jolla, jos maihin on asiaa.

Vierailimme Rotui-vuorella, josta avautui näkymät edellä mainituille lahdille. Mooreaa ympäröi myös atolliriutta. Saaren ja riutan väliin jäävä korallimeri välkehtii, jos mahdollista, vieläkin useammissa turkoosin sävyissä kuin Tahitilla. Sen ovat huomanneet niin suuret kansainväliset hotelliketjut kuin pienet paikalliset yrittäjätkin.

Tavallinen kulkija pääsee uimaan oikeastaan vain kahdessa paikassa koko saarella, muut rannat on hyvin tarkkaan aidattu. Tällä saarella käy eniten turisteja ja turismin koettua lama-ajat on moni alan yrittäjä joutunut koville. Ei siellä nytkään turisteja ruuhkaksi asti ollut, kovin oli hiljaista ja rauhallista. Moorea on ananaksen viljelykeskus. Ananaspeltoja kyllä näimme, mutta kaikki hedelmät oli korjattu pois, kuivahtaneet kasvin lehdet enää törröttivät. Ananaksia myydään joka paikassa. Ne ovat suhteellisen pienikokoisia, mutta todella mehukkaita ja makeita. Päivän päätteeksi menimme vielä uimarannalle, jossa oli paljon paikallisia, mutta myös tahitilaisia koululaisia, isoja ja pieniä, ilmeisesti retkipäivää viettämässä.

TUMMA HELMI

Tahitin tummia helmiä (Tahitian Black Pearl) on tarjolla kaikkialla. Papeetessakin on helmiliikkeitä varmasti kymmeniä, jopa liikkeen yhteyteen ovelasti perustettu helmimuseo. Moorealla meille pidettiin lyhyt helmioppitunti siitä, miten helmiä viljellään, mistä tumma väri syntyy, miten helmet luokitellaan ja nimetään muotonsa mukaan. Vaikka helmiä markkinoidaan Tahitin helminä, todellisuudessa helmet viljellään Tuamotu-atolleilla, missä merivesi on tasaisen suolaista. Helmenviljely on tarkkuutta, kärsivällisyyttä ja aikaa vaativaa työtä. Se on suhteellisen nuori elinkeino, vasta noin 30 vuotta sitten perustettiin ensimmäiset helmiviljelmät aasialaisin opein. Helmiä tai niistä tehtyjä koruja löytyy varmasti jokaiselle kukkarolle. Matkamuisto ostettiin Annellekin, jonka mielestä helmet ovat oiva matkamuisto purjehtijoille, kun vievät niin vähän tilaa eivätkä paina paljon.

BOUGAINVILLE JA BRANDO

Tahitin historia vilisee löytöretkeilijöiden ja heidän laivojensa nimiä mm. kapteeni Cook ja purjelaiva Bounty. Louis-Antoine de Bougainville oli James Cookin aikalaisia ja hänelle on omistettu puistokin täällä Papeetessa. Bougainvillen mukaan on nimetty eteläamerikkalainen eri väreissä kukkiva köynnöskasvi, joka viihtyy kaikissa lämpimissä maissa.

1700-luvun lopulla samoihin aikoihin Cookin ja Bougainvillen kanssa Bounty-laivalla syttyi kapina täällä Tahitilla. Aihe on ollut sen verran kiehtova, että siitä on tehty useampikin elokuva, Kapina laivalla (Mutinity on the Bounty), 1960-luvulla toista pääosaa esitti Marlon Brando. Filmaus ja Tahiti olivat aika kohtalokkaat Brandolle, hän rakastui tahitilaiseen vastanäyttelijäänsä ja osti täältä saaren, Tetiaroan. Tänä päivänä saarelle tehdään charter-purjehduksia Papeetesta. Riutan sisäpuolelle purjeveneillä ei pääse, koska tällä riutalla ei ole yhtään läpiajokanavaa, joten jolla on ainut sopiva kulkuväline loppumatkalle. Kuuleman mukaan Brandon elinajan hyvin luonnonvaraisena pidetty saari on kokemassa kovaa muutosta perikunnan rakentaessa sinne erilaisia turistitäkyjä, joista suurin osa on vielä kuitenkin suunnitteluasteella.

MESAANIMASTO

Kait se on niin, että hyvää kannattaa odottaa. Vihdoin uskomme, että mesaanimaston takilointi ja vanttien ainevahvuudet ovat oikeassa mallissa. Emme reilut kaksi vuotta sitten arvanneet, millaisen murheenkryynin ja stressinaiheen se tulisi meille aiheuttamaan. Mesaanimastosta voisimme kirjoittaa vaikka romaanin tai ainakin novellikokoelman. Lähtiessämme Suomesta uskoimme siellä olevan takilointiasiantuntija Veikko Pilven lausuntoon koskien sekä rikausta että vanttien ainevahvuutta. Mastomme oli jo kerran mennyt mereen Viron edustalla ja se "korjattiin" Pilven yrityksessä Vene Bremerillä ja hänelle tehtiin useaan kertaan selväksi, että olimme suuntaamassa valtamerille. Esittäessämme vanttien vaihtoa paksumpaan materiaaliin, hän totesi, että kyllä nämä vahvuudet riittävät mesaanimastoon. Ikään kuin kaikki mesaanimastot olisivat saman kokoisia ja painoisia. Nyt tiedämme, ettei hän ole asiantuntija, vaikka sellaisessa ominaisuudessa työtään tekeekin. Puoli maailmaa on seilattu ja vantteja on napsahdellut poikki tämän tästä siten, että jonkin tasoinen hätärikaus on jouduttu suorittamaan kaikilla pidemmillä väleillä. Useammassa paikassa olemme esittäneet ongelmaa paikallisille "ammattimiehille", mutta kukaan ei ole ottanut asiaamme millään tavalla vakavasti tai paneutunut siihen. Jos olisimme kaikkien alojen asiantuntijoita, niin kuin esim. takilointialan, emme kyselisi emmekä tarvitsisi sen alan ihmisten palveluja, tekisimme tietysti itse.

Saavuttuamme Papeeteen mesaanimasto oli numero yksi tehtävälistallamme. Ari soitti paikalliseen takilointiyritykseen ja kertoi kahden vuoden kokemuksistamme. Ensimmäisen kerran kuulimme asiantuntijan puhuvan geometriasta ja siihen liittyvästä ongelmasta, näkemättä edes mastoa. Erikoiset sanat eivät meitä ennenkään ole hämänneet, mutta sen verran ko. ainetta koulussa opiskelleina ymmärsimme, että Api Yachtingin Cristophe puhui vanttien kiinnityskulmista. Hän tuli tietysti käymään Seilissä ja totesi: 'It's a joke!' (Se on vitsi!) – siis mesaanimasto ja sen takilointi. Vene painaa 20 tonnia, mesaanimasto muutaman sata kiloa, maston huippu on 13 metrin korkeudessa meren pinnasta ja meillä on 5 millin vaijerit. Hän ihmetteli, miten kukaan itseään asiantuntijaksi kutsuva on voinut päästää käsistään tällaisen ratkaisun. Mesaanimaston ei kuulu tanssia rock'n rollia, kun vantista vähän nytkäyttää. Asiaa aika paljon miettineinä olemme jotenkin tulleet siihen tulokseen, että monet pitävät mesaanimastoa lapsipuolen asemassa, vaikka se olisi yhtä korkea kuin jonkun toisen veneen päämasto. Purje toki on pienempi, mutta ensinhän pitäisi saada pelkkä masto pysymään pystyssä!

Mesaanimasto on nyt kunnossa, mutta nyt iski kippariin iskiastyyppinen vaiva. Sille ei tehnyt ainakaan parempaa se, että jouduimme viemään Seilin parikin kertaa rikifirman laituriin. Kippari kuitenkin priorisoi kauan odotetun mesaanin korjauksen ja päätti hoitaa omat vaivansa sen jälkeen. Paikallisen lääkärin vastaanotolle oli pakko kävellä kivusta huolimatta. Jonoa oli kadulle asti, mutta etuilevien eläkeläisten tapaan kävelimme suoraan sisään ilmoittautumaan. Ystävällinen vastaanottovirkailija sanoi, että Ari pääsee vastaanotolle parissa minuutissa eli koko jonon ohi. Kukaan ei odotussalissa protestoinut asiaa, vaan nauroivat hyväntahtoisesti Arin maksaessa lääkäripalkkiota ja kiittäessä: 'Maururuu!' Viereisestä apteekista lunastimme lääkkeet ja Ari siirtyi Seiliin lepäämään. Anne lähti muille asioille. Lähtömme Papeetesta viivästyy, mutta kipparin on tervehdyttävä liikuntakuntoon, ennen kuin voimme ajatella purjehdusta eteenpäin.

Viikonlopun nettilehdistä luimme uutisen, että Vancouverin saarella Kanadassa on sattunut 6,3 magnituudin maanjäristys jossain Nanaimon ja Port Hardyn välimaastossa. Alue on hyvinkin tuttua viimevuotiselta USA-Kanada –matkailuautokierrokselta. Onneksi saari on pohjoisosaltaan aika harvaan asuttua, uutiset eivät kertoneet vielä mitään vahingoista. Ehkä niitä ei olekaan.

TAHITI, PAPEETE 3.-31.8.2011

2011-09-04T21:55:00.000-07:00

UKULELE, KANOOTTI, TIARE, HIBISCUS

Ollaan viihdytty oikein hyvin täällä Tahitilla ja huomattu, että katu-uskottavalla tahitilaismiehellä on oltava aina mukana joko kauniisti maalattu kanootin (piroguen) mela, ukulele tai kitara. Melominen on tosi suosittu harrastus ja toisaalta kaupungilla tuskin pystyy kulkemaan päiväsaikaan kuulematta ukulelen iloista soittoa.

Tahitilainen ukulele on kolmionmallinen, aika lailla balalaikkaa muistuttava soitin. Saimme oikein oppitunnin erilaisista ukuleleista, kun tapasimme chileläispariskunnan. Mies on syntyisin Rapa Nuilta, Pääsiäissaarilta ja on taidokas soittaja. Sormet juoksivat kielillä sellaista vauhtia, ettei niitä välillä pystynyt erottamaan.

He lainasivat meille pari DVD:tä, jotka kertoivat Pääsiäissaarten historiasta ja Mata Rangi II-olkilaivasta, joka purjehti Chilestä Nuku Hivalle Marquesas-saarille. Tämä ukulelemies oli sielläkin mukana. Olkilaivalla purjehtiminen ei ollut ihan ongelmatonta, kun valtameren erilaiset ötökät pesiytyivät pohjaan ja koko rakennelma alkoi mädäntyä. Niinpä Nuku Hivalle saapunut alus oli enää puolet alkuperäisestä koosta.

Monetkaan tahitilaiset eivät lähde liikkeelle ilman kukkaa korvan takana. Gardenian sukuun kuuluva, huumaavasti tuoksuva tiare on suosituin kukka. Hyvää kakkossijaa pitävät eriväriset hibiskukset, jotka taas ovat ehdottomasti suosituimpia aiheita kaikissa tekstiileissä. Pientä tiare-kukkaa kerrotaan kerättävän Tahitilla jopa 300.000 kpl päivässä. Ei ihme, että niitä on teelautasilla tarjolla otettavaksi monissa paikoissa.

ARKIASKAREET

Jollaa jouduttiin käyttämään pari kertaa korjaamolla, ennen kuin ilma alkoi pysyä ponttoneissa. Paikallinen yleismies Gilles teki kaikenlaisia pikkukorjauksia Seilissä: ankkurivinssin pohja tehtiin uusiksi lasikuidusta, generaattorin vesipumppu korjattiin ja Ari vaihtoi makeavesipumpun uuteen. Ari on myös päivittäin hionut ja pohjamaalannut ruostepaikkoja. Vesilinja on selvästi liian alhaalla ja kylkiin tarttunut levä ei irtoa millään ilveellä. Seuraavan kerran, kun Seili nostetaan kuiville, vesilinjaa nostetaan n. 15 sentillä. Anne on tehnyt sisäsiivouksia ja erilaisia järjestelyjä. Pyykinpesua riittää vaikka joka päivälle, kun makeaa vettä on saatavilla. Yhtenä päivänä tuuletimme koko vaatekomeron sisällön ja samalla tuli komero siivottua.

Kotiruokaa on tehty ja Seilin uuni on ollut kovassa käytössä. Grilliäkin pääsimme vihdoin taas käyttämään, kun löysimme paikallisesta venetarvikeliikkeestä uuden telineen grilliin. Entinen teline katkesi ja putosi mereen Galapagoksella kerran, kun taksiveneen suojakuomu osui siihen kovassa mainingissa. Onneksi itse grilli jäi roikkumaan suojapussin varaan. Aikamoisella tuurilla tämä samanmerkkinen teline löytyi, kun oli myymälän viimeinen. Sen jälkeen olemme grillailleet aina silloin tällöin ja saaneet vaihtelua ruokavalioon.

Olemme nauttineet tuoreita eksoottisia hedelmiä melkein päivittäin; mm. mangot, ananakset, appelsiinit, pamplemousset ovat niin herkullisia ja mehukkaita. Kaikkein erikoisin maisteltu hedelmä on rambutiini, pieni, piikikäs ja punainen, joka on aika mauton. Sitä taidetaankin käyttää enemmän lihan mureuttamiseen.

Meidän lähikaupaksi on muodostunut Champion ihan kävelymatkan päässä, mutta olemme käyneet paikallisbussin kyydillä kauppareissuja myös Carrefourin laajempiin valikoimiin.

KOHTAAMISIA

Ehkä kaikkein yllättävin kohtaaminen tapahtui tässä Papeeten rantakadulla, kun olimme menossa jollekin asialle ja Ari huomasi tutun pariskunnan tutkivan helmikaupan ikkunaa. Anne olisi kävellyt ohi mitään huomaamatta. Siinä olivat toden totta Mercedes ja Karsten FortyTwo-veneestä, jotka ensimmäisen kerran tapasimme La Gomeralla ja sen jälkeen vielä kerran Kap Verden Mindelossa. Olimme aivan varmoja, ettemme heihin enää törmäisi, kun ovat olleet niin paljon edellä meitä. Oli pakko siirtyä lähimpään baariin juttelemaan päällimmäiset kuulumiset. Sen jälkeen he kävivät vielä toisena päivänä Seilissä.

Sitten Carrefourin kauppareissuilla olemme melkein joka kerran tavanneet jonkun tutun purjehtijan aiemmista paikoista. Kerran bussipysäkillä istui australialaiskippari, joka on tuttu meille Panaman kanavalta ja Galapagokselta. Toisella kertaa törmäsimme Rio-veneen George-kippariin, joka oli Marina Tainassa suunnittelemassa jatkoa. Hän on myös tuttu Panamasta ja Galapagokselta. Galapagoksen ja Marquesasin välisellä legillä VHF-yhteyden takana ollut Mango-veneen miehistö tuli tervehtimään meitä täällä Papeetessa.

Laiturinaapuriksemme saapui ruotsalaisvene, s/y Ambika, jonka miehistö Erja ja Lasse tulivat meille tutuiksi. Erja on suomalaisesta perheestä, vaikka onkin syntynyt Ruotsissa. Vietimme monta hauskaa hetkeä toistemme veneissä ja parantelimme maailmaa. Erja ja Lasse tarjosivat meille herkullisen illallisen veneellään ja veimme heille tuliaisiksi leit tahitilaiseen tapaan. Tilanne oli tietysti ikuistettava kameralla. Ambika-vene viipyi laiturissa vajaan viikon ja jatkoi sitten matkaansa eteenpäin. Uskomme, että tapaamme vielä.

AJANVIETE

Internet on ollut ahkerassa käytössä, vaikka yhteydet välillä pätkivät. Kirjojakin on luettu. Anne sai loppuun melkein 600-sivuisen dekkarin, Rött regn, jonka Ari on jo aiemmin lukenut. Jännitys säilyi kirjan viimeisille sivuille ja loppuratkaisu oli yllättävä, hyvä kirja. Nyt on menossa oikein pientä pränttiä ruotsinkielellä ajankohtaistakin ajankohtaisemmasta aiheesta, Al-Qaidasta ja 911-terroriteosta tai paremminkin Al-Qaidan historiasta ja asioista, jotka johtivat mainittuun terroriin. Sitten ollaan yritetty ratkoa ristisanatehtäviä. Meillä on ristikkolehtiä helpohkoista haastaviin ja nyt on menossa asiantuntijoiden haastavaksi rankkaama ristikko. Olemme uhranneet mietiskelyyn tunteja eikä jo ratkaistuista sanoista ole mitään apua ratkaisua vailla oleviin…

Perjantai-iltaisin täällä Papeetessa ihmiset lähtevät ulos syömään ja juhlimaan. Monissa baareissa on live-bändejä soittamassa. Olemme useana perjantaina käyneet yhdessä paikallisten suosimassa baarissa kuuntelemassa lähinnä tahitilaista tämän päivän musiikkia. Se on vähän sellainen karaoke-periaatteella toimiva homma, kun laulamaan halukas voi ottaa mikrofonin ja luikauttaa oman versionsa. Useimmat laulajat ovat niin ujoja, että hakeutuvat johonkin nurkkaan mikkinsä kanssa tai ainakin kääntävät selkänsä yleisölle. Yleisesti ottaen lauluesitykset ovat hyviä. Kitaraakin voi mennä soittamaan niin halutessaan. Täällä olemme päässeet näkemään tavallisia tahitilaisia ja tulleet myös tutuiksi mahu-nimityksen saaneen tahitilaisen kummallisuuden kanssa. Mahu on poika, joka kasvatetaan tytöksi. Vanha perinne, jolla kait ensisijaisesti on haluttu luoda vanhuudenturva vanhemmille. Perheissä, missä tällainen ratkaisu on tehty, usein vanhin poika valitaan mahuksi ja hänen elämänsä muuttuu siitä hetkestä tytön elämäksi. Mahu kasvatetaan nöyräksi palvelijaksi, jotkut vertaavat orjaan, aletaan pukea tytön vaatteisiin ja opetetaan tytön elkeet ja liikkeet. Näemme jatkuvasti sekä nuoria että vanhenevia mahuja. Monet heistä ovat palveluammateissa ja elehtivät ylinaisellisesti, mutta möreää ääntään he eivät yritä peittää. Pojaksi syntynyt ja tytöksi kasvatettu elää elämänsä toisten palvelijana ja naimattomana, ellei sitten tee jossain vaiheessa jotain radikaalia irtiottoa.

Keskellä tytöksi kasvatettu ystävämme Stephanie (alunperin Christophe) - oikein mukava ihminen.

Täällä karaokebaarissa meille molemmille tuli mieleen yksi lapsuudessa kuultu kappale: 'Putti-putti-kanne-hana-e…'. Ari muisteli, että heille kotiin tämän levyn on täytynyt tulla rammarin mukana, jonka Sulo-isä oli voittanut arpajaisista. Levy kuulemma poikkesi niin selvästi isän musiikkimausta. Kuuntelimme ko. kappaleen YouTubesta sekä suomeksi että englanniksi. Niinhän siinä suomenkielisessä versiossa lauletaan, että se on havaijinkieltä. Kuitenkin siinä lauletaan vahinesta (naisesta) sama sana on tahitin kielessäkin. Hassua, että meille tuli juuri sama kappale mieleen. Tosin siihen maailmanaikaan äänitteellä oli aika tavalla pitempi elinkaari kuin tänä päivänä eikä mistään musiikkitulvasta voinut puhua.

Marieke III:n kippari Ingvar antoi ystävällisesti meille pinon DVD:itä BBC:n dokumenttisarjasta Blue Planet, jossa David Attenborough omaan leppoisaan tyyliinsä kertoilee valtameristä ja niiden eläimistä. Toinen DVD-setti käsittelee Deep Blue Planet elokuvateattereihin tarkoitetun dokumentin valmistusta ja taitaa itse dokkarikin olla yhdellä levyllä. Katseltavaa on useita kymmeniä tunteja ja olemme vasta alussa. Jo nyt nämä dokumentit ovat tuoneet paljon lisätietoa siitä, mitä olemme noilla pitkillä purjehduslegeillä nähneet ja kokeneet. Sille yhdelle upealle, meitä seuranneelle, keltaeväiselle kalalle (kait Galapagoksen ja Marquesasin välillä) löytyi nimi. Se on keltaevätonnikala. Tummassa meressä pimeän aikaan hohtaa eri neonvärejä. Ilmiö on tuttu kaikille matkapurjehtijoille. Selitys on se, että auringonlaskun jälkeen pienet, neonväriset eliöt satojen metrien syvyydestä nousevat pintaan ruokailemaan painuakseen takaisin päivän koittaessa. Juuri näitä eliöitä arvellaan sen harvinaisen yölokin metsästävän, joka laskeutui Seiliin vähän Galapagoksen jälkeen. Sanotaan jopa, että punainen rengas yölokin silmän ympärillä auttaa sitä näkemään näitä eliöitä.

Olisimme menneet ihan oikeisiin elokuviin. Tiedustelimme kassalta, puhutaanko filmillä englantia. Kassalla olleet asiakkaatkin alkoivat innokkaasti selvittää, että ehdottomasti poikkeuksetta kaikki filmit on dubattu ranskankielellä. Se niistä elokuvista sitten.

Kun on alla korjattu jolla, pääsemme liikkumaan sillä vähän pitemmälle. Teimme retken Marina Tainaan, jossa tapasimme jälleen yhden tutun sveitsiläispariskunnan Hiva Oalta. Matka Papeetesta Marina Tainaan taittuu saaren ja valliriutan välistä kapeaa väylää, jota ympäröi kaikissa mahdollisissa turkoosinväreissä hehkuva korallimeri. Melkein pitää itseään nipistää uskoakseen, että näin kauniit värit ovat todellisuutta. Edes parhaimpiin mainoskuviin ei saada näitä värejä vangittua.

Paluumatkalla pysähdyimme muiden paikallisten tapaan matalaan veteen korallien kohdalle ja lähdimme snorklailemaan upean värisen veteen. Kaikki korallin perusjutut olivat heti siinä; mustia merisiilejä, metrin halkaisijaltaan oleva meritähti, erilaisia merimakkaroita, puhumattakaan erivärisistä ja –kokoisista kaloista. Tosin ihan tässä laiturissakin näkee kaikenlaisia kaloja esim. kummallisen mallisia laatikkokaloja.

FLUNSSAN POTEMISTA

Kulunut viikko on mennyt Arilta enemmän ja vähemmän sitkeä flunssan hoitoon. Tässä ilmanalassa flunssan kanssa eläminen on tuskaisaa. Välillä toipuminen näytti jo paremmalta, mutta sitten tuli pieni takapakki. Annekin on tuntenut pieniä oireita ja hoidellut niitä taudin pelossa. Täällä on tähän aikaan vuodesta kuulemma paljon flunssaa liikkeellä.

Edellisen blogipäivityksen jälkeen ja kaiken edellä kerrotun lisäksi kotimaasta kantautuneiden iloisten uutisten myötä totuttelemme ajatukseen uudesta tulevaisuuden roolista.

TAHITI, PAPEETE 16.7.-2.8.2011

2011-08-04T00:31:00.000-07:00

Seilissäkin liehuu nyt myös Ranskan Polynesian lippu Ranskan lipun yläpuolella. Ranskan Polynesian Marquesas-saaret vaihtuivat Seurasaariksi (Society Islands) saavuttuamme tänne Tahitille. Ensimmäinen tuttu vene ja tutut kasvot näkyivät viereisellä laiturilla, kun Marieke III:n Seija vilkutteli meille iloisesti.

Vähän myöhemmin tapasimme myös Ingvarin ja sen jälkeen vietimme monta yhteistä päivää Tahitin perinnetapahtumassa ja saarikierroksella. Sen lisäksi nautimme parit illalliset heidän kanssaan, joista ilman muuta mieleenpainuvin ja herkullisin oli heidän veneellään tarjoiltu mahi-mahi ranskalaisen ohjeen mukaan valmistettuna. Seija ja Ingvar olivat jo tehneet tuttavuutta paikallisten ihmisten kanssa, kadehdittavan helppoa tuo tutustuminen, kun Seija puhuu sujuvaa ranskaa. Me yritämme saada asioitamme hoidetuiksi pienen punaisen sanakirjan avulla. Yksi tällainen tuttavuus lähti kuljettamaan meitä Heiva-juhliin liittyvään perinnetapahtumaan. Hän olisi tullut noutamaankin, mutta kieltäydyimme kohteliaasti.

HEIVA

Tapahtumapaikalla oli valtava määrä kirkasvärisiin kangaskuoseihin pukeutuneita ihmisiä, pieni ryhmä soitti iloista ukulelemusiikkia ja naiskeihäänheittäjät valmistautuivat heittämään teräviä keihäitään kookospähkinään, joka oli 7,5 metrin korkuisen tangon nokassa.

Naisilla oli tietysti värikkäät vaatteet ja mitä taidokkaimpia kukkasidoksia koristuksena ja tuomassa hyvää onnea.

Seuraava laji oli miesten laji; 70-180 kilon painoisten kivien nosto. Miehillä oli värikkäät lannevaatteet ja erilaisia kasveista tehtyjä koristeita kaulassa, päässä ja nilkoissa. Perinnelajeista jotkut näköjään elävät uutta elämää esim. vahvin mies/nainen –kilpailuissa. Niissähän nähdään juuri tällaisia osakilpailuja.

Kilpailujen välillä eri saarilta tulleet soitto-, laulu- ja tanssiryhmät esittivät perinnetanssejaan, siis hulaa ja vastaavaa. Ihmeellistä miten täällä saarilla lantionliike on niin irtonaista riippumatta tanssijan ruumiinrakenteesta. Näimme ensimmäiset kaislahameet, kaikenlaisia tatuointeja ja kehomaalauksia. Seuraava polvi tyytyi vielä katsojan osaan tarkkailemaan. Säestävistä soittoryhmistä ei väriä puuttunut.

Vielä oli kilpailulajeja jäljellä: kookospähkinöiden halkaisu ja koverrus tyhjiksi kolmimiehisin joukkuein sekä kookospalmuun kiipeäminen. Kookospähkinäkisa sai yleisön lämpenemään ja eri tiimejä kannustettiin kovaäänisesti. Kirveenvarteen oli valittu selvästi jäsen, jolla oli eniten massaa. Voitokkaimman joukkueen pähkinänkovertajat olivat vanhempia miehiä, jotka ovat ilmeisesti koko ikänsä hommaa tehneet ja tekniikka siten hallussa. Lopuksi koverrettu pähkinän sisus piti vielä sulloa juuttisäkkiin.

Kookospalmuun kiipeäminen oli vihoviimeinen laji. Kaikenlaisia yrittäjiä oli, mutta parhaimmat kipittivät runkoa pitkin kuin apinat konsanaan. Laji taisi tulla Suomessakin tunnetuksi joitakin vuosikymmeniä sitten, kun Suomen presidentti ikuistettiin lei kaulassa palmuun kiipeämässä.

Perinnepäivässä meitä hemmoteltiin sellaisella värikylläisyydellä, että koko ajan piti räpsiä kuvia. Pääsimme kerralla hyppäämään polynesialaiseen maailmaan, jossa on kyllä sulateltavaa pitkäksi aikaa.

Meillä ei ollut järjestettyä paluukyytiä, takseja ei näkynyt ja bussit eivät kulkeneet sunnuntaina. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi liftaus. Päätimme heti jakautua pareittain lisätäksemme mahdollisuuksiamme jo suhteellisen täysiin autoihin. Eipä tarvinnut edes peukaloa nostaa, kun ensimmäiset kyydin tarjoajat ilmaantuivat ja toivat ihan perille venelaituriin asti. Meillä ei paljon puhuttavaa ollut, kun yhteinen kieli puuttui. Matkalla kuitenkin selvisi, että meille kyydin tarjonnut pariskunta oli kotoisin Marquesas-saarilta. Seija ja Ingvar sen sijaan pääsivät tietenkin parempaan tuttavuuteen ja kutsuivat kuskinsa veneelle sillä seurauksella, että hän tarjoutui esittelemään meille neljälle Tahiti-saarta.

Heiva on koko heinäkuun ajan Tahitilla vietettävä perinnejuhla, jonka tapahtumiin ei voi olla törmäämättä, jos vähänkään liikkuu esim. Papeetessa. Mekin jouduimme kauppareissulla keskelle hedelmänkantokilpailua. Yhtenä viikonloppuna oli purjehduskilpailu perinneveneillä. Tapahtumia järjestetään joka puolella saarta.

SAARIKIERROS

Seijan ja Ingvarin tuttavaksi tullut mies oli Pierre Leontjeff, lomalla oleva opettaja, jolla on venäläiset sukujuuret. Hän kuljetti meitä ympäri saarta idyllistä Tahiti Itiä myöten. Viimeistään tällöin on pakko uskoa olevansa varsinaisella paratiisisaarella. Täällä on kaikkea, mitä sellaiselta voi odottaa – mutta hintataso on karkottanut tavalliset turistit. Hotelleja seisoo jopa tyhjillään. Tahitin pitäisi nopeasti tehdä jotain, sillä Papeeten kaduilla asustavista irtolaisista päätellen omallakaan kansalla, ainakaan kaikilla, ei ole varaa. Tavalliset turistit eivät halua maksaa tuhansia euroja tai dollareita ensin lentolipuista ja toista mokomaa oleskelusta täällä, kun edullisempiakin kohteita on olemassa. Kuitenkin tällä polynesialaisella saarella on ihan oma viehätyksensä, jota on vaikea selittää.

Ihmiset ovat yliystävällisiä ja hymyileviä. Pierre esitteli meille kaikenlaisia kasveja ja puita, joiden hedelmistä suurin osa on syötäviä. Aika monia hedelmiä tuli maistetuksi. Tämänkin verran matkustaneina meidän oli vaikea uskoa, että Pierre teki tämän ihan hyvästä sydämestään. Valitettavasti sitä on vähän kyynistynyt erilaisista kokemuksista ja ajattelee, että kaikilla on ketunhäntä kainalossa. Pierre oli tässä mielessä hämmästyttävä poikkeus, ihan väkisin saimme tarjota hänelle lounaan ja ostaa tankin täyteen polttoainetta.

Kävimme täälläkin Gauguin-museossa, jossa esiteltiin taiteilijan vaiheita aika perusteellisesti. Onhan hän asunut myös Tahitilla. Edelleenkään esillä ei ollut yhtään aitoa maalausta.

PAPEETE

Papeete on Ranskan Polynesian vilkas pääkaupunki, jonka keskustassa rantakadulla olemme laiturissa. Viikonloppuisin kaupunki muuttuu hyvinkin rauhalliseksi. Olemme viihtyneet hyvin vaihteeksi kaupungin sydämessä ja saaneet hoidetuiksi paljon asioita, joita oli kertynyt puutelistaan tai tehtävien luetteloon. Täältä saa lähes kaikkea, mitä purjehtija tarvitsee. Kaukaisten Panaman ja Galapagoksen tarjonnat ovat todella mitättömät verrattuna Papeeteen. Sitten saamme pitkästä aikaa maasähköä ja makeaa vettä veneeseen. Wifikin toimii ajoittain moitteettomasti. Keskustamarinasta on lyhyt matka joka paikkaan ja yleensä kävelemme kaikki asiointimatkat. Anne sai hammaslääkäriajan, kun käveli vastaanotolle. Hammas sai uuden paikan merellä irronneen ja väliaikaisesti veneellä paikatun tilalle. Hammaslääkäri ja tilat vastasivat parasta suomalaista vastaanottoa viimeistä tekniikkaa olevin laittein. Ensi näkemältä Papeetessa on jotain hyvin ranskalaista, ehkä katukahvilat ja ravintolat tuovat sen leiman. Kauniskuosiset kankaat ovat ahkerassa käytössä ravintolapöydissä, myyntipöytiä peittämässä, jopa pakkauskääreenä – aika ekologista. Vaatteissakin puuvillakangas on yleisempi kuin trikoo ja värikkäitä kangaskauppoja tuntuu olevan melkein joka kadunkulmassa.

34. hääpäiväämme päätimme viettää nauttimalla simpukoita Les 3 Brasseurs –ravintolassa. Muistelimme Calais'n vastaavia annoksia kaksi vuotta sitten ja arvelimme, että näinkö nopeasti aika kultaa muistot, kun meistä tuntui, että simpukat olivat Calais'ssa isompia. Oikein herkullisia olivat nämä pienemmätkin. Kävi meillä mielessä viimevuotinenkin hääpäivä, jota vietimme rodeossa Etelä-Dakotan Deadwoodissa.

KIELI

Ranskan Polynesiassa, kun ollaan, kaikki puhuvat täällä ranskaa ja varmaan suurin osa myös polynesian kieltä. Pierre kertoi meille, että hänen ollessa lapsi polynesian kieli oli kielletty, ranska oli maan kieli. Ajat ovat muuttuneet ja suvaitsevaisuus joka suhteessa astunut tilalle. Meillä on ollut monta hauskaa hetkeä, kun polynesiassa vilahtelee tämän tästä meidän perheen nimiä. Ora-sana on hyvin yleinen ja Ari Ora on vapaasti käännettynä elävä kuningas, anuanua on sateenkaari, ia ora na tarkoittaa hyvää päivää. Oikein harmittelimme, kun Ari ehti ajaa partansa, ennen kuin näimme kyltin Tura Ora.

PERILLÄ 15.7.2011 PAPEETE, TAHITI

2011-07-16T18:03:00.001-07:00

Viimeiset päivät merellä olivat suhteellisen vienotuulisia ja ehdottomasti alhaisimmaksi vuorokausimatkaksi kirjattiin 39Nm. Kaikkein tuulisinta oli tiistain ja keskiviikon välisenä yönä 11-13m/s, joka äityi ikäväksi vastatuuleksi ollessamme tulossa Rangiroan ja Arutuna –atollien väliseen salmeen. Kippari valmisteli moottorin käynnistämistä vastatuulen takia. Moottori kävi muutaman minuutin ja joku herätti Arin epäilykset, ettei kaikki toiminut ihan ok. Konehuoneen kannen alta pelmahti aikamoinen höyrypilvi – taas yksi jäähdytysvesiletku oli haljennut! Pikkuhiljaa alkaa kyllästyttää tämä jatkuva nk. ammattimiesten jälkien korjaaminen. Andyn piti vaihtaa tämäkin letku Panamassa, mutta paikka oli vähän piilossa ja erittäin hankalassa paikassa. Olisi se kuitenkin ollut helpompi vaihtaa tyynessä marinassa kuin paukuttavassa aallokossa keskellä valtamerta. Ei taas auttanut muu kuin kipparin hypätä saunaolosuhteisiin konehuoneeseen ja Anne ruoriin ohjaamaan Seiliä atolleilta poispäin. Reilun tunnin taisteltuaan Ari sai uuden letkun paikalleen ja pääsimme jatkamaan kohti oikeaa reittiä ja salmea. Moottori toimi sen jälkeen moitteettomasti ja pääsimme onnellisesti atollien ohitse.

Seuraavana päivänä kippari tutki Galapagoksella asennettua vaihteistoa ja huomasi pilssissä yhden pultin. Se oli yksi vaihteiston kahdestatoista kiinnityspultista. Tutkittuaan tarkemmin Ari huomasi, että hankalassa paikassa vaihteiston alapuolelta puuttui kaksi muutakin pulttia. Paikka oli ollut liian hankala kärsimättömälle galapagoslaiselle asentajalle; yksi pultti oli pudonnut pilssiin, ilmeisesti hän heitti mereen kaksi muuta, kun oli kerran niin vaikea paikka eikä niiden puuttumista päältä päin heti huomaa. Jotain yhteistä on käyttämiemme kotimaisten omakotitalon remonttimiesten, Galapagoksen Gaton ja Panaman Andyn välillä. Kaikki pyytävät lähes neurokirurgin palkkaa, tekevät katoamistemppuja ja fuskaavat paikoissa, mitä ei heti havaitse. Varsinaisesti ei arvattu tätä meidän reissua niin, että Ari on melkein joka legillä konehuoneessa kädet kyynärpäitä myöten rasvassa, noessa ja ties missä mönjässä.

Tiistai-iltana auringonlaskun aikaan näimme vihdoin delfiinejä ja isoja sellaisia. Niiden näkeminen ilahduttaa aina takuuvarmasti. Kalansaaliita ei saatu tällä legillä. Sen sijaan banaanit alkoivat kypsyä ripeästi ja söimme niitä ahkerasti päivittäin. Yhtään banaania ei tarvinnut heittää kalanruuaksi, vaan kaikki 60 kappaletta tuli syödyksi seililäisten toimesta. Saattoi olla hyväkin dieetti, sillä kapteenin posket ovat kaventuneet merkittävästi parin viime kuukauden aikana. Makeita greippejä (pamplemousseja) oli jäljellä Tahitille saavuttaessa yksi eli hyvin tekivät hedelmät kauppansa.

Emme ole tainneet aikoihin mainita, miten tärkeä näkymätön miehistön jäsen, autopilotti on näillä pitkillä purjehdusmatkoilla. Elimme Seilissä virtapihiä elämää varmistaaksemme tärkeimmän laitteen virransaannin. Virtaa on riittänyt ja autopilotti toiminut luotettavasti koko ajan. Torstaiaamuna sitten vihdoin häämötti Tahitin saaren hahmo ja kiinnityimme erittäin avuliaiden kollegojen avutuksella keskelle Papeeten kaupunkia sijaitseville ponttonilaitureille, missä pitkästä aikaa saamme maasähköä ja makeaa vettä. Pian pääsemme Papeeten Carrefour-supermarketin notkuvien herkkuhyllyjen ääreen!

MERELLÄ 9.-11.7.2011 HIVA OA - TAHITI

2011-07-12T12:25:00.001-07:00

Päivitysaika: 17.00 (GMT 02.30). Sijainti: 14 astetta 44,1'S , 146 astetta 06,2'W. Ilma aurinkoinen, tuuli SE 0-1 m/s. Matkaa jäljellä Tahitille 262Nm (485km).

Enää ei keikuta – nyt lillutaan tyynessä! Tuuli loppui lauantai-iltana ja sen jälkeen olemme kärsineet lähes tuulettomista vuorokausista. Arviomme tämän legin kestosta heittää häränpyllyä. Ensimmäiset vuorokaudet menivät yli 120 Nm vauhtia, viimeisten vuorokausien aikana olemme hädin tuskin ylittäneet 60 Nm vuorokausivauhdin. Hiva Oan ankkurilahdella toimineen erinomaisen internetin avulla tarkistimme sääennusteen ennen lähtöä. Ennuste on pitänyt hyvin paikkansa. Jonkinmoinen, vajaan solmun virta, kuljettaa meitä sentään oikeaan suuntaan. Olemme Tuamotu-atollien välisellä merialueella Manihi ja Tenukupara –atollien kohdalla. Loppumatkaahan tässä tehdään, kun puoliväli on jo kaukana takana.

Kippari yövuorossaan havaitsi lauantain aamuyön tunteina purjeveneen paapuurin puolella takana. Purjeet näkyivät koko päivän horisontissa, kunnes illan hämärtyessä katosivat. Muuta liikennettä ei ole näkynyt. Lentokalatkaan eivät tykkää liidellä tyynellä kelillä. Yövuoroja vaivaa yleensä sadekuurot, mutta nyt on ollut kaksi yötä täysin sateetonta.

Kalastusta on jatkettu vieheellä, joka oli kaupasta ostettu puolivalmis versio. Ari rakensi siitä oman mielensä mukaisen. Silloin, kun vielä tuuli, kala nappasi vieheeseen neljä kertaa, mutta pääsi irti. Johtopäätös: Vieheessä oli liian pieni koukku. Kalastus, niin kuin elämäkin, on kompromisseja. Vieheeseen oli vaihdettava isompi koukku, mutta sen uintiominaisuudet kärsivät. Viehettä on kyllä uitettu meressä, mutta eivät ne kalat kiinnostu apaattisesta saaliista, vauhtia pitäisi olla enemmän.

Ensimmäiset banaanit ovat alkaneet kypsyä, varsinkin Ari yrittää pysyä tahdissa ja on popsinut niitä ahkerasti. Banaanit ovat kooltaan pieniä, mutta maku on aromikas. Niitä syödään Seilissä aamupalalla, välipalaksi ja jälkiruuaksi. Seilin musiikkikokoelmaan ei taida kuulua biisiä 'Pistetään, pistetään banaania poskeen…'. Se sopisi nyt hyväksi taustamusiikiksi.

Seilissä on tehty sisäsiivous ja järjestelty vähän paikkoja sekä avotilan tiikkosien puhdistus on jatkunut. Nyt ei ole siinä mielessä olosuhteissa valittamista, kaikenlainen puuhastelu on hyvää ajankulua, kun melkein paikalleen jumittuneelle olotilalle ei voi mitään. Toivottavasti seuraavassa blogipäivityksessä voimme kertoa vähän paremmasta etenemisestä.

MERELLÄ 6.-8.7.2011 HIVA OA - TAHITI

2011-07-09T13:21:00.001-07:00

Päivitysaika: 17.00 (GMT 02.30). Sijainti: 12 astetta 25,0'S , 142 astetta 43,4'W. Ilma aurinkoinen, tuuli SE 6-7m/s. Matkaa jäljellä Tahitille 502Nm (930km), kokonaismatka 785Nm (1454km).

Luotimme läheiseen Mobilin huoltoasemaan lähtöpäivänä tuoreiden leipien suhteen. Mitenkäs siinä sitten niin kävikään, että sinä aamuna Mobil ei saanut tuoreita leipiä. Jouduimme vielä tekemään edestakaisen matkan Atuonaan leipien takia.

Aika tarkkaan puolenpäivän aikaan starttasimme Tahuku-lahdelta. Peräankkuria saatiin oikein houkutella ylös, keula-ankkuri irtosi paljon helpommin. Tahuku-lahti osoittautui lopulta aika rauhattomaksi ja vähän stressaavaksikin ankkuripaikaksi. Ankkurissa oli aina reilut toista kymmentä venettä aika ahtaasti ja lahden virtaukset, vuorovedet, mainingit, tuulet ja ties mitkä veden oikut liikuttivat veneitä välillä kovinkin lähelle toisiaan kaksista ankkureista huolimatta.

Päästyämme ankkurointilahdelta ulos kävi merellä korkea vasta-aallokko, jossa tuntui kuin melkein kaikki tavarat olisivat löytäneet uudet paikat. Moottoroimme tämän hankalimman vaiheen noin 3 mailin verran. Sen jälkeen nostimme purjeet ja sammutimme moottorin. Koko ajan purjehdus on ollut valitettavan keikuttavaa, mutta onneksi matka on kuitenkin joutunut yli 5 mailin keskinopeudella. Keikutuksessa ei ole oikein mikään huvittanut ja ruuatkin on tehty helpoimman kaavan mukaan. Edelleenkin teemme ruokaa säilykkeistä. Vähän väriä lautaselle saimme Hiva Oasta tuoreiden vihannesten muodossa. Mustekalamainen olomuoto olisi paras Seilin sisätiloissa; olisi enemmän raajoja ja hyvä pito.

Valtameri kehittää aina joskus vielä isomman aallon, joka pyyhkäisee satoja litroja suolaista vettä Seilin kannen yli. Siksi kansiluukut on syytä pitää visusti kiinni, vaikka ilmanvaihto sisätiloissa olisi joskus tarpeen. Seilin kansi oli Hiva Oaan saavuttaessa aivan valkoisen suolan peitossa. Siellä monet sadekuurot tekivät hyvää makeavesihuuhtelua. Sadekuuroja on ollut täällä merelläkin ihan joka yö ja yöt ovat olleet suhteellisen kylmiä. Yhden ison aallon keikautuksessa irtosi ruorin takana olevan ohjaajan tuoli. Se oli kyllä vähän heilunut aiemmin ja Ari oli päättänyt tutkia asiaa seuraavan kerran päivänvalossa. No, nyt se laitettiin sitten paikalleen päivänvalossa seuraavana aamuna.

Vain kerran olemme nähneet saarten välillä liikennöivän ATR-lentokoneen. Muuten olemme taas ypöyksin lentokalaparvien kanssa.

HIVA OA, MARQUESAS, RANSKAN POLYNESIA 28.6.-6.7.2011

2011-07-05T22:37:00.000-07:00

Saapuessamme tänne Tahuku-lahden suhteellisen ahtaalle ankkurointialueelle sieraimiin tuli jostain ihana tuoksu. Tältäkö paratiisisaari tuoksuu? Lahdella on koko ajan toistakymmentä purjevenettä, joilla on molemmat ankkurit vedessä. Lahdella vallitseva maininki ja vuorovesi sekä keikuttavat että siirtävät veneitä välillä hyvinkin lähelle toisiaan. Olisihan täällä enemmänkin tilaa, mutta ainakin puolet alueesta on varattu laiturin laivaliikenteelle. Meilläkin on omakohtainen kokemus, kun saaria kiertävä Aranui III yhtenä aamuyönä saapui ja manöveroi hyvin läheltä Seiliä, kun olimme ankkuroituneet aivan ankkurointirajan tuntumaan. Laiva käy täällä kaksi kertaa kuukaudessa ja tuo tavaraa ja matkailijoita saarelle.

Lisäksi tankkilaiva käy aina joskus. Sitä odotetaan saapuvaksi meidän lähtöpäivän jälkeisenä perjantaina. Bensa on ollut loppu huoltoasemalta jo joitakin päiviä. Laiva-aikataulut sanelevat jossain määrin saaren elämää juuri tavaratoimitusten ja ihmisten liikkumisen suhteen ja laivojen saapuminen on merkittävä asia saarella.

Meidän jollassa on se vuoto ja olemme pitäneet pumppua mukana koko ajan. Jolla ei ole tehty soutamista varten. Kumiveneen hankainsysteemin luoja ei ole koskaan tainnut kuullakaan soutamisesta saati sitten itse soutanut. Soutaessa ei saa mitään voimaa vaikka miten käyttäisi airoja. Sitten keksimme, että melomme molemmat jollan molemmin puolin ja se on osoittautunut kaikkein helpoimmaksi ja joutuisammaksi keinoksi liikkua. Kivikkoisessa rannassa olemme kantaneet jollan monta metriä vedenrajasta. Käy ihan kuntoilusta. Siitä puheen ollen tämä Hiva Oa oli varsinainen kuntokuuri 28 purjehduspäivän jälkeen. Atuonan kaupunkiin on matkaa noin 3 kilometriä ihan hyvää ylä- ja alamäkeä. Melkein joka päivä olemme kävelleet sinne edestakaisin. Siellä on kaikki palvelut ja kaupat.

Atuonasta saimme ihanaa tuoretta ranskalaista patonkia, rouheleipää ja erilaisia juustoja ja pateita. Olemme todella herkutelleet niillä, kun emme kunnolla edes muista, milloin olemme maistaneet esim. kunnollista emmentaljuustoa. Tässä rannassa on Mobil-huoltoasema, mistä myös saa tuoretta patonkia, kaikenlaista purkkiruokaa sekä mm. tuoreita ananaksia. Ruokapuolen tarjonta on selvästi tehty purjehtijoita varten.

Täällä Tahuku-lahdella ja Atuonassa meitä ympäröi joka puolelta korkeat vuoret, joiden yllä useimmiten roikkuu pilviä. Aika usein jonkunmoinen sadekuuro ripsauttaa vettä, mutta se ei haittaa, kun on niin lämmin. Eikä tämä paratiisimainen luonto säilyisi ilman lämpöä ja kosteutta. Maisemat ja luonto ovat kerrassaan mykistävät.

Ihmiset kohteliaita ja hymyileviä, edes postitoimiston jatkuva jonottaminen ei hyydytä hymyä. Kukka korvan takana ja lei kaulassa yksi ainut postivirkailija yrittää omaan tahtiinsa palvella, mutta jonot vaan kasvavat. Täällä kukka kuuluu varsinkin naisten korvan taakse, miehilläkin kukan näkee joskus. Enemmän miehillä on kuitenkin taidokkaita tatuointeja, joiden aiheet useimmiten ovat hyvin perinteisiä polynesialaisia.

Siisteys täällä on silmiinpistävää, ihmiset pitävät elinympäristönsä puhtaana ja istuttavat tietenkin kukkivia kasveja ympäriinsä, kun haluavat nähdä kauneutta ympärillään. Ja mikäs on istuttaessa – varmaan kaikki, mitä maahan tökkää, alkaa itää ja rehottaa. Oikein kuraisena päivänä jotkut jättävät jopa kenkänsä kaupan ovensuuhun, etteivät likaa kaupan lattioita.

Kieli muuttui espanjan jälkeen ranskaksi eikä yksinkertaisimmatkaan sanat tahdo löytyä muistinsyövereistä, kun espanjankielisillä alueilla on tullut vietettyä niin pitkän aikaa. Täällä toisella puolella maailmaa Ranskalla tosiaan on tällainen tyyssija, jonka 1800-luvun lopulla löysi ranskalainen taidemaalari Paul Gauguin ja 1970-luvulla belgialainen taiteilijalahjakkuus Jacques Brel. Molempien muisto elää täällä museoiden muodossa ja molemmat on myös haudattu tänne. Paul Gauguinin hauta tosin on kokenut täydellisen muodonmuutoksen alkuperäisestä. Sitä vähä ihmettelimme, että miksi. Yhtenä hyvin sateisena päivänä vierailimme hautausmaalla. Päivä oli Atuonassa hiljainen ja myöhemmin ilmeni, että se oli autonomian juhlapäivä. Siksi kaikki kaupat, posti ja pankki olivat kiinni. Urheiluhalleilta kuului elämää ja suuntasimme sinne aikamoisia saviteitä pitkin. Onneksi hallin ulkopuolella oli vesihana, missä pystyi pesemään kengät puhtaiksi. Hallissa oli käynnissä naisten ja miesten käsipalloturnaus ja yleisö eli kiihkeästi peleissä mukana.

Rahasta on pakko puhua sen verran, että paratiisisaaren rahat ovat kuin kauniita kuin leikkirahat ja isokokoisia. Valuutta on nimeltään Polynesian frangi ja yhdellä eurolla saa 118 frangia.

Se vähä, mitä olemme ostaneet, on ollut aika kallista. Tuntuu, että koko ajan saa olla automaatilla nostamassa lisää rahaa. Ainoat edulliset kaupat teimme mielestämme hedelmäkauppias Felixin kanssa. Saimme ison Prisma-kassillisen guavoja, käsipallon kokoisia greippejä ja banaanitertun noin 7 eurolla. Greipit ovat oikein meidän makuumme, makeita ja erittäin mehukkaita. Tavalliset, happamat greipit eivät ole koskaan oikein sopineet meidän kummankaan suuhun. Banaaniterttu kiinnitettiin Seilin takakaiteeseen kypsymään. Syömisen kanssa tulee aikanaan kiire, kun ne kaikki kypsyvät miltei yhtä aikaa.

Vuokrasimme maanantaina pienen 4-vetomaasturin, jolla huristelimme saaren melkein kaikki tiet. Täällä nähtävyyksille joutuu ajamaan kapoisia, kivikkoisia ja kuoppaisia kärrypolkuja, jotka kiemurtelevat korkealla vuorten kupeissa, joiden reunoilta yleensä on jyrkkä pudotus valtamereen ja joskus arkeologisia kohteita joutuu etsimään tiettömien taipaleiden takaa.

Kävimme Puamaussa ja todella idyllisessä Hanaiapassa sekä vaatimattomalla Hiva Oan lentokentällä. Päiväämme sävytti erilaiset tiki-tapaamiset. Tiki on polynesialaisten pyhä, ihmishahmoinen kivi- tai puupatsas. Näkemämme tikit ovat vain haalea aavistus Pääsiäissaarten vastaavista, mutta näkemämme ovat kuitenkin Polynesian merkittävimpiä.

Autolla oli hyvä käydä tekemässä erilaiset täydennysostokset seuraavaa legiä varten, jonne suuntaamme keskiviikkona.

Ari on ahertanut Seilin kylkien parissa. Galapagoksella puhdistetut kyljet olivat mitä kamalimman vihreän 'sammaleen' tuhraamat. Sammalosuuden sai jotenkuten muovilastalla irti, mutta valkoiseen kylkeen jäi vihreä väri, mitä ei mukana olevilla aineilla saanut poistettua. Ruostevalumat on nyt myös hoidettu fosforihapolla.

Anne pesi vielä rannassa oleva pyykkipaikalla tärkeimmät pyykit tiistaina. Atuonasta saimme vielä tuoreita vihanneksiakin, joten kaiken pitäisi olla kunnossa keskiviikon starttiin kohti Tahitia. Purjehdus kestänee viikon verran. Yritämme taas tehdä lyhyitä blogipäivityksiä mereltä, jos satelliitit suostuvat yhteistyöhön.

Pitkillä merimatkoilla Seilin jätteet paloitellaan pieniksi paloiksi ja säilötään tyhjentyneisiin vesipulloihin. Nämä roskikset eivät valu eivätkä haise. Kätevää!

KUVIA MERELTÄ 1.6.-28.6.2011 GALAPAGOS-MARQUESAS

2011-07-05T20:32:00.000-07:00

Auringonlaskua saatiin ihailla 27 kertaa ja joka kerta se oli erilainen.

Kyydissämme liftannut lintu (Swallow-tailed Gull) selvisi myöhemmissä tutkimuksissa suomalaiselta nimeltään yölokiksi.

Mahi-mahi perkauspaljussa ja myöhemmin lautasella.

Lentokaloja löytyi kannelta joka ikinen aamu, mutta niitä emme viitsineet edes aamupalaksi syödä.

Kaakkoispasaati tuli koko ajan etelän ja idän väliltä, mutta kaikenlaisia purjekombinaatioita piti matkalla kokeilla.

Kahvimukit tuettuina salongin pöydällä.

Tonnikalalaiva odottelee parvi-ilmoituksia helikopterilta, mutta niin kiire ei kopteripojilla ollut, että eivät olisi ehtineet moikata Seilin porukoita aivan meren pinnan tasalla. Kiva ele keskellä Tyyntä valtamerta.

Ari pesi puhdetyönä makuuhytin maton ja Anne haki tiikkiosista alkuperäisvärejä esiin.

Blogia päivitettiin joka kolmas päivä satelliittien kautta.

28 päivän jälkeen tuli Hiva Oa esiin synkkänä ja pilvien peittämänä.

PERILLÄ 28.6.2011 HIVA OA, MARQUESAS, RANSKAN POLYNESIA

2011-06-29T13:57:00.001-07:00

Viimeiset päivät merellä olivat hyvin vienotuulisia ja yöt melkein tuulettomia. Tuulet siis päättivät puolestamme, ettemme menekään Fatu Hivaan, vaan Hiva Oaan. Olisimme nimittäin saapuneet täysin pimeään aikaan Fatu Hivalle, emmekä enää halunneet jäädä viivyttelemään merelle päästäksemme päiväsaikaan Fatu Hivaan. Muutimme määränpäätä vähän kauemmas Hiva Oaan. Emme ole linjalaiva emmekä risteilyalus, voimme muutella suunnitelmia.

Merellä aurinko alkoi paistaa kuumemmin kuin aiemmin, enteilikö se jo maan läheisyyttä? Hienossa kelissä kippari tutki dinghyä ja paikkasi kaksi selvää reikää. Paikkaaminen jollan omalla setillä ei onnistunut, kun liiman toinen ainesosa oli kuivunut purkin reunoihin. Onneksi varastosta löytyi kontaktiliimaa. Nämä paikkaukset eivät kuitenkaan lopettaneet kaikkia vuotoja. Tarkemman tarkastelun jälkeen huomasimme, että iso vuotokohta on kovan pohjan ja ponttonin välissä. Valitettavasti sitä ei pysty korjaamaan kotikonstein. Nyt on vaan pidettävä pumppua mukana ja pumpattava ilmaa tarvittaessa. Edessähän on vain ankkurointipaikkoja ja dinghy ihan välttämätön.

Anne jatkoi sitlooran tiikkiosien hoitoa. Hyvää ajankulua, ettei rupea turhan aikaisin odottamaan maan näkymistä ja perille saapumista. Viimeiset mailit tuntuvat kuitenkin kaikkein pisimmiltä.

Vihoviimeisenkin vieheen nielaisi joku ahne. Toivottavasti Hiva Oasta saadaan ostettua uusia. Viimeiset perunat syötiin viimeistä edellisenä päivänä, muutama sipuli ja paljon valkosipuleita on vielä varastossa. Muuten tuoretavara on aika tarkkaan käytetty.

Matkalla olemme mietiskelleet vastaavia 3000 merimailin n. 5500 kilometrin yhtäjaksoisia matkoja, mitä olemme tehneet. Mieleen on tullut lento Wien-New York tai Siperian junalla Moskova-Irkutsk. Ihan vertailun vuoksi tutkimme lokikirjasta, että samaan mailimäärään alkumatkasta meiltä kului 4 kuukautta 10 päivää, jolloin olimme Teneriffan Santa Cruzissa. Kaikki on niin suhteellista eikä tällä kuljetulla legillä ole rantautumispaikkoja. Usein tuli myös mieleen entisajan purjehtijat, joilla on varmasti tullut uskonpuute ja kapinamieli nälissään ja janoissaan, kun eivät ole olleet mitenkään varmoja, tuleeko maata vastaan ollenkaan. Monta kertaa kävi myös niin, että ajoivat saarista ohi, kun navigointivälineet ja kartat (jos yleensäkään oli karttaa olemassa) eivät olleet yhtä tarkkoja tämän päivän laitteisiin verrattuna. Nämä Marquesasin saaret ovat sanan mukaisesti hyttysen kakka valtameressä, kun katsoo maailman karttaa. Joistain kartoista ne on jääneet pois mitättömän kokonsa takia.

28.6. klo 06.30 aamun sarastaessa oli ensimmäisen kerran 28 vuorokauteen näkyvissä maata. Hiva Oan mustanpuhuva siluetti erottui tummien pilvien joukosta. Klo 10.05 ankkuri oli laskettu Taahuku Bayn suhteellisen ahtaalle ankkurointilahdelle. Lahdella oli alun toista kymmentä muutakin purjevenettä, joista viisi liehutti keltaista lippua. Varmistettuamme, että ankkuri pitää pumppasimme jollan ja soudimme rantaan, josta suuntasimme Atuonan kaupunkiin, vaikka lepo ja uni olisivat ehkä olleet enemmän paikallaan.

MERELLÄ 22.-24.6.2011 GALAPAGOS-MARQUESAS, RANSKAN POLYNESIA

2011-06-25T12:11:00.001-07:00

Päivitysaika: 15.00 (GMT 23.00). Sijainti: 09 astetta 14,4'S , 133 astetta 07,3'W. Ilma aurinkoinen, tuuli SE 5-6m/s. Matkaa jäljellä Marquesasille 338Nm (626km).

Viime päivät ovat olleet hyvin keikuttavaa menoa. Mitään hommia ei ole hotsittanut tehdä, välillä lukeminenkin on ollut vaikeaa. Korkea ja sekava aallokko panee 20 tonnin Seilinkin keikkumaan ihan kummasti. Hyvän tuulen ansiosta matka on edennyt. Nyt juhannusaattona keikutus vähän tasaantui ja pääsimme nauttimaan kuohujuomalasilliset mitä mainioimmassa säässä. Mistään keskiyön auringosta täällä ei voi puhua, kun viimeistään iltakahdeksalta on säkkipimeää. Yksi niitä reissun poikkeavuuksia kotimaahan verrattuna, kun Suomessa kesäaikaan on aina niin valoisaa. Anne paistoi taas sämpylöitä, kun keli vähän parani. Teimme pikkusiivouksia ja pöytään vaihdettiin puhdas liina juhannusaaton kunniaksi. Mietimme, että viime juhannus vierähti New York Cityssä, edellinen Visbyssä ja sitä edellinen Viron Kihnussa. NYC:ssä ei juhannuksesta ollut tietoakaan, sen sijaan Visbyn periruotsalainen juhannus on jäänyt mieleen mukavana muistona samoin kuin Kihnu-saaren perinteinen juhla kansallispukuisine naisineen ja venekokkoineen. Tänä vuonna olemme näköjään merellä kaikki suomalaiset juhlat: pääsiäisen, vapun ja nyt juhannuksen. Jäävät nekin omina erikoisuuksinaan varmasti mieleen.

Onkeen kävi taas mahi-mahi ja söimme sen tällä kertaa skoonenperunoiden kera. Perunavarastomme pohja alkaa häämöttää. Se on niin hyvää perusruokaa, mistä saa tehtyä monenlaista. Tämän havaitsimme jo parikymmentä vuotta sitten Karhunkierroksella Kuusamossa. Kaikki muut olivat samaa mieltä perunoista, paitsi se, jonka repussa ne matkasivat.

Annelta lähti paikka hampaasta ihan ilman mitään ennakkoilmoitusta. Ei tarvinnut miettiä purukumipaikkausta, sillä Seilin matka-apteekista löytyi tilapäispaikka-ainetta, joka toimii väliaikaisratkaisuna. Sormituntumalla tehty paikkaus onnistui ja jälki on melkein ammattimaista; kaikki terävät kulmat on peitossa ja purentakin ihan OK. Saa sitten nähdä, mistä löydämme oikean hammaslääkärin.

Ihan oikea näköhavainto saatiin juhannusaattoaamuna klo 05.56 94-metrisestä lastialuksesta, Hatsukarista, joka sivuutti meidät perän puolelta 6,15 mailin etäisyydellä suuntaan 179 astetta ja nopeudella 11,2 solmua. Ensin SeaMe piippasi ja loput tiedot nähtiin AIS:sta, ennen kuin laiva pystyttiin näkemään omin silmin. Kahteen viikkoon ensimmäinen näköhavainto muusta liikenteestä.

OIKEIN M UKAVAA JUHANNUSTA KAIKILLE BLOGIMME LUKIJOILLE!

MERELLÄ 22.-24.6.2011 GALAPAGOS-MARQUESAS, RANSKAN POLYNESIA

2011-06-25T11:56:00.001-07:00

Päivitysaika: 15.00 (GMT 23.00). Sijainti: 09 astetta 14,4' , 133 astetta 07,3'W. Ilma aurinkoinen, tuuli SE 5-6m/s. Matkaa jäljellä Marquesasille 338Nm (626km).

OIKEIN M UKAVAA JUHANNUSTA KAIKILLE BLOGIMME LUKIJOILLE!

MERELLÄ 19.-21.6.2011 GALAPAGOS-MARQUESAS, RANSKAN POLYNESIA

2011-06-22T11:58:00.001-07:00

Päivitysaika: 15.00 (GMT 23.00). Sijainti: 08 astetta 11,4' , 127 astetta 04,8'W. Ilma puolipilvinen, tuuli SE 9-10m/s. Matkaa jäljellä Marquesasille 701Nm (1298km).

Jäljellä oleva matka maileissa kirjoitetaan jo kolmella numerolla, matka on siis edennyt. Viimeistä kolmea päivää on leimannut sadekuurot, pilvisyys ja välillä myrskylukemiin nousseet tuulenpuuskat. Sunnuntai oli näistä kaikkein ikävin, kun vähän väliä vielä satoi. Muutenkin päivä oli kovatuulinen ihan iltaan asti, jolloin normaalin tarkistuskierroksen yhteydessä kippari huomasi, että dinghy eli jolla roikkui partaan yli. Ihmetyksemme oli suuri, kun emme olleet kuulleet mitään normaalista poikkeavaa ääntä. Ilmeisesti jolla oli pitänyt samanlaisen tömähdyksen kuin isot aallot aina silloin tällöin törmätessään Seilin kylkeen. Oli tietysti jo iltapimeä ja kova tuuli. Eihän se jolla muuten kannelta olisi lentänytkään. Ilmeisesti iso aalto ja tuuli yhdessä olivat olleet asialla. Ihan helposti jolla ei olisi karannut, kun se on ketjulla ja lukolla kiinni ison maston ympärillä ja kiinnitysköydellä kiinni Seilin etuknaapissa. Aika onneton näky jollan holtiton keikkuminen Seilin kyljessä. Kippari lähti tutkimaan kannelle kansivalon loisteessa, josko mastolta löytyisi vapaata nostinta. Sellainen löytyi ja vinssin avulla jolla pikkuhiljaa alkoi nousta ylös. Siinä se liehui tuulessa puolityhjänä kuin märkä rätti, vaikka painoa on useita kymmeniä kiloja. Jolla saatiin onnellisesti kannelle ja kiinnitettiin vielä yksillä lisäköysillä paikalleen. Kunhan merenkäynti vähän tasaantuu, tutkimme, miksi ilma on karannut jollan etupäästä.

Toistaiseksi meno on ollut sen verran keikkuvaa, että mitkään puhdetyöt eivät ole oikein onnistuneet. Lukeminen on ollut oikeastaan ainoa ajanviete. Anne sai loppuun My Father's lsland –kirjan, joka kertoi Galapagokselta. Ari luki kirjan jo aiemmin. Kirjaa oli mukava lukea, kun kaikki siinä mainitut paikat ja luonto olivat tuttuja. Hauskaa oli huomata, että kirjan kirjoittaja kuuli darwinsirkkujen laulun samalla tavalla kuin Anne:' T-shirt, T-shirt, T-shirt'. Kirjassa jäi vaivaamaan isän mitätön rooli, ehkä saari oli isälle enemmän haavepaikka kuin asuinpaikka. Ari on lueskellut Ranskan Polynesian opaskirjoja ym. aiheeseen liittyvää.

Kalastukseen tarvittavat uistimet alkavat loppua, sillä useana päivänä on kelattu pelkkä siima sisään. Teräslangasta olevat perukkeet on puraistu poikki. Liikkeellä ovat olleet hyvin terävähampaiset kalat (hait), joille melkoisella varmuudella on odotettavissa vatsanpuruja. Maanantaina tunnin väsytyksen jälkeen Arilla oli jo uimatason kohdalla edelleenkin hyvin taistelutahtoinen n. 20-kiloinen kala. Niinhän siinä sitten kävi, että Arin yrittäessä kalakoukulla kalan leukaperiin se sai riuhtaistua itsensä irti, tosin viehe suussa. Siinä meni meiltä hyvä sushikala, raita- eli juovamarliini. Seilin kalakirjasta olemme aika hyvin löytäneet pyytämillemme kaloille nimen.

Nopeutemme on ollut nyt 5-6 solmua ja sen verran tuulista ulkona, että olemme siirtyneet syömään sisätiloihin. Verrattomia ovat nuo liukuesteliinat ja erinäiset muut 'mustekalat', joilla saa ruokailuvälineet ja mukit pysymään paikoillaan. Myöskään ruuanlaitosta ei tulisi mitään ilman liukuesteitä.

Otsalamppu on alkanut oikkuilla. Katkaisimesta se ei syty, vaikka kuinka renkkaisi. Kuitenkin monena iltana olemme huomanneet, että yhdessä laatikossa on valo ja siellä se otsalamppu palaa? Kait tämä kosteus ja suolaisuus ovat tehneet tehtäväänsä. Otsalamput on lisätty puutelistaan, kunhan päästään ihmistenilmoille.

MERELLÄ 16.-18.6.2011 GALAPAGOS-MARQUESAS, RANSKAN POLYNESIA

2011-06-19T11:55:00.001-07:00

Päivitysaika: 15.00 (GMT 23.00). Sijainti: 06 astetta 57,9' , 120 astetta 52,8'W. Ilma aurinkoinen, tuuli SE 3-4m/s. Matkaa jäljellä Marquesasille 1077Nm (1995km).

Jo kaksi kertaa olemme ylittäneet aikavyöhykkeen ja siirtäneet kellon viisareita taaksepäin. Nyt aikaero Suomeen on 11 tuntia. Aikavyöhykkeiden ylitys kertonee omalta osaltaan siitä, miten pitkä matka tämä Galapagos-Marquesas on ja vieläkin ollaan yli 1000Nm (melkein 2000km) määränpäästä.

Viimeiset päivät ovat olleet suhteellisen heikkotuulisia ja myötätuulessa on viritelty purjeita ahkerasti. Öisin tuulet ovat loppuneet jopa 10 tunniksi. Sanomattakin on selvää, ettei matka silloin ole juurikaan edennyt. Silti olemme saavuttaneet yli sadan mailin vuorokausimatkat, mitä on pidettävä oikein tyydyttävänä. Säät ovat olleet vaihtelevia ja tummiin pilviin olemme varautuneet kunnioittavasti pienentämällä purjeita. Tummat pilvet sadekuuroineen tuovat usein aika kovia hiivareita. Yöllähän niitä ei erota, mutta silloin kuljemmekin pienennetyin purjein. Ilmanalassa on tapahtunut selvä muutos. Aurinko paistaa enemmän ja ilta-/yökosteus on vähentynyt merkittävästi tehden illat ja yöt vähän lämpimimmiksi. Perjantai oli hieno, aurinkoinen purjehduspäivä.

Perjantaiyönä klo 01.06 meidät ohitti tuntematon alus keulan puolelta 16,2Nm etäisyydellä ajaen suuntaan 59 astetta, nopeudella 16,8 solmua. SeaMe hälytti ensin siitä. Myöhemmin tiedot selvisivät AIS:sta. Harmi vain, ettei siellä näkynyt laivan nimeä eikä määränpäätä. Se olikin sitten ainut havainto eikä sekään mikään näköhavainto. Hyvin isseksemme ja yssiksemme olemme liikenteessä. Iltaisin ja öisin olemme voineet nauttia täysikuun loistosta ja äärettömän upeasta tähtitaivaasta. Vielä, kun muistaisimme sanat tangoihin Täysikuu ja Tähdet meren yllä, niin voisimme itsellemmekin yllätykseksi laulaa luikauttaa.

Kippari sai ihan mukavan kokoisen mahi-mahin ja menukin sen osalta oli jo suunniteltu valmiiksi. Niin onnettomasti kuitenkin kävi, että mahi-mahi huuhteluvaiheessa ja täysin perattuna lipsahti mereen, niin jäi kala-ateria nauttimatta. Sen jälkeen onkin ollut vähän hiljaisempaa kalarintamalla; jotain näykkimistä on ollut, kun uksi uistinkin hävisi. Nyt uudet uistimet uivat ja toivotaan parasta.

Anne on jatkanut sisätilojen siivousta, keikutuskin aina välillä unohtuu siinä siivousinnon vallassa. Nostimme tänään kaikki sohvan irto-osat ulkoilmaan ja Ari hakkasi mattopiiskalla pölyt pois merituulessa.

Ajatukset väkisinkin siirtyvät pikkuhiljaa Marquesasiin. Olemme lukeneet erinäisiä oppaita ja kippari kaivoi useamman kymmenen kilon arkistostaan aluetta koskevat paperikartat esiin.

MERELLÄ 13.-15.6.2011 GALAPAGOS-MARQUESAS, RANSKAN POLYNESIA

2011-06-16T10:58:00.001-07:00

Päivitysaika: 16.00 (GMT 23.00). Sijainti: 05 astetta 59,4'S, 115 astetta 20,5'W. Ilma aurinkoinen, tuuli SE 5-6m/s. Matkaa jäljellä Marquesasille 1412Nm (2615km).

Blogipäivitykset pitävät meitä jännityksessä joka kerran. Toistaiseksi yksikään ei ole hävinnyt bittitaivaaseen, vaan on ihan oikeasti välittynyt taivaalla olevien satelliittin kautta internettiin. Kyllä on ihmeellistä tämä nykytekniikka.

Maanantai oli hieno purjehduspäivä 10-11 m/s SE-tuuli kuljetti meitä. Sitten puolenyön aikaan tuuli loppui ja virisi uudelleen vasta tiistaiaamun sarastaessa. Ihan samanlainen ilmiö vaivasi seuraavinakin öinä, podimme jopa 10 tuntia tuulettomuutta. Siinä täydenkuun loisteessa oli vaan odoteltava, jospa tuulenhenki kävisi toimettomiin purjeisiin, jotka lonksuivat mainingin tahdissa. Aika turhauttavia öitä. Päivät eivät ole juurikaan olleet tuuliltaan parempia, ailahteleva vieno tuuli parhaimmillaan ehkä 5m/s. Matka on kuitenkin joutunut joka vuorokausi yli 100 mailia, mikä on oikein tyydyttävä vauhti näissä oloissa. Kaksi päivää on ollut melkoista purjeiden säätöä eikä hyvää asetusta ole tahtonut löytyä.

Mitään eikä ketään ole näkynyt kolmeen päivään. Ainoastaan lentokalaparvet liitelevät ja joku kala eksyy aina yön pimeydessä Seilinkin kannelle. Usein löydämme niitä päivänvalossa kovaksi koppuraksi kuivuneina. SeaMe sen paremmin kuin AIS:kaan eivät ole havainneet kauempanakaan kulkevaa liikennettä.

Tuore leipä on loppunut jo aikoja sitten. Anne leipoi sämpylöitä yhtenä päivänä ja kyllä ne lämpimät sämpylät niin herkullisilta maistuivatkin. Eilen illalla syötiin iltateellä viimeiset. Purkkisäilykkeistä on tehty erilaisia ruokia joka päivä, ellei olla saatu kalaa. Kyllä niistäkin ihan hyvää ja vaihtelevaa ruokaa saa, mutta Annea huolestuttaa ruuan rasvaprosentti. Tosin sen asian suhteen ei voi ruveta nirsoilemaan.

Tiistai 14.6. oli sen verran merkittävä päivä meille, että poksautimme piccolo-pullon kuohuviiniä. Oli kulunut tasan 2 vuotta siitä, kun jätimme Lauttasaaren ja Suomen maisemat. Noin 12.000Nm (22.200km) on takana purjehdusta, aika monta tuhatta maamailia autoiltuna ja lentomailejakin jokunen tuhat. Reissattu on niin kuin oli tarkoituskin. Onneksi on blogi, jossa asiat ovat 'muistissa'. Toinenkin juhlistuksen aihe oli samaan aikaan, kun saavutimme matkallisesti Galapagoksen ja Marquesasin puolivälin. Tästedes olemme sitten loppumatkalla Marquesasille, tosin pitkällä sellaisella.

MERELLÄ 10.-12.6.2011 GALAPAGOS-MARQUESAS, RANSKAN POLYNESIA

2011-06-13T12:15:00.001-07:00

Päivitysaika: 16.00 (GMT 24.00). Sijainti: 04 astetta 52,3'S, 109 astetta 20,9'W. Ilma aurinkoinen, tuuli SE 5-6m/s. Matkaa jäljellä Marquesasille 1778Nm (3293km).

Perjantaina aamuyöllä oli ensimmäinen laivahavainto 10 päivään, kun 73-metrinen kalastusalus La Pena ohitti keulan puolelta 2 mailin päästä suuntaan 169 astetta. Sama 'kelluva kalatehdas' ilmestyi päivänvalossa ja sivuutti taas meidät, mutta nyt vain 100 metrin etäisyydeltä Jostain kummasta ilmestyi myös keltainen helikopteri, vaikka lähimpään saareen on noin 1000Nm (n. 1900km). La Pena ilmeisesti pyöri jossain vielä seuraavankin yön, koska SeaMe piippasi melkein koko yön.

Joka kerran, kun olemme halunneet kalaa, sitä on myös tullut. Perjantaina aamupalalla ollessamme mahi-mahi oli aamusyönnillä. Tällä kertaa kokeilimme pahanmakuista rommia kalan tainnutukseen ja tepsihän se. Kala muuttui elottomaksi ja kalpeaksi hetkessä. Taitaa jäädä kalapappi virkaa vaille. Kun kalamerkki ei vaihdu, ollaan yritetty vaihdella valmistustapoja. Nyt Seilin kokki valmisti mahi-mahia tomaatti-sipulikastikkeessa.

Purjehduksellisesti päivä meni hienosti 6-8m/s SE-tuulessa ja iltapäivällä totesimme tehneemme uuden vuorokausiennätyksen 151Nm (280km). Eihän tässä mitään ennätyksiä jahdata, mutta mukavan päivän päätteeksi on kiva huomata myös matkan joutuneen. Vuorokausimailit ovat keskimäärin vähän yli 130Nm (n. 240km). Lauantaina tuuli pysyi suurin piirtein samoissa lukemissa. Sunnuntaina sen sijaan tuuli oli välillä 10-11m/s ja sai aikaan suhteellisen korkean aallokon. Suunnitellut sisäsiivoukset jäivät keikutuksen takia toiseen päivään, mutta Ari pesi likoamassa olleen makuuhytin maton Seilin kannella, kun aallokko oli vähän vaimeampaa.

Lauantaina koimme todellisen yllätyksen, kun samaa kurssia meitä vastaan lensi helikopteri. Vilkuttelimme Seilistä sille ja hetken kuluttua helikopteri oli aivan Seilin vieressä paikallaan niin, että sen aiheuttama ilmavirta tuntui. Kaksi miestä siellä vilkutteli hymyillen meille ja huomattuaan, että otimme kameran esille kurvasivat vielä toiselle puolelle Seiliä poseeraamaan ihan yhtä matalalla. Oli aika herkistävää nähdä toisia ihmisiä 11 päivään ja tosi kivaa, että tulivat moikkaamaan meitä. Tervehdysten jälkeen pilotit nostivat peukut pystyyn ja helikopteri jatkoi Seilin tulosuuntaan. Helikopterissa oli Panaman lippu, mutta ihmettelemme edelleenkin, mikä mahtoi olla heidän tehtävänsä ja mistä olivat lähteneet lentoon, kun tuota matkaa minimissään on yli 2000km Galapagokselle, lähimpään rantaan.

Muonaa meillä näyttää riittävän hyvin, mutta riisit loppuivat yllättäen. 2kg:n avaamattomassa riisipussissa oli eloa ja sen sisältö jouduttiin ripottelemaan Pacificiin. Meille tämä ei ole katastrofi. Onhan varastossa perunoita, pastaa, nuudelia ja vaikka mitä muuta. Sen sijaan japanilaiselle purjehtijatuttavallemme, Fujille, riiseistä luopuminen voisi olla aikamoinen ongelma. Hän kertoi syövänsä joka päivä paljon riisiä ja veneessäkin hänellä oli 70kg:n varasto sitä.

Viikonloppu on taas ohi ja arki edessä, 316Nm (585km) lähempänä määränpäätä!

MERELLÄ 10.-12.6.2011 GALAPAGOS-MARQUESAS, RANSKAN POLYNESIA

2011-06-13T12:12:00.001-07:00

Päivitysaika: 16.00 (GMT 24.00). Sijainti: 04 astetta 52,3'S, 109 astetta 20,9'W. Ilma aurinkoinen, tuuli SE 5-6m/s. Matkaa jäljellä Marquesasille 1778Nm (3293km).

Viikonloppu on taas ohi ja arki edessä, 316Nm (585km) lähempänä määränpäätä!

MERELLÄ 10.-12.6.2011 GALAPAGOS-MARQUESAS, RANSKAN POLYNESIA

2011-06-13T12:09:00.001-07:00

Päivitysaika: 16.00 (GMT 24.00). Sijainti: 04 astetta 52,3'S, 109 astetta 20,9'W. Ilma aurinkoinen, tuuli SE 5-6m/s. Matkaa jäljellä Marquesasille 1778Nm (3293km).

Viikonloppu on taas ohi ja arki edessä, 316Nm (585km) lähempänä määränpäätä!

MERELLÄ 7.-9.6.2011 GALAPAGOS-MARQUESAS, RANSKAN POLYNESIA

2011-06-10T09:54:00.001-07:00

Päivitysaika: 17.00 (GMT 24.00). Sijainti: 3 astetta 33,5S, 102 astetta 44,8'W. Ilma puolipilvinen, tuuli SE 12m/s. Matkaa jäljellä Marquesasille 2194Nm (4063km).

Joka yö on satanut, välillä enemmän, välillä vähemmän. Yöt ovat muutenkin hyvin kylmäntuntuisia kosteudesta johtuen. Pitkät housut ja pitkähihaiset huppari-fleeceyhdistelmät ovat olleet ihan välttämättömiä. Päivät ovat miellyttäviä, kun aina käy pieni tuulenvire. Sisätilan lämpö pysyttelee 27-30C asteessa.

Tiistaina aamupäivällä pääsimme purjehtimaan 6-7m/s myötätuulessa purjeet virsarina. Purjeasetus oli kuitenkin purettava iltapäivällä, kun pilvet ja sadekuurot toivat tuulenpuuskia. Tämä päivä oli aika erikoinen siinä mielessä, että kippari näki puolenpäivän aikaan takana styyrpuurin puolella purjeveneen. Olemme jo muutaman päivän miettineet, että varmasti pelästymme, jos jossain näemme veneen tai laivan. Tämä 30-jalkainen katamaraani nähtiin kuitenkin hyvissä ajoin horisontissa. VHF-yhteydellä selvisi, että Gee-nimisellä veneellä oli liikkeellä itävaltalainen yksinpurjehtija matkalla Marqusasille, tarkemman paikan päättää myöhemmin. Myöhemmin iltapäivällä Anne uskoi näkevänsä näkyjä, kun taas horisontissa takana paapuurin puolella näkyi purjevene. No, VHF:llä selvisi, että kyseessä oli 58-jalkainen Beneteau, jonka olimme nähneet Puerto Ayorassa. S/y Legend-veneessä oli kansainvälinen miehistö, italialaisia ja argentiinalaisia. Oli siis ruuhkaa Pacificilla! Jokainen piirtää mahdollisimman suoran reittiviivan Galapagokselta Marquesasille ja niin sitä sitten jossain vaiheessa ollaan valtavalla merellä kolme venettä 5 mailin sisällä. Legendissä kehuivat saaneensa mahi-maheja. Niin kuin mekin taas saimme ja söimme mahi-mahi-fileitä kermakastikkeessa riisin kera.

Keskiviikkona totesimme keskivauhdiksemme n. 90Nm/vrk ja 645Nm/viikko (1195km). Parempikin voisi olla, mutta tuulen armoilla mennään. 5 solmun vauhdilla mentiin koko kyseinen päivä. Illansuussa tulivat sateet, tuuli yltyi ja puuskissa tuulen voimakkuus kasvoi jopa 20 m/s. Puuskaista kovaa tuulta jatkui koko yön ja vauhti oli tietysti sen mukaista. Seili kulki ihan hyvin. Suurin huolemme oli, että kovassa tuulessa ja sen nostattamassa isossa aallokossa, autopilotti jaksaisi toimia. Hyvinhän se jaksoi.

Torstaiaamuna päätimme laskea isopurjeen 1. reiviin ja avasimme genoan. Seilin kulku selvästi parani tällä järjestelyllä. Mukavatuulisen yön ja päivän jälkeen saatoimme todeta tehneemme tämän etapin vuorokausiennätyksen 132Nm (245km). Yritämme purjehtia niin, ettei mitään viritetä äärimmilleen ehkäistäksemme mahdollisia rikkoutumisia ja vaurioita. Siitä huolimatta isopurjeen kikkataljan kiinnitykset ovat alkaneet osoittaa murtumisen merkkejä. Sitä on yritetty nyt tukea kaikilla mahdollisilla konsteilla.

Aikaa olemme kuluttaneet päivittäisillä vuoden 1985 Trivial Pursuit-kysymyksillä (tuttua jo Atlantilta) sekä lukemalla. Ari on jatkanut paksua ruotsinkielistä dekkaria Rött Regn ja Anne My Father's Island –nimistä kirjaa. Se kertoo yhden saksalaisperheen, Angermeyer, tarinaa Galapagokselta. Yhden Angermeyerin mekin tapasimme äitienpäiväillallisella ravintolassa, jonka tämä seuraavan polven edustaja omistaa. Kippari vaihtoi myös karttaplotteriin uuden kortin. Sillä on hyvä seilata vaikka Australiaan asti.

MERELLÄ 4.-6.6.2011 GALAPAGOS-MARQUESAS, RANSKAN POLYNESIA

2011-06-07T09:22:00.001-07:00

Päivitysaika: 17.00 (GMT 24.00). Sijainti: 2 astetta 44,4S, 97 astetta 9,6'W. Ilma puolipilvinen, tuuli SE 2-3m/s. Matkaa jäljellä Marquesasille 2518Nm (4663km).

Jippii! Blogipäivitys mereltä satelliittipuhelimen kautta onnistui. Kovin hennot tuulet ovat olleet vallitsevia ja meno on ollut erilaista säätämistä purjeiden suhteen. Sunnuntai oli ehdottomasti tähän asti hienoin ja nautittavin purjehduspäivä. Matkakin eteni paremmin kuin muina päivinä. Koko päivän vallitsi S8m/s tuuli, kunnes auringon laskiessa leppyi ja palattiin 2-3m/s. Maanantaina alkanut hento, ailahteleva myötätuuli jatkuu ja asettaa omat vaatimuksensa purjesäädöille ja 5 solmun vauhti on aika utopistinen ajatus.

Sunnuntaina vauhdin parantuessa pyydykseen tarttui kivan kokoinen mahi-mahi, josta valmistettiin erinomaiset, voissa paistetut fileet. Hommasimme Espanjasta puolitoista vuotta sitten kumisen, kahvamallisen saavin. Olemme huomanneet, että se on ihan välttämätön ruokakalan perkaamiseen. Kala (no…riippuu tietenkin koosta) mahtuu hyvin siihen, jolloin perkauksen voi suorittaa venettä likaamatta. Hyvin siistiä hommaa. Muuten Seili olisi kuin teurastuksen jäljiltä ja sen peseminen on isompi homma kuin kalan perkaus.

Parina yönä SeaMe teki havaintoja piippaamalla. Ehkä liikkeellä oli taas niitä haineväkalastajia. Mitä pitemmälle ollaan tultu, sitä vähemmän kaikenlaisia havaintoja on. Ainoastaan lentokalaparvet liitelevät tummansininen meren pinnalla. Esimerkiksi yhtään laivaa emme ole kuuden merellä olopäivän aikana havainneet.

Kippari vaihtoi maanantaina generaattorin hihnan ja huomasi samalla, että hihnaa oikeassa tiukkuudessa pitävä pultti oli mennyt poikki. Onneksi on työkaluja, jolla pultin osa saatiin puolen tunnin rassauksen jälkeen pois ja taas kerran ns. miljoonalaatikko puolusti paikkaansa, kun sen aarteistosta löytyi sopiva pultti poikki menneen tilalle.

Aurinko laskee yleensä iltakuuden jälkeen ja nousevan kuun, selällään makaava sirppi antaa mukavaa valoa muuten sysipimeään iltaan ja yöhön.

1.-3.6.2011 MERELLÄ GALAPAGOS - MARQUESAS

2011-06-04T10:09:00.001-07:00

Päivitysaika: 17.00 (GMT 24.00). Sijainti: 1 astetta 45,5S, 93 astetta 0,49'W. Ilma aurinkoinen, tuuli S 2-3m/s. Matkaa jäljellä Marquesasille 2840Nm (5260km).

Pääsimme kuin pääsimmekin lähtemään ahtaalta ja erittäin keikuttavalta ankkuripaikalta Academy-lahdelta, jossa oli koko ajan pienenä pelkona, että ankkurit on ristissä jonkun toisen lähelle ankkuroituneen aluksen kanssa. Peräankkurin köyden olisi pitänyt myös olla ketjua. Se tuli havaittua. Melko tarkkaan puolenpäivän aikaan käynnistimme Seilin moottorin ja nostimme ankkurin. Gato ei tietenkään ehtinyt testata vaihdelaatikkoa, mutta vakuutteli, että varmasti ja totta kai (Seguro, claro!) se toimii. Toimihan se, mutta vain taaksepäin, vaihteensiirtimen asennus oli tietysti pielessä. Onneksi sitä pystyy käyttämään manuaalisesti ja Seilin kippari päätti korjata yksinkertaisen itse väljemmillä vesillä.

Jouduimme ajamaan koneella alkumatkasta noin 9 tuntia vallitsevan vastatuulen (SW7m/s) takia. Reittipisteessä käännyttyämme tuulen suunta muuttui sen verran suotuisammaksi, että pystyimme sammuttamaan moottorin ja jatkamaan purjein. Koko ajan tuuli on ollut äärimmäisen heikko S2-3m/s eikä kunnon purjehduksesta olla vielä päästy nauttimaan. Aluksi tuntui, että liikkeellä oli vain haita ja me, mutta toisena yönä alkoi SeaMe piipata ja Seilin kippari näki kaukaisuudessa punaisen kulkuvalon. Aamun sarastaessa Ari huomasi arvauksensa oikeaksi, siellä meni toinen purjevene, johon otettiin VHF-yhteys. Ilmeni, että vene oli saksalainen s/y Mango lähtenyt San Cristobalilta ja menossa Nuku Hivalle. Olivat juuri onnistuneet saamaan mukavankokoisen mahi-mahin. Muutaman tunnin kuluttua naapurin alumiinivene hävisi moottorilla ajaen näkyvistä ja me seisoimme lähes paikoillaan. Olimme päättäneet, että tällä välillä moottoroimme vain ehdottoman pakon edessä. Saas nähdä kuinka käy.

Meille ei ole kala vielä tärpännyt. Kipparin mielestä vauhti on liian hidas. Sen sijaan Seiliä seurasi puolen tusinaa, isokokoista mahi-mahia. Syvänsinisessä meressä ja auringonpaisteessa mahi-mahin evät hohtivat sähkönsinisinä ja pyrstöevä keltaisena, tosi upeat värit. Kolmannen illan hämärtyessä panimme taas SeaMen päälle ja se alkoi heti piipata. Tähyilimme joka suuntaan ja kaukaisuudessa näimme valonkajastusta. Ilmeisesti haineväkalastajien kyseenalainen ammattikunta oli liikkeellä. Heillä on isompi tukialus, jolta lähdetään pienemmillä veneillä haiden perään. Huonotuurinen hai menettää evänsä, jotka otetaan talteen. Evätön kala palautetaan takaisin mereen. Ehkä haineväsoppa ei olekaan niin suurta herkkua, että sitä kannattaisi syödä.

Perjantaina iltapäivällä Seilin kannelle laskeutui 'lokki' (Swallow-tailed Gull), jonka silmien ympärillä on punainen rengas ja sen räpyläjalat ovat punaiset. Toivomme jossain vaiheessa selvittävämme sen suomenkielisen nimen. Joka tapauksessa lintu on suhteellisen harvinainen ja ainut lokkilintu, joka kalastaa öisin. Niinpä illan pimettyä Seilissä kyyhöttänyt lintu lähti lentoon ilmeisesti kalastamaan. Jostain sille löytyi kaverikin.

Muuten seilauselämä on alkanut asettua uomiinsa. Siivoamalla ja tavaroita järjestämällä Seiliin on yritetty saada kodintuntua remonttien jälkeen. Vaihdoimme Seijan ja Ingvarin kanssa kirjoja. Saimme vaihtokaupassa ruotsinkielisiä kirjoja. Se on ollut aikamoinen haaste, kun olemme viime aikoina tottuneet lukemaan vieraana kielenä vain englantia, esim. yhdyssanojen hahmotukseen meni oma aikansa. Ari sai juuri loppuun ajankohtaistakin ajankohtaisemman Al-Qaidan historiasta kertovan kirjan, jonka mukaan Bin Laden ei juurikaan antanut arvoa ihmishengelle. No, hänenkin elämänsä tuli tiensä päähän vuosien ajojahdin jälkeen. USAn presidentit tarvitsevat näitä ulkopoliittisia 'menestyksiä'. Obaman suosio oli juuri jyrkässä alamäessä sisäpolitiikan takia, varmaan Bin Laden-tapaus nostaa hänet varteenotettavaksi presidenttiehdokkaaksi seuraavalle kaudelle. Anne on lukenut Anna Janssonin dekkaria Pojke försvunnen. Valitettavasti kirjan kaunokirjallinen kuvakieli jäi vähän heikolle ymmärrykselle, mutta juonen seuraaminen ei tuottanut ongelmia. Nyt Arilla on menossa Rött Regn-dekkari. Ruokaa on tehty purkkisäilykkeitä tuunaten, syöty tuoreita vihanneksia ja hedelmiä. Näissä oloissa saa pitää kiirettä noiden tuoreiden kanssa, pilaantuminen alkaa niin nopeasti.

Matkavauhtimme on ollut reilusti alle 100 mailia vuorokaudessa heikkojen tuulten takia. Ennusteet ovat pitäneet paikkansa. Toisaalta eipä olisi tätäkään matkaa tehtynä, jos olisimme jääneet odottamaan parempia tuulia. Matka on niin pitkä, että kaikenlaista keliä siihen varmaan mahtuu. Neptunukselle on tullut tarjottua niin rommiryyppyä kuin kossuakin suotuisien tuulien toivossa – vielä ei ole ihmeempää tapahtunut. Sunnuntaiksi ainakin ennusteet lupasivat vähän parempaa tuulta.

ECUADOR, GALAPAGOS 23.-31.5.2011

2011-05-31T18:07:00.000-07:00

PUERTO AYORA

Galapagoksen suurin asutuskeskus on Puerto Ayora Santa Cruzin saarella. Varmaan kaikki turistit ainakin piipahtavat täällä käydessään Galapagoksella. Paikka on siisti, ihmiset ystävällisiä ja ruoka erinomaista.

Elämänrytmissä vallitsee tietynlainen rauhallisuus ja tuntuu kuin kaikki tuntisivat toisensa.

Monena iltana olemme seuranneet ecuadorilaisten 'kansallispeliä' Ecua-Volleyta aivan taksivenelaitureiden tuntumassa. Peli on ecuadorilainen muunnos lentopallosta. Peliväline on jalkapallo ja peliä pelataan 3-miehisin joukkuein, esim. iskulyönnit eivät kuulu tähän peliin. Paikalliset pelaavat peliä sellaisella tunteella, että oksat pois. Siinä huudetaan kovaäänisesti ja kädet käyvät. Jonkinlainen vedonlyöntikin näyttää kuuluvan kuvaan, kun dollarit vaihtavat omistajaa ennen ja jälkeen pelin. Se on jokailtaista kansanhuvia parhaimmillaan.

Ecuadorissa oli vaalit yhtenä sunnuntaina. Kaikkien oli äänestettävä ja vaalilipuissa esitettiin kymmenisen kysymystä erilaisista yhteisistä asioista, joihin äänestäjän tuli vastata. Maassa halutaan varmistaa, että äänestäjät tulevat vaalipaikoille täysissä sielun ja ruumiin voimissa, niinpä alkoholin myynti oli kielletty koko maassa jo monta päivää ennen vaalipäivää. Ravintolayrittäjät kiersivät tätä kieltoa mm. myymällä olutta isoissa teemukeissa vähän samaan tapaan kuin kieltolain aikana myytiin kovaa teetä. Eipä täällä Puerto Ayorassa näytä mitään alkoholiongelmaa olevan. Miehet kokoontuvat ravintoloihin katsomaan isolta tv-ruudulta futismatsia, mutta ostavat mieluummin tötteröjätskin kuin oluen.

Tuomon edustaman agenttifirman asiakaspurjehtijat olivat meille joko tuttuja ennestään tai tulivat tutuiksi. Amerikkalainen Rio-vene, kipparinaan George ja hänen kaksi amerikkalaista gastiaan olivat saavuttuamme melkein jokapäiväiset juttukaverimme. Ihan ensimmäisen kerran olemme nähneet Rio-veneen St. Lucialla Rodney Bayssa. Se kiinnitti huomiomme, kun oli niin hienossa ja kiiltävässä kunnossa. George sanoikin, että siitä se alamäki ulkonäön suhteen sitten alkoi. Olosuhteet ovat muuttuneet aina vaan kuumemmiksi, kosteammiksi ja suolaisuutta riittää niin vedessä kuin ilmassa. Rio-vene oli ollut puoli vuotta Shelter Bayssakin, mutta näimme sitä aina vain ohimennen emmekä siellä tutustuneet Georgeen ollenkaan. Vähän meitä vanhempi Rio-veneen kippari harrastaa edelleenkin laitesukellusta ja surffausta. Hän kävi useana päivänä gastiensa kanssa ratsastamassa aalloilla ja sukeltelemassa. Iän myötä hän ei enää etsi mitään jättiaaltoja, jotka nuorempana olivat varsinaisia haasteita. Hän asui 20 vuotta Havaijilla, joka on kuuluisa jättiaalloistaan ja on tosisurffaajien mekka.

Täällä Puerto Ayorassa on muutama eurooppalainen suku, jonka nykyiset jäsenet ovat jo monessa polvessa galapagoslaisia. Yksi tällainen suku on Schiess, jonka juuret ovat Sveitsissä. Tuomon työnantaja on yksi Schiesseistä. Samassa pihapiirissä olevan ravintolan omistaa toinen Schiess ja kolmas Schiesskin asuu samassa korttelissa. Hänen tyttärensä valittiin Miss Ecuadoriksi 2011 ja sitä kuulemma juhlittiin saarilla, vaikka normaalisti missikisat eivät ole mikään juttu galapagoslaisille. Miss Ecuadorin, Claudia Schiessin, kuvajulisteita näkyy monen kaupan seinällä ja ikkunassa. Agenttifirman palveluhintaan kuuluivat ilmainen pyykinpesu ja suihku. Molempia käytimme ahkerasti ja oli mukava jättää pyykit narulle kuivumaan.

Seilin kipparin hiukset ja parta alkoivat olla siinä mitassa, että tarvittiin ammattimies siistimään ulkonäköä. Yhdellä päivittäisistä kävelyretkistä tulimme pienen parturin, Javierciton kohdalle ja kysäisimme, oliko heti aikaa. Itse Javiercito oli paikalla ja Ari istuutui parturintuoliin, joka oli varmasti palvellut Javiercitoa koko parturiuran. Hyvin rauhallisilla ja harkituilla liikkeillä hän aloitti työnsä – syytä olikin, kun käytti veistä toisen kurkulla. Javiercito ei ehkä osaisi muotoilla geelitukkaa, mutta parturoinnin ja parranajon hän kyllä hallitsi ja lopputulos oli oikein siisti ja kevensi oloa tässä hiostavassa ilmanalassa.

Kävimme Tortuga Bay Beachin uimarannalla useammankin kerran. Sinne tulee käveltävää 6km yhteensä, mikä vastaa oikein sopivaa kävelylenkkiä. Ihan reippainta tahtia sitä matkaa ei kylläkään pysty tekemään tästä paahtavasta helteestä johtuen. Siellä rannalla puhaltaa kuitenkin aina kiva vilvoittava tuuli.

Päiväntasaajasta olemme maininneet monta kertaa. Konkreettisimmin sen huomaa puolenpäivän aikaan, kun aurinko on zeniitissä. Pitkästäkään miehestä ei juuri jää minkäänlaista varjoa. Täällä vietetään siestaa päivän kuumimpaan aikaan. Monet kaupat ja liikkeet sulkevat ovensa siksi aikaa, tervetullut ja virkistävä tauko lounaaseen ja lepoon. Kahden ruokalajin lounaan pystyy syömään 3,5-4 dollarilla, jos menee paikallisten suosimiin paikkoihin. Hinta saattaa kymmenkertaistua jossain hienossa ravintolassa. Söimme Seijan ja Ingvarin kanssa heidän läksiäisillallisellaan herkullista sushia. Annoksen hinta oli melkein kymmenkertainen halpaan lounaaseen verrattuna, mutta se oli neljälle.

Joka päivä olemme mekin tehneet erilaisia järjestelyjä lähtöä silmällä pitäen. Seilin tankit ovat täynnä polttoainetta ja varakanistereitakin on, myös vesitankit täytettiin ja veneen pohja puhdistettiin. Tämä olosuhde on kerrassaan ihmeellinen, veneen pohjassa on kasvustoa parissa päivässä, ruoste kukkii iloisesti ja homeen kanssakin saa käydä ehkäisevää taistelua.

Puerto Ayoran siisteys on niin silmiinpistävää Panaman Colónin jälkeen, ei roskan roskaa missään. Kierrätysroskiksia on tämän tästä pääkadun varrella. Ihmiset välittävät asuinympäristöstään ja elinoloistaan. He järjestivät mielenilmauksenkin, jolla halusivat kiinnittää pormestarin huomion, että kaikille pitää saada juomakelpoista vettä, kaupunkiin vihreyttä betonin sijaan ja muita viihtyvyyttä lisääviä toimenpiteitä. Kulkueen lopuksi tuli pikkuruinen kuorma-auto kyydissään erilaisia taimia. Kuskina oli tuttu mies, Tuomo, joka halusi kantaa oman kortensa kekoon hyvän asian puolesta.

Galapagos-saarten ollessa laavakivisaaria maatalous kaikissa muodoissaan on hyvin pienimuotoista. Melkein kaikki tarvittava tavara joudutaan tuomaan mantereelta. Puerto Ayoraankin tulee viikoittain rahtilaiva, joka tuo kaikkea mahdollista tarvittavaa tavaraa ja vie mennessään esim. tyhjiä pullokoreja, kierrätyspahvia, tyhjiä kaasupulloja. Mitään varsinaista satamalaituriahan täällä ei ole. Ankkurissa olevan rahtilaivan kuorma puretaan käsipelillä pieniin proomuihin, joilla ne kuljetetaan rantaan. Sitten taas ihmisketju valmiiksi ja proomun purkaus laiturille tai auton lavalle. Kovin alkeellisen näköistä tavarankäsittelyä ja monella saarelaisella vanhemmiten varmoja selkävaivoja. Turistien ajeluttamiseen tarkoitetuissa pienveneissä ei ole hevosvoimissa säästetty. Alla olevan kuvan veneiden yhteenlaskettu moottoriteho on lähes 3000 hevosvoimaa!

Las Grietas on suosittu kohde, korkeiden jyrkänteiden välissä kirkasta, turkoosinväristä vettä ja isoja kaloja. Paikalliset ja turistit vaeltavat sinne innoissaan, vaikka matkaa tulee parisen kilometriä ja loppuosuus on oikeastaan hyppimistä laavakiviltä toiselle. Ihmiset kiipeävät jyrkkiä kallioseiniä ylös ja tekevät näyttäviä uimahyppyjä kielekkeiltä tai huimapäisimmät ihan huipulta, ja vaikeusasteitakin löytyy.

Vaihdelaatikon osat tulivat Suomesta Ecuadoriin muutamassa arkipäivässä, mutta paikallinen byrokratia sai viivytettyä pakettia vielä viikon. DHL:n toimistossa Ari sanoi, että pakettisäkistä tuli mieleen joulupukin kontti ja sama jännitys, tuleeko toivottu paketti vai ei. Jännitys laukesi torstai-iltana. Perjantai olikin sitten yllättäen pyhä ja meiltä jäi monta asiaa hoitamatta. Vierailimme kuitenkin vaihdelaatikon asentajan, Gaton, konepajalla ja hänellä olikin siellä ongelma muutaman pienenpienen laakerin puuttuessa. Ari joutui sanomaan oikein ruman sanan ja kauhuissamme ajattelimme, että kuluu taas 2 viikkoa kalliisiin kuriirilähetyksiin. Gatolla oli kuitenkin yllättäen varastossa vähän käytettyjä vastaavia laakereita, jotka istuivat helposti paikalleen. Tällä kertaa ongelma oli ratkaistu. Huh, mikä helpotus! Perjantaina hoidimme kaikki maasta lähdön muodollisuudet, vaikkemme vielä voineet tietää tarkkaa maasta poistumispäivämäärää. Menettelemme tässä ecuadorilaiseen mañana-tyyliin, maassa maan tavalla.

Vaihdelaatikko saatiin lauantaina tuntien odottelun jälkeen paikalleen. Asentaja tuli pari tuntia myöhässä, yritti laittaa sen paikalleen, kunnes huomasi, ettei 3 miehen voimat riitä. Hän lähti hakemaan apuvoimia maista (=tekosyy). Sillä reissulla viipyi 4 tuntia, eihän kukaan lähtenyt mihinkään veneelle auttamaan, kun tv:stä tuli mestarien liigan loppuottelu ja toisena osapuolena FC Barcelona! Sai tämä meidänkin asentaja hyvän tekosyyn katsoa matsin. Aika epäreilu tempaus, kun yksi hänen kavereistaan istui koko ajan meidän veneessä. Ari joutui lähtemään välillä omille asioilleen. Palatessaan asentaja oli kovin juhlatuulella ja epäili Arin olevan ManU:n kannattajia, kun ei ollut yhtään innoissaan mokomasta matsista. Seilin kippari kuittaili, että Suomen MM-mestaruus jääkiekossa ja voitto Ruotsista on paljon tärkeämpi. Gato oli vähän katsonut ihmeissään – ei taida tuntea koko peliä. Vielä emme tiedä, miten vaihdelaatikko toimii, mutta tästä, kun lähdemme huomaamme sen kyllä. Jos on jotain ongelmaa, käännymme takaisin.

Ruorikoneiston asennus osoittautui sitten kinkkisemmäksi hommaksi kuin alun perin oli ajateltu. Gato olisi voinut tutustua ruorikoneistoon vaihdelaatikon osia odotellessa, mutta sillä tavallahan paikallinen logiikka ei toimi. Lauantai-ilta alkoi jo hämärtää ja hommaa päätettiin jatkaa sunnuntai-aamuna. Ensin konepajan kautta ja sitten Seiliin. Siihen tarvittiin vähintään 3 miestä, kun koneisto on aika raskas ja vene keikkui vinhasti – yhden piti olla sukeltamassa ja varmistamassa, että peräsin on suorassa. Ruorikoneisto ei millään istunut hyvin paikalleen, jotain muutakin vikaa täytyi olla, mutta mitä? Hammasrattaistoon on nyt hitsattu haitat, mutta niiden puuttuminen ei ollutkaan lopullinen syy ruoriohjauksen häviämiseen. Hyvin nopeasti Gato totesi, ettei hän pysty tätä ruorihommaa tekemään ja vaati maksua, vaikka monta hommaa vaihdelaatikon ja muiden sovittujen töiden osalta oli vielä kesken. Nopeutta miehestä löytyy vain silloin, kun pitää tilata venetaksi. Jos hinnoittelisimme odotustunnit samaan tapaan kuin Gato työtunnit, olisimme saamapuolella. Sunnuntai toi meille suuren pettymyksen, joka vei yöunet miltei tyystin.

Maanantaiaamuna Ari oli yhteydessä Tuomoon ja Gato saapui kuin saapuikin parin sukeltajan kanssa, koska epäilivät, että peräsinakseli oli pudonnut alaspäin. Ari oli kuitenkin varma – mittauksien jälkeen, että peräsinakselin yläpäässä oleva tappilaikka oli liukunut alaspäin, jonka johdosta yhteys ruorin ja peräsimen välillä oli kadonnut. Kaikki purettiin ja todettiin, että asia oli kuten Seilin kippari oli ennakoinut. Laikka oli ainoastaan pystykiilan varassa, mutta sokkatappi puuttui kokonaan, jonka johdosta laikka oli liukunut 8 cm alaspäin saattaen Seilin ohjailukyvyttömään tilaan. Karmea unohdus laitteiston edelliseltä asentajalta. Ohjailukyvyn menetys keskellä valtamerta ei kuulu kenenkään toivetilanteisiin. Alla olevassa kuvassa laikka on nostettu oikeaan paikkaan peräsinakselin yläpäähän eli lähes 10 cm ylöspäin.

Hesarissa oli äskettäin juttu, että Brasiliasta on löytynyt heimo, jolla ei ole mitään aikakäsitystä. Tätä latinalaista Amerikkaa monen kuukauden ajan nähneenä ja erinäisiä hommia teettäneenä olisimme pitäneet uutisen arvoisena tietona, että täältä olisi löytynyt heimo, jolla ON aikakäsitys!

Anne on käynyt vihannes- ja hedelmätorilla sekä kaupassa tekemässä ruokahankintoja. Edessä on tähän asti pisin meriosuus 2980 merimailia (n.5500km), Atlantin ylitys oli meillä merkittävästi lyhyempi. Olemme arvioineet sen vievän meiltä 25-30 vuorokautta ja olemme tosi iloisia, jos jo juhannuksen korvilla näemme seuraavan kerran maata, Fatu Hivan, Marquesas-saarilla. Meillä on Seilissä niin paljon purkkisäilykkeitä, että teemme tällä legillä niistä pääsääntöisesti ruokaa. Tuoretavara tuskin säilyy näissä oloissa 2 viikkoa kauempaa. Ehkä kalaonnikin suosii, niin saisimme todella tervetullutta vaihtelua ruokapöytään.

Viime aikoina olemme olosuhteiden pakosta joutuneet tutustumaan perin juurin niihin paikkoihin, joihin olemme rantautuneet. Galapagoksen mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen saaristo ei tehnyt tässä poikkeusta. Aiemmin olemme kirjoittaneet varpusennäköisistä Darwinin peipoista, nimi olisi pitänyt laittaa lainausmerkkeihin, ymmärtääksemme niiden oikea suomenkielinen nimi on darwininsirkut. Lintuja luultiin aikoinaan ensin peipoiksi, mutta myöhemmin niiden huomattiin kuuluvan sirkkujen sukuun. Niin… ja se sininokkainen lintu, joka lennähti yöksi lepäämään Seilin keulaan tullessamme Panamasta tänne oli punajalkasuula (Red-Footed Boobie). Emme missään vaiheessa päässeet sitä niin lähelle, että olisimme nähneet sen hassut, punaiset räpyläjalat.

Starttaamme 1.6. ja pyrimme kirjoittamaan lyhyitä blogipäivityksiä mereltä satelliittipuhelimen kautta. Nythän sen pitäisi toimia. Elleivät blogipäivitykset onnistu, palaamme asiaan noin kuukauden kuluttua. Onnittelemme kaikkia valkolakin saajia ja toivotamme aurinkoista keskikesän juhlaa koti-Suomeen näin etukäteen.

ECUADOR, GALÁPAGOS 1.-22.5.2011

2011-05-22T14:54:00.001-07:00

Piti kirjoittaa tuon toisen a:n päälle painomerkki Galápagos-sanaan, vaikkei se suomenkieliseen sanaan kuulukaan. Nimittäin vain ja ainoastaan englantia puhuville ihmisille tämän saariston nimen lausuminen heille ymmärrettävästi on muodostunut meidän kesken melkein vitsiksi. Jos painotus osuu vähänkään väärään kohtaan, jotkut eivät ymmärrä ollenkaan, mistä on puhe. Eräskin vanhempi rouvashenkilö sanoi, ettei koskaan ole kuullutkaan moisesta paikasta Arin toistettua monta kertaa Galapagos-sanaa eri painotuksin. Ilmeisesti viimeinen painotus meni oikein, koska rouva tokaisi: 'Now we speak English!' (Nyt puhutaan englantia!). Herkempi voisi pahoittaa mielensä moisesta kommentista ja panna suun suppuun englannin osalta.

Aivan päiväntasaajan tuntumassa sijaitseva saaristo löydettiin sattumalta vuonna 1535, kun Panamasta purjehtimaan lähtenyt piispa, Tomás de Berlanga, ajelehti merivirtojen kuljettamana Perun sijasta Galapagokselle. Saarista on saattanut olla aiemminkin tietoa, mutta niistä ei ole säilynyt mitään todistusaineistoa. Kaikkien tänne syystä tai toisesta tulleiden purjelaivojen miehistöt ovat kohdanneet ihmetystä herättäneitä jättiläiskilpikonnia. Niistä saariston nimikin juontuu. 1700-1800 luvuilla saaristoa pitivät tukikohtanaan niin merirosvot kuin valaan- ja hylkeenpyytäjät ja pitkää kotimatkaa varten rahdattiin laivoihin hyvin säilyvää ruokaa eli jättiläiskilpikonnia. Ne saattavat pärjätä jopa vuoden ilman vettä. Tämä verotti jättiläiskilpikonnien herkkää populaatiota jopa sukupuuttoon. Saarille saapuneet ihmiset ovat kaikki ihmetelleet, miten luottavaisia kaikki eläimet olivat, eivät osanneet pelätä ihmistä. Samaa voi sanoa linnuista ja eläimistä tänäkin päivänä. Ihmiset eivät suoranaisesti uhkaa mitään niistä, ainoastaan lisääntyvällä turismilla saattaa olla vaikutusta ekosysteemiin.

Täällä ei kylläkään ole ns. 'tasoitettu' tietä turisteille. Sen lisäksi, että pitää sietää kuumaa, paahtavaa aurinkoa ja kosteaa, hien pintaan nostavaa ilmanalaa, turistilla on syytä olla hyvät jalat. Monet nähtävyydet käydään katsomassa veneillä tai risteilyaluksilla, joille kuljetetaan pienemmillä veneillä. Kipuaminen aluksille rajusti keikkuvista pienistä veneistä vaatii jonkinmoista ketteryyttä, vaikka apua olisikin tarjolla. Mitään varsinaisia laitureita ei ole tällaisiin tarkoituksiin. Jos on kaikkiin näihin valmis, saaret tarjoavat unohtumattomia elämyksiä hyvin monessa muodossa. Varsinainen rantalomakohde tämä ei ole vaikka hienoja hiekkarantoja riittääkin. On niin paljon ainutlaatuista nähtävää, aikaa ei kannata 'tuhlata' rannoilla löhöämiseen, jos tänne asti on tullut.

Charles Darwin taisi nostaa evoluutioteoriallaan saariston kaikkien tuntemaksi. Eri julkaisuissa hänen osuuttaan joko kiitellään tai vähätellään. Hänhän pestautui The Beagle-laivaan vuonna 1835 Englannista ja oli enemmän kiinnostunut geologiasta kuin luonnontieteistä. Vietettyään 5 viikkoa Galapagoksen eri saarilla hänellä oli kerättynä näytteitä, kasveja, lintuja sekä piirroksia yhden lintulajin erilaisista nokista, joita myöhemmin alettiin kutsua Darwinin peipoiksi (Darwin Finches), tavallisen tallaajan silmään ne näyttävät enemmän varpusilta. Hänkin söi ajan tavan mukaan jättiläiskilpikonnien lihaa ravinnokseen ja verotti herkkää luontoa kaivamalla kasvit juurineen, ihan niin kuin me suuriin ikäluokkiin kuuluvat aikoinaan oppikoulussa. Onneksi viime vuosikymmenillä suomalaisessa koululaitoksessa on ymmärretty, että kasvien repiminen juurineen tekee karhunpalveluksen Suomen luonnolle ja nykykoululaiset ovat saaneet suuren helpotuksen kesälomaansa. Kasveja kerätessä aina ei tullut tarkkaan pantua muistiin, mistä ne oli ottanut. Samoin kävi Darwinillekin, hän ei tullut merkinneeksi kaikkea muistiin, miltä saarelta oli mitäkin löytänyt. Inhimillistä, mutta sitä pidetään tietysti tieteellisesti hänen suurimpana mokanaan. Sitä paitsi evoluutioteorian sulattamiseen ja Lajien synty –teoksen julkaisemiseen kului Darwinilta vuosikymmeniä Galapagos-retken jälkeen. Joka tapauksessa täällä Puerto Ayorassa, Santa Cruzin saarella annetaan arvo Darwinille. Täällä on hänen nimeään kantava tutkimuskeskus, jossa tehdään tärkeää työtä esim. kilpikonnien säilyttämiseksi. Siellä pääsee aivan lähelle jättiläiskilpikonnia mm. Lonesome Georgea (tiettävästi maailman suurin kilpikonna), joka on lajinsa ainoa edustaja. Siellä näkee eri saarilla eläviä maaiguaaneja sekä meri-iguaaneja ihan omassa elinympäristössään, jos viitsii kävellä rannalle. Olemme tehneet kävelyretken Darwin Research Centeriin useana päivänä.

Seili saapui Academy-lahdelle Puerto Ayoraan teknisesti tosi vaivaisena. Jouduimme jäämään aika ulos muihin ankkuroituneisiin purjeveneisiin nähden juuri tästä syystä. Lahdelle kävi erittäin suuri ja häiritsevä maininki, joka keikutti venettä niin, että yöunet häiriintyivät ja toisaalta kasvoi huoli ankkurien pitävyydestä. Kaikki kanssapurjehtijat olivat samaa mieltä, etteivät ikinä ole olleet näin rauhattomassa ankkuripaikassa. Sitä paitsi veneelle kulkeminen ja sieltä poistuminen sisälsivät juuri tästä syystä monta vaaranpaikkaa. Ihan ensimmäisenä päivänä osuimme taksiveneeseen ruotsalaisen Christerin kanssa ja hän kertoi, että hänen vaimonsa Ulla oli satuttanut pahasti olkapäänsä juuri taksiveneestä poistuessaan. Taksivene keikkuu tietysti eri tahtiin oman veneen kanssa eikä mitenkään muutamaa kymmentä senttiä, vaan reilun metrin ja samalla usein erkanee veneestä. Poistumisessa täytyy olla nappiajoitus, ettei satu onnettomuutta. Ullalle ei ajoitus ollut onnistunut ja käsi oli paketissa. Kättä hoidettiin ensin täällä Puerto Ayorassa, mutta myöhemmin se jouduttiin leikkaamaan mantereella, koska kaksi lihasta oli repeytynyt. Heiltä kului reilut neljä viikkoa täällä ja Ari kävi auttamassa vieläkin käsi paketissa olevan Ullan veneeseen, kun he lähtivät kohti Marquesas-saaria. Tämän lisäksi ainakin kahdesta veneestä juuri naiset pulahtivat samantapaisissa tilanteissa veteen, missä on omat vaaramomenttinsa, ettei jää veneen alle tai veneiden väliin. Vietimme muutamia öitä paikallisessa, huokeassa hotellissa taataksemme yhtäjaksoisen yöunen. Parin viikon jälkeen Tuomolla oli tieto voimakkaista tuulista ja hän ehdotti, että siirtäisimme Seilin lähemmäs muita. Se toteutettiin kahden taksiveneen avustuksella. Tarkkaa hommaa, kun tilaa on vähän, mutta hyvin onnistui. Kovia tuulia ei tullut Puerto Ayoraan, mutta maininki laski huomattavasti ja veneellä olo muuttui suorastaan mukavaksi. Ankkuripaikkaa vaihtaessamme huomasimme, että peräankkurin köysi oli poikki ja vähää myöhemmin, että Arin kallisarvoisen uistelukelan varmistusnarut olivat poikki ja koko laite poissa. Seilillä oli käynyt varkaita – milloin, se jäi arvoitukseksi. Tuomon mukaan rahtilaivoihin häviää kaikenlaista tavaraa.

Yhden sattumuksen jälkeen Ari sai kapteenin kutsun aamiaiselle redillä olevaan Ecuadorin laivaston koulupurjelaivaan. Muistoksi otettiin valokuva Arista laivan päällystön kanssa ja koululaivan kapteeni Amilcar Villavicencio Palacios luovutti Seilin kapteenille laivan nimikkolippiksen.

Hurth-vaihdelaatikon osia odoteltiin Ecuadorin edustajalta mantereelta; ensin ne olivat matkalla jo heti seuraavana päivänä, sitten alkoi erilaisten kysymysten esittäminen (joka päivä eri kysymys) – epäilyksemme heräsivät ja osuivat lopulta oikeaan. Lähetyksen viimein saavuttua se sisälsi hydraulisen vaihdelaatikon osia, vaikka Seilissä on mekaaninen vaihdelaatikko! Paikallinen edustaja ei siis tiennyt yhtään mitään tai ei välittänyt tyyppimerkinnöistä tai sarjanumeroista, jotka hänelle annoimme. Kului 10 päivää tältä ecuadorilaiselta merkkiedustajalta huomata, ettei hänellä todellakaan ole tarvitsemiamme osia hyllyssä. Latinalaisessa Amerikassa turistina oleminen on ihan kivaa, mutta asioiden hoitaminen melkein mahdotonta. Täällä ihmiset saavat väännettyä yksinkertaisesta asiasta äärettömän mutkikkaan jollain logiikalla, mitä me emme ymmärrä. Osat oli taas tilattava Suomesta, onneksi Ari oli varmuuden vuoksi tehnyt jo etukäteen tiedusteluja osista siellä olevilta luottoihmisiltä. Se, ettei Ecuadorista saada osia, selvisi torstai-iltana, jolloin teimme tilauksen Suomeen. Erinäisistä syistä asian hoito kuitenkin viivästyi niin, ettei DHL ehtinyt noutaa sitä perjantain aikana. Taas mentiin viikonlopun yli, ennen kuin jotain tapahtuisi. 9 tunnin aikaero Suomeen tekee sen, että Suomessa on työpäivä ohi, kun me täällä heräämme. Yritimme soittaa puhelimella yhdestä internet-paikasta, mutta juuri silloin eivät linjat toimineet. Eli sähköposti on melkein ainut tapa kommunikoida, tosin yksisuuntaisesti. Odotimme kiivaasti DHL-seurantanumeroa, mutta sitä ei maanantaina kuulunut. Suomi oli juuri silloin voittanut jääkiekon MM-kultaa – ehkä ilmaveivien heittäminen oli tärkeämpää kuin meidän seurantanumero. Siinä vaan oli se pointti, ettemme voineet tietää, oliko paketti lähtenyt edes maanantainakaan eikä sitä voi mistään kysellä, ellei ole tuota niin tärkeää seurantanumeroa. No, onneksi tiistaina saimme seurantanumeron ja tiedon, että paketti oli matkalla. Viikonloppuun mennessä paketti saavutti jo Ecuadorin mantereen, mutta tullaus vie 4-5 päivää, yli viikonlopun joka tapauksessa.

Olemme olleet paljon tekemisissä jo Shelter Bayssa tapaamiemme Seijan ja Ingvarin kanssa Marieke III-veneestä. Heidän kanssaan nautimme mm. erittäin maukkaan ja kauniisti asetellun äitienpäivän illallismenuun paikallisten mukaan suhteellisen kalliissa saksalaisravintolassa, jonka omistajan juuret ovat Galapagoksella. Omistaja on innokas kertomaan perheensä historiasta ja omasta elämästään, jos yhtään antaa ymmärtää olevansa kiinnostunut asiasta. Me ostimme mm. hänen perheestään kertovan kirjan. Jo aamutuimaan olimme soittaneet lyhyet onnittelupuhelut satelliittipuhelimella omille äideillemme. Ainakin äitienpäivänä voi ylpeillä sillä, että on maailman ihanimman tyttären äiti.

Kaikki Tuomon asiakaspurjehtijat kokoontuvat hänen toimistonsa yhteydessä olevaan ravintolaan juttelemaan ja käyttämään wifiä. Monet australialaiset ovat kertoilleet kotimaastaan ja paikoista, joissa kannattaa käydä. Yksi hollantilainen it-alan tohtori teki meidän läppäriin joitain asetusmuutoksia niin, että satelliittipuhelimen kautta lähetettävät sähköpostiviestit nyt onnistuvat mereltä. Joillain purjehtijoilla on ulkopuolista miehistöä. Yhdestä veneestä sai gastina ollut nuorimies lähdöt, tästä suivaantuneena toinenkin gasti päätti lähteä saman tien. Jäivät tänne Galapagokselle aika puille paljaille, koska olivat aikoneet Australiaan. Muutaman päivän päästä päättivät lentää mantereelle, kun epäilivät, ettei täältä saa enää pestiä purjeveneisiin. Nyt olemme monena päivänä jutelleet japanilaisen yksinpurjehtijan, Fujimori Uratakin kanssa. Hänen Seagull –veneensä on jo kerran kiertänyt maapallon edellisen omistajan kera, nyt on toinen kerta. On ollut todella mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia japanilaisesta elämänmenosta ja kulttuurista. Omien sanojensa mukaan Fuji ei puhunut yhtään englantia lähdettyään Japanista. Etelä-Afrikassa hän kävi 5 päivän englannin kurssin ja nyt englanti sujuu opiskeluaikaan nähden hienosti.

ISABELA

Seilin remonttien ja osien odottelun lomassa olemme käyneet erinäisillä retkillä. Päiväretkellä Isabela-saarelle, jossa näimme paljon hylkeitä ja Galapagoksen pingviinejä. Pingviinit ovat korkeintaan 30cm korkeita eli yllättävän pieniä. Hylkeet ja pingviinit sukeltelivat kilpaa ja näytti siltä kuin olisivat leikkineet keskenään. Kävimme laavasaarella katsomassa meri-iguaaneja ja sen jälkeen snorklailemassa. Siellä sinisilmäiset kalat tulivat ihan maskin viereen ihmettelemään ja välillä näykkivät jaloista. Pienet hylkeet uivat meidän seassa, kun halusivat leikkiä. Villamilissa nauttimamme lounaan jälkeen meitä kuljetettiin katsomaan flamingoja ja taas erilaisia jättiläiskilpikonnia. Retki oli muuten oikein onnistunut, mutta yli 2 tuntia suuntaansa kestänyt merimatka oli hyvin hakkaava ja ikävä, pienessä veneessä kaksi isoa perämoottoria. Retkeläisistä me taisimme olla ainoat, jotka eivät tulleet merikipeiksi.

BALTRA

Santa Cruzin nähtävyydet luolineen, jättiläiskilpikonnineen ja kraatereineen olemme nähneet. Saaren pohjoispuolella oleva Baltran saari kiinnosti meitä, koska siellä on lentokenttä. Lentokenttä on amerikkalaisten peruja 2. maailmansodan ajoilta. Pearl Harborin pommitusten jälkeen amerikkalaiset perustivat ilmapuolustustukikohdan Baltran saarelle. He antoivat paikalle lempinimen The Rock (Kallio), kun koko saari oli pelkkää kiveä. Itse asiassa tukikohdan sotilaallista voimaa ei koskaan tarvittu. Tänä päivänä vaatimaton lentokenttä palvelee Ecuadorin mantereen välistä lentoliikennettä. Lauantaipäivä näytti olevan vilkas turistipäivä, koneita lähti ja saapui. Santa Cruzin ja Baltran välillä on kapea salmi, joka ylitetään kevyttekoisilla, perämoottoreilla varustetuilla vaneriveneillä. Ilmainen bussi Baltrassa kulkee venerannan ja lentokentän väliä. Iguaanit näyttivät olevan isompikokoisia Baltrassa kuin Santa Cruzissa.

SU 1.5.2011 MERELLÄ PANAMA-GALAPAGOS

2011-05-20T08:53:00.000-07:00

Eilisen blogipäivityksen jälkeen Anne näki ensimmäisenä maata; saarten hahmoja näkyi hämärtyvässä kaukaisuudessa. Vielä oli kuitenkin yö matkattavana, ennen kuin olisimme määränpäässämme. Sentään autopilotti on pitänyt kiinni sopimuksestaan ja seurannut piirrettyä reittiviivaa. Kyllähän kokemamme ongelmat vaivaavat unta ja kipparin ajatukset ahkeroivat ankkuroitumisen onnistumisessa, sillä tiesimme, että Academy Bay Puerto Ayoran edustalla on ruuhkainen ja ulapalta rantaa kohti matkaava maininki ei suinkaan helpota kääntymistä ahtaassa tilassa ilman ruoria ja peruutusvaihdetta.

Ari otti yhteyttä Tuomoon pari tuntia ennen saapumistamme. Hän lupasi katsoa valmiiksi riittävän tilavan ankkuripaikan huomioiden rajoituksemme ja tulla taksiveneellä avuksi. Ison purjeen laskimme hyvissä ajoin, mutta genoalla tulimme ankkurointilahdelle uloimpien ankkuroitujen alusten tasalle, ennen kuin käynnistimme kanisterista polttoainetta litkivän moottorin. Ankkurilahti on maininkien vuoksi aika rauhaton ja tuuli painoi rantaa kohden, Seilin tehokas keulapotkuri ei yksinään olisi mitenkään pystynyt kääntämään venettä, vaan taksiveneen työntöapu oli korvaamaton. Melko tarkkaan puolenpäivän aikaan laskimme ankkurimme isojen laivojen väliin ja taksivene vei peräankkurimme sopivaan paikkaan. Tuomo tuli tervehtimään meitä Seiliin ja lupasi hommata viranomaisten tarkastuksen samoin tein, niin kuin sitten tapahtuikin. Tällaisessa tilanteessa on enemmän kuin tervetullutta, että vastassa on maanmies ja sitä kautta helppo kommunikointi.

Agenttimme, Tuomo, antoi lyhyen briiffauksen Puerto Ayorasta ja neuvoi meille hyvän ruokapaikan. Päätimme nauttia hyvän ravintola-aterian kaikkien koettelemustemme jälkeen, vaikka olimmekin aika väsyksissä. Purjehdimme pääsiäisestä vappuun Panamasta Galapagokseen. Näin ilmaistuna aika tuntuu pitkältä, jotakuinkin 10 päivää ja 1000 merimailia (1580km). Ellei lasketa tekniikkaongelmia, matka meni muuten oikein mukavasti. Loppuajasta puhalsivat lannetuulet, purjeet toimivat hienosti, vuorokausi- ja ruokailurytmi löytyivät helposti. Alkumatkasta ei missään nimessä kannata ruveta laskemaan, montako päivää tai mailia on vielä edessä. Kaikista hommaamistamme opuksista päätellen olemme saapuneet yhteen ainutlaatuisimmista maailmankolkista, minkä sanotaan muuttaneen maailman.

LA 30.4.2011 MERELLÄ PANAMA-GALAPAGOS

2011-05-20T08:51:00.000-07:00

Päivitysaika: 17.00 (GMT 23.00). Sijainti: 0 astetta 22,4'S, 89 astetta 23,6'W, ilma aurinkoinen, tuuli S5-7m/s. Matkaa jäljellä Galapagokselle 54 mailia (100km).

Purjetuulet onneksi ovat olleet puolellamme ja matka on joutunut rattoisasti. Päivät ovat olleet ainakin aamupäivisin puolipilvisiä. Ari jatkoi polttoaineen syöttöongelmien tutkimista ja huomasi, että aina isomman mainingin sattuessa polttoaine lopetti virtaamisen myös kanisteriin. Tämä havainto vain vahvisti olettamustamme, että viimeisen tankin polttoainesyötön kytkentöihin on tehty muutoksia koneremontin yhteydessä Joka tapauksessa polttoainehomma oli ratkaistu väliaikaisesti, jotta pääsemme perillä ajamaan ankkurointipaikalle konetta käyttäen.

Tänään aamupalan jälkeen testasimme hetken moottoria. Lyhyen testin jälkeen sammutimme moottorin ja Ari käänsi vaihteen pakkiasentoon, jotta potkuri ei pyörisi purjeilla ajettaessa mukana. Jo äänestä kuului, että peruutusvaihteesta huolimatta potkuri jatkoi pyörimistään kuten vapaalla konsanaan. Taas lattialuukkuja auki ja tutkimaan josko vaijeri oli löystynyt tai irronnut vaihdelaatikon päältä – ei ollut. Sitten vain vaijeri irti vaihtimesta ja vivusta käsin kääntäen pakki päälle. Vipu siirtyi kevyesti peruutusasentoon, mutta mitään muutosta ei tapahtunut – potkuriakseli jatkoi pyörimistään samaan malliin. Vaihdelaatikko oli hajonnut ja olimme menettäneet peruutusvaihteen! Päiväntasaajan ylitys osui vappuaattoon ja meillä oli varattu jääkaapissa kuohuviinipullo sekä vähän muuta ohjelmaa. Päiväntasaaja ylittyi klo 11.10 ilman mitään juhlallisuuksia, Ari ahersi lattialuukkujen alla ja Anne piti vahtia. Neptunukselta oli jäänyt vain kruunu Seiliin, kun ilmeisesti huomasi saattavansa joutua likaisiin hommiin ilmestyessään. Pettymyksemme oli sanoinkuvaamaton vielä tämän viimeisen teknisen murheen ilmaantuessa. Kyllä tässä nyt oli jo ainakin yksi liikaa! Anne joutui tirauttamaan muutaman pettymyksen kyyneleen.

Tilanteen uskomattomuuden todettuamme, joskus alkuiltapäivästä, poksautimme kuohuviinipullon ja pidimme tuumaustauon. Ari päätti soittaa satelliittipuhelimella Galapagoksen agentillemme Tuomolle kertoakseen ongelmistamme ja avuntarpeestamme ankkuroituessamme. Meiltähän puuttui ruoriohjaus ja peruutusvaihde. Molemmat melko tärkeitä ahtaissa manööveritilanteissa. Hän lupasi hoitaa homman, kunhan olemme huomenna yhteyksissä tarkemmasta tuloajasta.

Hyvin alakuloisissa tunnelmissa jatkoimme matkaa. Söimme kinkkukiusausta, johon oli välittynyt kokin mielentila. Parempaakin se olisi voinut olla. Mietimme, ettemme tässä vaiheessa voi tehdä muuta kuin pyrkiä määränpäähän ja katsoa sitten Galapagoksessa, mitä Seilin vioille on tehtävissä.

PE 29.4.2011 MERELLÄ PANAMA-GALAPAGOS

2011-05-20T08:49:00.000-07:00

Päivitysaika: 17.00 (GMT 23.00). Sijainti: 0 astetta 26,6'N, 87 astetta 52,2'W, ilma aurinkoinen, tuuli S5-7m/s. Matkaa jäljellä Galapagokselle 156 mailia (289km).

Nyt ovat tuulet pysyneet mukavina ja matka on edennyt purjein oikein hienosti. Moottoria olemme käynnistäneet vain akkujen lataustarkoituksessa, niin kuin eilen illallakin. Kone kävi ehkä tunnin verran ja yhtäkkiä kierrokset laskivat ja moottori sammui. Taas oli tietysti tulossa pimeä, mutta Arin oli ryhdyttävä etsimään syytä koneen sammumiseen. Kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja käytiin läpi suodattimista polttoaineletkuihin. Kuumassa moottoritilassa oli kuin saunassa. Ari ilmasi dieselmoottorin varmaan kymmenen kertaa, mutta kone kävi vain hetken ja sammui. Puoliyön aikaan pidimme konetta käynnissä ehkä tunnin ja olimme tyytyväisiä, että Arin korjaustoimet olivat tuottaneet tulosta. Sammutimme moottorin ja valmistauduimme tulevaan yöhön.

Tänä aamuna tarvittiin taas moottoria, joka kävi hetken ja sammui. Ilmauksien jälkeen katsoimme kellosta, että moottori kävi aina vain 8 minuuttia. Mielestämme ongelmat alkoivat siinä vaiheessa, kun moottori oli alkanut ottaa polttoainetta alimmasta eli kolmennesta/viimeisestä tankista. Ari oli tarkistanut Andyltä juuri tätä asiaa, että onko polttoaineen syötössä muutettu mitään. Andy oli vastannut, ettei mitään oltu muutettu. Mitä ilmeisimmin kuitenkin jotain vikaa polttoaineen syötössä oli, kun ilmauksen jälkeen järjestelmässä ollut polttoaine käytti konetta sen aikaa, kun sitä siellä riitti. Tänä aamuna samaa vikaa on yritetty selvittää letku kerrallaan, välillä koko salongin lattia on ollut auki ja avotilaan johtavat portaat pois paikaltaan. Jostain selvisi, että tankista ei tule polttoainetta tasaisesti ja se oli selvästi syy moottorin sammumiseen. Taas ilmattiin moottoria moninaisia kertoja. Seilin kipparilla ei ole dieselasentajan pätevyyttä eikä taitoja – oli yritettävä selviytyä tilanteesta järkeilemällä ja ottamalla vanhat keinot käyttöön. Ari imi letkulla tankista polttoainetta kanisteriin ja Seilin polttoaineensyöttö pantiin suoraan kanisterista, kone kävi oikeilla kierroksilla moitteettomasti. Syy oli selvinnyt, mutta edessä on vielä pari päivää Galapagokseen.

Tuumasimme, että tuulien säilyessä samanlaisina, pääsemme hyvin purjeilla perille ja käytämme moottoria vasta, kun suoritamme lopullisen lähestymisen ankkurointipaikalle Puerto Ayoran edustalle. Uusi isopurje on toiminut mainiosti, samoin korjattu genua.

Tänään syötiin päivän pääateriaksi pastaa herkkusienikastikkeessa pussista, höystettynä sipulilla, valkosipulla, tuoreella paprikalla ja purkkikinkulla, porkkanaraastetta vihanneksena ja jälkiruuaksi syötiin omenoita. Päiväntasaajan ylityksen odotuksessa teimme joitain valmisteluita.

TO 28.4.2011 MERELLÄ PANAMA-GALAPAGOS

2011-05-02T15:39:00.001-07:00

Päivitysaika: 17.00 (GMT 23.00). Sijainti: 1 astetta 09,6'N, 86 astetta 27,0'W. Ilma aurinkoinen, tuuli S 5-7m/s. Matkaa jäljellä Galapagokselle 258Nm (478km).

Eilen illalla yhtä matkaa auringonlaskun kanssa loppui tuuli. Ajauduimme virran mukana 7,5 mailia väärään suuntaan reitiltä. Purjeiden lepsuttaessa ja lonksuessa pelkän mainingin tahdissa teimme takapakkia. Kipparin kärsivällisyys loppui klo 01.50, jolloin hän käynnisti koneen ja ajoimme moottorilla reilut kaksi tuntia, kunnes saavutimme oikean kurssin. Klo 07.40 yritettiin taas purjeilla, mutta ailahteleva tuuli pakotti moottoripurjehdukseen melkein parin tunnin ajan. Vasta vähän ennen klo 10 mukava 5-7m/s tuuli alkoi olla vallitseva ja sillä olemme edenneet purjehtien tähän asti. Toivomme tietysti, että tuuli kestää. Yleisesti sanotaan, että Panama-Galapagos –väli on tuuliltaan vaikea, eilinen ilta ja viime yö näyttivät sen todeksi jälleen kerran.

Sekä eilen illalla pimeässä että tänään ihan päivänvalossa näimme kalastusaluksen. Kalat ovat pomppineet tänään innokkaasti pystysuoria pomppuja. Seiliä seurasi ihmeellisen näköinen noin 3-metrinen, ruskea kala, jolla oli aivan sähkönsiniset evät ja pystypyrstö. Ristimme sen 'haiksi' vanhan sanonnan mukaan: 'Seuraa kuin hai laivaa.' Ehkä tarkempi lajimääritys onnistuu perillä Galapagoksella. Mistään Seilin kirjallisuudesta emme ole löytäneet sille nimeä. Ihan äsken uiskenteli kilpikonna pää pystyssä meitä vastaan. Harvinaisten lajien Galapagos alkaa selvästi olla lähellä.

Soitimme onnittelusoiton satelliittipuhelimella eräälle 50v-täyttäneelle sukulaiselle. Olipas mukava kuulla hänen ja hänen perheensä kuulumisia todella pitkästä aikaa.

Kaalikeitto purkkilihalla höystettynä sekä hedelmäsalaattia kermavaahdolla kruunattuna olivat päivän pääateria.

KE 27.4.2011 MERELLÄ PANAMA-GALAPAGOS

2011-05-02T15:38:00.003-07:00

Päivitysaika: 17.00 (GMT 23.00). Sijainti: 1 astetta 34,6'N, 85 astetta 40,1'W. Ilma aurinkoinen, tuuli S 6-8m/s. Matkaa jäljellä Galapagokselle 311Nm (576km).

Eilen Seilin keulakaiteelle istahtanut sininokkainen, sorsan näköinen, mutta isompi lintu kyyhötti koko yön samassa paikassa. Kipparin mukaan pari lokkia kävi tämän tästä sitä kiusaamassa. Vasta aamun valjetessa lintu lennähti pois.

Illat ja yöt ovat olleet tähtikirkkaita ja kuu nousee aina vaan myöhemmin. Kaukaisuudessa on näkynyt salamia monena yönä. Onneksi eivät ole osuneet kohdalle. Illan pimetessä tuuli hävisi ja moottoroimme koko yön, aamun sarastaessa mukava tuuli virisi ja pääsimme purjehtimaan hyvässä etelätuulessa koko päivän. Matkanopeuteen vaikuttaa hidastavasti 0,5-1 solmun vastavirta. Yöllä oli sen verran viileää, että Ari joutui etsimään hupparin lisäksi vielä fleecen päälle.

Tyynen meren veden väri on kauniin tummansinistä, sitä on reilusti yli 3 kilometriä allamme. Pari delfiiniä kävi meitä moikkaamassa myös tänään. Näkyvää laivaliikennettä ei ole ollut havaittavissa. AIS:ssa näkyi yksi rahtilaiva, se meni poikittain meidän takaa yli 12 mailin etäisyydellä. Silmin sitä ei päivänvalossa erottanut.

Anne sai päätökseen Auli Irjalan Meren selkä taittuu –kirjan, jossa kerrottiin useista tutuista paikoista ja ihmisistä. Nyt on vuorossa erinäiset Galapagos-oppaat. Päiväntasaajakin lähenee, siihen liittyy monia merenkulkijoiden rituaaleja. Seilissäkin varmasti noteerataan harvinainen tapaus.

Ruuaksi söimme tietenkin tonnikalaa; fileenä uunissa paistettuna uuniperunoiden ja porkkananyyttien kera, ruokajuomaksi nautimme kylmää, laadukasta valkoviiniä.

TI 26.4.2011 MERELLÄ PANAMA-GALAPAGOS

2011-05-02T15:38:00.001-07:00

Päivitysaika: 17.00 (GMT 23.00). Sijainti: 2 astetta 19,2'N, 84 astetta 10,2'W. Ilma puolipilvinen, tuuli S 5-8m/s. Matkaa jäljellä Galapagokselle 413Nm (765km).

Uisteluvavan katkettua taistelussa Blue Marlinin kanssa kippari siirtyi ruokalastukseen. Illan pimetessä eilen kela alkoi raksuttaa lupaavasti. Lyhyehkön väsytyksen jälkeen saimme upean siniselkäisen ja hopeakylkisen tonnikalan Seilin kannelle. Painoa oli ehkä 3 kg, mutta sehän on melkein kaikki pelkkää lihaa. Yllin kyllin siis syötävää meille kahdelle. Kyllä Kustavin suunnalla tiedetään, mihin vieheeseen ruokakala nappaa. Kiitos vaan joululahjasta. Tänään sitten söimme ensimmäisen satsin tonnikalan fileitä voissa paistettuina, riisiä ja sitruunakastiketta + kaali-appelsiinisalaattia. Katsotaan, miten huomenna tonnikalaa valmistetaan.

Löytyihän sitä tuultakin, aamuvarhaisella kippari vihdoin pystyi sammuttamaan moottorin ja jatkoimme purjeilla mukavassa 8 metrin etelätuulessa. Vauhtia haittasi aamupäivän aikana 0,5-1 solmun vastavirta, mutta muuten päivän purjehdus on ollut nautittavaa menoa.

Shelter Bayssa asentamamme SeaMe-tutkahälytin on osoittautunut oivalliseksi laitteeksi näillä vesillä, missä laivoja ei enää juurikaan kulje. Toissa yönä ja viime yönä SeaMe antoi hälytykset ja molemmilla kerroilla kyseessä oli kalastusalus. Kummallakaan ei ollut AIS-laitetta. SeaMe asennettiin tarkoituksella melko alas – noin kolmen metrin korkeudelle meren pinnasta. Nyt hälytys tulee meille, kun jollain aluksella tutka pyörii 15-20 mailin etäisyydellä. Se on juuri sopiva aika herätykselle ja reagointiin. Isot konttialukset ajavat hieman yli 20 solmun nopeudella, joten hälytyksestä kohtaamiseen on aikaa lähestymissuunasta riippuen noin kolme varttia. Jos hälytin olisi asennettu oikeaoppisesti maston huippuun, saattaisi odotusaika olla jopa useita tunteja.

Tänään on ollut selvästi viileämpi päivä johtuen ensinnäkin tuulesta ja toisaalta myös puolipilvisyydestä. Mukavaa vaihtelua paahtavan helteen vastapainoksi. Ari asensi Panamasta ostetun puhuvan palo-/häkävaroittimen paikalleen. Vanha laite teki hälytyksiä tämän tästä. Ehkä se oli saanut tarpeekseen tropiikin kosteudesta. Seilissä on niin monta piippaavaa varoitus-, turva- ja hälytyslaitetta, että englannin kieltä puhuva hälytin on hyvä poikkeus äänimaailmaan. Muuten olemme vaan oleilleet, lueskelleet ja seuranneet tuulensuuntaa. Yksi sininokkainen lintu laskeutui Seilin etukaiteelle lepuuttamaan siipiään. Tuon linnun ja muutaman lentokalan lisäksi muita kulkijoita emme ole havainneet koko päivänä. Hiljaista on, niin kuin jossain laulussa sanotaan.

MA 25.4.2011 MERELLÄ PANAMA-GALAPAGOS

2011-05-02T15:36:00.003-07:00

Päivitysaika: 17.00 (GMT 23.00). Sijainti: 3 astetta 01,8'N, 82 astetta 38,5'W. Ilma aurinkoinen, tuuli S/SW 1-3m/s. Matkaa jäljellä Galapagokselle 513Nm (950km).

Edellisen päivän ikävä ruoriongelma harmitti vielä yölläkin ja uni jäi molemmilta hyvin hataraksi. Ari on tietenkin miettinyt ruoriasiaa, syytä moiseen ongelmaan ja sen korjaamista Galapagoksella. Ajattelimme hitsauttaa ylimenoesteet vaakatasorattaan molempiin päihin. Jos autopilottiin sattuisi tulemaan jotain vikaa, on ruori rattaineen ihan kunnossa ja nostettavissa paikalleen ja ohjaus voi tapahtua sen jälkeen normaalisti käsin. Emme kuitenkaan halunneet nostaa raskasta ruorikoneistoa paikalleen purkaaksemme sen uudelleen Galapagoksella. Jos nyt tilanne kuitenkin jostain syystä vaatii, niin täytyyhän sen kanssa jälleen urakoida. Täällä sanan mukaisesti tyynellä merellä on aikaa miettiä, kun purjeet lepsuttavat toimettomina. Ainoan häiriön tuottaa autopilotti, joka alkaa piipittää, kun se ei tyvenessä pysty pitämään annettua kurssia. Aina välillä olemme käynnistäneet moottorin siinä toivossa, että edes jonkinlaista tuulenvirettä löytyisi.

Anne on pessyt avotilan vapaana olevaa tiikkipenkkiä (toisella istuu ruori koneistoineen) kolmen vaiheen ohjelmalla ja lopputulos näyttää oikein hyvältä. Tähän saumaan tuli päivällä kunnon trooppinen sadekuuro, joten tiikit saivat vielä makeavesihuuhtelun. Toivoimme sadekuuron tuovan tuulta, mutta kattia kanssa, sama tyyni meno jatkui.

Tämän päivän lounas nuudeliwokki onnistui paremmin kuin eilinen lounas eikä pannun pohjalle jäänyt muruakaan.

Myöhemmin iltapäivällä käynnistimme taas moottorin ja lähdimme etsimään tuulta. Polttoaineen rajallisuus pakottaa meidät jossain vaiheessa seisahtumaan vaikka tyyneen, vaikka autopilotti alkaakin valittaa.

SU 24.4.2011 MERELLÄ PANAMA-GALAPAGOS

2011-05-02T15:36:00.001-07:00

Päivitysaika: 17.00 (GMT 23.00). Sijainti: 3 astetta 46,0'N, 81 astetta 06,6'W. Ilma aurinkoinen, tuuli NE 2-3m/s. Matkaa jäljellä Galapagokselle 614Nm (1137km).

Pikku-uistimiin ei tarttunut kalaa, joten kippari vaihtoi isompaan vieheeseen. Emme ehtineet kunnolla edes aamupalaa lopettaa, kun kela alkoi suorastaan huutaa. Näimme upean kalan hyppivän kaukaisuudessa selkäevä pystyssä – sellaista tanssia veden pinnan yläpuolella, mitä näkee vain television kalastusohjelmissa. Nyt se oli Arin pyydyksessä kiinni! Siimaa oli kelautunut ulos satoja metrejä ja alkoi määrätietoinen kalan väsyttäminen. Noin tunnin kuluttua Ari sai kalan niin lähelle Seiliä, että pystyimme näkemään sen koon ja värin. Se oli valtavan kokoinen ja kauniin sinisen hopean värinen. Anne oli sillä välin etsinyt esiin kalakoukun ja rommipullon, jota emme aiemmin ole käyttäneet kalan tainnutukseen. Kala alkoi olla jo aika väsyksissä ja Ari sai kelattua siimaa sisään, aina välillä se pyristeli kuitenkin vastaan. Siinä tiimellyksessä katkesi vavasta yläosa, mutta ei se mitään, sillä ennätyskalaa oltiin saalistamassa. Ehdimme ihailla, Anne vähän pelonsekaisin tuntein, monimetristä ja vähintään 150 kiloista vonkaletta, kun Ari oli saanut sen vedetyksi ihan uimatason lähelle. Aivan Seilin vieressä Ari yritti laittaa kalakoukkua mokoman pedon suuhun ja samassa silmänräpäyksessä kala pääsi irti vieheestä ja ehdoton ennätyskala jäi saamatta. Tiedä sitten, olisiko edes pullollinen pahaa rommia tainnuttanut sitä. Kala oli sinimarliini (blue marlin), jokaisen kalamiehen toiveuni.

Sitten teimme kaikenlaisia puhdetöitä; sisäsiivousta, kannen pesua. Merivesiletkukin oli saanut hometta niin, että joka sentti pestiin karhunkielellä. Flamencossa lensi jostain tuhkaa, joka sotkee ikävästi kaikki paikat. Olemme kuulleet, että jossain poltetaan sokeriruokoja ja sen noki olisi syynä ilmiöön.

Tuulet ovat olleet tosi heikkoja ja moottoria olemme joutuneet käyttämään tämän tästä. Odottelimme kovasti Isla Malpelon kääntymispistettä, jotta tuulen suunta muuttuisi suosiollisemmaksi. Saavuttuamme siihen pisteeseen, Ari laittoi autopilotin pois päältä ja alkoi kääntää ruoria oikeaan suuntaan. Ruori kyllä kääntyi, mutta vene ei. Ruoria pystyi pyörittämään molempiin suuntiin, mutta veneen kulkuun sillä ei ollut mitään vaikutusta. Olimme aivan ymmällämme ja totesimme olevamme ohjauskyvyttömiä… yksi ikävimpiä tilanteita, mitä voi sattua. Onneksi olimme leppoisassa kelissä ja vesi lämmintä, mutta silti ongelma oli vakava. Useammankin asiaa paremmin tuntevan suusta olemme kuulleet, että Seilin ruori kyllä kestää, mutta näin vain kävi. Ensi töikseen Ari valmistautui sukeltamaan tarkistaakseen peräsimen tilan. Sitten hän sitoi köyden peräsimessä oleviin lenkkeihin – yksi, mutta todella vaivalloinen tapa ohjata venettä, varsinkin purjeilla käytännössä mahdotonta. No, köyden ollessa paikallaan ja köydenpäät vinsseissä kippari aloitti peräsinakselin tutkimisen peräboksissa. Boksi oli tietysti täynnä useita satoja litroja juomavettä ja muuta kamaa. Lopulta Ari pääsi käsiksi autopilotin kiinnityksiin todetakseen, että sielläkin oli kaikki kunnossa. Vian etsinnässä jäi jäljelle enää mittariboksin alla olevat ruorin osat. Kippari päätti irrottaa mittariboksin silläkin riskillä, että saatamme menettää väliaikaisesti joitakin mittarinäyttöjä. Sitä ennen kuitenkin tarkistimme, että käsi-gps toimii, jotta meillä on jotain osviittaa määränpäästä siinä tapauksessa, että mittarit pimenevät. Maininkien keikuttamassa veneessä siirsimme mittariboksin varovasti penkille, jossa mittarit edelleen näyttivät toimivan. Ison ruorin ja sen painavan koneiston nostaminen pois paikaltaan vaati jonkinmoista kikkailua ahtaissa tiloissa. Ruorin hammasrataskoneisto näytti toimivan muuten moitteettomasti, mutta ruorilta tuleva vertikaaliratas oli mennyt jostain kumman syystä "yli" itse peräsintä kääntävästä, puoliympyrän muotoisesta vaakatasorattaasta ja pyöri tyhjänpanttina peräsinrattaan vieressä. Miten tämä ylipäätään oli mahdollista – on hyvä kysymys. Irrotetun ruorikoneiston alapuolella peräboxissa on autopilotin kiinnityskohta ja Ari oli jo aiemmin huomannut sen toimivan moitteettomasti. Se oli suuri helpotus. Mittarit toimivat edelleenkin, joten asensimme mittariboksin takaisin paikalleen ja jatkoimme matkaa ilman ruoria pelkällä autopilotilla. Sitä ennen Ari kävi vielä sukeltamassa ja irrottamassa köysiviritykset. Monen tunnin uurastuksen jälkeen paahtavassa helteessä totesimme melkein yhteen ääneen: 'Mitähän vielä…'.

Päivän lounas siirtyi edellä mainitusta syystä monta tuntia eikä sekään mennyt ihan putkeen, kun jouduimme syömään pyttipannun ilman nakkeja. Nakit maistuivat eltaantuneilta. Ruorijuttu pani mielen alamaihin, vaikka pystymmekin jatkamaan autopilotilla.

LA 23.4.2011 MERELLÄ PANAMA-GALAPAGOS

2011-05-02T15:35:00.001-07:00

Päivitysaika: 17.00 (GMT 23.00). Sijainti: 5 astetta 08,7'N, 80 astetta 27,5'W. Ilma aurinkoinen, tuuli NE 5m/s. Matkaa jäljellä Galapagokselle 702Nm (1300km).

Purjeiden virsari purettiin eilen ennen pimeän tuloa, jatkettiin puomilla olevalla genualla. Kevyttä tuulta on riittänyt koko ajan niin, että matkavauhtimme on ollut 3-5 solmua. Öisin tuuli on ollut hieman reippaampaa, jonka ansiosta keskivauhtia on saatu hieman petrattua. Moottoria on lähinnä käytetty vain akkujen latausta varten, mutta luonnollisesti vaihde on ollut päällä latauksen ajan. Eilen illalla pimeässä delfiiniparvi seurasi meitä tunteja, puhalluksia ja naksuttavia ääniä kuului pimeästä. Ilmeisesti delfiinit ovat hyväksyneet Seilin yhdeksi parven jäseneksi. Yön aikana näkyi joitain rahtilaivoja. Vähän ennen puolta yötä nousi tulipunaisena loistava kuu horisontista. Se valaisi mukavasti loppuyötä. Yöt ovat olleet tähtikirkkaita.

Aamulla olimme molemmat vähän pirteämpiä, kun sitä edellisen yön unen laatu oli jäänyt äärimmäisen heikoksi. Lankalauantaina on ollut aurinkoista ja helteistä. Laitoimme eilen biminikatoksen suoranaista auringonpaistetta estämään. Katoksen alla käy viilentävä ilmavirta. Yllämme kävi kurvaamassa USA:n merivartioston tutkavalvontakone. Ensimmäiset lentokalat on havaittu. Onkeen ei ole käynyt minkäänlaista saalista. Rahtilaivat käyvät aina vaan harvemmiksi näköhavainnoiksi.

Sellaista se on tekniikka. Maissa ts. marinassa Iridium-satelliittipuhelimen kautta tehdyt blogipäivitykset onnistuivat leikkisän helposti. Olemme yrittäneet blogipäivityksiä täältä mereltä joka päivä, mutta jossain nyt tökkii. Jouduttiin ihan ottamaan yhteyttä kotimaan it-guruun saadaksemme neuvoa.

Tänään söimme possunlihakastiketta, keitettyjä perunoita, höyrytettyä parsakaalia ja jälkiruuaksi tuorehedelmäsalaattia + kermavaahtoa.

Pe 22.4.2011 MERELLÄ PANAMA-GALAPAGOS

2011-05-02T15:34:00.001-07:00

Päivitysaika: 17.00 (GMT 23.00). Sijainti: 6 astetta 33,1'N, 79 astetta 53,8'W. Ilma aurinkoinen, tuuli NE 2-4m/s. Matkaa jäljellä Galapagokselle 793Nm (1469km).

Delfiiniparvi tuli eilen toivottamaan meidät tervetulleiksi Tyynelle valtamerelle. Isosta koostaan huolimatta ne pitivät samanlaista vikinää kuin pienemmätkin lajitoverinsa. Tosin delfiinien äänekkäät puhallukset hengitysaukoista saivat Annen ihan säikähtämään.

Torstai-illan hämärtyessä tuuli alkoi antaa merkkejä ja avasimme genuan avittamaan menoa. Yön aikana mukava sivutuuli kuljetti meitä 11m/s voimakkuudella, matka taittui varsin joutuisasti. Aallokko nousi vastaavasti. Seilin kippari havaitsi yöllä yhden aluksen ilman AIS-tunnuksisa, ilmeisesti rannikkovartiosto oli kiinnostunut meistä. Mitään yhteyttä sieltä ei kuitenkaan Seiliin otettu. Yö viileni siinä määrin, että Arin oli haettava pitkähihaista päälle, oikeastaan pitkälahkeisetkin olisivat olleet paikallaan, sillä kippari sai kurkkunsa lievästi kipeäksi.

Tuuli vaimeni aamun sarastaessa ja aamupäivästä lähtien meitä on vaivannut oikukas ja heikko takatuuli, aallokko saa Seilin keikkumaan aina välillä suhteellisen ikävästi. Vielä on kuitenkin pystytty mainiosti syömään liukuesteliinalla olevilta lautasilta. Etenemisvauhtimme on koko päivän ollut 2-3 solmua, hetkellisesti on rikottu 4 solmua. Pitkäperjantaita on sävyttänyt säätäminen – kaikkia purjeita ja purjeyhdistelmiä on kokeiltu, mikään ei tunnu ihanteelliselta. Purjesouvi saa hien lentämään, aurinkoa ja hellettä riittää, pieni tuulenvire helpottaa oloa aina silloin tällöin. Tämän jutun kirjoitushetkellä purjeiden virsarina tuntui sopivimmalta. Omalla vahtivuorollaan Anne näki ison kilpikonnan uiskentelevan vastaan.

Kotitarvekalastus on aloitettu, vaikka meiltä tällä hetkellä puuttuu valtameren kalastukseen tarvittava vauhti. Ehkä sen takia vielä ei ole tärpännyt.

To 21.4.2011 MERELLÄ PANAMA-GALAPAGOS

2011-05-02T15:28:00.001-07:00

Päivitysaika: 17.00 (GMT 23.00). Sijainti: 8 astetta 32,8'N, 79 astetta 29,8'W. Ilma aurinkoinen, tuuli S 1-3 m/s. Matkaa jäljellä Galapagokselle 913Nm (1691km)

Ennen aamukahdeksaa oli aamupala nautittu. Lähtövalmisteluihin kuului jollan perämoottorin ja itse jollan nostaminen Seiliin. Klo 8.45 ankkuri nousi mutaisena Brisas de Amadorissa ja suuntasimme Flamenco Yacht Clubin tankkauslaituriin. Aallonmurtajan sisäpuolelta meidät komennettiin ulos odottelemaan vuoroamme n. 15 minuutiksi ja VHF-kanava 10 piti olla kuulolla. Odotettuamme tunnin Seilin kippari otti yhteyttä VHF:llä, mutta vastaus oli vain, että pitää pysytellä 'stand by' kanavalla 10. Aallonmurtajan sisäpuolelle näytti kulkevan vilkas moottoriveneliikenne, Seiliä ei vaan kutsuttu. 1,5 tunnin odottelun jälkeen Anne soitti puhelimella Flamenco Yacht Clubin supervisorille ja kertoi pitkästä odottelustamme. Puhelun lopuksi Anne vielä tavasi Seilin nimen, jotta osaavat kutsua meitä. Kahden tunnin odotus palkittiin ja VHF:stä kuului Seilin nimi, saimme luvan tankkauslaiturille. Nämä on niitä Panaman aikakäsityksiä.

Ari tankkaili dieseliä ja vettä Seilin tankkeihin. Anne kävi sillä aikaa immigrationissa hakemassa leimat passeihin ja jättämässä tarvittavat asiakirjat. Toimistossa kaksi naista teki niitä näitä keskenään ja tulliviranomainen nukkui kuorsaten oman työpöytänsä ääressä. Hetkeä myöhemmin toinen, hyvin englantia puhuva nainen sanoi, että pitää muistaa ottaa kopio zarpesta (Shelter Baystä saatu asiakirja). No, eihän tässä toimistossa tietenkään ollut kopiokonetta. Piti juosta toiseen rakennukseen, jossa ystävällinen naishenkilö otti kopion ihan ilmaiseksi. Sitten takaisin immigrationiin, jossa pienen odottelun jälkeen passit saivat leimansa ja immigrationiin jäi vaaditut paperit. Tullimies jatkoi kuorsaustaan. Annen palatessa tankkauslaiturille kaikki Seilin tankit olivat piripinnassa, bensaa emme saaneet perämoottorin tankkiin. Kai Galapagoksellakin perämoottoreita käytetään. Niine hyvinemme irrotimme köydet ja karistimme Panaman tomut jaloistamme klo12.20. Tässä vaiheessa vuorovesi oli laskenut jo niin alas, että syvyysmittari näytti vain 2,2 metriä, onneksi emme jääneet pohjaan kiinni. Täällä Panamassa Tyynen meren puolella vuorovesivaihtelu on vähintään 5 metriä, mikä on syytä pitää mielessä ihan koko ajan.

Seilin keula kohti Galapagosta vihdoin ja viimein. Iltapäivällä söimme kiirastorstain kunniaksi uunissa haudutettua broileria riisi-vihannespedillä. Moottori on käynyt toistaiseksi ihan koko ajan, sillä vieno vastatuuli on ollut vallitseva. Kalastusta ei ole vielä aloitettu.

PANAMA, FLAMENCO 16.-21.4.2011

2011-04-20T14:12:00.000-07:00

Brisas de Amador osoittautui hyväksi ankkuripaikaksi. Rannassa on jollalaituri, johon mahtuu runsaasti jollia. Ankkuripaikalta on näkymät Panama Cityn pilvenpiirtäjiin ja palmujen reunustamaan Flamencon kannakseen, taustalla Las Americas-silta ja rakenteilla oleva luonnonmoninaisuuden museo.

Naapureinamme oli teinipurjehtija Laura ja tukitiimi isolla katamaraanilla, jotka tosin lähtivät parin päivän kuluttua kohti Galapagosta. Ankkuripaikan lähistöllä on mainio ilmainen nettikahvila, jota veneilijät käyttävät ahkerasti. Nettiyhteyskin on niin hyvä, että saimme blogipäivitykset täällä ajan tasalle.

Kuluneet päivät Flamencossa ovat olleet työntäyteisiä. Teimme kolme eri taksireissua Albrookin kauppakeskukseen ja joka kerran toimme kaksi kukkurallista ostoskärryllistä lähinnä ruokia ja juomia. Juomien kohdalla totesimme, että ahneudellakin on rajansa, vaikka tiedämmekin, lähitulevaisuudessa kaikki on hirveän paljon kalliimpaa.

Andy tuli vaimonsa Claudian kanssa Seiliin maanantaina. Vaimo toimi assistenttina, kun Andy teki vielä viimeiset tarvittavat hommat. Andy toi mm. pakokäyrän, jonka hän oli modifioinut varastossaan olevasta uudesta pakokäyrästä Seiliin sopivaksi. Pakokäyrä vaihdettiin ja vanha jätettiin varaosaksi. Ilta hämärtyi taas, ennen kuin Andy vaimoineen oli valmis. Seilin kippari tarjosi vielä illallisen läheisessä ravintolassa.

Sillä aikaa, kun Andy ja Claudia tekivät töitään Seilin sisätiloissa, me vaihdoimme vanhan ison purjeen upouuteen. Kylläpä se näyttikin hienolta ja niin valkoiselta ja varmasti kuljettaa meitä paremmin kuin vanha purje, joka varastoitiin varapurjeeksi.

Kuluneiden päivien aikana virittelimme kaikki muutkin purjeet paikoilleen. Genuakin näytti ihan uudelta korjauksen ja uuden aurinkosuojan jälkeen.

Kaikki bunkraukset ja purjeiden laitot vaativat fyysisiä ponnistuksia ja olemme hikoilleet litrakaupalla – juomia on kulunut samaan tahtiin. Yksikään tavara ei lennä Seiliin. Ne täytyy ensin kantaa jollaan ja sieltä nostella veneeseen.

Kukaan ei voi ymmärtää tätä hiostavaa kuumuutta, ellei itse ole sitä kokenut. Onneksi jollamatkalla käy pieni tuulenvire ja illat tuovat kaivatun viilentävän tuulenvireen. Ja aina voi hypätä mereen vilvoittelemaan. Lähellä kalastelevat pelikaanit eivät onneksi ole kiinnostuneita näin isoista vonkaleista.

Vielä viimeiseksi Ari vahvisti ankkurikoneiston perustaa, koska se oli alkanut liikehtiä huolestuttavasti. Sekin vaati oman taksireissunsa rautakauppaan sopivien pulttien takia. Kuntoon tuli ja kiirastorstaina 21.4. olemme valmiit kohti Galapagosta.

Matkaan kulunee 9-10 vuorokautta, ehkä enemmänkin, alue on tunnetusti vaisua tuuliltaan ja kone käynnistetään vain siinä tapauksessa, että kulkusuunta kääntyy pakille. Pyrimme tekemään lyhyitä päivityksiä blogiin pitkin matkaa satelliittipuhelimen välityksellä. Lisäämme niihin kuvat jälkikäteen.

Toivotamme kaikille blogimme lukijoille: ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ!

PANAMAN KANAVA 14.-15.4.2011

2011-04-20T12:57:00.000-07:00

Meillä oli hyvin tiedossa erilaiset sanktiot, mitä kanavalla voi saada, ellei vene toimi moitteettomasti. Esim. jos moottori lakkaa toimimasta, hinaustunti maksaa USD4500,-/tunti, jos taas mantereelta tarvitaan apua venekeikka maksaa USD450,-/suunta. Taas tarvittiin hyvää stressinsietokykyä torstaina, kun ensin aamulla Andy ei tuntunut pitävän mitään kiirettä ilmestyäkseen ja sitten hänen hommansa venyivät ihan viimeisille minuuteille Seilissä. Ari oli hommannut vielä torstaiaamuksi sukeltajalta (Jesús nimeltään) Seilin pohjan puhdistuksen ja köysimieheksemme lähtevä, kolumbialainen Geiler pesi Seilin kantta ja oli muutenkin Arin apuna erilaisissa ulkohommissa ja nostelemassa Andyn tavaroita laiturille. Anne pääsi vihdoin siivoamaan yläsalonkia ja valmistelemaan ruokia köysimiehistölle. Pikkuhiljaa muutkin köysimiehet kolumbialainen Umberto ja panamalainen Maximo saapuivat Seiliin, Andy oli edelleenkin hommissa moottoritilassa.

Tässä vaiheessa oli jo selvää, että Andyn on tultava Seiliin vielä Panama Cityn puolellakin. Kaikki sovitut työt eivät valmistuneet Shelter Bayssa.

Seilin köydet irtosivat Shelter Bayn laiturista klo 12.00 tasan 11 kuukautta saapumisestamme sinne. Seija ja Ingvar olivat vilkuttamassa Mareke III:n kannella. Heitä tapaamme varmasti vielä jatkossa. Oli aivan sanomattoman helpottava tunne päästä vihdoin eteenpäin, vaikka erilaisia hommia on vielä tehtävänä Panama Cityn puolella.

Ankkuroimme F-alueelle odottamaan advisorin saapumista. Cristobal Signal Station vastasi heti VHF-kutsuumme ja kertoi aikataulumme. Päätimme syödä lounaan odotellessamme advisoria. Seilin kippari pulahti uimaan rankan ja hiostavan aamupäivän jälkeen. Köysimiehet söivät spagetti bolognesea hyvällä ruokahalulla. Meillä oli varsinainen espanjan kielen intensiivikurssi edessä, sillä köysimiehet puhuivat vain espanjaa. Toisaalta advisorilla ja köysimiehillä oli yhteinen kieli, joten yhteisymmärryksen luulisi sujuvan.

Gatún-suluille oli lähdössä kolme venettä; aiemmin mainitsemamme australialaispariskunnan vene sekä ranskalainen katamariini. Advisorien saavuttua aikataulun mukaisesti kaikkiin kolmeen veneeseen meille kerrottiin, että tulemme etenemään ns. lauttana eli kaikki kolme venettä sidotaan yhteen ennen sulkua. Sulkualtaassa oli jo valmiina rahtilaiva.

Katamariini oli keskiveneenä ja joutui kovan koitoksen eteen, sillä sulkualtaassa oli jostain syystä erittäin voimakkaat pyörteet ja veneet tahtoivat lähteä kääntymään sivulle siitä huolimatta, että katamariinin kippari käytti molempia koneita suorastaan vimmatusti. Onneksi Seili pystyi auttamaan omalla keulapotkurillaan.

Kaikkien veneiden kipparit pysyivät tilanteessa erittäin rauhallisina ja antoivat advisoreiden ja köysimiesten hoitaa hommansa. Ehdottoman tärkeää on advisoreiden saumaton yhteistyö, silloin tilanne pysyy hallinnassa eikä kippareiden tarvitse ruveta ottamaan kantaa. Lopultahan kipparit ovat vastuussa veneistään. Kolme Gatún-sulkua nostivat meitä 25,9 metriä ylemmäs Gatúnin tekojärvelle. Varsinkin ensikertalaiselle Geilerille Gatún-suluista kulkeminen vesitse oli elämys, kun hänen päivittäinen työmatkansa kulkee näiden sulkujen ylittävällä sillalla. Kaikki kolme sulkua sujuivat hyvin, katamariinin kippari joutui tekemään kovimman työn.

Olimme innoissamme, että pääsisimme yöpymispoijuille vielä valoisaan aikaan, kun sulutus oli niin hyvissä ajoin. Vaan toisin kävi. Juuri kääntyessämme poijuille päin Anne oli Seilin sisätiloissa ja kuuli jotain outoa ääntä ja tarkisti moottorilämmön. Ääni oli hälytys moottorin liian kovasta kuumuudesta. Äkkiä tieto Arille ja moottori sammuksiin. Ankkuri pohjaan ja kippari selvittämään syytä moottorin liialliseen lämpiämiseen. Syy selvisi nopeasti - moottori keitti, kun jäähdytysletku oli murtunut erittäin hankalasta paikasta. Ihmettelimme, eikö Andy ollut huomannut sitä vai oliko hankalan paikan takia ajatellut jättää letkun vaihtamisen Panama Cityyn. Meitä näköjään vaivaa nämä letkumurheet joka kerran, kun 'talvikauden' jälkeen lähdemme liikkeelle. Advisor tiedusteli Annelta, saadaanko letku korjatuksi seuraavaan aamuun mennessä. Anne vakuutteli, että kyllä takuulla saadaan. Advisor noudettiin ankkuripaikalta ja tiukkojen sääntöjen mukaan meidän olisi pitänyt jäädä siihen advisorin poistuttua. Hän kuitenkin antoi meille luvan siirtyä poijupaikkaan, jos käytämme kulkuvaloja ja noudatamme suurta varovaisuutta. Avulias Geiler oli Arin apuna kuumassa moottoritilassa näyttämässä valoa ja ojentamassa työkaluja, joita Anne kaivoi työkalupakeista. Aivan reissumme alkupuolella Visbystä hankitulle vesiletkulle ja Colónin rautakaupasta hankituille letkunliittimille tuli nyt käyttöä. Vajaan tunnin äheltämisen jälkeen uusi letku oli paikoillaan ja todella haurastunut letkunkappale tutkittavissa. Käynnistimme moottorin, nostimme ankkurin ja saavuimme iltapimeässä yöpymispaikalle, jossa söimme iltapalaa ja vaihdoimme ajatuksia, kerroimme Suomesta, köysimiehet kertoivat Panamasta ja Kolumbiasta. Tulimme siihen tulokseen, että viikko Seilissä ja puhuisimme suhteellisen sujuvaa espanjaa. Tunsimme itsemme jotenkin hyvin arvokkaiksi, kun köysimiehet puhuttelivat meitä Señor Ari ja Señora Anne.

Advisorien saapuminen klo 6.30 tahditti aamuherätyksemme. Lähdimme heti liikkeelle ja aamupala nautittiin matkalla. Seilin kipparin ehdotuksesta suuntasimme veneväylälle. Advisor kysyi, milloin olemme kulkeneet siellä ja hyväksyi reitin kuultuaan viime viikonlopun kanavamatkastamme.

Pedro Miguelin sulkuun meillä oli aika klo 11.30. Jouduimme kuitenkin odottelemaan sulun suulla jonkin aikaa. Sulutus oli huomattavasti helpompi kuin edellisiltainen. Vesi laski venelautan alla 9,5 metriä. Seuraavana olikin sitten vuorossa Miraflores-sulut, joita ennen luonnollisesti soitimme kotijoukoille, että voivat omin silmin nähdä Seilin Panaman kanavan viimeisissä suluissa nettikameran kuvissa. Riippuen Tyynenmeren vuorovesitilanteesta Mirafloresin sulut laskevat 13-20 metriä. Sulutus sujui mainiosti, harjoitus tekee mestarin.

Advisorit noudettiin pois saman tien saavuttuamme Tyynenmeren puolelle. Seilin kylkiä hiveli vihdoin Tyynen valtameren mainingit. Uhkaavat pilvet olivat roikkuneet taivaalla jo jonkin aikaa ja saapuessamme Balboa Yacht Clubin laituriin, vettä tuli jo ihan runsaasti. Kuuman ja hiostavan päivän jälkeen sade tuntui oikeastaan virkistävältä suihkulta. Purimme köydet ja renkaat kyydistä ja köysimiehet poistuivat Seilistä. Balboa Yacht Clubin poijupaikat ovat olleet viimeiset viikot kovin täysiä, emmekä mekään mahtuneet sinne. Niinpä sovimme australialaisveneen kanssa jatkavamme matkaa Flamencoon, tarkemmin Brisas de Amadoriin ankkuriin.

PANAMA, SHELTER BAY MARINA 11.-13.4.2011

2011-04-20T11:58:00.000-07:00

Seilin sisätiloista päätellen viikonlopun aikana moottoriremontissa ei ollut tapahtunut kovin paljon. Kaikki pienet ja tärkeät asiat eivät tietenkään näy päällepäin. Olemme moitiskelleet dieselmies Andyn ajantajun puutetta ja remontin hidasta edistymistä. Hetkeäkään emme kuitenkaan ole epäilleet hänen erinomaista ammattitaitoaan, mitä todistaa hänen harkitseva ja rauhallinen ote työhön. Hänestä tulee mieleen sellainen vanhanajan ammattimies, joka korjaa muitakin huomaamiaan vikoja kuin vain sen, mitä asiakas pyytää. Hän ei runno eikä runttaa osia väkisin paikalleen, vaan tutkii syytä, jos joku osa ei istu kunnollisesti paikalleen. Mikä parasta Andy puhuu espanjan lisäksi erinomaista englantia. Andyn mielilause: 'Let the parts tell.' (Anna osien kertoa.) Ihan tulee mieleen Las Vegasin CSI:n todisteet. Koneremontin aikana hän lukee manuaalia kuin raamattua noudattaen tarkasti sen ohjeita. Monta kertaa hän on myös sanonut, että kyllä hän on tehnyt kaikenlaisia koneremontteja ja että kyllä Seilinkin moottori vielä laulaa. Ensisijainen homma on tietysti ollut tämä koneremontti, mutta myös letkujen vaihtaminen ja generaattorin tarkistus ja huolto.

Valtava määrä Andyn työkaluja, nostimia, ketjuja, pitkiä teräsputkia ja dieselöljyn kyllästämää puutavaraa lojui edelleen Seilin sisä- ja ulkotiloissa ja välillä meinasi uskonpuute vallata mielen, että torstain lähtö on utopiaa. Maanantaina Andy teki pitkän päivän Arin toimiessa apurina. Siinä arvostus Andyn ammattitaidosta kasvoi kasvamistaan. Se oli suuri päivä muutenkin, sillä pitkän uurastuksen jälkeen oli aika käynnistää Seilin moottori. Se starttasi ensi yrittämällä, alkoi käydä tutun tasaisesti ja puhalsi odotetusti jäähdytysvettä, mutta vain aivan hetken kuluttua kuului: 'POKS!'. Moottori oli sammutettava ja tutkittava, mistä ääni johtui. Tai oikeastaan Andy tiesi, mistä se tuli – pakokäyrä oli poksahtanut vanhuuttaan. Pakokäyrä oli todella korroosion syömä, mutta Andy lupasi korjata sen hitsaamalla.

Andy otti osan mukaan kotiinsa.

Langattoman tuulimittarin lähetin vaurioitui salamaniskusta silloin Kuubasta tullessamme. Meillä on kulkenut pitkään mukana uusi lähetin, joka nyt piti asentaa paikalleen. Kolumbialainen Geiler jännitti kovasti isoon mastoon menoa. Uusi anturi pantiin reppuun Geilerin selkään, Ari näytti asennusohjeista, mitä mastossa pitää tehdä; vanha irrottaa ja uusi asentaa paikalleen. Toimenpide kävi Geilerilta näppärästi eikä langaton signaalikaan hävinnyt välillä.

Kanavapäivän selvittyä olemme voineet bunkrata oikeastaan vain juomavettä, koska varastoimme sen Seilin peräluukkuun, sisätiloihin ei ole ollut asiaa. Aina jollain reissullamme toimme lastin juomavettä vuokra-auton takakontissa. Nyt meillä oli juomavettä varastossa n. 200 litraa. Muu bunkraus jää nähtäväksi, riippuu aivan koneremontin edistymisestä.

Tiistaina, siis 2 päivää ennen kanavalle menoa, Andy ei ilmestynyt Seiliin ollenkaan. Mahdollisesti hän korjasi sitä pakokäyrää kotonaan. Hänellähän ei ole tapana ilmoitella tulemisistaan ja menemisistään – ja vaikka lupaisikin jonkun ajan, siihen ei voi luottaa. Seilin sisätilat pursusivat edelleenkin Andyn tavaroita.

Aikaisin keskiviikkoaamuna lähdimme Colóniin palauttamaan vuokra-autoa ja kauppaan ostamaan ruokatarvikkeita kanavalle. Ruokaa ja juomaa tarvittiin runsaasti, sen tiesimme kokemuksesta. Seilin alasalongin lattialla on ollut varastoituna kaikkia koneremonttiin tarvittavia varaosia. Ne oli nyt asennettu paikoilleen ja Anne pystyi siivoamaan alasalongin keskiviikkoaamuna. Andy ilmestyi keskiviikkona myöhään aamupäivällä taidokkaasti korjattu pakokäyrä mukanaan. Samalla hän sanoi, että hänellä on kotona eräänlainen uusi pakokäyrä, että hän voisi modifioida siitä meille uuden. Otimme hänen ehdotuksensa kiitollisina vastaan. Kovasti olisi taas ollut kysyntää Andylle laiturialueella ja Arillekin näytettiin vähän hapanta naamaa, kun Andy kertoi tekevänsä ensin Seilin valmiiksi. Andyllä olikin vielä monta hommaa moottoritilassa. Tunnit kuluivat ripeästi ja tänään piti vielä suorittaa koeajo merellä… Välillä kävi mielessä, että pimeä laskeutuu, ennen kuin pääsemme merelle. Iltapäivän ollessa aika pitkällä Seilin moottori voitiin käynnistää. Sen annettiin käydä ensin laiturissa Andyn tarkistaessa lämpötiloja ja paineita. Kaikki näytti olevan kunnossa ja Seilin köydet irrotettiin ja lähdettiin ihan omin voimin merelle. Se oli aika sykähdyttävän liikuttava hetki 4 kuukauden odotuksen jälkeen. Seili kulki vihdoin omalla moottorilla tutun tasaisesti. Pyörimme kanavan aallonmurtajan sisäpuolella tunnin verran ja Andy tarkkaili moottorin tilannetta. Palasimme onnellisina takaisin laituriin ja usko alkoi vahvistua, että huominen lähtö on tosiasia. Kulkuvalojen oli oltava kunnossa Panaman kanavalla. Jotain kosketushäiriötä niissä ilmeni, eivät siis palaneet kunnollisesti. Andy tutki asiaa ja se ratkaistiin kolvaamalla lampun kantaan lisää tavaraa. Se tehtiin vielä keskiviikkopäivän päätteeksi.

Jotain Andyn kärsivällisyydestä ja ammattitaidosta kertoo se, että vielä väsyneenäkin hän jaksoi pakata työkalujaan tarkasti oikeille paikoilleen. Andyn tavaramäärä harveni vähän Seilin sisätiloissa silloin keskiviikkoiltana. Vieläkään yläsalonkia ei pystynyt siivoamaan ja kanavalle lähtö oli seuraavana päivänä.

PANAMA, SHELTER BAY MARINA 7.-10.4.2011

2011-04-19T19:52:00.000-07:00

Seilin elintilan ollessa hyvin rajallinen ajelimme vuokra-autolla Colónin ympäristössä, vaikka olimmekin mielestämme nähneet jo kaiken Panamasta. Portobelossa oli vielä näkemättä mustan Kristuksen patsas, Portobelon pyhimys, jolle paikalliset sytyttävät ahkerasti kynttilöitä tai jonka ääreen he polvistuvat rukoilemaan. Roomalaiskatolinen uskonnollisuus on niin toisenlaista kuin luterilainen. Merkittävin ero lienee, että ihmiset poikkeavat vaikka kauppakasseineen rukoilemaan eli kesken arkielämän touhujen.

Valitsimme Panaman kanavan agentiksi Ericin, kun tunnemme hänet jo entuudestaan. Ilmoittauduttuamme läpimenijöiksi, mittamies saapui heti seuraavana aamuna mittaamaan venettä. Erittäin ystävällinen ja tarkka mies puhutteli Aria tittelillä: 'Cap.' Arille ei jäänyt mitään mahdollisuutta justeerauksiin tämän miehen kanssa, saatiinpahan Seilille tarkka virallinen mitta = 14,93metriä. Kerrankin oli tuuria matkassa, sillä 15 metriä olisi merkinnyt seuraavaa hintaluokkaa.

Andy kävi torstaiaamuna hankkimassa vielä joitain tarvikkeita, ennen kuin tuli Seiliin. Sen jälkeen homma eteni hienosti pitkälle iltapäivään, ennen kuin tuli ajankohtaiseksi yhdistää jo paikalleen kiinnitetty moottori vaihdelaatikon kanssa. Tilanpuutteen vuoksi se ei onnistunut ja olisi vaatinut tunkkeja avuksi. Tunkkeja ei ollut käsillä, joten työpäivä päättyi siihen.

Shelter Bay Marinan kokki innostui yksin purjehtivasta teinitytöstä ja tarjosi hänen kunniakseen erinomaisen herkullisia ribseja grillistä torstai-iltana. Pöytäseurueeseemme liittyivät myös Uku, Seija ja Ingvar. Illan suosio tuntui olevan liikaa tarjoiluhenkilökunnalle, kun kaikkien laskut olivat jotenkin väärin; liikaa ihmisiä ja juomat osan aikaa happy hour-hinnalla. Ari on luvannut tipata ruhtinaallisesti sitä tarjoilijaa, joka tuo ensimmäisen kerran kaikki oikein, mitä olemme tilanneet. Voi olla, ettemme ehdi nähdä sitä ihmettä. Tarjoilijat eivät kirjoita mitään muistiin, kun uskovat muistavansa tilaukset. Useimmiten ei saa sitä, mitä tilaa – eikä asiakas jaksa aina valittaa.

Perjantaina Andyn viipyminen herätti taas pientä epäilystä, mutta onneksi hän tuli tunkit mukanaan.

Moottoriremontin aikana Anne on viettänyt aikaansa enimmäkseen marinan yhteistiloissa netissä surffaillen. Kotimaan kaikenlaiset uutiset ovat tulleet luetuiksi. Skype-puheluiden kelloaikaa on täytynyt tarkistaa uudelleen, kun kotimaan kelloja on käännetty kesän suuntaan. Aikaero Suomeen kasvoi 8 tuntiin. Uutisia lukiessa huomaa maailman muuttuneen lapsuudestamme tietysti monessa suhteessa. Hyvä esimerkki: Lapsuudessamme tuhkarokko oli yksi yleisimmistä lasten kärsimistä taudeista, nyt samaan tautiin sairastuneesta yhdestä tapauksesta kirjoitetaan lehdessä. Kiusalliseen rokkoon vakavine jälkitauteineen keksitty rokote on tepsinyt hienosti nyky-Suomessa.

Laiturialueella näkee aina joskus tuttuja kasvoja jostain aiemmista käymistämme paikoista. Yhtenä iltana törmäsimme ranskalaiseen nuoreen mieheen, jonka tarkoituksena on kiertää maailman ympäri liftaten ja nettisivuista päätellen paljon hän on jo kierrellytkin. Olimme tavanneet hänet Marina Hemingwayssa Havannassa. Hän oli silloin yhden ruotsalaisveneen miehistöä. Miehen budjetti on 4 euroa/päivä, jonka sanoi edelleen pätevän. Kovasti olivat ennestään hoikan miehen posket kaventuneet, 4 euroa on tehnyt joskus varmaan aika tiukkaa. Nyt hän on englantilaisveneessä ja suuntana Galapagos, kuinkas muuten. Hän oli tullut San Blasin saaristosta. Saavuttuamme Kuubasta viime toukokuussa luimme panamalaisesta lehdestä jutun samasta miehestä, Jeremy Mariesta.

Lauantaina oli sitten vuorossa Ukun ja Temptation III:n kanavan läpimeno. Meitä köysimiehiä oli Seija ja Ingvar Marike III:sesta sekä Seilin miehistö.

Andy tuli lauantainakin hommiin, koska meidänkin kanavapäivämme 14.4. läheni uhkaavasti ja vielä oli paljon tehtävää. Meidän viikonloppu kului Panaman kanavalla jo kolmannen kerran. Söimme ennen lähtöä maukkaan lounaan marinan ravintolassa. Kyytiin hyppäsi vielä australialaispariskunta, joka oli menossa köysimiehiksi englantilaisveneeseen. Köydet irrotettiin klo 14.30 Shelter Baysta ja lähdimme ankkuriin flat-alueelle odottelemaan advisorin saapumista ja tarkempaa ajankohtaa Gatún-suluille. Samalla australialaiset siirtyivät englantilaisveneeseen. Advisor tuli Temptation III:lle hyvissä ajoin ja pääsimme sulkuun vielä päivänvalossa, mikä oli meille uusi kokemus.

Sulutus ei olisi voinut olla helpompi, kun meidät sidottiin englantilaisen veneen kanssa ensin yhteen ja sen jälkeen hinaajan kylkeen.

Samaan altaaseen meidän edeltä meni 'pienehkö' laiva. Vaikka olimme hyvissä ajoin suluilla, ilta alkoi kuitenkin hämärtää ja muuttua pimeäksi, ennen kuin pääsimme yöpymispaikan poijuille. Advisorit osaavat reitin niille vaikka silmät ummessa. Kiinnityimme poijuun ja englantilaisvene tuli kylkikiinnitykseen. He kutsuivat meidät drinkeille ja siinä puheen sorinassa selvisi, että australialaispariskunnalla on sama kanavapäivä kuin Seilillä. Englantilaisveneen ystävällinen miehistö esitteli meille upean veneensä, jossa oli mm. kylpyamme. Onhan meilläkin sauna! Söimme vielä Ukun valmistaman illallisen ennen kuin kävimme yöpuulle.

Kanavan seuraavan aamun herätys oli varhain, sillä advisorin tulo on aikataulutettu klo 6.30. Tällä kertaa aikainen herätys oli todella harmittavan turha, sillä molempien veneiden advisorit tulivat melkein kaksi tuntia myöhässä. Temptation III:n advisor hyppäsi vauhdikkaasti veneeseen, pyysi irrottamaan nopeasti köydet ja kysyi, miten kovaa vene kulkee, koska hänen pitää olla kotona klo 16. Aikamoiset ukaasit Ukulle, jolle ei tietenkään esitetty pahoittelua eikä selitystä parin tunnin myöhästymisestä.
Ilmeisestä kiireestä johtuen advisor valitsi venereitin joka lyhensi matkaa noin 20 minuutilla. Tämä oli uutta meille ja mukava nähdä tämäkin kapea, hyvin merkitty väylä.

Temptation III:n hyvällä vauhdilla saavuimme Pedro Miguelin sululle, jota ennen saimme advisorilta useita erilaisia versioita siitä, miten ko. sulku tullaan kulkemaan. Meillä oli jo kaikki neljä köyttäkin valmiina. Lopulta sulutusratkaisu tuli ja se oli samanlainen kuin edellisenä päivänä eli menemme hinaajan kylkeen. Jouduimme kuitenkin odottelemaan Pedro Miguelin sulun suulla jonkin aikaa sekä 'pienehköä' laivaa että hinaajaa.

Seuraavana olivat sitten Mirafloresin sulut ja soitimme hyvissä ajoin kotijoukoille, että menevät nettiin katsomaan suoraa live-kuvaa Mirafloresilta. Kuvan laatu ei ole järin häävi, ihmisiä ei pysty tunnistamaan, mutta veneet kylläkin. Sulutukset tapahtuivat sujuvasti ja saavuimme Las Americas-sillan alle, jossa advisorimme jäi kyydistä tyytyväisenä, että ehti kotiin klo 16. Ukun kipparoima Temptation III saapui Tyynelle merelle. Balboan Yacht Clubin laiturissa oli aika moista sähläystä, kun bensa-aseman hoitaja sanoi, ettei renkaita ja köysiä saa jättää laiturille, ellei maksa hänelle dollaria kappaleelta. Onneksi Arilla on kännykässä Eric-agentin numero ja saimme hänet kiinni. Itse asiassa hän oli rannassa ja tuli heti kohta laiturille selvittämään asiaa. Toinen ongelma laiturilla oli, ettei siellä ollut polttoainetta. Tai olihan sitä, mutta monen inttämisen jälkeen ilmeni, että vain käteisellä. Taas oli auttavasta espanjantaidosta apua. Balboan Yacht Clubilla ei ollut yhtään poijupaikkaa vapaana, joten Uku lähti etsimään sopivaa ankkurointipaikkaa ilmeisesti jostain Flamencon alueelta. Me köysimiehet jäimme Balboaan kotimatkalle Shelter Bayhin. Luultavasti sunnuntai-iltaisin ei enää kulje pikavuoroja Panama Cityn ja Colónin välillä, kun jouduimme paikallisbussiin, entiseen koulubussiin, jonka jalkatilat ovat tosi ahtaat. Panamalaisia istui leveällä penkillä kolme tai neljä, kun me kaksi kamoinemme juuri ja juuri mahduimme samaan tilaan. Bussi pysähtyi joka pysäkillä ja matkustajat vaihtuivat tiheään. Matka kesti tietenkin huomattavasti pitempään kuin pikavuorolla. Päästiinpähän maistamaan tavallisen panamalaisen kulkemistapaa. Ilta oli taas pimentynyt, ennen kuin saavuimme 4Altosin nurkalle, josta saimme aika nopeasti taksin Shelter Bayhin. Kolmas kanavakeikka oli tehty ja hartain toiveemme on, että neljäs keikka tehdään Seilissä tulevana torstaina.

PANAMA, SHELTER BAY MARINA 31.3.-6.4.2011

2011-04-16T17:10:00.000-07:00

Torstai on toivoa täynnä. Andy ilmestyi Shelter Bayhin iltapäivän puolella ja purki kyydistään monen miehen avustuksella raskaan sylinterilohkon sekä kaikkia muita Seilin moottorin osia, jotka hän oli tarkasti pessyt ja pussittanut.

Emme jääneet paikalle sen kauemmaksi aikaa, vaan lähdimme omille asioillemme. Tullessamme parin tunnin kuluttua takaisin Andy olikin jo lähtenyt pois. Oikeastaan vain kaikki osat oli nostettu Seilin sisätiloihin, mutta mitään muuta ei oltu tehty. Vetkuttelu on pannut meidät miettimään päämme puhki, mikä strategia tässä pitäisi ottaa, että asia alkaisi edetä. Todellisia suoria sanoja ja kunnon haukkuja ei voi antaa, kun Andy voi heittää hanskat tiskiin ja sanoa, että tehkääpä itse. Yritämme käsitellä häntä silkkihansikkain, mutta päättäväisesti.

Perjantaina päätimme, että Ari istuu vieressä, antaa työkaluja ja hakee varaosia Andyn työskennellessä moottoritilassa. Viimeisenä strategisena vetona rekisteröidyimme kanavan läpimenoon paikalliselle agentille. Buukkausajat ovat pidentyneet sesongin takia 10-14 päivään, joten taisi ollakin aika hyvä hetki. Kerroimme myös tämän asian Andylle ja että mittamieskin jo kävi ottamassa Seilin mitat silloin keskiviikkona, kun Andy ei tullut. Ehkä tämä panee vähän vauhtia ja koneen kokoaminen alkaa toden teolla. Moottoriremontti edistyikin sitten perjantaina aimo harppauksen ja työpäivälle tuli reilusti pituutta. Ari pysyi Andyn kaverina ja Andy kertoi koko ajan tarkasti, mitä oli tekemässä ja miksi. Ehkäpä tämä oli hyvä järjestely.

Perjantaipäivä oli hyvin kuuma päivä marinassa. Tuulenhenkäystäkään ei käynyt ja aurinko paistoi täydeltä terältä. Paremman homman puutteessa Anne ajatteli mitata lämpötilan auringonpaisteessa kuumimpaan aikaan. Valitettavasti lämpömittarin lukemat loppuivat +50asteeseen, minkä 'elohopea' ylitti reippaasti. Olisiko +60 mennyt rikki, se jäi arvoitukseksi. Ei ihme, jos kumihanskat sulavat näissä lämpötiloissa lopulta venyväksi ja ikävästi tarttuvaksi purkaksi. Sitten vallitseva kosteus vielä lisää kuumuuden tuntua muutamalla asteella. Niin, että hyvin täällä tarkenee. Öistä ei tulisi mitään ilman 12 voltin pikkutuuletinta.

Marinan ravintola- ja hotellipuolelle on tulleet uudet vetäjät ja se on alkanut näkyä sekä ruokalistoissa, ravintola- ja oleskelutilojen viihtyisyyden lisääntymisenä. Isäntäväki on mm. hommannut uuden ison kaasugrillin (8-burner). Ravintola myy lihat etukäteen, jokainen voi marinoida ne oman makunsa mukaan ja grillata itse. Toivomuksena on, että jokainen toisi lisäksi jonkun salaatin, mitä muutkin voivat ottaa. Grilli-ilta on ollut nyt parina perjantaina ja saanut hyvin ihmisiä mukaan. Tietty porukka 'ilmaisen' pallogrillin ympärillä jatkaa perjantai-iltojen perinteitä. Ainakin on tarjolla vaihtoehtoja ja isäntäväellä on kovaa yritystä.

Tuon tuosta olemme moitiskelleet panamalaisten epäystävällistä asiakaspalvelua. Emme muuten ole ainoita. Marinatoimiston henkilökunta on ollut tässä suhteessa ihan kärkipäätä. Ehkä pientä parannusta on ollut havaittavissa, kun toimiston pomo vaihtui ja samalla pari muuta henkilöä. Ennen lopullista lähtöään entinen pomo hommasi ruokakaupan palvelutiskeiltä tutun jonotusnumerosysteemin. Paperiset numerolaput otetaan laitteesta ja seinällä numerotaulu kertoo vuorossa olevan numeron. Nämä kaksi laitetta ovat jo monen kuukauden ajan kulkeneet vahvasti epätahtiin.

Kukaan ei tullut toimistossa ajatelleeksi, että numerolappusysteemi vaatii organisointia. Niinpä me asiakkaat olemme jokainen tulkinneet numerolaput omalla tavallamme. Toimiston sisään menosta saisi hyvää aihetta piilokameraan, kun jokaisella on oma tyyli lähestyä toimistoa. Joku istuu kiltisti parikin tuntia odottamassa omaa numeroaan, joku heiluttelee numerolappua kertoakseen ottaneensa lapun, joku työnnetään toimistosta takaisin eteiseen odottamaan omaa vuoroaan. Oikeastaan joka kerran, kun meillä on ollut asiaa, olemme itse joutuneet kertomaan, että minulla on nyt tämä numero, mutta numerotaululla lukee kyllä ihan toinen numero. Toimistossa olevan napin painallus ei kerta kaikkiaan näytä sujuvan. Kuitenkin toimiston oven ulkopuolelle on nyttemmin ilmestynyt kyltti, jossa sanotaan, että omaa vuoroaan pitää odottaa oven ulkopuolella. Sääntöjä pitäisi kyllä ruveta laatimaan myös toimiston sisäpuolelle. Me asiakkaathan maksamme heidänkin palkkansa.

Loppuviikosta uuden laiturin paalutus on päässyt käyntiin ja tuonut uutta seurattavaa. Muutamaa päivää aiemmin pari metrinen krokotiili uiskenteli uuden laiturin vieressä.

Andy tuli hommiin lauantainakin, mutta se keskeytyi muutaman tunnin jälkeen ikävästi, kun yhdet mutterit puuttuivat - olivat unohtuneet pesualtaaseen Andyn kotipajalle. Remontti alkoi olla jo hyvällä mallilla, mutta maanantaina jatketaan.

Viikonlopun aikana tänne saapui ainakin Euroopassa hämmästyttänyt, vuonna 1995 syntynyt, nuori tyttö, joka yrittää purjehtia maailman ympäri. Onnistuessaan hän olisi maailman nuorin yksinpurjehtija maailman ympäri. Tehtävä ei ole helppo, nuori, murrosikäinen tyttö yksinään maailman merillä. Sitten marinaan tullessa pitäisi olla yltiösosiaalinen, kun sponsori tai joku muu on järjestänyt lehdistötilaisuuden. Ilmeisesti ne ovat hänelle myrkkyä. Tyttö on nimeltään Laura Dekker ja hän on hollantilainen. Ulkopuolisesta tuntuu, ettei tällainen homma noin nuorelle ole välttämättä kovinkaan nautinnollista. Laura ei missään nimessä ole sosiaalisemmasta päästä ja tuntuu kuin hän lymyilisi kirkkaanpunaisessa Guppy-veneessään, vähän niin kuin paossa muita ihmisiä. Kuitenkin hänellä on marinassa aivan paalupaikka – kukaan ei voi olla huomaamatta venettä ja varmasti kaikki tietävät kenestä on kysymys ja haluaisivat jututtaa häntä.

Sadetta on saatu monena päivänä ja lauantaina oli taas sellainen kuuro, että sadekausi muistui elävästi mieleen.

Kerrankin saimme napsittua kuvan iguaanista, joka nautiskeli auringonpaisteessa. Se on suhteellisen arka ja tosi vikkelä pienimmänkin häiriön sattuessa.

Maanantaina koneremontti eteni hyvää tahtia. Ari istui edelleenkin assistenttina ja hääti muita moottoriremonttia tarvitsevia pois. Marinassa tarvittaisiin ehdottomasti toinen dieselmies ja vähintä, mitä Andy voisi tehdä, olisi jonkinlainen aikataulutus. Mikään ei ole ikävämpää kuin odotella päivästä toiseen miestä, joka ei kuitenkaan saavu paikalle eikä vastaa puhelimeen, nauhoitettu viesti hänen puhelimessaan loppuu sanoihin: 'God bless you!' (Jumalan siunausta). Se ei paljon auta moottoriremontissa, missä tarvittaisiin tekoja. Purjehtijat joutuvat keskenään huonoihin väleihin, kun pitävät tästä Andystä kynsin hampain kiinni sen jälkeen, kun ovat hänet saaneet veneeseen. Lopetettuaan työt Andy vei pari osaa mukanaan vielä pestäviksi ja lupasi tulla tiistaina jatkamaan.

Pitkälle iltapäivään tiistaina odotettuamme turhaan Andya ja Arin soitettua hänen kännykkäänsä useamman kerran lähdimme sanoinkuvaamattoman pettyneinä omille asioillemme. Andy ei vastaa puhelimeen päivällä, mutta näkipähän, että häntä oli taas kerran yritetty tavoitella. Taas meni yksi päivä hukkaan eikä hänen sanaansa voi luottaa pennin vertaa. Joka kerran hänen lähtiessä ruokatunnille herää pelko, palaako hän enää tänään takaisin. Paras tapa olisi seurata häntä lounaalle vahtimaan suupaloja tai veneessä sitoa hänet kiinni, ettei pääse karkaamaan. Näin karkeat keinot eivät ole ihmisarvoisia, mutta eipä tuo dieselmieskään kovin reilusti käyttäydy. Viikkoon hän on tehnyt 2 enemmän tai vähemmän täyttä työpäivää Seilissä ja saanut aikaan enemmän kuin 2 viikossa, minkä annoimme hänelle työrauhaa. Illalla vihdoin Andy vastasi Arin puheluun ja lupasi tulla Seiliin heti aamusta. Se jäi nähtäväksi.

Tiistai-iltana Uku Temptation III-veneellään saapui takaisin marinaan. Kävimme veneellä tutustumassa toisiin köysimiehiin, ruotsalais-suomalaiseen pariskuntaan Ingvariin ja Seijaan, joka on syntyjään Parkanosta. Temptation III:n kanavan läpimeno on viikonloppuna 9.-10.4. Laitureilla kulkiessa kuulee kaikenlaista esim. mihin veneisiin Andy on seuraavana päivänä luvannut tulla. Toivomme, että hän kohtelee näitä veneilijöitä yhtä epäreilusti kuin meitä ja tulisi keskiviikkoaamuna yksinomaan Seiliin. Olemmehan vääntäneet tätä moottoriasiaa hänen kanssaan jo joulukuun alusta lähtien. Kaikki muut kollegat ovat siihen nähden uusia tulijoita. Vaikea myös uskoa, että muiden elintila veneessä olisi rajoittunut makuuhyttiin jo viikkojen ajan.

Ari ei ole välittänyt tervehtiä marinasta vastaavaa Russia sen aiheettoman ja törkeän öljyvuotosyytöksen jälkeen. Russ on ilmeisesti pannut asian merkille, koska aamupalalla ollessamme tiedusteli, onko jotain vialla. Arin kerrottua syyn Russ pyysi kahteen kertaan anteeksi käytöstään. Aamupalan jälkeen keskiviikkona olimme päivittäisellä kävelylenkillä, kun näimme kaukaisuudessa Andyn auton tulevan. Yleensä hän ei ole näin aikaisin liikkeellä. Käännyimme oitis kannoillamme takaisin marinaan, ettei hän pääse karkaamaan. Sinä aamuna olikin sitten Andyn kysyjiä koputtelemassa Seilin kylkeen melkein ruuhkaksi asti. Onneksi Andy vastasi kaikille, että hän tekee ensin tämän meidän homman kuntoon. Ja siltä alkoikin näyttää, kun keskiviikkoiltana moottori seisoi jo omilla jaloillaan ja moottorilohkon sisäiset osat oli asennettu.

Hommaa tosin on vielä moneksi päiväksi. Ari jatkoi Andyn avustajana Seilissä. Muuten viikkoa sävytti mielialojen vuoristorata suunnattomasta pettymyksestä varovaiseen toiveikkuuteen ihan dieselmiehen ilmestymisen mukaan.